Näytetään tekstit, joissa on tunniste power. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste power. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Rahoitus kuntoon



Tieteenteoriasta on iloa ja hyötyä, 

epistemologia keskellämme

ja

miksi ekonomisti ei kykene arvioimaan talouden tilaa? 

 

Turun yliopiston hammaslääketieteen opintojen parasta antia oli mielestäni professori Pentti Alasen tieteenteoriaa käsitellyt luentosarja, jonka itse asiassa kuuntelin kahteen otteeseen. Ensimmäisen harrastuksesta ja mielenkiinnosta, kun kurssia luennoitiin opettajakunnalle pilottina ja toisen kerran tutkintoa varten. Professori Alanen piti luentosarjaa lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille sekä Turussa että Tampereella ilmeisesti useamman vuoden ajan. Kurssi opetti suhtautumaan tieteelliseen tietoon kriittisesti, kuten kunnollisten akateemisten opintojen pitäisikin opastaa. Havainnolliset, normaalikokemusta ravistelevat ja usein humoristiset esimerkit loivat valoa maailman monitahoisuuteen (Alanen, 1989) .

  Lääketieteen opinnothan ovat muutoin suurelta osalta olemassaolevan tiedon voimallista pänttäämistä ja aikaa ei erityisemmin ole kritiikin harjoittamiseen. Onneksi opiskeltava tieto on Suomessa näihin aikoihin asti ollut pääosin suodattunutta vapaan tieteen kriteerien ja tasokkaan eettisen harkinnan kautta. Koulutuksessa tämä on ollut koko järjestelmän - päiväkodista ja peruskoulusta alkaen - läpäisevä ilmiö.

Järkytyksekseni olen kuullut, että Suomessa nykyään on mahdollista päästä mm. filosofian maisteriksi tutustumatta lainkaan tieteenteoriaan eli epistemologiaan, teknillisillä aloilla tämä puute lienee myös akuutti.  Olisiko kamreerin säästöleikkuri iskenyt ensinnä opintojen "hyödyttömään" ainekseen, vai jätetäänkö syvempi pohdinta tietoisesti syrjään?

Varsinkin perustutkimus ammentaa paitsi turvallisesta rahoituksesta, viihtyisistä kahviloista ja kampuksista myös epistemologiasta (tietoteoria).

Filosofisiin älyllisiin knoppeihin ja epävarmuuden ikuisuuteen voi tietysti nääntyä ja kadota, jos ei ole tarkkana ja pidä kiinni omasta näkemyksestään, joka hiljakseen muotoutuu.

Nykyään vallitsee yliopistomaailmassa valitettavasti yhä useammin "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" -ongelma, kun vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle onkin lähinnä rahoituksen ulkoistuksen tai pirstoutumisen vuoksi kahlittu tai korruptoitunut tuottamaan standardivastauksia ja tilaustöitä, ahneista artikkeliautomaateista puhumattakaan. Ilmiö on valitettavasti globaali. Kyse voi olla väärässä paradigmassa elämisestä tietoisesti tai tiedostamatta. Moraalisesti on parempi vaihtoehto, jos ei tiedosteta. Tiede on vallankäytön osa ja yksi totuus totalitarismin ilmenemismuoto.

Uuttahan siinä ei ole, jo Galileo taisteli oikeudessa hengestään, Lysenko nautti ehdotonta arvonantoa ja Semmelweis romahti kollegoiden nöyryytykseen ja päätyi mielisairaalaan.

Yliopisto ei siis yllättäen opastakaan kriittiseen luovaan ajatteluun, vaan ehdollistaa opiskelijat nykyjärjestelmän osiksi.

Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta kohdistuu eri tieteenaloihin erilaisin painotuksin. Erityisen altis on vallan kanssa täysin yhteenkietoutunut taloustiede. Taloustiede on pohjimmiltaan poliittisten valintojen tekemistä ja jos tätä ei myönnetä, mikä on tavallista, ollaan jo asetuttu epärehellisen vaikuttamisyrityksen tielle.

