BERNIE SANDERS senaatin budjettikomitean puheenjohtajaksi

 

BERNIE SANDERS senaatin budjettikomitean puheenjohtajaksi USA:ssa

20.1.2021

 

 

VUOSI 2021

Vuosi  2021.  New Year has begun.

The Year begins with democracy in danger. And this is not something that was in shadows in December. It was predictable.

Vuosi 2021 alkoi dramaattisissa merkeissä. Eikä sattumalta. Allaolevassa haastattelussa joulukuulta 2020 käy ilmi, että tietoa oli. Sitä ikäänkuin leijui ilmassa ennen 6.1. masinoitua vallankaappausyritystä. Vielä kymmenen päivää epävarmuudessa Yhdysvaltain hallinnon käyttäytymisestä.

 

Euroopan tilaa voidaan pohtia Kreikasta käsin. Austerity eli ordoliberalismi on EU:ta vainoava oppi.

The New Wave of Finlandisierung I

The New Wave of Finlandisierung  I

Suomettumisen uusi kausi I

introduction

 

Lopun alku 

 

Kekkonen

 

 

Kekkosen puolueettomuuspolitiikka sai Saksassa haukkumanimen Finlandisierung, suomettuminen (Wiki.de). Sillä tarkoitettiin monin sitein Neuvostoliiton taskussa olemista. Suomen etua edistettiin ja kylmän sodan aikana voitiin hyödyntää vaikeaa kahden liittoutuman jumiutunutta tilannetta kuitenkin melko onnistuneesti.

Kekkosen jälkeen suhteet länteen avattiin ennennäkemättömällä avoimuudella, kun Venäjän hetkellinen heikkous siihen antoi tilaa.

Vauhdissa unohtui ja on unohtunut suomalaiskansallinen etu. Tämä uusi suomettumisen kausi ei ole huomioinut läntisen liittouman ikäviä puolia. Yhdysvallat on luonut omaa imperiumiaan toisesta maailmansodasta lähtien - Grand Area -ideallaan (SOAS 2009) - isot EU-maat ajavat tarvittaessa omaa etuaan ja useilla niistä on kolonialistinen perinne (Wiki). 

Pohjoismaisuus oli hyvä melko tasavertaisiin suhteisiin perustuva luonnollinen ja kulttuurisesti  homogeeninen yhteys, mihin Suomi kuului ja alasajosta huolimatta osin edelleenkin on sidoksissa. Kuten tiedetään ovat näidenkin maiden väliset suhteet vaihdelleet sodista ja alistamisesta hedelmälliseen yhteistyöhön.

Kansalllisvaltio lienee sittenkin se luonnollisin yksikkö, jossa ihmisten asioita voidaan hoitaa. Suomessa tämä havaittiin monessa suhteessa menestyksellisen autonomian aikana, kun oltiin yhteydessä Venäjään osin tietysti kansallisuusaatteen muodin, mutta myös käytännöllisten asioiden hoidon kannalta. Mikäli imperiumin etu ei yhdy kansalliseen etuun yleensä vahvempi voittaa. Suomen ruotsinkielinen yläluokka ja suomenkielinen sivistyneistö ei ollut lopulta liittämässä Suomea Ruotsiinkaan, eikä edes Saksaan, mikä johdatus Suomen itsenäisyyden pelasti.

Nykyään talouden ja voimapolitiikan yhteenkietoutumista on vaikea hahmottaa. Talouden päämäärät asetetaan usein talouden voimakkaimpien toimijoiden muodostaman ehkäpä vielä ulkomaisen ns. varjohallituksen toimesta ja kansallinen politiikanteko on pyritty työntämään syrjään. Poliitikot ovat myös joukoittain antautuneet ilmiölle. Näin kolonialisoidaan tai muodostetaan entisistä kansallisvaltioista imperiumien osia. Tämä on uutta suomettumista. This is New Wave of Finlandisierung.

Oppi

 

Voisimmeko oppia jotakin? Ainakin sitoutuneet poliitikot voisivat tosiasioiden edessä vaihtaa kantaansa.


Arvostan edellä mainitusta huolimatta Suomen presidenteistä eniten Ståhlbergiä, joka ei kääntänyt takkiaan, vaan oli henkeen ja vereen laillisuusmies. Hänen henkeäänkin uhattiin monasti, eikä se muuttanut miehen linjaa. Hänessä oli selkärankaa. Taustalla Ståhlberg vaikutti Suomen politiikassa 1950-luvulle asti. Ståhlbergiläinen oikeusvaltio - perustuslakihan oli suurelta osin hänen kirjoittamansa - oli myös koko Suomen selkäranka lähes sata vuotta.

 

Suomen perustuslain luonnostelmaa, Kansallisarkisto 2019, perustuslain 100-vuotisjuhlan aikoihin. 

Suomen perustuslain luonnostelmaa, Kansallisarkisto 2019, perustuslain 100-vuotisjuhlan aikoihin. Ståhlbergin käsin kirjoittamaa luonnosta.

