Halisten Virnamäki oli kotini 20 vuotta, nykyään muinaismuistopuisto.
Pertti Oksa: Virnamäki, Talvimaisema 1970-luku
Tarkoitus - Varför blogga? - Why this blog exists
Tarkoitus
Tämän blogin tarkoitus on selkiyttää käsityksiäni ja jakaa niitä samalla muillekin pohdittavaksi. Yritän myös taustoittaa sitä, mihin ymmärrykseni maailmasta ja asioista joihin otan kantaa, perustuu. Mikäli selviä asiavirheitä esiintyy, pyytäisin niitä korjaamaan, hedelmällinen kritiikki tai ymmärtävä kommentointi on tervetullutta ja kannustus ei ole koskaan pahitteeksi. Toivon, että viihdyt blogini parissa.
Virnamäki 1930-luvun loppupuolella. Taustalla Hämeentie joen toisella puolen.
Isoisä rakennutti Virnamäen kesäasunnokseen 1930-luvun lopulla.
Sama maisema kuin edellisessä kuvassa, mutta 5.3.2017.
Virnamäki, Turku, 1970-luku
Varför blogga?
Jag vill gestalta världen och bygga upp mina uppfattningar samt berätta alla också om tankeprocessen bakom. Hoppas du trivs med det här.
Why this blog exists
I'd like to clarify my thoughts of life, world, society, politics, among other things and give other people possibility to be with me. Hope You enjoy this journey.
I'll write this in hypertext format. When I've adopted an idea I make sitation if possible. You can deepen Your experience by reading the sitations, which I truely recommend.
Meine deutsche Freunde
Ich wollte gerne auch auf Deutsch screiben, noch nicht habe ich die Möglichkeit. Vielleicht in der Zukunft ein paar Worte und Links.
Halldor Laxness (google kuvahaku)
Arvostan suuresti Halldor Laxnessin kirjaa "Tunnustan maata" (Skáldatími, 1963).
Jag uppskattar mycket Halldor Laxness bok "Skaldetid". Den är en av de böcker som har påverkat mitt samhälleliga tankessätt mest. If You want to fully understand my reasoning, read this Halldor Laxness´ book first.
Jigoro Kano (google kuvahaku)
Jigoro Kano, kasvatustieteilijä ja kansainvälisen olympiakomitean jäsen, judon perustaja ja kehittäjä.
Every judo practitioner knows that after a while of training judo becomes part of your body and mind.
Halinen, Turku 2015
Miksi sosialidemokratiasta?
Pohdin blogissani sosialidemokratiaa ja hyvinvointivaltiota. Hyvinvointivaltiota, koska se on mahdollistanut minulle ja perheelleni paremman elämän kuin olisi muutoin ollut. Sosialidemokratiaa, koska liityin sosialidemokraatteihin 1990-luvun loppupuolella ja koska olen kokenut itseni pitkän aikaa pettyneeksi puolueen toteuttaman politiikan suhteen. Hyvää on, että puolue on kuitenkin melko avoin keskustelulle, vaikka on ylhäältä alas johdettu, kuten muutkin suomalaiset puolueet, ehkäpä sittenkin on keskustelun kautta mahdollisuus vaikuttaa osaltaan maailman menoon? Eliitin valitsema politiikka on mielestäni ollut väärää.
Liityin sosialidemokraatteihin Suomen taloudellisen tilan ja historiaharrastukseni myötä, lähipiiriini ei kuulunut sosialidemokraatteja.
Tätä ennen, 1993 ilmapiiri Suomessa oli tukala. Elettiin pankkikriisin aiheuttaman suuren laman vuosia. Päivästä toiseen toisteltiin kiristyspolitiikan iskulauseita. Samat asiantuntijat saivat tilaa tiedotusvälineissä. Pankit oli pelastettu kansalaisten kustannuksella. Mitta tuli täyteen ja päätin pelastaa perheeni turvaan Norjaan, kun siellä oli tämmöisille käsityöläisille tarjolla työtä.
Katselin vapautuvia työpaikkoja luonnonkauniilta seuduilta, joihin olisi julkiset liikenneyhteydet, kun kännyköitä ei tuolloin ollut ja autokin oli perheessämme sangen uusi asia. Niin päädyimme Åndalsnesiin, Møre-Romsdalin maakuntaan, minä maakunnan leipiin, kun minut oli puhelimessa kiinnitetty eläkevirkaan. Siellä tuli pohdittua Suomea ja sen historiaa uudesta näkökulmasta.
Huomasin, että asioita, mitkä yhdistivät Suomea ja Norjaa oli pohjoismaisuus, hyvinvointivaltio ja myös Willy Brandt, Länsi-Saksan pitkään Norjassa ja Ruotsissa oleskellut 1970-luvun alun liitokansleri. Brandt oli selvästikin omaksunut Kekkosen ulkopolitiikan omaan ulkopoliittiseen avaukseensa Venäjän suuntaan, siitä nimi Finlandisierung, joka minun mielessäni ei kuulosta haukkumasanalta. Suomessa sisäpoliittinen tilanne sensuureineen oli Kekkosen ja tämän perässähiihtäjien valtapolitiikan ja Neuvostoliittoon päin kumartamisen vuoksi ahdistava, sitä maan nimeäminen Kekkoslovakiaksi hyvin kuvaa. Brandtin ulkopolitiikka, jota kuvailtiin haukkumasanalla Finlandisierung, johti minun käsitykseni mukaan pikku hiljaa Saksojen yhdistymiseen. Saksoja ei lopulta yhdistänyt Venäjän talousromahdus, vaan molemminpuolisen ymmärryksen ilmapiiri. Ajatuksissa kyti myös toivo, että Venäjä saattaisi valita tien kohti pohjoismaista hyvinvointivaltiota, kuten Gorbatshovkin oli joskus julkisuudessa esittänyt.
Koska Brandt oli keskeinen sosialidemokraatti ja Suomessa tullut valtaan 1995 Lipposen hallitus, joka alkuun muutti kirirstyspolitiikan puheenpartta ja esitti takaavansa hyvinvointivaltiota, olin valmis palaamaan Suomeen ja halusin olla mukana rakentamassa kirirstyspolitiikan ja pankkikriisin jälkeistä Suomea. Siinä liittymiseni syyt.
