Tulevaisuus, demokratia

 

Tulevaisuusskenaario, demokratiasta (8.3.25)

 

 

Yhdysvalloissa äärioikea, joka muodostaa nyt Trumpin hallinnon, on luonut Venäjän kanssa Eurooppaan tilanteen, jossa sotilasmenoja lisätään huomattavasti. Koska EU:ssa on vallalla tiukka uusliberaali talousmalli, puhutaan jatkuvasti siitä, mistä rahat otetaan. Mikäli finanssisääntöjä ei löysätä tai muuteta, eli luovuta tästä saksalaisittain ordoliberaalista mallista, rahat otetaan muualta eli kansalta leikkaamalla hyvinvointivaltio.

 

Äärioikean ja Venäjän imperialistien yksi tärkeimmistä päämääristä on hyvinvointivaltion tuhoaminen eli muuttaminen oligarkkien hyvinvoinnista huolehtimaan, mitä saatetaan vielä vinosti hymyillen kutsua hyvinvointivaltioksi juhlapuheissa. 

 

Näin avataan tie yhteiskuntaan, jossa ei haeta benthamilaista yhteistä hyvää, yhteisön tuki ja turva ja siihen kuuluva yhteiskuntasopimus poistetaan. Väitetään, että siihen tarvitaan sääntelyn purkaminen.

 

 Todellisuudessa hyvinvointivaltiota ylläpitävät säännöt puretaan ja muutetaan finanssipiirejä ja taloudellisia oligarkkeja suosivaksi tiukaksi sääntelyksi, muu yhteiskunta saa sitten heitä ja tätä uutta järjestelmää elättää. Markkinatalous on hämäys, jota illuusiota propagandassa esitetään edistettävän, kun oikeasti siirretään rahaa oligarkeille. 

 

Pohjoismainen ja eurooppalainen hyvinvointivaltio ovat olleet yhteiskuntarauhan tae Euroopassa jo Bismarckin ajoista asti. Yhdysvaltojen konservatiivinen eliitti, kuten Bannon, haluavat tuon kansalaisista hienon järjestelmän poistaa, jotta sitä ei haluttaisi siellä jäljitellä ja lisätäkseen omaa valtaansa. 

 

Mikäli nyt sotilaallinen varustautuminen maksetaan purkamalla hyvinvointivaltio, häviää myös demokratia, mikä myös on eräs äärioikean ja imperialistisen Venäjän tavoite. Akateemisessa maailmassa ja mediassa, joita kumpaakin oligarkit rahoittavat jo suurimmalta osin, on jo kuultu epäilyjä demokratiasta. Onko se paras hallintomuoto? 

 

Demokratia vaatii vallanjaon ja sitä tukevan lainsäädännön. Talouselämän tulisi olla demokraattisesta hallinnosta erillään, mutta demokraattisen hallinnon alaisena. Mikäli kaikki on ostettavissa, vallanjako häviää. Tämä on amerikkalaisen yhteiskunnan tekemä suuri erehdys. Valitettavasti se on sitä myös levittänyt maailmanlaajuisesti. 

 

Globalisaatiossa tämä systeeminen virhe on monistunut ja demokratia on ollut kaikkien mittausten mukaan maailmassa vähenemässä viime vuosikymmeninä. 

 

Onko yksinvalta sitten huonompi vaihtoehto. On hyviä tsaareja ja on kehnoja tsaareja. Kehno tsaari on korruptoitunut ja kerää yhteiskunnan varat omaan taskuun ja hoviinsa, hyvä tsaari pyrkii edistämään yleistä hyvää. Aina ollaan kuitenkin hallitsijan mielentilan vallassa. 

 

Äärimmilleen vietynä tämä näkyi Stalinin Neuvostoliitossa, missä maan sosialismioppi vaihteli Stalinin mielalojen ja valtalaskelmien mukaan aina hänen tarpeensa mukaan. Näytösoikeudenkäynnit 1930-luvun lopulla tuovat sen esiin historiallisina dokumentteina. Aseita ja terroria Stalin käytti omaa valtaansa pönkittämään. Kun nyt aseita taotaan, miten taataan, että niitä käytettäisiin demokratian ylläpitoon, ei sen tukahduttamiseen?

 

Mikäli Euroopan hyvinvointivaltio sotilasmenojen kattamiseksi puretaan, yhteiskunta muuttuu arvatenkin ensin fasistiseksi ja sitten palataan feodalismiin. Kurjuus ja äärimmäinen rikkaus elävät lähekkäin, mutta täysin eri maailmoissa. Trump jo väläytteli kuninkuutta. Äärimmäinen luokkayhteiskunta, säätyläisyys, palaa kuin tauti. Hallitseva luokka pyrkii elämään kuin luontotuhoa ei olisi olemassa, omalla planeetallaan.