Kekkonen sen sijaan muutti suuntaansa ainakin ulkopolitiikassa 180-astetta, kun tarve vaati. Tästä esimerkkinä kuva Suomen Kuvalehdestä vuodelta 1942: Kekkosen ulkopolitiikan analyysiä Pekka Peitsi -nimimerkillä otsikolla "Oliko ryssän pakko 1939?" (SK 1942). Tämä olisi v. 1956 ollut ennen kuulumatonta tekstiä ja niinpä olikin arkistojen pimennossa. Poliitikko oli oppinsa saanut ja sodan jälkeen puheenparsi muuttui (YLE). Suomalaisuusaatetta Kekkonenkaan ei hylännyt. Porkkalan Neuvostoliitto luovutti Suomelle 1956, vaikka rauhansopimus olisi taannut sen vuokralaiselle vuoteen 1994. Neuvostokauppa pelasti Suomen talouden lamoilta. Pidettiin kiinni suomalaisista instituutioista taistolaisista ja KGB:stä riippumatta. Luovittiin imperiumin naapurissa. Kansantalous kasvoi ja hyvinvointivaltiota rakennettiin. Yhteydet pidettiin joka ilmansuuntaan, ulkopoliitinen liikkumavara oli yllättävän hyvä, jatkuvasti punninnassa, diplomaattinen semantiikka ja puolueettomuus-käsite kärjessä. Äärimmäisen neuvokasta ja häikäilemätöntä politiikan tekoa, mikä kuitenkin myrkytti monien kotimaan politiikassa tallotuiksi tulleiden mielet ja ongelmaksi tuli lopulta Kekkosen liian voimakas samaistuminen rooliinsa presidenttinä ja poliitikkona, suhteellisuuden taju katosi ennen henkisten voimavarojen romahdusta, joka sai hänet lopulta luopumaan virastaan.

 

Yhteiskunta vaipui Kekkosen aikana myös eräänlaiseen vakauden pysähtyneisyyteen, erityisesti suomalaiset pankit ja ousuustoimintaliike, jotka toimivat kilpailusektorin ulkopuolella. Pankkien toiminta oli virkamiesmäistä. Ne harjoittivat valtapolitiikkaa, raha-asiat hoituivat omalla painollaan.

Pekka Peitsi, SK 16.7.1942

Lähteet:

Kekkonen, Urho. Urho Kekkosen Puhe 1953 Stalinin Kuoleman Johdosta, Linkki Aukeavan Sivun Alalaidassa. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/suomalaiset-muistelevat-j-v-stalinia.

Noam Chomsky: Crises and the Unipolar Moment Talking at SOAS, University of London. 2009. University of London. https://www.youtube.com/watch?v=h00PgJSL8wY.

Peitsi, Pekka (Kekkonen, Urho). 1942. “Oliko Ryssän pakko 1939?” Suomen Kuvalehti: 2 s.

Wikipedia. “Finlandisierung.” https://de.wikipedia.org/wiki/Finnlandisierung.

———. “Kolonialismi.” https://fi.wikipedia.org/wiki/Kolonialismi.

 

Rahoitus kuntoon

Tieteenteoriasta on iloa ja hyötyä, 

epistemologia keskellämme

ja

miksi ekonomisti ei kykene arvioimaan talouden tilaa? 

 

Turun yliopiston hammaslääketieteen opintojen parasta antia oli mielestäni professori Pentti Alasen tieteenteoriaa käsitellyt luentosarja, jonka itse asiassa kuuntelin kahteen otteeseen. Ensimmäisen harrastuksesta ja mielenkiinnosta, kun kurssia luennoitiin opettajakunnalle pilottina ja toisen kerran tutkintoa varten. Professori Alanen piti luentosarjaa lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille sekä Turussa että Tampereella ilmeisesti useamman vuoden ajan. Kurssi opetti suhtautumaan tieteelliseen tietoon kriittisesti, kuten kunnollisten akateemisten opintojen pitäisikin opastaa. Havainnolliset, normaalikokemusta ravistelevat ja usein humoristiset esimerkit loivat valoa maailman monitahoisuuteen (Alanen, 1989) .

  Lääketieteen opinnothan ovat muutoin suurelta osalta olemassaolevan tiedon voimallista pänttäämistä ja aikaa ei erityisemmin ole kritiikin harjoittamiseen. Onneksi opiskeltava tieto on Suomessa näihin aikoihin asti ollut pääosin suodattunutta vapaan tieteen kriteerien ja tasokkaan eettisen harkinnan kautta. Koulutuksessa tämä on ollut koko järjestelmän - päiväkodista ja peruskoulusta alkaen - läpäisevä ilmiö.