Lipponen liittyi kuitenkin Blairin, Perssonin, Schröderin ja Clintonin viitoittamalle tielle, ja omaksui saman kielenkäytön kuin Ahon reaganistis-tatcheriläinen hallitus ja noudatettu talouspolitiikka jatkui samankaltaisena, puheista riippumatta. Nokia alkoi olla menestys ja peitti alleen kiristyspolitiikan jatkumon, kaikki näytti menevän hyvin.
Luulin myös, että hyvinvointivaltio Pohjoismaissa oli sosialidemokraattien aikaansaannosta.
Näinhän ei ole, vaan kuten 2000-luvun alussa sosiaalipolitiikkaa ja valtiotieteitä Turussa lukiessani sain oppia, noudatettu politiikka on tulosta erilaisista näkökannoista ja niiden yhdstelmistä. Suomessa kaikki puolueet toivat hyvinvointivaltion rakennukseen oman vivahteensa ja tulos oli vuoden 1985 tienoilla sangen hyvä, monessa suhteessa varmasti maailman paras. Tuolloin olisi Suomesta voitu poistaa absoluuttinen köyhyys kokonaan vain 500 miljoonan markan panostuksella.
Lähteet:
Laxness Halldór Kiljan. 1966. Tunnustan Maata. WSOY.
K. J. Ståhlberg, Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti (1865-1952). (kuva:Wikipedia Commons)
Ståhlbergin perintö
Suomen ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg oli kaukonäköinen mies. Hänen tiukka laillisuusnäkemyksensä, käsitys kansasta, sen hallinnasta ja vapaamielisestä demokratiasta viitoittivat tietä suomalaiseen hyvinvointivaltioon. Siis todellinen valtiomies. Lisäksi Suomea erottaa Venäjästä juuri se, että Suomi on oikeusvaltio (Nyberg 2020).
Kerrotaan, että hän käveli Oulusta Helsinkiin ja tutustui matkallaan Suomessa vallitseviin oloihin konkreettisesti. Ståhlberg vaikutti taustalla suomalaiseen politiikkaan aina kuolemaansa asti. Ståhlbergin perustuslaki toimi oivallisesti Suomen epävakaina alkuvuosikymmeninä ja takasi demokratian -suomalainen demokratia sai siitä voimansa.
Suomen ensimmäinen perustuslaki 1919-2000 oli siis suurelta osin Ståhlbergin (YLE) käsialaa. Siinä poliittisen päätöksenteon tuloksena presidentin asema oli vahva, mikä heijasteli keisarin asemaa suuriruhtinaskunnassa ja kuninkaan asemaa Ruotsin vallan ajalla. Se sopi yllättävän hyvin Suomeen ja maan rikkonaisen poliittisen kentän tasapainottamiseen ja vaativaan ulkopolitiikan hoitoon suurvaltojen välissä ja sodissa Nevosto-Venäjän kanssa.
Kekkosen 25 vuoden mittaiseksi venynyt presidenttikausi hämärsi tuon perustuslain ansioita, kun presidentin kahden kauden maksimia (12 vuotta) toistuvasti lähinnä ulkopoliittisiin syihin vedoten venytettiin.
Kun Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa mitä ilmeisimmin valta- ja talouspoliittista syistä (1527 Västeråsin valtiopäivillä) luopui Paavin ja katolisen kirkon vallasta ja omaksui evankelisuuden eli luterilaisuuden oli sillä käänteen tekevä vaikutus suomalaisten tulevaisuuteen (polkuriippuvuus ).
Samalla tietämättään Kustaa Vaasa vaikutti myös koko Euroopan tulevaisuuteen, mahdollistaen kansallisvaltioiden Euroopan (Westfalenin rauha) katolisen kirkkovaltion hallitseman paneuroopan sijaan. Nykyinen Euroopan Unionikin on jälleen perimmältään katolinen (liike-)yritys (katolisen kirkon historia), vaikka se periaatteessa yhä koostuu suvereeneista kansallisvaltioista, jotka ovat luovuttaneet osan lainsäädäntövallastaan unionille.
Martti Lutherin (1483-1546) teesit Wittenbergin linnankirkon ovessa 2017.
Lutherin oppilas Olof Persson (Petersson?), kansan riveistä piispaksi noussut mies, luo perustan pohjoismaiselle oikeusjärjestykselle (om esite 2020). Hän vaikuttaa perustavanlaatuisesti koko pohjoismaiseen mentaliteettiin (ekuriren 2017).
Olof Persson eli latinalaisittain Olaus Petri on paitsi ruotsin kirjakielen isä, myös laatinut tuomarinohjeet eli Swenska Dommar Regler, jotka ovat Ruotsissa ja Suomessa lakikirjan johdantona edelleen. Ne ovat olennainen osa Pohjoismaista oikeusperinnettä.
Ne ovat erinomaisen keskeinen tekijä yhteiskunnassa ja ihmisten oikeudenmukaisuusajattelussa tänäkin päivänä, vaikka yleiseen ymmärrykseen kohdistuu jatkuva muutospaine esim. angloamerikkalaisten rikos- ja juristisarjojen kautta.
Muun muassa Olof Persson esittää rangaistuksen perimmäisen tarkoituksen olevan ojentaa rikollista, ei kostaa tälle. Tuohon aikaan tämä oli erittäin edistyksellistä ajattelua. Yhteiskunnassa tänäkin päivänä kuuluviin rangaistusten koventamisvaatimuksiiin sisältyy aina kostomentaliteettia.
Olof Perssonin eli Olaus Petrin ( 1493-1552) patsas Tukholman kuninkaanlinnan vieressä 2017
Kustaa III, yksinvaltias ja uudistaja, jonka piti tukeutua kansalaisiin
Kehitti valtakuntaa ja erityisesti silloista Itä-Ruotsia, nykyistä Suomea, kun perusti Vaasan hovioikeuden ja sekä paikkakuntia: Tampereen, Kuopion ja Kaskisen.
Kustaa III joutui yksinvaltaa tavoitellessaan turvautumaan kansan eli talonpoikien tukeen aatelia vastaan. Niinpä 1789 säädettiin Yhdistys- ja vakuuskirja, joka vahvisti yksittäisten talonpoikien oikeutta maahansa.