 

Älkää uskoko uusliberaalia talousvalhetta!

 

Paha uni?

 

 

 

 

 

Lyhyen ja pitkän aikavälin voitot

 

 

 

Lyhyen ja pitkän aikavälin voitot

 

Sosialidemokratian kehittyminen

Aikanaan jaettiin poliittiset puolueet toimintansa perusteella kolmeen kategoriaan: joukko-,  kaaderi- ja populistipuolueisiin.

Opportunistinen (opportunisti, wiki, josta poliittisen ja laillisen opportunismin määrittely) puolue on puolue, joka kaikin keinoin, myös omat periaatteensa uhraten, pyrkii valtaan.

Sosialidemokraatit ja keskusta (Maalaisliitto) olivat Suomessa alkujaan joukkopuolueita, siitä on muistona kummallakin puoluekoneisto ja sen 24/7 palkatut toimihenkilöt. Kokoomus on kaaderipuolue, jolla on löyhä järjestörakenne, mutta se herää vaalien alla eloon aktivoimaan äänestäjät. Populistipuolue on selkeimmin ollut SMP, myöhempi perussuomalaiset. Näin aina 1990-luvulle asti. Tämän jälkeen puoluetoiminta on sekoittunut.

Politiikassa pitää tietenkin tasapainoilla periaatteellisen toiminnan ja poliittisen joustavuuden välisellä kentällä. Joskus joustavuuden venyttämistä esim. ulkopolitiikassa kutsutaan poliittiseksi pragmatismiksi. Jos periaatteellinen toiminta katoaa, äänestämällä toteutetulla demokratialla ei ole enää merkitystä. Periaatteellisella toiminnalla en tässä tarkoita ideologista toimintaa, vaan laajemmin, valistuksen hengessä, rehellisellä tutkimuksella perusteltavissa olevaa toimintaa kansalaisten hyväksi. Tutkimuksen ideologisuus on tällöin myös tiedostettava valintoja tehdessä.

Sosialidemokratian new democrat ja new labour -suuntaukset ovat muuttaneet joustavuuden kautta lyhyen aikavälin voittoja ja valtaa tavoitellessaan periaatteellisen toiminnan uudenlaiseksi periaatteelliseksi politiikaksi, joka ei muistuta sosialidemokratiaa, jonka saattoi tunnistaa Suomessa vielä 1980-luvun alussa. Tätä thatcherismin demariversiota sanotaankin - ja syystä - Thatcherin viimeiseksi voitoksi. Kokoomus- keskusta- tai demaripolitiikalla ei nykyään ole mainittavia eroja, ennen vaaleja kyllä (opportunismi) jotain, yleensä ympäripyöreää, jotta ei  jäätäisi valheesta tai petoksesta kiinni hallituksessa päätöksiä tehdessä. Puhtaasti populistinen puolue poikkeaa tästä niin, ettei se populismin hengen mukaisesti kaihda suoria valheita ja on täysin piittaamaton politiikan johdonmukaisuusvaatimuksesta, Yhdysvaltain presidentinhallinnon show-osa, jota presidentti Trump pyörittää (Chomsky-Trump),  on paras esimerkki populismista. Skandaali- tai täkyuutisia tuotetaan sellaiseen tahtiin, että vanha unohtuu, kun uudesta kohistaan.

Demokratian kannalta on ongelmallista myös talouselämän kielenkäyttö, joka alentaa poliittisen puoluetoiminnan matemaattiseksi optimoinniksi ja äänestäjien kalasteluksi käyttäen pr-teollisuuden menetelmiä, jotka ovat nykyään googlen ja facebookin valtakaudella vaarallisen edistyneitä (Cambridge Analytica, Emerdata).Ongelmallisinta se on, jos puolueen jäsenet ja puoluetoimistot alkavat uskoa ainoastaan tähän ajatusmalliin, jota meille kernaasti myydään.

Väite, että 1980-lukua edeltäneen kaltainen sosialidemokratia, universaali hyvinvointivaltio tai sosialismi olisi vanhanaikaista, eikä sopisi nykyiseen taloudellis- tekniseen yhteiskuntaan, on new-labour, new-democrat -väite, jolla ei ole empiiristä tukea. Rinnastaisin tässä universaalin hyvinvointivaltion ja sosialidemokratian, ja parhaiten taloudellisin mittarein ovat pärjänneet maat, jotka ovat pyrkineet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Jo Adam Smith hahmotteli tällaista.