Vuonna 2008 maailman rahajärjestelmä oli vaarassa kaatua. Demokratia vaikeuksissa.


Kerrotaan, että pankkiirit, jotka kriittisen pisteen ylityttyä vuonna 2008 ymmärsivät mitä on tulossa pelkäsivät henkensä edestä. Matkalaukkuja ja perheitä pakattiin tuskanhiki hatussa Lontoon Cityssä ja New Yorkin Wall Streetillä mahdollista pakomatkaa silmällä pitäen. Pelättiin raivostuneitten kansanjoukkojen kostoa.

Englannin kuningatar Elisabet II esitti vuoden 2008 finanssiromahduksen jälkeen ytimeen osuvan kysymyksen: miksi ekonomistit eivät osanneet ennakoida tapahtumaa, jotta se olisi voitu estää, kun he aiemmin väittävät pystyvänsä maailman selittämään ja uskottelivat, ettei romahdusta tapahdu?

Kysymys on sitä polttavampi, kun vuonna 2008 oli kertynyt paljon tietoa siitä, miten klassisen tai uusklassisen taloustieteen mukaan järjestäytynyt uusliberaali talous käyttäytyy. Kriisit ovat siitä olennainen osa sen jälkeen, kun finanssimarkkinat 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa vapautettiin valtion sääntelystä.

Niitä on ollut 1982 Chilen pankkikriisi, jossa uusliberaali Pinochetin diktatuuri, joka valtaan tullessaan tapatti kansalaisia päästäkseen yksityistämään "sosialisoidut tuotantovälineet", mutta itse sitten kansallisti koko pankkisektorin. 1980-luvun lopulla amerikkalaiset säästöpankit Reaganin tiukasta sääntelystä vapauttamina olivat rahoittaneet kannattamattomia hankkeita ja ne pelastettiin pankkituilla, jotka vastasivat USA:n liittovaltion budjetista kolmea prosenttia, samoin Skandinavian maat ja Suomi 1980-luvun lopussa vapauttivat rahamarkkinansa ja joutuivat pankkikriisiin, Meksikossa oli ns. tequila-kriisi 1994-95, Aasian talouskriisi 1997-1998, Venäjän rahamarkkinoitten vapauttaminen johti tilanteeseen, jossa LTCM sijoitusrahasto saattoi koko Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän vaakalaudalle (tätä masinoineet Robert Merton and Myron Scholes ekonomisteja, kumpikin nobelisti vieläpä vakuuksien hinnoittelun alalta), 1999 Brasilian kriisi ja vuonna 2000 Argentiinan kriisi.

Tosin intellektuaalinen petos oli syvä: Edellä mainitut nobelistit Merton ja Scholes, USA:n keskuspankin  FEDin johtajalla Alan Greenspanillä esitettiin olevan maaginen kyky talouden hoitoon,  v. 2003 Robert Lucas, johtava Chicagon koulukunnan telousteoreetikko väitti, että talouslamojen estämisen keinot oli keksitty, 2004 Ben Bernanke (tuolloin USA:n taloushallinnon tärkein teoreetikko), esitti talouden suhdannevaihtelujen olevan historiaa. Nämä herrat olivat tai olivat olevinaan hämmästyneitä vuoden 2008 finanssikriisistä (Chang 2019). Näin käy jos yhdestä talousteoriasta tehdään uskonto.

Maksajana on ollut valtio ja finanssialan kriisit ollaan maksatettu tavallisella kansalla, jota vielä on syytetty kulutusjuhlasta, tuomitsematta löyhään rahoitustoimintaan syyllisiä pankkiireita ja sääntelyn purkamiseen syyllistyneitä poliitikkoja. Islantia lukuun ottamatta. Ovatko yllä mainitut teoreetikot olleet tietoisia tästä on epäselvää. Ainakin heillä on vastuu miljoonien ihmisten ajamisesta taloudelliseen ahdinkoon, työttömyyteen ja säästöpolitiikan kurjistamaan elämään.