Kustaa III:n vuoden 1772 hallitusmuoto oli Suomelle erityisen tärkeä, se kun oli perustuslakina voimassa Venäjän vallauttua Suomen koko autonomian ajan. Vasta vuoden 1919 hallitusmuoto sen syrjäytti 17.heinäkuuta 1919. Suomen itsenäisistä talonpojista ei voitu tehdä maaorjia venäläiseen tapaan.
Myös rikostuomioita lievennettiin ja kidutus kiellettiin. Kuolemantuomioon johtaneita rikosnimikkeitä oli aiemmin yli 60, Kustaa III:n lakimuutosten jälkeen murhasta, ryöstömurhasta ja vehkeilystä kuningasta vastaan (Uusitalo 2022).
Kuningas Kustaa III:n patsas Tukholman kuninkaanlinnan edustalla. Kustaa III oli Ruotsin kuningas 1771-1792.
Kuningas Kustaa III. Patsaan jalustassa lukee: "Åt Gustaf III lagstiftare, segervinnare, fredens återställare af Stockholms medborgarskap 1790".
During the September 11 attacks in New York (2001) I sat safely in a big auditorium of University of Turku listening to professor Olli Kangas splendid double lecture of different welfaresystems in the world (luento:sosiaalipolitiikan olemus, historia ja kehityspiirteet). We had just a small break because of the news and the professor continued as usual to the very end of the lecture. The faculty of social policy during the time I was studying there was a very nice experience of a dynamic and energetic scientific community I had not met before.
The other branch in the faculty was study of poverty, presented by professor Ritakallio.
Today I can note that the principal knowledge presented for example in Joseph Stiglitz's 2012 published The Price of Inequality (Stiglitz 2012) and even Thomas Piketty's Capital in the Twenty-First Century ( Piketty 2013 ) was alredy available for us by then.
It is astonishing that this knowledge was not used for rational policy making in Finland but ignored and overrun by neoliberalistic policies already known to be harmful for a majority of citizens in a small nation like Finland in the light of knowledge already gathered from financial crises and deep economic depression of 1991-1993.
Instead social democrats in power (1995-2003) turned to the way of Giddens and Blair in spite of their public relations image of being defenders of the Nordic welfare state, first by beginning to use expression welfare society, which opened step by step the mind towards monetaristic reform. By the way perhaps the most influential social democrat those days in Finland prime minister (1995-2003) Lipponen has still 2016 publicly expressed of being a true blairite.
Perusteet
Maailmantalous on talouselämän eri toimijoiden muodostama elävä verkosto, mihin oikeastaan kaikki inhimillinen toiminta on yhteydessä. Tarkastelumahdollisuuksia on lukemattomasti. Yleensä näemme keskusteluissa vain kapeita näkymiä. Pohjimmiltaan ajattelussa voidaan edetä miten syvälle hyvänsä, vaikkapa filosofiseen käsiteanalyysiin. Esimerkiksi rahan käsite (Ingham 2004) on koko ajan laajentumassa ja se saa uusia ulottuvuuksia (Mc Farlane 2017), joita taas voidaan pyöritellä ja analysoida loputtomasti. Tällöin kuitenkin jokapäiväisen elämän kannalta joudutaan helposti tilanteeseen, missä metsää ei nähdä puilta. Toisaalta rahan käsite on perusta, josta hahmotetaan kokonaisuutta (Pettifor 2018). Toinen maailmantalouden hahmottamisen kannalta tärkeä ellei tärkein käsite on velka.
Tarkastelun perusperiaatteena voitaisin käyttää mottoa: talouden pitää olla ihmistä varten - ei päinvastoin.
Uskon myös, että sosiaalipolitiikka ja ympäristönsuojelu ovat tulevaisuudessa yhä keskeisemmät tekijät maailmantalouden muotoutuessa ja tulevaisuuden menestystä haettaessa. Menestys ei löydy lopulta ainoastaan kilpailusta tai kilpailukyvystä, vaan yhteistyöstä ja laillisuuteen perustuvista taloudellista toimintaa ja elämää ohjaavista instituutioista. Tämä edellyttää myös yksilöllisyyden ja elämän rajallisuuden eli kuoleman olemassaolon tiedostamista. Ihmiselle on annettu elinaikaa enintään 120 vuotta. Tämä lienee toinen perusperiaate. Jokaiselle pitäisi mielestäni tuona aikana kyetä takaamaan riittävä toimeentulo ja ihmisoikeudet. On käsittämätöntä, ettei sellaiseen kyetä.
Kolmanneksi olen sitä mieltä, että historian tapahtumista voi oppia, samoja virheitä ei kannattaisi toistaa ja että se on mahdollista, sillä onhan tekninen kehityskin ollut kumulatiivista inhimillistä toimintaa.
Tarvittiin kaksi maailmansotaa 1900-luvulla ennen kuin maailman talousjärjestelmä vakautettiin sopimalla pelisäännöt hallinnollisin toimin Bretton-Woods järjestelmällä. Spekulaatiotalous alistettiin maailmanlaajuisesti sääntelylle. Tärkeä osuus tässä oli pankkijärjestelmän sääntelyllä, joka toteutettiin ensin Yhdysvalloissa presidentti Rooseveltin allekirjoittamalla lailla 1933. Se esti spekulaatiotalouden aiheuttamat haitat. Lopullisesti työttömyys ja lama katkesi Yhdysvalloissa vasta toisen maailmansodan aikana, kun valtio mobilisoi voimavarat yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Bretton-Woodsin kausi kesti 1970-luvun puolelle ja oli läntisessä maailmassa jatkuvan tasaisen talouskasvun aikaa.
Franklin D. Roosevelt, Yhdysvaltain presidentti 1933-45
(google kuvahaku)
Rahoitus on tietotekniikan kehityksen myötä 2000-luvulla etääntynyt
tuotantotaloudesta ja konkreettisesta maailmasta. Tämä on ongelma, mutta
myös uusi tilanne, jossa mielikuvitustalouden hoito on uudenlaista ja
se näyttää kestävän 1900-luvun alun trustikapitalismia paremmin erilaisia romahduksia,
jättimittakaavassa tapahtuvia tulonsiirtoja, ja inhimillisen luottamuksen puutetta eri tasoilla. Se on mahdollistanut nopeasti syntyneet miljardiomaisuudet ja toisaalta miljoonien ihmisten orjuutuksen niin pienipalkkaisiin töihin, etteivät ihmisoikeudet toteudu. Muutoksia on vaikea huomata, sillä ne tapahuvat demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa tai kaikenkattavan konsensuksen hengessä ja kansalle tarjotaan samaan aikaan massiivisen tajuntateollisuuden usein laskelmoitua oopiumia.