Ensimmäinen askel pitkän aikavälin voittoja tuovaan muutokseen voisi olla sosialismi-sanan ja käsitteen kunniaan palauttaminen, mikä historiallisista verenhuuruisista syistä on työlästä, mutta ei mahdotonta.

Sosialismi ideologiana on mustamaalattu Neuvostoliiton, Kiinan ja lännen propagandakoneistojen väittäessä 70-vuoden ajan, että siellä harjoitettu diktatuuri ja totalitarismi olisi ollut sosialismia. Neuvostoliitto väitti myös olevansa demokraattinen valtio, mikä lännessä lähinnä nauratti. Sosialismiväite sen sijaan sopi hyvin lännen ideologiseen aseistukseen, kun haluttiin kolonialisoida tai oikeuttaa suureneva tulonjako. 

Pohjoismaissa harjoitettu sosialidemokratia on ollut aivan erilaista käytännöllistä sosialismia. Tämä tulisi tuoda esiin. Sosialidemokraatit voisivat ihan hyvin olla sosialisteja. Se toimii universaalissa hyvinvointivaltiossa, missä toimii sekatalous ja finanssijärjestelmä on demokraattisessa hallinnassa ja demokratia ja yhteiskunta toimii. Tulonjaon hillitty muoto ja erittäin varakkaat ja/tai hyvätuloiset hyväksytään yhteiskunnan jäseninä, mutta heidän täytyy antaa verotuksella oma osuutensa yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Orjuutta ei pidetä suotavana, työstä pitää maksaa elämiseen riittävää palkkaa. Poliisi- tai yövartijavaltiota ei sitten tarvita järjestyksenpitoon. Tulonjaon eri päissä olevat voivat elää yhdessä ilman heitä erottavia muureja. Ongelmallista byrokraattisuutta, yksilön katomista koneiston rattaisiin ja rakenteisiin pesiytyvää korruptiota voidaan vähentää monin keinoin, mikä tulee olemaan keskeinen tekijä sosialismin uudessa tulemisessa.

Pohjoismaiseen sosialidemokratiaan on 1990-luvulta asti osunut thatcheristien ja reaganistien isku, joka on ollut tarkkaan suunniteltua kyynistä valtapolitiikkaa, missä kaiken mahdollisen privatisointi esim. tehokkuusväitteellä keskittää valtaa tyranneille pois parlamenteilta. Sosialismin alasajo ja siirtyminen new-labour, new-democrat politiikkaan on avannut myös maailmanlaajuiselle tulonjaon vääristymälle portit, jotka pitäisi pystyttää uudelleen. 

Perustelen tätä sillä, että New Dealin ja Bretton Woodsin USA on lähes pohjoismaista sosdem politiikkaa 1970-luvulle asti noudattanut. Ei niin pitkälle vietynä kuin Pohjoismaissa, mutta samaa hahmotelmaa ovat ja amerikkalaisten 1970-luvulta repeävät varallisuus- ja tulonjakotilastot kertovat tarinaa hyvin selkeästi.

Lähteet:

Noam Chomsky: Donald Trump is a Distraction. (2018). https://www.youtube.com/watch?v=uQvig0KvUaE&feature=youtu.be

Wikipedia. (n.d.). Opportunism. https://en.wikipedia.org/wiki/Opportunism

Wikipedia. (2018a). Cambridge Analytica. https://fi.wikipedia.org/wiki/Cambridge_Analytica

Wikipedia. (2018b). SCL Group, Emerdata. https://en.wikipedia.org/wiki/SCL_Group#Emerdata_Limited

MIKSI SOSIALIDEMOKRATIASTA JA HYVINVOINTIVALTIOSTA

Miksi sosialidemokratiasta ja hyvinvointivaltiosta

 

 

 Pohdin blogissani sosialidemokratiaa ja hyvinvointivaltiota. Hyvinvointivaltiota, koska se on mahdollistanut minulle ja perheelleni paremman elämän kuin olisi muutoin ollut. Sosialidemokratiaa, koska liityin sosialidemokraatteihin 1990-luvun loppupuolella ja koska olen kokenut itseni pitkän aikaa pettyneeksi puolueen toteuttaman politiikan suhteen. Hyvää on, että puolue on kuitenkin melko avoin keskustelulle, vaikka on ylhäältä alas johdettu, kuten muutkin suomalaiset puolueet, ehkäpä sittenkin on keskustelun kautta mahdollisuus vaikuttaa osaltaan maailman menoon? Eliitin valitsema politiikka on mielestäni ollut väärää.