Järkytyksekseni olen kuullut, että Suomessa nykyään on mahdollista päästä mm. filosofian maisteriksi tutustumatta lainkaan tieteenteoriaan eli epistemologiaan, teknillisillä aloilla tämä puute lienee myös akuutti.  Olisiko kamreerin säästöleikkuri iskenyt ensinnä opintojen "hyödyttömään" ainekseen, vai jätetäänkö syvempi pohdinta tietoisesti syrjään?

Varsinkin perustutkimus ammentaa paitsi turvallisesta rahoituksesta, viihtyisistä kahviloista ja kampuksista myös epistemologiasta (tietoteoria).

Filosofisiin älyllisiin knoppeihin ja epävarmuuden ikuisuuteen voi tietysti nääntyä ja kadota, jos ei ole tarkkana ja pidä kiinni omasta näkemyksestään, joka hiljakseen muotoutuu.

Nykyään vallitsee yliopistomaailmassa valitettavasti yhä useammin "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" -ongelma, kun vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle onkin lähinnä rahoituksen ulkoistuksen tai pirstoutumisen vuoksi kahlittu tai korruptoitunut tuottamaan standardivastauksia ja tilaustöitä, ahneista artikkeliautomaateista puhumattakaan. Ilmiö on valitettavasti globaali. Kyse voi olla väärässä paradigmassa elämisestä tietoisesti tai tiedostamatta. Moraalisesti on parempi vaihtoehto, jos ei tiedosteta. Tiede on vallankäytön osa ja yksi totuus totalitarismin ilmenemismuoto.

Uuttahan siinä ei ole, jo Galileo taisteli oikeudessa hengestään, Lysenko nautti ehdotonta arvonantoa ja Semmelweis romahti kollegoiden nöyryytykseen ja päätyi mielisairaalaan.

Yliopisto ei siis yllättäen opastakaan kriittiseen luovaan ajatteluun, vaan ehdollistaa opiskelijat nykyjärjestelmän osiksi.

Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta kohdistuu eri tieteenaloihin erilaisin painotuksin. Erityisen altis on vallan kanssa täysin yhteenkietoutunut taloustiede. Taloustiede on pohjimmiltaan poliittisten valintojen tekemistä ja jos tätä ei myönnetä, mikä on tavallista, ollaan jo asetuttu epärehellisen vaikuttamisyrityksen tielle.

Vuonna 2008 maailman rahajärjestelmä oli vaarassa kaatua. Demokratia vaikeuksissa.

Kerrotaan, että pankkiirit, jotka kriittisen pisteen ylityttyä vuonna 2008 ymmärsivät mitä on tulossa pelkäsivät henkensä edestä. Matkalaukkuja ja perheitä pakattiin tuskanhiki hatussa Lontoon Cityssä ja New Yorkin Wall Streetillä mahdollista pakomatkaa silmällä pitäen. Pelättiin raivostuneitten kansanjoukkojen kostoa.

Englannin kuningatar Elisabet II esitti vuoden 2008 finanssiromahduksen jälkeen ytimeen osuvan kysymyksen: miksi ekonomistit eivät osanneet ennakoida tapahtumaa, jotta se olisi voitu estää, kun he aiemmin väittävät pystyvänsä maailman selittämään ja uskottelivat, ettei romahdusta tapahdu?

Kysymys on sitä polttavampi, kun vuonna 2008 oli kertynyt paljon tietoa siitä, miten klassisen tai uusklassisen taloustieteen mukaan järjestäytynyt uusliberaali talous käyttäytyy. Kriisit ovat siitä olennainen osa sen jälkeen, kun finanssimarkkinat 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa vapautettiin valtion sääntelystä.

Niitä on ollut 1982 Chilen pankkikriisi, jossa uusliberaali Pinochetin diktatuuri, joka valtaan tullessaan tapatti kansalaisia päästäkseen yksityistämään "sosialisoidut tuotantovälineet", mutta itse sitten kansallisti koko pankkisektorin. 1980-luvun lopulla amerikkalaiset säästöpankit Reaganin tiukasta sääntelystä vapauttamina olivat rahoittaneet kannattamattomia hankkeita ja ne pelastettiin pankkituilla, jotka vastasivat USA:n liittovaltion budjetista kolmea prosenttia, samoin Skandinavian maat ja Suomi 1980-luvun lopussa vapauttivat rahamarkkinansa ja joutuivat pankkikriisiin, Meksikossa oli ns. tequila-kriisi 1994-95, Aasian talouskriisi 1997-1998, Venäjän rahamarkkinoitten vapauttaminen johti tilanteeseen, jossa LTCM sijoitusrahasto saattoi koko Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän vaakalaudalle (tätä masinoineet Robert Merton and Myron Scholes ekonomisteja, kumpikin nobelisti vieläpä vakuuksien hinnoittelun alalta), 1999 Brasilian kriisi ja vuonna 2000 Argentiinan kriisi.