Kyseessä on siis taloustiede, joka rahoituksen teorian lopulta muodostaa. Mikäli sen tieteellinen kehys, Thomas Kuhnin normaalitieteen paradigmaksi  (Kuhn 1970) nimeämä rakennelma, on väärä tai pikemminkin harhainen, ovat sen perusteella laaditut yhteiskunnan pelisäännöt yhtä lailla harhaisia. Tämä saattaa lopulta johtaa katastrofiin, perikatoon, mikäli paradigmaa ei ajoissa vaihdeta tai korjata.

Paradigman toimivuuden kriteerinä tulisi olla ympäröivän maailman empiirinen testaus, eikä silloin saisi väheksyä silminnähtävää ja koettavaa todellisuutta pyrkimällä ymppäämään se väkisin virheellisen tai puutteellisen teorian pakkopaitaan, vaikkapa vain joidenkin ihmisryhmien etujen ajamiseksi. Ainoa hyväksytty, eli uusklassinen talousteoria onkin ajautunut suuressa mittakaavassa pelkäksi valtataistelun tai rajattoman ahneuden välineeksi. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta asia tulisi julkisesti tunnustaa. Viisautta on tunnustaa tosiasiat.

On myös niin, että tunnetaan ainakin yhdeksän toimivaa talousteoriaa, jotka vastaavat esitettyyn talouskysymykseen eri kulmilta ja eri tavoin täydentäen toisiaan (Chang 2019). Olen vahvasti teoreettisen pluralismin kannalla: asioita pitäisi tutkiskella useammalla eri tavalla ja vielä lisäksi useamman eri tieteenalan avulla. Historiasta voi oppia. Kirjallisuus ja taide luo syvyyttä ymmärrykseen.

Jos ymmärrys kavennetaan, kuten nyt noin kolmenkymmen vuoden ajan on tehty hyvin monipuolisesti  myös tajuntateollisuuden, elokuvan, tv:n, lehdistön, radion ja sosiaalisen median kautta, tullaan ajatusten tyranniaan, ainoitten oikeiden totuuksien fundamentalistiseen maailmaan.

Uusliberalismia, joka on vanha ilmiö (Chomsky 2014) saarnataan Suomessakin tietoisesti ja tiedostamatta lastentarhasta yliopistoon. Kriittistä ajattelua karsitaan kaikkialla. Kulovalkean tavoin levitettävät viihteellistämisen ajansyöpöt vastaavat huumetta, joka tuo mieleen Kiinan alistaminen oopiumin (Poropudas 2010) avulla. Äänestäjät manipuloidaan tarvittaessa tekniikan ja propagandan hioutunella koneistolla.

 "Länsimainen demokratia" on tässä maailmassa illuusio, jota meille myydään markkinapaperissa. 1980-luvulta tähän päivään maailma on muuttunut: demokratian piiri on kaventunut vuosi vuodelta.



Lähteet:


Alanen, Pentti. 1989. Luonnontiede, lääketiede, tieteenteoria. Hki: Gaudeamus.

Ha Joon Chang. 2019. Lecture 10: Finance & Financial Crises. https://www.youtube.com/watch?v=qMYmUbiVWr0#action=share.

Kuhn, Thomas S. 1970. The structure of scientific revolutions. [2d ed., enl. Chicago: University of Chicago Press.

Poropudas, Timo. 2010. ”Kiinan häpeän muistomerkit”. Taloussanomat. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001685155.html.

Wikipedia. ”The Structure of Scientfic Revolutions”. https://en.wikipedia.org/wiki/The_Structure_of_Scientific_Revolutions.

 











torstai 12. heinäkuuta 2018

Lyhyen ja pitkän aikavälin voitot

 

 

 

Lyhyen ja pitkän aikavälin voitot

 

Sosialidemokratian kehittyminen






Aikanaan jaettiin poliittiset puolueet toimintansa perusteella kolmeen kategoriaan: joukko-,  kaaderi- ja populistipuolueisiin.

