Saksan SPD ja hallitusneuvottelut

SPD ja Euroopan tulevaisuus 

Sunnuntaina 21.1.18 ratkaistiin Bonnissa Saksan sosialidemokraattisen puolueen kanta osallistumisesta suureen koalitioon GroKoon. Puolue päätti lähteä hallitukseen. Hallitusneuvottelut kestävät noin 5 viikkoa ja liittokansleriksi valitaan jälleen Angela Merkel.

Kun hallitukseksi tulee suuri koalitio, suurimmaksi oppositiopuolueeksi jää äärioikeiston AfD. Huolestuttavaa on, että AfD ei oleenää  mikään skinhead-tyyppien epämääräinen jengi, vaan siihen kuuluu aivan varteenotettavia poliitikkoja, kuten asianajaja, ruhtinatar von Sayn Wittgenstein (AfD 2017). Saksalaisnationalismin nousu pinnan alta päivänpolitiikan voimatekijäksi on kuitenkin uhka demokraattiselle Euroopalle, joka jo muutenkin kärsii demokratiavajeesta, erityisesti muistettakoon Kreikan kovakourainen kohtelu.




Äänestäjät muistavat, että Saksassa erityisen epäsuosittu ja monet köyhyysloukkuun saattanut  matalapalkkatyöllistämisen Harz-malli on Schröderin sosialidemokraattien aikaansaannos.

Kansan suosiota Euroopassa ovat poliitikoista keränneet uusliberalismia vastustava Britannian Labourin puheenjohtaja Jermy Corbyn ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Corbyn on johdonmukaisesti pitäytynyt maailmankuvassan ja poliittisessa toiminnassaan vuosikymmenet, mikä lisää hänen uskottavuuttaan.

Macron sai kuitenkin yllättävän helposti median avulla lähes täydellisen vallan esittäessään vaihtoehtoa, joka äänestäjistä oli hyväksyttävämpi kuin Le Penin tarjoama. Äänestysprosentit olivat matalia, joten tyytymättömät jäivät tällä kertaa äänestyspäivänä kotiin. Macron on alkanut toteuttaa uusliberalistista, tuloeroja lisäävää äärikeskustapolitiikkaa, jota myös Euroopan Unionille ja Saksalle tarjoaa.

Sosialidemokraattien johtoportaan on puheenjohtaja Schulzin suhde äärikeskustaan tulee pikku hiljaa esiin, todennäköisesti hän ei halua Corbynin tavoin suunnata vasemmalle (ARD 2017).


Nähtäväksi jää, mitä kansalaiset ajattelevat, mielipidemittausten perusteella SPD:n kannatus laskee (Telekom-online) ja on nyt helmikuussa 2018 historiallisesti erittäin alhaalla 18%:ssa.








SPD neuvottelee parhaillaan kompromisseja useammilla yhteiskuntapolitiikan aloilla (Spiegel ).

Kolonialismi ja imperialismi

Keisarin uudet vaatteet

 

Valtioimperiumeista on siirrytty 1900-luvun loppupuolella suuryritysimperialismiin. USA:n valtion nettovarallisuus oli noin 50% maailman varallisuudesta toisen maailmansodan päätyttyä, mistä se on pudonnut nykyiseen noin 20-25%:iin. Yhdysvaltalaisomisteiset monikansalliset suuryritykset sen sijaan omistavat 2020 luvun häämöttäessä noin 50% maailman varallisuudesta.

Nämä yritykset myös pyrkivät laajentamaan valtaansa kaikin keinoin. Yhdysvalloissa niiden päämäärät kyseenalaisesti, mutta voimallisin resurssein yhdistetään kansalliseen etuun.

Länsimaisissa demokratioissa tämä tarkoittaa myös hallitusmuodon demokraattisuuden rappiota, kun valta siirtyy demokraattisten instituutioiden ulkopuolelle ja poliittinen valta on suoranaisesti ostettavissa tai ostetun median ohjailtavissa. Vallan kolmijako ei toteudu. Tämä johtaa äärimmillään lopulta täydelliseen tyranniaan. Varsinkin, mikäli kehitykseen yhdistyy varallisuuden keskittyminen lähes geometrisessa sarjassa, sota terrorismia ("war on terrorism") vastaan ja urkinnan teknologinen ylivertaisuus.

Erilaisin maailmanlaajuisin yksityistämisprojektein käytännössä kolonialisoidaan jälleen (kolonialsmi, wikipedia) yhteiskuntia. Lähi-Idässä, Afganistanissa, Irakin, Libyan ja Syyrian kohdalla valtiorakenteet on sotilastoimin romahdutettu ja kansallinen varallisuus, kuten öljy tai unikkopellot, yksityistetty. Näistä maista on käytännössä tullut tai ne ovat osa siirtomaistamisprojektia. Pakolaiset vaeltavat Euroopan teillä.

Pohjoismaat eivät ole tästä kehityksestä irrallaan ehkä Norjaa ja Islantia lukuun ottamatta.

Terveydenhuollon (SOTE), maaperän mineraaleja hyödyntävän kaivostoiminnan, sähkönsiirron ( Caruna) tai viestintäverkkojen (digita) yksityistäminen ei ole perimmältään tuotannon tehostamista markkinoiden kautta, missä vaatteissa se meillekin myydään, vaan siirtomaistamista.

 Sitä toteutetaan, kuten ennenkin siirtomaa-aikaan,  jakamalla etuja ja rahaa   virkamiehille, liikemiehille ja poliitikoille, korruptoimalla suoraan, lobbaamalla ja epäsuorasti käyttäen erilaisia median trollauksia ja muita pr-kikkoja päätöksenteossa tarvittavan tiedon hämärtämiseen. Suomessa kohteena ovat valtio- ja kunta-instituutiot ja päämääränä sosiaaliturvan ja hyvinvointivaltion romauttaminen privatisoimalla, jolloin päätöksenteko myös siirtyy ulkomaisille suursijoittajille ja sosiaaliturva alkaa toimia kvartaalitalouden logiikalla köyhdyttäen Suomen valtion lisäten myös valtion velkaa verovarojen siirtyessä pois kansallisesta kierrosta veroparatiisien säiliöihin.

Toisaalta kyseessä on myös tulonsiirto työtätekeviltä alemmilta tuloluokilta ja keskituloisilta suurituloisille ja yleisemminkin sijoitusomaisuuden varassa eläville. Verotuksella aikaansaatavan tulojen tasauksen sijaan (veroprogression poistaminen - verotus kevenee) lisääntyvät erilaiset suorat maksut yrityksille ja yksityisille vakuutuslaitoksille sellaisista välltämättömyyksistä, jotka ennen kustannettiin ainakin osin yhteisin verovaroin, tai kokonaan, kuten esim. terveyskeskusten tuottama sairaanhoito 1980-luvulla oli. Lähitulevaisuudessa terveydestä ja hoivasta on tullut ja tulee konkreettisesti pelkkä kauppatavara. Näistä on varallisuuteen katsomatta pakko maksaa, moni vain ei käsitä, että tämä on regressiivistä verotusta.