Tosin intellektuaalinen petos oli syvä: Edellä mainitut nobelistit Merton ja Scholes, USA:n keskuspankin  FEDin johtajalla Alan Greenspanillä esitettiin olevan maaginen kyky talouden hoitoon,  v. 2003 Robert Lucas, johtava Chicagon koulukunnan telousteoreetikko väitti, että talouslamojen estämisen keinot oli keksitty, 2004 Ben Bernanke (tuolloin USA:n taloushallinnon tärkein teoreetikko), esitti talouden suhdannevaihtelujen olevan historiaa. Nämä herrat olivat tai olivat olevinaan hämmästyneitä vuoden 2008 finanssikriisistä (Chang 2019). Näin käy jos yhdestä talousteoriasta tehdään uskonto.

Maksajana on ollut valtio ja finanssialan kriisit ollaan maksatettu tavallisella kansalla, jota vielä on syytetty kulutusjuhlasta, tuomitsematta löyhään rahoitustoimintaan syyllisiä pankkiireita ja sääntelyn purkamiseen syyllistyneitä poliitikkoja. Islantia lukuun ottamatta. Ovatko yllä mainitut teoreetikot olleet tietoisia tästä on epäselvää. Ainakin heillä on vastuu miljoonien ihmisten ajamisesta taloudelliseen ahdinkoon, työttömyyteen ja säästöpolitiikan kurjistamaan elämään.

Kyseessä on siis taloustiede, joka rahoituksen teorian lopulta muodostaa. Mikäli sen tieteellinen kehys, Thomas Kuhnin normaalitieteen paradigmaksi  (Kuhn 1970) nimeämä rakennelma, on väärä tai pikemminkin harhainen, ovat sen perusteella laaditut yhteiskunnan pelisäännöt yhtä lailla harhaisia. Tämä saattaa lopulta johtaa katastrofiin, perikatoon, mikäli paradigmaa ei ajoissa vaihdeta tai korjata.

Paradigman toimivuuden kriteerinä tulisi olla ympäröivän maailman empiirinen testaus, eikä silloin saisi väheksyä silminnähtävää ja koettavaa todellisuutta pyrkimällä ymppäämään se väkisin virheellisen tai puutteellisen teorian pakkopaitaan, vaikkapa vain joidenkin ihmisryhmien etujen ajamiseksi. Ainoa hyväksytty, eli uusklassinen talousteoria onkin ajautunut suuressa mittakaavassa pelkäksi valtataistelun tai rajattoman ahneuden välineeksi. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta asia tulisi julkisesti tunnustaa. Viisautta on tunnustaa tosiasiat.

On myös niin, että tunnetaan ainakin yhdeksän toimivaa talousteoriaa, jotka vastaavat esitettyyn talouskysymykseen eri kulmilta ja eri tavoin täydentäen toisiaan (Chang 2019). Olen vahvasti teoreettisen pluralismin kannalla: asioita pitäisi tutkiskella useammalla eri tavalla ja vielä lisäksi useamman eri tieteenalan avulla. Historiasta voi oppia. Kirjallisuus ja taide luo syvyyttä ymmärrykseen.

Jos ymmärrys kavennetaan, kuten nyt noin kolmenkymmen vuoden ajan on tehty hyvin monipuolisesti  myös tajuntateollisuuden, elokuvan, tv:n, lehdistön, radion ja sosiaalisen median kautta, tullaan ajatusten tyranniaan, ainoitten oikeiden totuuksien fundamentalistiseen maailmaan.

Uusliberalismia, joka on vanha ilmiö (Chomsky 2014) saarnataan Suomessakin tietoisesti ja tiedostamatta lastentarhasta yliopistoon. Kriittistä ajattelua karsitaan kaikkialla. Kulovalkean tavoin levitettävät viihteellistämisen ajansyöpöt vastaavat huumetta, joka tuo mieleen Kiinan alistaminen oopiumin (Poropudas 2010) avulla. Äänestäjät manipuloidaan tarvittaessa tekniikan ja propagandan hioutunella koneistolla.

 "Länsimainen demokratia" on tässä maailmassa illuusio, jota meille myydään markkinapaperissa. 1980-luvulta tähän päivään maailma on muuttunut: demokratian piiri on kaventunut vuosi vuodelta.



Lähteet:

Alanen, Pentti. 1989. Luonnontiede, lääketiede, tieteenteoria. Hki: Gaudeamus.

Ha Joon Chang. 2019. Lecture 10: Finance & Financial Crises. https://www.youtube.com/watch?v=qMYmUbiVWr0#action=share.

Kuhn, Thomas S. 1970. The structure of scientific revolutions. [2d ed., enl. Chicago: University of Chicago Press.

Poropudas, Timo. 2010. ”Kiinan häpeän muistomerkit”. Taloussanomat. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001685155.html.

Wikipedia. ”The Structure of Scientfic Revolutions”. https://en.wikipedia.org/wiki/The_Structure_of_Scientific_Revolutions.