Presidentti Bill Clintonin presidenttikauden aikana v. 1999 korvattiin tuo vuoden 1933 sääntelylaki ns. Glibba-lailla , joka avasi aivan uuden pelikentän rahoitukselle ja samalla palattiin tavallaan 1900-luvun alkupuolen tilanteeseen ja toistuvien finanssikriisien maailmaan.
Se, että Yhdysvaltain liittovaltion budjetti oli Clintonin jättäessä presidentinviran 2001 ylijäämäinen ja kääntyi nuoremman Bushin aikana alijäämäiseksi liittyy varakkaimmille tehtyjen veronalennusten ja aloitettujen Afganistanin ja Irakin sotien lisäksi juuri myös Glibba-lakiin, mistä suoranaisesti seurasi finanssimaailman talousromahdus v. 2008. Pankit pelastettiin verovaroin. Jälleen kerran julkinen talous pelasti ainakin tilapäisesti pankkimaailman jättiläiset siirtämällä tappiot valtion taseeseen, purkamatta kuitenkaan tuota tuhoisaa lakia. Osoitus siitä, että finanssimaailma mitä suuremmassa määrin omistaa poliitikot ja näin muodoin lainsäätäjän ja pystyy pelaamaan itselleen tappiotonta peliä. Katso lähempi analyysi esim. Goldman Sachs -pankkiiriliikkeen osalta, joka vuonna 2016 käytti avoimena tukena noin 6 miljoonaa dollaria erilaiseen poliittiseen vaikuttamiseen, suoraan tukeen tai lobbaamiseen USA:ssa, täältä. Ainakin Bush, Clinton ja Obama ovat rahoituksellisesti olleet Goldman Sachsin miehiä, Trumpin hallinto on suoraan goldmanilaisia (Trumpin vaalikampanjan rahoitus ja tieteellinen artikkeli 2016 presidentinvaalin rahoituksesta). Avuksi on mahdollista ostaa myös internetin käyttöön pohjautuvia analyysejä ihmisten mielipidemaailmasta (Cambridge Analytica nykyään Emerdata) jolloin ehdokkaan mielipiteitä voidaan vaikka kampanjan aikana räätälöidä kulloistakin yleisöä miellyttäväksi.
Goldman Sachsin jälkeen ilmeisesti vaikutusvaltaisimmaksi finanssiyritykseksi on viimeistään vuonna 2021 noussut investointipankki Black Rock, jonka toimitusjohtaja Larry Fink on nimitetty Bidenin hallituksen valtiovarainministeriön huippuvirkamieheksi ja Brian Deese - entinen Black Rockin johtaja - tärkeimmäksi talousneuvonantajaksi. Black Rock kuuluu varjopankkijärjestelmään ja sijoittaa varoja, tällä hetkellä 9 tuhannen miljardin dollarin arvosta, jonka summan ylittää maailman valtioista vain Kiinan ja Yhdysvaltain vuotuinen bruttokansantuote (Insider 2021).
Euroopan Unionissa ja paikallisemmassakin politiikassa ja myös Suomessa olisi syytä seurata vastaavanlaisia rahavirtoja. Koska talouspelureiden vaikuttaminen on näin voimallista, käy yhä ilmeisemmäksi, miksi kansalaiset eivät äänestä ja miksi länsimainen demokratia on niin suurissa vaikeuksissa, vallanjako ei toimi.
Opista uskonnoksi
Taloustiede pyrkii usein ilmentymään tai se esitetään tarkoituksellisesti luonnontieteenä tai edistyneen matematiikan haarana. Taloudellinen toiminta on kuitenkin ihmisten välistä ja ihmisten luomien sopimusten kautta toteutettua. Sopimukset, lait ja luottamus niiden noudattamiseen määrittävät taloustieteen pelikentän. Taustalla ovat vallassa olevien käsitykset ja aatteet.
Taloudellinen toiminta on eräs inhimillisen kanssakäymisen muoto. Sellaisena se ilmentää aina vallitsevia moraalikäsityksiä ja arvoja.
Kulttuuri ja uskomukset ja uskonnolliset käsitykset ovat kiinteästi yhteydessä taloudelliseen toimintaan. Katolinen kirkko ja luterilaisuus kielsivät lainakoron ottamisen epäeettisenä. Sen sijaan kalvinistit ja juutalaiset saivat korkoja periä. Niinpä monet pankkiirit ovat juutalaisia ja kalvinistinen Sveitsi ja erityisesti Geneve pankkimaailman keskuksia.
Historiaa tarkastellessa voi huomata, että uskonto on usein myös vallan väline, jolla ihmiset saadaan toimimaan kykyjensä äärirajoilla, jopa uhraamaan henkensä. Kuten veistä, voi uskontoa käyttää hyvään ja pahaan. Kirkon valta oli lähes totalitaarista keskiajalla, valtion kommunismissa ja kansallissosialismissa, neljänkymmenen viime vuoden aikana on pyritty tietoisesti yhdestä talous"tieteen" haarasta muodostamaan uskonto ja itsekkäästä oman edun tavoittelijasta kansalaisen moraalinen esikuva. Tämä on alkanut saada epämiellyttävän totalitaristisia piirteitä niin akateemisessa maailmassa kuin lehdistönkin keskuudessa, missä toisinajattelijoiden taloudellinen tukahduttaminen, älyllinen kieltäminen, turhentaminen ja suoranainen vaino on todellisuutta. Taloustieteen ja teologian suhde on tieteenfilosofisesti mielenkiintoinen (Nelson, Economics as Religion 2006). Nelsonin sanoma ei vastaa käsityksiäni, mutta tuo ilmi sen, että taloustiede oppirakennelmana on lähempänä teologiaa kuin luonnontiedettä. Uusliberalistisia talosnäkemyksiä toistellaan julkisuudessa totuuksina (Thatcher). Kun tätä tehdään riittävän kauan niistä tulee uskonkappaleita, joita ei käy kiistäminen, vaikka se mitä maailmassa on havaittavissa olisi päinvastaista.