Opportunistinen (opportunisti, wiki, josta poliittisen ja laillisen opportunismin määrittely) puolue on puolue, joka kaikin keinoin, myös omat periaatteensa uhraten, pyrkii valtaan.

Sosialidemokraatit ja keskusta (Maalaisliitto) olivat Suomessa alkujaan joukkopuolueita, siitä on muistona kummallakin puoluekoneisto ja sen 24/7 palkatut toimihenkilöt. Kokoomus on kaaderipuolue, jolla on löyhä järjestörakenne, mutta se herää vaalien alla eloon aktivoimaan äänestäjät. Populistipuolue on selkeimmin ollut SMP, myöhempi perussuomalaiset. Näin aina 1990-luvulle asti. Tämän jälkeen puoluetoiminta on sekoittunut.

Politiikassa pitää tietenkin tasapainoilla periaatteellisen toiminnan ja poliittisen joustavuuden välisellä kentällä. Joskus joustavuuden venyttämistä esim. ulkopolitiikassa kutsutaan poliittiseksi pragmatismiksi. Jos periaatteellinen toiminta katoaa, äänestämällä toteutetulla demokratialla ei ole enää merkitystä. Periaatteellisella toiminnalla en tässä tarkoita ideologista toimintaa, vaan laajemmin, valistuksen hengessä, rehellisellä tutkimuksella perusteltavissa olevaa toimintaa kansalaisten hyväksi. Tutkimuksen ideologisuus on tällöin myös tiedostettava valintoja tehdessä.

Sosialidemokratian new democrat ja new labour -suuntaukset ovat muuttaneet joustavuuden kautta lyhyen aikavälin voittoja ja valtaa tavoitellessaan periaatteellisen toiminnan uudenlaiseksi periaatteelliseksi politiikaksi, joka ei muistuta sosialidemokratiaa, jonka saattoi tunnistaa Suomessa vielä 1980-luvun alussa. Tätä thatcherismin demariversiota sanotaankin - ja syystä - Thatcherin viimeiseksi voitoksi. Kokoomus- keskusta- tai demaripolitiikalla ei nykyään ole mainittavia eroja, ennen vaaleja kyllä (opportunismi) jotain, yleensä ympäripyöreää, jotta ei  jäätäisi valheesta tai petoksesta kiinni hallituksessa päätöksiä tehdessä. Puhtaasti populistinen puolue poikkeaa tästä niin, ettei se populismin hengen mukaisesti kaihda suoria valheita ja on täysin piittaamaton politiikan johdonmukaisuusvaatimuksesta, Yhdysvaltain presidentinhallinnon show-osa, jota presidentti Trump pyörittää (Chomsky-Trump),  on paras esimerkki populismista. Skandaali- tai täkyuutisia tuotetaan sellaiseen tahtiin, että vanha unohtuu, kun uudesta kohistaan.

Demokratian kannalta on ongelmallista myös talouselämän kielenkäyttö, joka alentaa poliittisen puoluetoiminnan matemaattiseksi optimoinniksi ja äänestäjien kalasteluksi käyttäen pr-teollisuuden menetelmiä, jotka ovat nykyään googlen ja facebookin valtakaudella vaarallisen edistyneitä (Cambridge Analytica, Emerdata).Ongelmallisinta se on, jos puolueen jäsenet ja puoluetoimistot alkavat uskoa ainoastaan tähän ajatusmalliin, jota meille kernaasti myydään.

Väite, että 1980-lukua edeltäneen kaltainen sosialidemokratia, universaali hyvinvointivaltio tai sosialismi olisi vanhanaikaista, eikä sopisi nykyiseen taloudellis- tekniseen yhteiskuntaan, on new-labour, new-democrat -väite, jolla ei ole empiiristä tukea. Rinnastaisin tässä universaalin hyvinvointivaltion ja sosialidemokratian, ja parhaiten taloudellisin mittarein ovat pärjänneet maat, jotka ovat pyrkineet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Jo Adam Smith hahmotteli tällaista.