 

Kesytetty uusliberalismi, mietteitä Norjan öljyrahastosta

 

Kesytetty uusliberalismi

 

(kuva: norsk wikipedia)

 

Norjan valtion omistaman öljyrahaston arvo on tätä nykyä 1000 miljardia dollaria eli noin 920 miljardia euroa (YLE). Se on parlamentaarisessa valvonnassa. Rahaston periaatteena on taata kaikille norjalaisille varallisuutta mahdollisimman pitkään vielä kun öljyvarat ovat huvenneet.

Kun maailmanlaajuisesti kehitysmaille, Venäjälle sekä Ruotsille ja Suomelle tarjotaan luonnonvaroille ja valtion ja kuntien omaisuudelle tai luonnollisille monopoleille, kuten sähkönsiirrolle ulkomaista omistusta, vaikkapa monikansallisille jättifirmoille, yksittäisille oligarkeille tai kasvottomille sijoitusyhtiöille, ovat norjalaiset jo 1970-luvulla luoneet strategian, joka hyödyttää norjalaisia kollektiivisesti.

Tämä on demokratian syvintä ymmärrystä. Myös valtio ja julkinen hallinto ja niiden omistusoikeus on tällöin ymmärretty eriytyneiksi liikeyritys -käsitteestä.

Suomen erinomaisen arvokkaan valtionyritysryppään ja kansallisen omaisuuden ja maaperän, joita surutta on myyty ja yksityistetty yritysmuotoon, kohtalo, on osoitus häpeällisestä ideologisesta harhasta, johon kaikki suomalaiset puolueet ovat langenneet. Valtio tai kunta eivät ole liikeyrityksiä, vaan demokratian toteuttamisorganisaatioita.

Uusliberaalissa taloudessa finanssisektori on reaalitaloutta suurempi talouden osa. Tuloerot repeävät, kun ne, joilla on sijoituksia rikastuvat korkoa korolle periaatteella ja ne, jotka saavat reaalitaloudesta tulonsa koko ajan menettävät lisää talouden "tehostuksen" vuoksi.

Norjalaiselle taloudelle nykyään vallitsevassa lähinnä amerikkalaisille oligarkeille palkitsevaksi tehdyssä maailmantaloudessa käykin niin, että valtion rahasto rikastuu kuin amerikkalainen oligarkki ja valtio voi kansalaisille kompensoida reaalitalouden ja finanssitalouden väliin muodostuneen epäsuhdan. Tämä on ainoita järkeenkäypiä menetelmiä, jolla uusliberalismin tuhoja voidaan korjata ilman väkivaltaista omaisuuden uusjakoa. Kansallista varainhoitorahastoa tähän tarkoituksen ehdottavat myös talousoppineet Blyth ja Lonergan populismia käsittelevässä kirjassaan Angrynomics (Blyth ja Lonergan 2020).

Tämän mahdollisuuden Ruotsi ja osin myös Suomi (on luovuttu omasta valuutasta ja keskuspankista) on hukannut. Suomessa on toisaalta kuitenkin ollut julkista varallisuutta: syyskuun 2018 lopussa suurin rahoitusvarallisuusmassa oli työeläkelaitoksilla, 207,5 mrd. euroa ja myös valtiolla ja kunnilla on ollut paljon saatavia, 70,0 ja 29,5 mrd. euroa. Suomen julkisella sektorilla onkin itse asiassa positiivista nettorahoitusvarallisuutta 140,4 mrd. euroa, Norjan jälkeen toiseksi eniten kehittyneistä maista (Haaparanta 2019). Käytetäänkö sitä järkevästi kansalaisten palvelujen ja maan infrastruktuurin parantamiseen on sitten toinen tarina. Venäjä oli Jeltsinin aikana jo joutumassa alennustilaan ja länsimaitten raaka-ainevarastoksi, kun FSB palautti tilanteen venäläisten omaan hallintaan. Rahastot Venäjällä tahtovat käsittääkseni kuitenkin edelleen isänmaallisuudesta huolimatta joutua henkilökohtaisille tileille.


Ruotsissa ja Suomessa lainsäädäntöä on jo 40 vuoden ajan  muutettu ns. "markkinamalliin", mikä tarkoittaa julkisen omaisuuden yksityistämistä, myös millä tahansa alalla, missä mitään markkinoita ei oikeasti ole. Samalla kutistetaan valtion ja kuntien organisaatioita ja demokraattisen päätöksenteon piiriä ja köyhdytetään omaa kansallista kulttuuria. Alistutaan siirtomaaksi. Oikein sitä itse tajuamattakaan (Standing 2016)?




Lähteet:

Haaparanta Pertti, Kanninen Ohto, Taimio Heikki. “Kestävyysvaje Johtaa Talouspolitiikan Harhapoluille.” Talous & Yhteiskunta 2019(1). https://labour.fi/t&y/kestavyysvaje-johtaa-talouspolitiikan-harhapoluille/.