Uusliberaaleilla on useampikin "pyhimys" kuten pietarinjuutalainen Ayn Rand. Randin ja nykypolitiikan suhteesta on valaiseva näkemys Guardianin kolumnissa (Freedland, 2017). Suomessa eräänä uusliberaalin moraaliopin pappina esiintyy yrityskonsultti Jari Sarasvuo, jonka saarnoja YLE lähes viikoittain lähettää (Sarasvuo 2019).
Kun totalitaristinen kommunismi romahti omaan mahdottomuuteensa, on tilalle pystytetty uusi, lähes yhtä armoton ja maailmaa yhtä lailla ekologiseen ja eriarvoistumisesta johtuvaan tuhoon vievä oppi, uusliberalismi. Sitä käytetään välineenä uuskolonialismin ja massiivisten tulonsiirtojen toteuttamiseen myös kehittyneissä maissa ja ehkäpä lopullisena päämääränä on maailmanvalta. Kannattaa ottaa George Orwellin "Eläinten vallankumous" kirjahyllystä ja lukaista se uudelleen, kun kuulee mediassa toistettavan iskulauseita vapaudesta ja talouden ainoista totuuksista ( esim. Massey, D. 2013). Tilanne muistuttaa Suomessa 1960-70 lukujen kommunismin vyörytystä, kielenkäytössä vilisi tuolloin "tieteellisen" marksilaisuuden termejä, kuten nykyään uusliberaaleja.
Pahinta on, kun alkaa kehittyä fundamentalistisia piirteitä yleiseen keskusteluun ja politiikan tekoon ja jopa arkipäiväiseen käyttäytymiseen. Fundamentalistien kanssa ei voi oikeasti keskustella, koska mielipiteiden kyseenalaistamisesta tulee helposti pyhäinhäväistys.
Onkin kiinnostavaa, että Lähi-Idän öljyseuduilla käytävät sodat kuvaillaan mediassa usein uskonsotina. Osapuolina ovat tällä kertaa ainakin islamilaiset nationalistit ja uusliberaalit uuskolonialistit.
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Suomessa on tosissaan saarnattu tätä uusliberalismin sanomaa ja revitty hyvinvointivaltiota alas. Niin lehdistössä, radiossa kuin tv:ssäkin. Paljolti käytetään myös akateemisia- tai virkamiesasiantuntijoita, joista tietyt, yleensä samat henkilöt saavat palstatilaa ja aikaa eri tiedotusvälineissä.
Valta muodostaa pelisäännöt
Eräs mieliartisteistani, Leonard Cohen esittää 1987 kirjoittamansa profeetallisesen laulun "First we take Manhattan then we take Berlin" , joka on kuin tätä päivää, kun ilmitulleita Deutsche Bankin johdannaiskauppojen koukeroita ei terävinkään juristijoukkue liene pystyväinen selvittämään, mutta arviot loppusummista ovat 46 tuhannen miljardin euron luokkaa ja USA (eli viime kädessä Wall Street, Manhattan) vaatii 14 miljardin sakkoja Deutsche Bankin USA:ssa harjoittamasta asuntolainakeinottelusta, mikä sekin on valtaisa summa, mutta tietysti aivan eri mittaluokassa kuin pankin muu johdannaiskauppahimmeli. Kreikan "pelastusoperaatioissakin" oli taustalla tietoisesti ja laskelmoidusti toimineiden (siis ne olivat hyvinkin tietoisia siitä, että julkisen sektorin on verovaroin pelastettava pankit dominoefektin estämiseksi) saksalais- ja ranskalaispankkien suojaaminen konkursseilta, kun ne olivat lainoittaneet kaikenkarvaisia kreikkalaishankkeita kuin säästöpankit Suomessa 1990-luvun alussa. 46 tuhatta miljardia euroa on yli kymmenen kertaa Saksan bruttokansantuote. Olivatkohan britit kaukaa viisaita erotessaan Euroopan Unionista, ennen kuin Deutsche Bank realisoituu eurooppalaisten kansalaisten tuettavaksi? Talouspolitiikassaan tiukasti Saksaa myötäilevässä Suomessa ei ole vielä lokakuussa 2016 esiintynyt julkista keskustelua saksalaisten talousoppineiden etevyydestä. Sitä odotellessa. Saksan kansantalous oli muuten vuonna 2016 yli 200 miljardia € plussalla, niillä rahoilla, mihin kuuluu myös Kreikan kautta kierrätetyt tukirahat, on hyvä maata rakentaa.
Amerikkalaisen taloustieteilijä Michael Hudsonin mukaan saksalaispankkien Kreikkaan kohdistuneet velat oli suojattu yhdysvaltalaispankkien johdannaisilla. Tästä seurasi myös Obaman hallinnon ja erityisesti valtiovarainministeri Geithnerin painostus eurooppalaisia päättäjiä kohtaan, ordoliberalistisen kiristyspolitiikan jatkamiseksi. Kreikan joutuminen selvitystilaan kun olisi levinnyt Euroopan kautta Yhdysvaltoihin Wall Streetille (Hudson 2015). Saksalaispäättäjät olivat siis hankalammassa tilanteessa kuin päältä näkyi ja amerikkalaiset pelasivat ainakin kahta pöytää samanaikaisesti. Ainakin Goldman Sachs käytti pakkotilannetta hyväkseen masinoidessaan voittajia ja häviäjiä ja rahasti Kreikan kriisillä mennen tullen.
Kun valtaa maailmantalouteen on riittävästi, voi muodostaa pelisäännöt. Yhdysvaltain hallitus teki niin liittolaistensa kanssa toisen maailmansodan jälkeen ja tulos oli hyvä ainakin Länsi-Euroopan ja Japanin osalta. Valitettavasti USA:ssakin menestyksellisesti markkinataloutta suitsinut sekatalous syyllistettiin yhtä lailla kommunismin ja siihen liittyvän suunitelmatalouden kanssa, mikä oli 1980-luvulla Neuvostoliiton sortuessa mahdollista, vaikka ei todenmukaista.