Ensimmäinen askel pitkän aikavälin voittoja tuovaan muutokseen voisi olla sosialismi-sanan ja käsitteen kunniaan palauttaminen, mikä historiallisista verenhuuruisista syistä on työlästä, mutta ei mahdotonta.

Sosialismi ideologiana on mustamaalattu Neuvostoliiton, Kiinan ja lännen propagandakoneistojen väittäessä 70-vuoden ajan, että siellä harjoitettu diktatuuri ja totalitarismi olisi ollut sosialismia. Neuvostoliitto väitti myös olevansa demokraattinen valtio, mikä lännessä lähinnä nauratti. Sosialismiväite sen sijaan sopi hyvin lännen ideologiseen aseistukseen, kun haluttiin kolonialisoida tai oikeuttaa suureneva tulonjako. 

Pohjoismaissa harjoitettu sosialidemokratia on ollut aivan erilaista käytännöllistä sosialismia. Tämä tulisi tuoda esiin. Sosialidemokraatit voisivat ihan hyvin olla sosialisteja. Se toimii universaalissa hyvinvointivaltiossa, missä toimii sekatalous ja finanssijärjestelmä on demokraattisessa hallinnassa ja demokratia ja yhteiskunta toimii. Tulonjaon hillitty muoto ja erittäin varakkaat ja/tai hyvätuloiset hyväksytään yhteiskunnan jäseninä, mutta heidän täytyy antaa verotuksella oma osuutensa yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Orjuutta ei pidetä suotavana, työstä pitää maksaa elämiseen riittävää palkkaa. Poliisi- tai yövartijavaltiota ei sitten tarvita järjestyksenpitoon. Tulonjaon eri päissä olevat voivat elää yhdessä ilman heitä erottavia muureja. Ongelmallista byrokraattisuutta, yksilön katomista koneiston rattaisiin ja rakenteisiin pesiytyvää korruptiota voidaan vähentää monin keinoin, mikä tulee olemaan keskeinen tekijä sosialismin uudessa tulemisessa.

Pohjoismaiseen sosialidemokratiaan on 1990-luvulta asti osunut thatcheristien ja reaganistien isku, joka on ollut tarkkaan suunniteltua kyynistä valtapolitiikkaa, missä kaiken mahdollisen privatisointi esim. tehokkuusväitteellä keskittää valtaa tyranneille pois parlamenteilta. Sosialismin alasajo ja siirtyminen new-labour, new-democrat politiikkaan on avannut myös maailmanlaajuiselle tulonjaon vääristymälle portit, jotka pitäisi pystyttää uudelleen. 

Perustelen tätä sillä, että New Dealin ja Bretton Woodsin USA on lähes pohjoismaista sosdem politiikkaa 1970-luvulle asti noudattanut. Ei niin pitkälle vietynä kuin Pohjoismaissa, mutta samaa hahmotelmaa ovat ja amerikkalaisten 1970-luvulta repeävät varallisuus- ja tulonjakotilastot kertovat tarinaa hyvin selkeästi.




Lähteet:

Noam Chomsky: Donald Trump is a Distraction. (2018). https://www.youtube.com/watch?v=uQvig0KvUaE&feature=youtu.be

Wikipedia. (n.d.). Opportunism. https://en.wikipedia.org/wiki/Opportunism

Wikipedia. (2018a). Cambridge Analytica. https://fi.wikipedia.org/wiki/Cambridge_Analytica

Wikipedia. (2018b). SCL Group, Emerdata. https://en.wikipedia.org/wiki/SCL_Group#Emerdata_Limited

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

PROPAGANDA - MIELIPITEEN MUOKKAUS - TAJUNTATEOLLISUUS - POST TRUTH SOCIETY

Propaganda - mielipiteen muokkaus - tajuntateollisuus 

                          "Post-truth society"