Liityin sosialidemokraatteihin Suomen taloudellisen tilan ja historiaharrastukseni myötä, lähipiiriini ei kuulunut sosialidemokraatteja. Tähän tietoon on tullut kirjaamiseni jälkeen, vuonna 2019 korjaus.
Sukuun kuului vaiettu jäsen, suutari Yrjö Mäkelin, joka 1900-luvun alussa osallistui politiikkaan kirjoittaen, ollen mukana Forssan puolueohjelmaa tekemässä, SDP:n valtiopäiväedustajana ja kuuluipa tukijana jääkäriliikkeeseenkin, mutta kuoli lopulta sodan jälkeen vankilassa, vaaralliseksi arvioituna. Oulussa lienee hänellä patsaskin. Lisäksi yksi isosetäni oli mukana Turun Nummenmäen sos.dem. yhdistyksessä 1930-luvulla.

Tätä ennen, 1993 ilmapiiri Suomessa oli tukala. Elettiin pankkikriisin aiheuttaman suuren laman vuosia. Päivästä toiseen toisteltiin kiristyspolitiikan iskulauseita. Samat asiantuntijat saivat tilaa tiedotusvälineissä. Pankit oli pelastettu  kansalaisten kustannuksella. Mitta tuli täyteen ja päätin pelastaa perheeni turvaan Norjaan, kun siellä oli tämmöisille käsityöläisille tarjolla työtä. 

Katselin vapautuvia työpaikkoja luonnonkauniilta seuduilta, joihin olisi julkiset liikenneyhteydet, kun kännyköitä ei tuolloin ollut ja autokin oli perheessämme sangen uusi asia. Niin päädyimme Åndalsnesiin, Møre-Romsdalin maakuntaan, minä maakunnan leipiin, kun minut oli puhelimessa kiinnitetty eläkevirkaan. Siellä tuli pohdittua Suomea ja sen historiaa uudesta näkökulmasta. 

Huomasin, että asioita, mitkä yhdistivät Suomea ja Norjaa oli pohjoismaisuus, hyvinvointivaltio ja myös Willy Brandt, Länsi-Saksan pitkään Norjassa ja Ruotsissa oleskellut 1970-luvun alun liitokansleri. Brandt oli selvästikin omaksunut Kekkosen ulkopolitiikan omaan ulkopoliittiseen avaukseensa Venäjän suuntaan, siitä nimi Finlandisierung, joka minun mielessäni ei kuulosta haukkumasanalta. Suomessa sisäpoliittinen tilanne sensuureineen oli Kekkosen ja tämän perässähiihtäjien
valtapolitiikan ja Neuvostoliittoon päin kumartamisen vuoksi ahdistava, sitä maan nimeäminen Kekkoslovakiaksi hyvin kuvaa. Brandtin ulkopolitiikka, jota kuvailtiin haukkumasanalla Finlandisierung,  johti minun käsitykseni mukaan pikku hiljaa Saksojen yhdistymiseen. Saksoja ei lopulta yhdistänyt Venäjän talousromahdus, vaan molemminpuolisen ymmärryksen ilmapiiri. Ajatuksissa kyti myös toivo, että Venäjä saattaisi valita tien kohti pohjoismaista hyvinvointivaltiota, kuten Gorbatsovkin oli joskus julkisuudessa esittänyt.

Koska Brandt oli keskeinen sosialidemokraatti ja Suomessa tullut valtaan 1995 Lipposen hallitus, joka alkuun muutti kirirstyspolitiikan puheenpartta ja esitti takaavansa hyvinvointivaltiota, olin valmis palaamaan Suomeen ja halusin olla mukana rakentamassa kirirstyspolitiikan ja pankkikriisin jälkeistä Suomea. Siinä liittymiseni syyt. 

Lipponen liittyi kuitenkin Blairin, Perssonin, Schröderin ja Clintonin viitoittamalle tielle, ja omaksui saman kielenkäytön kuin Ahon reaganistis-tatcheriläinen hallitus ja noudatettu talouspolitiikka jatkui samankaltaisena, puheista riippumatta. Nokia alkoi olla menestys ja peitti alleen kiristyspolitiikan jatkumon, kaikki näytti menevän hyvin. 

Luulin myös, että hyvinvointivaltio Pohjoismaissa oli sosialidemokraattien aikaansaannosta.

Näinhän ei ole, vaan kuten 2000-luvun alussa sosiaalipolitiikkaa ja valtiotieteitä Turussa lukiessani sain oppia, noudatettu politiikka on tulosta erilaisista näkökannoista ja niiden yhdstelmistä. Suomessa kaikki puolueet toivat hyvinvointivaltion rakennukseen oman vivahteensa ja tulos oli vuoden 1985 tienoilla sangen hyvä, monessa suhteessa varmasti maailman paras. Tuolloin olisi Suomesta voitu poistaa absoluuttinen köyhyys kokonaan vain 500 miljoonan markan panostuksella.