Uusliberalismia (esim. Monbiot 2016) on kehitetty ja levitetty tietoisesti supervarakkaiden mm. Koch-veljesten rahoittamien ajatushautomoitten kautta (esim. Cato Institute) jo lähes 70-vuotta (Djelic, 2017) . Siihen on liittynyt demokratiaa oligarkiaan kääntävä hallinnonuudistus ja akateemisen vaikutusvallan ostaminen (Parramore 2018). Yhdysvalloissa presidentti Reaganin uusliberaali kampanjapäällikkö William J. Casey siirtyi aikanaan CIA:n johtoon, eikä voi välttyä ajatukselta, että uusliberalismia on edistetty laajasti myös CIA:n toimesta (Bilderberg-kokoukset) . Se onko se lopulta Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden kannalta ollut edullista ja järkevää kannattaisi siellä syvällisesti pohtia. Imperiumin laajentajat ja esim. varusteluteollisuus mahdollisesti lyhyellä aikavälillä voittavat, mutta kansallisvaltioiden murentaminen vähentää vakautta maailmassa, puhumattakaan tulonjaon vääristymisestä, erityisesti Yhdysvalloissa. Yhdysvalloissa mustan väestön mellakointi (NYT 2020) (The Guardian) on osoitus tulonjaon vääristymän ja sen seurannaisvaikutusten eskaloitumisesta väkivallaksi. Ajan kysymys on milloin se laajenee 40 miljoonan työttömän (Aratani 2020) joukkoon, joiden asemaa on jatkuvasti tietoisesti vaikeutettu, kun vielä samanaikaisesti rikkain väestönosa on jälleen rikastunut (Kelly 2020) lisää (Rushe and Chalabi 2020). Venäjän luonnonvarojen yhtiöittäminen monikansallisille yrityksille ei ole onnistunut, mutta yritys stabiloi hallinnon siellä tiedustelupalvelulle, jolla on nyt myös tiettyä, vaikkakin epäsuoraa, valtaa maailmantalouteen.
Markkinatalous ei oikeasti toimi, kun siinä pelaavilla instituutioilla on niin paljon valtaa, että ne voivat halutessaan muuttaa pelisääntöjä. Tällöin ne pelaavat pelejä jotka eivät ratkea markkinoilla, vaan vallan ytimessä. Tyypillistä stalinismia, siis?
Kyseessä on ilmeisesti siis myös imperiumin rakentaminen, jota USA:ssa jo ennen toisen maailmansodan loppua kehitetty ulkopoliittinen käsite "Grand Area" -kuvaa (Chomsky, alkaa 6min 45 sec kohdalla). Chomsky avaa tässä australialaisyliopistossa pitämässään luennossa käytettävissä olevien dokumenttien avulla valistuneen näkökulman maailmanpolitiikan ja talouden yhteenkietoutumisesta. Samaa aihetta käsittelee hänen luentonsa Lontoon diplomaattikoulussa vuodelta 2009 (SOAS 2009).
Suomalaisen kannattaa huomioida em. Noam Chomskyn luennossa mainittu entisen vaikutusvaltaisen ulkoministerin Henry Kissingerin teoria leviävästä "viruksesta", joka pitää pysäyttää. Viruksella tarkoitetaan kansallisuusaatetta, joka vastustaa imperiumin valtapyrkimyksiä ja usein pyrkii parantamaan tavallisten kansalaisten elinoloja. Suomelle kansallisvaltio (joka periytyy Euroopassa Westfalenin rauhasta ) ja -aate on elinehto, jollei haluta itsenäisyydestä luopua ja sulautua osaksi jotain imperiumia, vailla suurempia mahdollisuuksia vaikuttaa imperiumin lainsäädäntöön ja lopulta elinoloihin omassa maassa. Osin Suomen itsenäisyys onkin jo kaventunut vähäisemmäksi kuin Venäjän autonomisena suuriruhtinaskuntana, jolla sentään oli oma valuutta. Chomskyn näkökulma on hienostunut, mutta hän jättää tässä luennossa huomioimatta toisten imperiumien yhtäläiset riisto- ja valtapyrkimykset, mutta on pääosin oikeassa, koska USA on ollut niin dominoiva maailmanmahti erityisesti takapihallaan Etelä-Amerikassa.
.
Monikansalliset ja kansalliset jättiläiset
Forbes pitää yllä tilastoja maailman suurimmista yrityksistä, jotka siis vallanjaon näkökulmasta vesittävät toimintalogiikallaan utopian länsimaisesta demokratiasta ja ainakin osa levittää anarkokapitalismin tai minianarkismin oppia valtiokoneistojen näivettämiseen usein oikeistopuolueiden, mutta myös "sosialidemokraattisen" new labour liikkeen kautta maailmanlaajuisesti. Yrityksissä rahassa mitattava liikevoitto pyhittää kaiken toiminnan ja ohittaa ympäristönsuojelu- ja sosiaalipoliittiset kysymykset ja tavoitteet, joita valtiot pystyvät asettamaan. Tämä ei ole triviaali kysymys sillä ympäristötuho on koko ihmislajin säilymisen kannalta oleellinen tekijä nyt ja lähivuosikymmeninä. Ajateltakoon vaikka muovijätemääriä maailman merissä, käsittämätöntä (mikromuovit).
Kiinassa valtio on vahva toimija. Venäjällä valtio on myös vahva ja henkilöityy miljardööreihin, turvallisuuspalveluun, ja energiantuotantoon. Sosiaalipolitiikka, oikeusvaltio ja ympäristönsuojelu eivät Kiinassa tai Venäjällä ole päässeet kehittymään. Kiina luo pikku hiljaa omaa taloudellista Grand Areaansa ( Pireuksen satama).
Ydinase rajaa lopulta myös vahvimpien taloudellisia toimia. Kukapa voisi velkoa ydinasevaltaa muuten kuin kaikenkattavan luottamuksen ja vastavuoroisuuden hengessä.
Maailman suurimmat yritykset ovat vuonna 2016 olleet kiinalaisia pankkeja. Investointipankeista mahtavimmat ovat amerikkalaisia, kuten Berkeshire Hathaway, Goldman Sachs, Morgan Stanley ja Black Rock (Arte TV 2019 Available from 24/09/2019 to 16/12/2019). Arvokkaimmiksi yrityksiksi markkina-arvoltaan ovat kohonnet Apple, Alphabet, Microsoft, Exxon Mobil ja Berkshire Hathaway. Suurin varallisuus on kiinalaisella ICBC pankilla, seuraavana Yhdysvaltain asunto- ja opintolainamarkkinoilla operoiva Fannie Mae, jota seuraa China Construction Bank, Agricultural Bank of China ja Bank of China.
