economy - politics - world order - justice - social policy - health for all - understanding - history - science - democracy
maanantai 5. helmikuuta 2018
SOTE-sampo oligarkeille
YLE:n pääutislähetyksessä pieni katsaus SOTE-valmisteluun: rikosoikeuden professorit ovat huolissaan korruptiosta (YLE linkki)
Yhtään poliitikkoa ei ollut kommentoimassa professoreiden lausumaa. Demokratia piileskelee?
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Riippuu kai siitä kumalla puolella olen, menettäjien vai voittajien. Kohta siis kuivailen kyyneleitä. Monen poliitikon tai virkamiehen mehiläiskodissa sen sijaan vähintäänkin hymähdellään hyväntahtoisesti.
Kun amerikkalaiset yksityistivät 1990-luvulla Venäjän valtion omaisuuden, nimetyn neuvonantajansa julkkisekonomisti Jeffrey Sachsin ja Jegor Gaidarin voimin, oli ilmiö sama kuin tämän päivän SOTE-Suomessa. Kun kansalaiset eivät Venäjällä lopulta saaneet eläkkeitään ja palkkojaan, pelastajaksi tuli valtion turvallisuuspoliisi FSB ja Vladimir Putin, mikä samalla myös esti Venäjän ajautumasta länsivaltojen raaka-ainevarastoksi. Perinteen mukaan kuitenkin vallanpitäjät ja valtio samaistuvat, joten valtion raha muodostaa samanaikaisesti vallanpitäjän yksityisen varannon, josta vielä pahan päivän varalle siirretään ainakin muutama sata miljoonaa vaikkapa Kyproksen veroparatiisiin.
Sipilän, Soinin ja Orpon troikkahallituksen johdattamana Suomi oy:n yksityistämisen polku näyttää kovin samanlaiselta kuin entisen isäntämaamme, ilman putinilaista nationalismia, tosin. Valtion kassa ja yksityissektorille siirtyvien valtaapitävien henkilökohtaiset tilit sekoittuvat. Suuri osa omaisuudesta jaetaan myös ulkomaisille suuryrityksille, mihin ei sitten millään suomalaisella instanssilla ole vaikutusvaltaa, mikäli CETA-sopimuskin ratifioidaan.
Mm. kokoomuspoliitikkojen näyttävä siirtyminen Mehiläiseen on jo korruptiota. Samat henkilöt, jotka päättävät yksityistämisistä siirtävät rahaa ja valtaa omiin käsiinsä.
Valitettavasti myös ns. äärikeskustan (esim. Macron) tai new-democrat, new-labour -liikkeen edustajat ja kannattajat ovat ideologisesti terveydenhuollon yksityistämisen kannalla. Näihin kuuluu käsittääkseni huomattava osa johtoportaan sosialidemokraateista.
Toivottavasti vastustajat ja puoltajat tulevat esiin ennen vaaleja. Osaisi valita kopissa paremmin.
Tämä siitä huolimatta, että Yhdysvaltain yksityisvakuutuksiin perustuva järjestelmä on kallein, tehottomin ja eriarvoistavin terveydenhuollon järjestelmä, mikä on ollut tiedossa vuosikymmenet.
Koko SOTE pitäisi miettiä suomalaiskansalliselta pohjalta uudelleen. Päämääränä pitäisi olla hoivan ja terveydenhuollon tuottaminen suomalaisille mahdollisimman kattavasti ja edullisesti. Meillä oli erinomaisen tehokas järjestelmä, joka olisi vain tarvinnut rahoituksen valtiollistamisen ja terveyspolitiikan valtiollisen ohjauksen. Sekä kotimaisin insinöörivoimin toteutetun tietojärjestelmän.
Suomalainen malli lienee poliitikoille ja päättäjille liian nationalistinen, se ei millään myy ja kelpaa. Ruanda kävisi nykyään esimerkistä tehokkaan ja tasa-arvoisen terveydenhuollon järjestämisen mallimaana, yrittävät rakentaa maataan koko kansalle, kun sisällissodasta on vain neljännesvuosisata (Economic forum). Meillä ei enää panosteta, sadan vuoden takaiset tapahtumat unohduksissa ja ristiriidattomassa konsensuksen hengessä jälleen lisätään epätasa-arvoa, mistä oli jo 1980-luvulla lähes päästy eroon..
Nyt päämäärinä ovat rahastus ja kvartaalivoitot.
Näin saadaan aikaan hyvinvointivaltio varakkaille sekä koti-että ulkomaisille rikkaille, kun mm. varakkaimmat venäläiset alkavat käydä täällä hoidoissa. Keskiluokalle ja työväelle tarjotaan SOTE:ssa Kreikan kuuria.
En haluaisi tällaista Suomea olla rakentamassa tai jättämässä lapsilleni ja lapsenlapsilleni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)