Luce, Edward. 2020. “Angrynomics, by Eric Lonergan and Mark Blyth.” Financial Times. https://amp.ft.com/content/94b0f800-a0c6-11ea-b65d-489c67b0d85d?__twitter_impression=true.

Standing, Guy. 2016. The Corruption of Capitalism: Why Rentiers Thrive and Work Does Not Pay. London: Biteback Publishing.

“Viking VS Wolves On Wallstreet.” Ulkolinja: Norjan öljymiljoonat – maailman suurin valtion rahasto haluaa sijoittaa eettisesti. https://www.blogger.com/blogger.g?tab=wj&blogID=4647670178129724026#editor/target=post;postID=2647944732687673057;onPublishedMenu=publishedposts;onClosedMenu=publishedposts;postNum=6;src=link.

Pieni maa pärjää globaalissa maailmassa

 

 

 

 

ITSENÄINEN PÄÄTÖKSENTEKO ON KANSAKUNNAN ETU 

 

 

Pienenkin maan on mahdollista vaikuttaa ja tehdä itsenäisiä päätöksiä, vaikka kansainvälinen painostus olisi kovaakin.

 

 

ISLANNIN TOIPUMINEN PANKKIKRIISISTÄÄN ULKOPOLIITTIS-TALOUDELLISTA OSAAMISTA POHJOISMAISESSA HENGESSÄ

 

 

Usein kuulee väitettävän, että pienen maan pitää kuulua isoihin pöytiin, jotta tulee kuulluksi, mielellään osana jotain isoa instituutiota, kuten EU tai NATO. Onko näin, vai olisiko parempi säilyttää suurempi itsenäisyys ja pelivara. Kaikenlaisiin kansainvälisiin liittoihin tai sopimuksiin ei pitäisi noin vaan mennä. Lisäksi pitäisi säilyttää mahdollisuus niistä poistua olosuhteiden mukaan. Suomi pärjäsi melkoisen hyvin toisen maailmansodan loppuselvittelyissä ja  kylmän sodan aikakauden läpi luovimalla jättiläisten rajamaastossa.


Ensin presidentti Olafur Grimsson suurista linjoista ja poliitiikasta (LSB, 2013). Grimsson on johdonmukaisesti pitänyt friedmanilaista talousoppia harhaisena.Toisaalla hän on avannut taustalla käytyä kansainvälispoliittista peliä, missä Islanti sai tukea niin Kiinalta kuin Venäjältäkin, sen lisäksi, että on Yhdysvaltain liittolainen. Euroopan Unionin jäsenyys tai rahaliitto olisi tehnyt noudatetun politiikan mahdottomaksi, mistä Kreikka esimerkkinä. Nyt vuoden 2018 lopulla tuskitellaan Italian kanssa.









¨







Alla olevassa videossa luennoi Islannin ulkoministeri Lilja Alfridsdottir, islantilaisittain Lilja, sangen lahjakas ministeri, 10 vuoden koulutus Columbia Universityssä ja sitten työ keskuspankissa ja mm. pääministerin avustajana (Columbia SIPA, 2016). Moraali ja tietotaito huippua. Luento esittää pähkinänkuoressa toimet, joita tarvittiin pankkijärjestelmän saattamisessa konkurssiin. Rahajärjestelmä pysyi koko ajan toimivana. Muutama investointipankkiiri jouduttiin laittamaan vankilaan. Hieno saavutus.
 
 Islantilaiset poliitikot eivät alkujaan uskaltaeet tehdä vallitsevan talouspoliittisen konsensuksen vastaisia ratkaisuja. Tarvittiin kaksi kansanäänestystä ja melko dramaattisten vaiheiden jälkeen päästiin kansaa tyydyttävään ratkaisuun.



















Lähteet:

Columbia SIPA, Columbia University School of International and Public Affairs. 2016. Iceland’s Road to Recovery -- Key Lessons. https://www.youtube.com/watch?v=eJNo-K78y7w&feature=youtu.be.

London Business School. 2013. President Ólafur Grímsson on Iceland’s fast recovery from economic crisis. https://www.youtube.com/watch?time_continue=8&v=48nhZAFCYu0&feature=emb_logo.

Lyhyen ja pitkän aikavälin voitot

 

 

 

Lyhyen ja pitkän aikavälin voitot

 

Sosialidemokratian kehittyminen

Aikanaan jaettiin poliittiset puolueet toimintansa perusteella kolmeen kategoriaan: joukko-,  kaaderi- ja populistipuolueisiin.

Opportunistinen (opportunisti, wiki, josta poliittisen ja laillisen opportunismin määrittely) puolue on puolue, joka kaikin keinoin, myös omat periaatteensa uhraten, pyrkii valtaan.