Yleisen mielipiteen muokkauksen tehokkuudesta hyvä esimerkki on Hitlerin nousu demokraattisesti valtaan ja hänen ja natsipuolueen saama suosio niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Saksalaiset ovat ihan varmasti psyykkisesti ja sosiologisesti aivan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin ja suurena joukkona eri ominaisuuksien jakaantuminen noudattaa gaussin käyrää ja kuten nykyäänkin hyvät tavat ja ystävällisyys olivat arvossaan. Lisäksi he ovat olleet ahkeria ja aikaansaavia, useilla aloilla maailman huippua. Natsien propaganda on aikanaan osunut oikeisiin kohtiin ja vaikutusmenetelmät ovat olleet edistyksellisiä. Huolimatta Hitlerin opin täydellisestä riippumattoman tieteen kieltämisestä, irrationaalisuudesta, verenhuuruisesta totalitarismista ja ihmisoikeuksien halveksunnasta natsipuolueeseen liittyivät ammattiryhmistä ensimmäisinä opettajat ja lääkärit (Kater, s.73) (Kater, 1983). Kun puolue vielä pikaisesti laittoi talouden kuriin ja poisti työttömyyden, kannatus saksalaisten keskuudessa oli lähes täydellistä, demokratian poistaminen yhteiskunnasta oli täysin hyväksyttyä, kunhan elämässä oli järjestys, elämästä tuli työn ja ansioiden kautta mielekästä ja ennustettavaa. Ihmisten perustarpeet syrjäyttivät moraalisen järjen ja uusi propagandan avittama oikeus- ja moraalikoodisto korvasi sivistysvaltion perinteen. Ennen toista maailmansotaa natsien opeilla oli huomattavaa kannatusta läntisessä maailmassa. Sota muutti suhtautumista osalla täysin, osalla pinnallisemmin, löytyihän Norjasta Quisling ja Ranskasta Vichyn hallitus.
Myyntimiesten puheiden, mainonnan seireeninlaulun ja todellisuuden erottaminen on maailman ymmärtämiseen pyrkivässä tarkastelussa oleellista (propaganda). Viimeisten noin 35-vuoden aikana tapahtuneen maailmanlaajusen muutoksen tekemiseen on valjastettu isolla rahalla koko ns.tajuntateollisuus, jolla mielipiteitä väestötasolla muokataan (propagandamalli).
Koska valheen ja ihmisten kokeman todellisuuden välinen kuilu kasvaa, on siirryttävä yhä karkeampaan totuuden vääristelyyn. Tämä näkyy nykyisessä Yhdysvaltain presidentinhallinnossa, mutta myös Suomessa, esimerkiksi valtiovarainministeriön "tiedotusstrategiana". Austerity-politiikan perustelut, joita ahkerasti käytetään, löytyvät täältä (Monbiot).
Tyypillistä on, että käytetään orwelllilaista uuskieltä yhteiskunnassa tehtäville muutoksille: annetaan niille usein iskulauseenomaisia houkuttelevia tai opettavaisia nimiä tai perusteluita kuten "valinnanvapaus", "kilpailukyky", "työpaikkojen luominen", "ei ole ilmaista ateriaa" - aivan kuten stalinismissa tai leninismissä - käsitteet jätetään tahallaan epäselviksi ja ne saattavat tarkoittaa täysin päinvastaista, kuten Saksan Demokraattinen tasavalta, joka todellisuudessa oli sangen epädemokraattinen poliisivaltio. Uusliberlistisessa ja new-labour -politiikassa peitellään näin suurimittaisia tulonsiirtoja köyhiltä, työväestöltä ja keskiluokalta yhä suppenevalle joukolle henkilöitä ja instituutioita.
Mihin uusliberalistisen talouspolitiikan noudattaminen johtaa?
Ainakin tulonjaon vääristymään:
Tuottavuuden muutos ja perheiden keskimääräiset reaalitulot 1948-2014 USA:ssa.
Tuottavuus kohoaa lineaarisesti, mutta keskimääräiset tulot eivät kasva. Muutos osuu uusliberalismin tuloon yleisesti hyväksytyksi (ortodoksiseksi) talousopiksi. Lähde: Wikipedia.
Keskimääräisen amerikkalaisperheen varallisuus on tuottavuuden kasvaessa polkenut paikallaan. Tuotannonlisäyksen hedelmät on jaettu uusliberalismin opin mukaan superrikkaille:
Uusliberalismin aikaansaamat tulonjakovaikutukset on hyvin havainnollistettu yllä olevassa videossa. Tiedot perustuvat Harvardissa tehtyyn tutkimukseen. Siinä esitetetään amerikkalaisten käsitykset varallisuuden oikeudenmukaisesta jakautumisesta, miten he olettavat varallisuuden jakautuvan sekä lopuksi varallisuuden todellinen jakautuma.
Nyt jo lähes neljänkymmen vuoden aikana toteutettu politiikka on johtanut tulonjaon vääristymän lisäksi myös ainakin matalaan inflaatioon, talouden vähäiseen kasvuun, investointien vähentymiseen, tuottavuuden alenemiseen, työpaikat ovat muuttuneet epävarmoiksi ja maailmantaloudessa deflatoriseen vääristymään, mikä taas on johtanut yksityisen sektorin ja kansalaisten vaarallisen rankkaan velkaantumiseen (Quiggin: Zombie Economics).
Voit havaita nämä trendit jokapäiväisessä suomalaisessa elämässäsi tai läheisesi elämässä esimerkiksi työaikojen vastikkeettomana pitenemisenä, pienipalkkaisuutena, pätkätöinä, velkaantumisena (Taloussanomat, suomalaisten velkaantuminen) tai työttömyyden vuoksi ja myös erilaisten julkisten palveluiden toimimattomuutena tai erilaisten tukien vähenemisenä tai häviämisenä, kun niitten rahoitusta on vähennetty ja yhä enemmän siirretään suoraan omasta pussista maksettaviksi, siksi velkaantuminen (Taloussanomat, miksi Suomen talous kasvaa?).
Tällainen kehitys ei ole hyväksi myöskään liike-elämälle, Suomen kilpailukyky maailmalla on perustunut ja perustuu hyvinvointivaltiollisiin instituutioihin ja investointeihin (Taloussanomat, Kiander).