 

 Yleisen mielipiteen muokkauksen tehokkuudesta hyvä esimerkki on Hitlerin nousu demokraattisesti valtaan ja hänen ja natsipuolueen saama suosio niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Saksalaiset ovat ihan varmasti psyykkisesti ja sosiologisesti aivan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin ja suurena joukkona eri ominaisuuksien jakaantuminen noudattaa gaussin käyrää ja kuten nykyäänkin hyvät tavat ja ystävällisyys olivat arvossaan. Lisäksi he ovat olleet ahkeria ja aikaansaavia, useilla aloilla maailman huippua. Natsien propaganda on aikanaan osunut oikeisiin kohtiin ja vaikutusmenetelmät ovat olleet edistyksellisiä. Huolimatta Hitlerin opin täydellisestä riippumattoman tieteen kieltämisestä, irrationaalisuudesta, verenhuuruisesta totalitarismista ja ihmisoikeuksien halveksunnasta natsipuolueeseen liittyivät ammattiryhmistä ensimmäisinä opettajat ja lääkärit (Kater, 1983, s.73). Kun puolue vielä pikaisesti laittoi talouden kuriin ja poisti työttömyyden, kannatus saksalaisten keskuudessa oli lähes täydellistä, demokratian poistaminen yhteiskunnasta oli täysin hyväksyttyä, kunhan elämässä oli järjestys, elämästä tuli työn ja ansioiden kautta mielekästä ja ennustettavaa. Ihmisten perustarpeet syrjäyttivät moraalisen järjen ja uusi propagandan avittama oikeus- ja moraalikoodisto korvasi sivistysvaltion perinteen. Ennen toista maailmansotaa natsien opeilla oli huomattavaa kannatusta läntisessä maailmassa. Sota muutti suhtautumista osalla täysin, osalla pinnallisemmin, löytyihän Norjasta Quisling ja Ranskasta Vichyn hallitus.


Myyntimiesten puheiden, mainonnan seireeninlaulun ja todellisuuden erottaminen on maailman ymmärtämiseen pyrkivässä tarkastelussa oleellista (propaganda). Viimeisten noin 35-vuoden aikana tapahtuneen maailmanlaajusen muutoksen tekemiseen on valjastettu isolla rahalla koko ns.tajuntateollisuus, jolla mielipiteitä väestötasolla muokataan (propagandamalli).
Internet on myös hyödynnetty mielipiteen muokkauksessa (Cambridge Analytica, nykyinen Emerdata) tämä on sangen vaarallinen trendi.



Koska valheen ja ihmisten kokeman todellisuuden välinen kuilu kasvaa, on siirryttävä yhä karkeampaan totuuden vääristelyyn. Tämä näkyy nykyisessä Yhdysvaltain presidentinhallinnossa, mutta myös Suomessa, esimerkiksi valtiovarainministeriön "tiedotusstrategiana". Austerity-politiikan perustelut, joita ahkerasti käytetään, löytyvät täältä (Monbiot).


Tyypillistä on, että käytetään orwelllilaista uuskieltä yhteiskunnassa tehtäville muutoksille: annetaan niille  usein iskulauseenomaisia houkuttelevia tai opettavaisia nimiä tai perusteluita kuten "valinnanvapaus", "kilpailukyky", "työpaikkojen luominen", "ei ole ilmaista ateriaa" - aivan kuten stalinismissa tai leninismissä - käsitteet jätetään tahallaan epäselviksi ja ne saattavat tarkoittaa täysin päinvastaista, kuten Saksan Demokraattinen tasavalta, joka todellisuudessa oli sangen epädemokraattinen poliisivaltio. Uusliberlistisessa ja new-labour  -politiikassa peitellään näin suurimittaisia tulonsiirtoja köyhiltä, työväestöltä ja keskiluokalta yhä suppenevalle joukolle henkilöitä ja instituutioita.