Sosialidemokraatit ja keskusta (Maalaisliitto) olivat Suomessa alkujaan joukkopuolueita, siitä on muistona kummallakin puoluekoneisto ja sen 24/7 palkatut toimihenkilöt. Kokoomus on kaaderipuolue, jolla on löyhä järjestörakenne, mutta se herää vaalien alla eloon aktivoimaan äänestäjät. Populistipuolue on selkeimmin ollut SMP, myöhempi perussuomalaiset. Näin aina 1990-luvulle asti. Tämän jälkeen puoluetoiminta on sekoittunut.

Politiikassa pitää tietenkin tasapainoilla periaatteellisen toiminnan ja poliittisen joustavuuden välisellä kentällä. Joskus joustavuuden venyttämistä esim. ulkopolitiikassa kutsutaan poliittiseksi pragmatismiksi. Jos periaatteellinen toiminta katoaa, äänestämällä toteutetulla demokratialla ei ole enää merkitystä. Periaatteellisella toiminnalla en tässä tarkoita ideologista toimintaa, vaan laajemmin, valistuksen hengessä, rehellisellä tutkimuksella perusteltavissa olevaa toimintaa kansalaisten hyväksi. Tutkimuksen ideologisuus on tällöin myös tiedostettava valintoja tehdessä.

Sosialidemokratian new democrat ja new labour -suuntaukset ovat muuttaneet joustavuuden kautta lyhyen aikavälin voittoja ja valtaa tavoitellessaan periaatteellisen toiminnan uudenlaiseksi periaatteelliseksi politiikaksi, joka ei muistuta sosialidemokratiaa, jonka saattoi tunnistaa Suomessa vielä 1980-luvun alussa. Tätä thatcherismin demariversiota sanotaankin - ja syystä - Thatcherin viimeiseksi voitoksi. Kokoomus- keskusta- tai demaripolitiikalla ei nykyään ole mainittavia eroja, ennen vaaleja kyllä (opportunismi) jotain, yleensä ympäripyöreää, jotta ei  jäätäisi valheesta tai petoksesta kiinni hallituksessa päätöksiä tehdessä. Puhtaasti populistinen puolue poikkeaa tästä niin, ettei se populismin hengen mukaisesti kaihda suoria valheita ja on täysin piittaamaton politiikan johdonmukaisuusvaatimuksesta, Yhdysvaltain presidentinhallinnon show-osa, jota presidentti Trump pyörittää (Chomsky-Trump),  on paras esimerkki populismista. Skandaali- tai täkyuutisia tuotetaan sellaiseen tahtiin, että vanha unohtuu, kun uudesta kohistaan.

Demokratian kannalta on ongelmallista myös talouselämän kielenkäyttö, joka alentaa poliittisen puoluetoiminnan matemaattiseksi optimoinniksi ja äänestäjien kalasteluksi käyttäen pr-teollisuuden menetelmiä, jotka ovat nykyään googlen ja facebookin valtakaudella vaarallisen edistyneitä (Cambridge Analytica, Emerdata).Ongelmallisinta se on, jos puolueen jäsenet ja puoluetoimistot alkavat uskoa ainoastaan tähän ajatusmalliin, jota meille kernaasti myydään.

Väite, että 1980-lukua edeltäneen kaltainen sosialidemokratia, universaali hyvinvointivaltio tai sosialismi olisi vanhanaikaista, eikä sopisi nykyiseen taloudellis- tekniseen yhteiskuntaan, on new-labour, new-democrat -väite, jolla ei ole empiiristä tukea. Rinnastaisin tässä universaalin hyvinvointivaltion ja sosialidemokratian, ja parhaiten taloudellisin mittarein ovat pärjänneet maat, jotka ovat pyrkineet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Jo Adam Smith hahmotteli tällaista.

Ensimmäinen askel pitkän aikavälin voittoja tuovaan muutokseen voisi olla sosialismi-sanan ja käsitteen kunniaan palauttaminen, mikä historiallisista verenhuuruisista syistä on työlästä, mutta ei mahdotonta.

Sosialismi ideologiana on mustamaalattu Neuvostoliiton, Kiinan ja lännen propagandakoneistojen väittäessä 70-vuoden ajan, että siellä harjoitettu diktatuuri ja totalitarismi olisi ollut sosialismia. Neuvostoliitto väitti myös olevansa demokraattinen valtio, mikä lännessä lähinnä nauratti. Sosialismiväite sen sijaan sopi hyvin lännen ideologiseen aseistukseen, kun haluttiin kolonialisoida tai oikeuttaa suureneva tulonjako. 