Eurooppalaiset Kreikka ja Islanti
Skotlantilainen valtiotieteilijä ja talousoppinut prof. Mark Blyth Brown-yliopistosta New Yorkissa esittää käsityksensä nykytilanteesta, Kreikan talouskriisistä ja siitä mihin suuntaan ollaan menossa (Blythin haastattelu tästä linkistä 2016). Ajatukset ovat sangen merkityksellisiä meille suomalaisille, koska valtiovarainministeriömme ja troikkahallituksemme (Sipilän hallitus) noudattaa kreikkalaista talouskuuria ihan kotimaisena versiona, osin tietysti sen vuoksi, ettei omaa valuuttaa Suomella enää ole. Blythin kirja Austerity; The History of a Dangerous Idea oli The Financial Times -lehden vuoden kirja 2013, ja sitä ei suomalaisissa yliopistokirjastoissa ollut v. 2016 saatavana kuin Joensuussa ja Lappeenrannassa, puhumattakaan kunnallisista kirjastoista. Osoitus vallitsevan talousidean hegemoniasta sekin. Kirjasta ilmestyi - onneksi - suomenkielinen Vastapaino-kustantamon käännös vuonna 2017 vieläpä kirjoittajan laatimalla suomalaisille kohdistetulla esipuheella.
Katsotaan työttömyyslukuja, Kreikassa yli 50% ja Islannissa 4%.
EU noudattaa tiukkaa talouskuria. Islanti on itsenäinen valtio.
Entä hinta: Kreikassa ainakin yksi kadotettu sukupolvi, pankit vakavaraisia, mutta eivät lainoita kansalaisia tai yrityksiä ja 360 miljardia euroa on kulutettu tukiaisina ja seurannaisina sekä todennäköisesti erittäin suuri harmaa talous, toimimaton ja näköalaton yhteiskunta, että tulonsiirto pieni- ja keskituloiselta enemmistöltä varakkaalle kotimaiselle vähemmistölle ja ulkomaisille sijoittajille. Blythin mukaan Kreikan BKT:n lasku on ollut suurempi nykyisen kriisin aikana kuin Wehrmachtin tuhotessa ja miehittäessä maata 1940-luvulla.
Ongelmana Kreikassa on ollut myös perinteinen institutionaalinen heikkous ja korruptio, vuoroin vallassaolleet ovat kukin piilottaneet itselleen drakhmoja ja myöhemmin euroja, se on ollut maan tapa. Eliitti ja kansa ovat Kreikassa olleet pitkään eriytyneitä ja verotuksen välttely kehittynyttä.
Amerikkalaisnäkymän näköalapaikalta Kreikan kriisiin tarjoaa kuvauksen ekonomisti ja poliittinen vaikuttaja James K. Galbraith kirjassaan "Welcome to the Poisoned Chalice The Destruction of Greece and the Future of Europe" (Galbraith, 2016), jonka hyvin lukemattomalta näyttävä kappale löytyy eduskunnan kirjastosta, ei mistään muualta Suomen kirjastoista vuonna 2021.
Islannissa valtiontalous on kunnossa, tosin muutama pankinjohtaja ja sijoitusrahoitusmies istuu vankilassa.
Islannin presidentti Olafur Ragnar Grimsson kertoo haastattelussa talouskatastrofin jälkeisestä päätöksenteosta ja vaikeuksista ortodoksista talousoppia kyseenalaistettaessa (linkki haastatteluun). Presidenttinä Grimsson on toiminut ihailtavan valtiomiesmäisesti. Haastattelun loppupuolella hän toteaa harvoin kuullun viisauden: "Päättäjän tehtävä on palvelutehtävä ja se on oikeastaan joka päivä ansaittava uudelleen." Mutta Islannillahan on 1000-vuotinen demokratiaperinne.
Suomessa Islanti esiintyi lehdissä ja julkisuudessa tämän tästä juuri "talousbuuminsa" ansiosta ennen vuoden 2008 romahdusta ja nimenomaan siten, että keinottelu ja uhkapeli pankin varallisuudella esitetään kunniallisena ja nokkelana tapana rikastua. Sen jälkeen on toiminut lähes aukoton sensuuri. Erityisesti pankkikriisin purkaminen asettamalla pankkeja konkurssiin on ollut pimennossa. Luulisi suomalaisilla olevan hyvin suuri intressi ymmärtää vaihtoehtoisia ratkaisukeinoja, niin paljon paloi rahaa omassa kasinotalousvaiheessamme.
Tämä liittyy tietysti myös paitsi nyt (vuonna 2016) noudatettavaan troikkapolitiikkaan, vahvasti Suomen 1990-luvun alun pankkikriisiin ja sen hoitoon siirtämällä tappiot eri tavoin julkishallinnon tileihin, mistä suoraan lienee seurannut myös kulttuurin muutos yleisemminkin, kun on huomattu, että näin rangaistuksetta voi tehdä, jos poliittista ja taloudellista voimaa on takana riittävästi. Useat silloin näkyvästi esillä olleet ovat hyvissä asemissa edelleen.
Tarkoitan erilaisia liiketoimia, missä julkishallinnon varat ja tulot privatisoidaan demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin, ulkomaille tai usein myös omiin yrityksiin ja kerkeästi taivutaan suuryritysten lobbareitten asettamiin ehtoihin. Tähän liittyy se, että yleisellä kiristyspolitiikalla pienennetään julkisen sektorin kokoa ja näin kasvatetaan julkista velkaa entisestään. Tämä siis ohi kansalaisten ja kansallisen edun.
Ferguson, Thomas, Paul Jorgensen, ja Jie Chen. 2018. ”Industrial Structure and Party Competition in an Age of Hunger Games: Donald Trump and the 2016 Presidential Election”. SSRN Electronic Journal. https://www.ssrn.com/abstract=3125217 (8. joulukuuta 2018).
Piketty, Thomas, ja Arthur Goldhammer. 2014. Capital in the Twenty-First Century. Cambridge Massachusetts: The Belknap Press of Harvard University Press.
Quiggin, John. 2012. Zombie Economics: How Dead Ideas Still Walk among Us. Princeton, N.J.: Princeton University Press. http://www.books24x7.com/marc.asp?bookid=47522 (13. maaliskuuta 2019).
Smaje, Chris, Chris. 2020. A small farm future: making the case for a society built around local economies, self-provisioning, agricultural diversity, and a shared earth. White River Junction, VT: Chelsea Green Publishing.