Pohjoismaissa harjoitettu sosialidemokratia on ollut aivan erilaista käytännöllistä sosialismia. Tämä tulisi tuoda esiin. Sosialidemokraatit voisivat ihan hyvin olla sosialisteja. Se toimii universaalissa hyvinvointivaltiossa, missä toimii sekatalous ja finanssijärjestelmä on demokraattisessa hallinnassa ja demokratia ja yhteiskunta toimii. Tulonjaon hillitty muoto ja erittäin varakkaat ja/tai hyvätuloiset hyväksytään yhteiskunnan jäseninä, mutta heidän täytyy antaa verotuksella oma osuutensa yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Orjuutta ei pidetä suotavana, työstä pitää maksaa elämiseen riittävää palkkaa. Poliisi- tai yövartijavaltiota ei sitten tarvita järjestyksenpitoon. Tulonjaon eri päissä olevat voivat elää yhdessä ilman heitä erottavia muureja. Ongelmallista byrokraattisuutta, yksilön katomista koneiston rattaisiin ja rakenteisiin pesiytyvää korruptiota voidaan vähentää monin keinoin, mikä tulee olemaan keskeinen tekijä sosialismin uudessa tulemisessa.

Pohjoismaiseen sosialidemokratiaan on 1990-luvulta asti osunut thatcheristien ja reaganistien isku, joka on ollut tarkkaan suunniteltua kyynistä valtapolitiikkaa, missä kaiken mahdollisen privatisointi esim. tehokkuusväitteellä keskittää valtaa tyranneille pois parlamenteilta. Sosialismin alasajo ja siirtyminen new-labour, new-democrat politiikkaan on avannut myös maailmanlaajuiselle tulonjaon vääristymälle portit, jotka pitäisi pystyttää uudelleen. 

Perustelen tätä sillä, että New Dealin ja Bretton Woodsin USA on lähes pohjoismaista sosdem politiikkaa 1970-luvulle asti noudattanut. Ei niin pitkälle vietynä kuin Pohjoismaissa, mutta samaa hahmotelmaa ovat ja amerikkalaisten 1970-luvulta repeävät varallisuus- ja tulonjakotilastot kertovat tarinaa hyvin selkeästi.

Lähteet:

Noam Chomsky: Donald Trump is a Distraction. (2018). https://www.youtube.com/watch?v=uQvig0KvUaE&feature=youtu.be

Wikipedia. (n.d.). Opportunism. https://en.wikipedia.org/wiki/Opportunism

Wikipedia. (2018a). Cambridge Analytica. https://fi.wikipedia.org/wiki/Cambridge_Analytica

Wikipedia. (2018b). SCL Group, Emerdata. https://en.wikipedia.org/wiki/SCL_Group#Emerdata_Limited

MIHIN UUSLIBERALISTINEN TALOUSPOLITIIKKA JOHTAA? CONSEQUENCES OF NEOLIBERAL POLITICS

Mihin uusliberalistisen talouspolitiikan noudattaminen johtaa?

 Ainakin tulonjaon vääristymään:

Tuottavuuden muutos ja perheiden keskimääräiset reaalitulot 1948-2014 USA:ssa.
Tuottavuus kohoaa lineaarisesti, mutta keskimääräiset tulot eivät kasva. Muutos osuu uusliberalismin tuloon yleisesti hyväksytyksi (ortodoksiseksi) talousopiksi.    Lähde: Wikipedia.

Keskimääräisen amerikkalaisperheen varallisuus on tuottavuuden kasvaessa polkenut paikallaan. Tuotannonlisäyksen hedelmät on jaettu uusliberalismin opin mukaan superrikkaille:

Uusliberalismin aikaansaamat  tulonjakovaikutukset on hyvin havainnollistettu yllä olevassa videossa. Tiedot perustuvat Harvardissa tehtyyn tutkimukseen. Siinä esitetetään  amerikkalaisten käsitykset  varallisuuden oikeudenmukaisesta jakautumisesta, miten he olettavat varallisuuden  jakautuvan  sekä lopuksi varallisuuden todellinen jakautuma.

Samansuuntainen kehitys koko maailmassa:



Nyt jo lähes neljänkymmen vuoden aikana toteutettu politiikka on johtanut tulonjaon vääristymän lisäksi myös ainakin matalaan inflaatioon, talouden vähäiseen kasvuun,  investointien vähentymiseen, tuottavuuden alenemiseen,  työpaikat ovat muuttuneet epävarmoiksi ja maailmantaloudessa deflatoriseen vääristymään, mikä taas on johtanut yksityisen sektorin ja kansalaisten vaarallisen rankkaan velkaantumiseen (Quiggin: Zombie Economics).


Voit havaita nämä trendit jokapäiväisessä suomalaisessa elämässäsi tai läheisesi elämässä esimerkiksi velkaantumisena (Taloussanomat, suomalaisten velkaantuminen) tai työttömyyden vuoksi ja myös erilaisten julkisten palveluiden toimimattomuutena tai erilaisten tukien vähenemisenä tai häviämisenä, kun niitten rahoitusta on vähennetty ja yhä enemmän siirretään suoraan omasta pussista maksettaviksi, siksi velkaantuminen (Taloussanomat, miksi Suomen talous kasvaa?).


Tällainen kehitys ei ole hyväksi myöskään liike-elämälle, Suomen kilpailukyky maailmalla on perustunut ja perustuu hyvinvointivaltiollisiin instituutioihin ja investointeihin (Taloussanomat, Kiander).