Rahoitus kuntoon

Tieteenteoriasta on iloa ja hyötyä, 

epistemologia keskellämme

ja

miksi ekonomisti ei kykene arvioimaan talouden tilaa? 

 

Turun yliopiston hammaslääketieteen opintojen parasta antia oli mielestäni professori Pentti Alasen tieteenteoriaa käsitellyt luentosarja, jonka itse asiassa kuuntelin kahteen otteeseen. Ensimmäisen harrastuksesta ja mielenkiinnosta, kun kurssia luennoitiin opettajakunnalle pilottina ja toisen kerran tutkintoa varten. Professori Alanen piti luentosarjaa lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille sekä Turussa että Tampereella ilmeisesti useamman vuoden ajan. Kurssi opetti suhtautumaan tieteelliseen tietoon kriittisesti, kuten kunnollisten akateemisten opintojen pitäisikin opastaa. Havainnolliset, normaalikokemusta ravistelevat ja usein humoristiset esimerkit loivat valoa maailman monitahoisuuteen (Alanen, 1989) .

  Lääketieteen opinnothan ovat muutoin suurelta osalta olemassaolevan tiedon voimallista pänttäämistä ja aikaa ei erityisemmin ole kritiikin harjoittamiseen. Onneksi opiskeltava tieto on Suomessa näihin aikoihin asti ollut pääosin suodattunutta vapaan tieteen kriteerien ja tasokkaan eettisen harkinnan kautta. Koulutuksessa tämä on ollut koko järjestelmän - päiväkodista ja peruskoulusta alkaen - läpäisevä ilmiö.

Järkytyksekseni olen kuullut, että Suomessa nykyään on mahdollista päästä mm. filosofian maisteriksi tutustumatta lainkaan tieteenteoriaan eli epistemologiaan, teknillisillä aloilla tämä puute lienee myös akuutti.  Olisiko kamreerin säästöleikkuri iskenyt ensinnä opintojen "hyödyttömään" ainekseen, vai jätetäänkö syvempi pohdinta tietoisesti syrjään?

Varsinkin perustutkimus ammentaa paitsi turvallisesta rahoituksesta, viihtyisistä kahviloista ja kampuksista myös epistemologiasta (tietoteoria).

Filosofisiin älyllisiin knoppeihin ja epävarmuuden ikuisuuteen voi tietysti nääntyä ja kadota, jos ei ole tarkkana ja pidä kiinni omasta näkemyksestään, joka hiljakseen muotoutuu.

Nykyään vallitsee yliopistomaailmassa valitettavasti yhä useammin "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" -ongelma, kun vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle onkin lähinnä rahoituksen ulkoistuksen tai pirstoutumisen vuoksi kahlittu tai korruptoitunut tuottamaan standardivastauksia ja tilaustöitä, ahneista artikkeliautomaateista puhumattakaan. Ilmiö on valitettavasti globaali. Kyse voi olla väärässä paradigmassa elämisestä tietoisesti tai tiedostamatta. Moraalisesti on parempi vaihtoehto, jos ei tiedosteta. Tiede on vallankäytön osa ja yksi totuus totalitarismin ilmenemismuoto.

Uuttahan siinä ei ole, jo Galileo taisteli oikeudessa hengestään, Lysenko nautti ehdotonta arvonantoa ja Semmelweis romahti kollegoiden nöyryytykseen ja päätyi mielisairaalaan.

Yliopisto ei siis yllättäen opastakaan kriittiseen luovaan ajatteluun, vaan ehdollistaa opiskelijat nykyjärjestelmän osiksi.

Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta kohdistuu eri tieteenaloihin erilaisin painotuksin. Erityisen altis on vallan kanssa täysin yhteenkietoutunut taloustiede. Taloustiede on pohjimmiltaan poliittisten valintojen tekemistä ja jos tätä ei myönnetä, mikä on tavallista, ollaan jo asetuttu epärehellisen vaikuttamisyrityksen tielle.

Vuonna 2008 maailman rahajärjestelmä oli vaarassa kaatua. Demokratia vaikeuksissa.

Kerrotaan, että pankkiirit, jotka kriittisen pisteen ylityttyä vuonna 2008 ymmärsivät mitä on tulossa pelkäsivät henkensä edestä. Matkalaukkuja ja perheitä pakattiin tuskanhiki hatussa Lontoon Cityssä ja New Yorkin Wall Streetillä mahdollista pakomatkaa silmällä pitäen. Pelättiin raivostuneitten kansanjoukkojen kostoa.

Englannin kuningatar Elisabet II esitti vuoden 2008 finanssiromahduksen jälkeen ytimeen osuvan kysymyksen: miksi ekonomistit eivät osanneet ennakoida tapahtumaa, jotta se olisi voitu estää, kun he aiemmin väittävät pystyvänsä maailman selittämään ja uskottelivat, ettei romahdusta tapahdu?

Kysymys on sitä polttavampi, kun vuonna 2008 oli kertynyt paljon tietoa siitä, miten klassisen tai uusklassisen taloustieteen mukaan järjestäytynyt uusliberaali talous käyttäytyy. Kriisit ovat siitä olennainen osa sen jälkeen, kun finanssimarkkinat 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa vapautettiin valtion sääntelystä.

Niitä on ollut 1982 Chilen pankkikriisi, jossa uusliberaali Pinochetin diktatuuri, joka valtaan tullessaan tapatti kansalaisia päästäkseen yksityistämään "sosialisoidut tuotantovälineet", mutta itse sitten kansallisti koko pankkisektorin. 1980-luvun lopulla amerikkalaiset säästöpankit Reaganin tiukasta sääntelystä vapauttamina olivat rahoittaneet kannattamattomia hankkeita ja ne pelastettiin pankkituilla, jotka vastasivat USA:n liittovaltion budjetista kolmea prosenttia, samoin Skandinavian maat ja Suomi 1980-luvun lopussa vapauttivat rahamarkkinansa ja joutuivat pankkikriisiin, Meksikossa oli ns. tequila-kriisi 1994-95, Aasian talouskriisi 1997-1998, Venäjän rahamarkkinoitten vapauttaminen johti tilanteeseen, jossa LTCM sijoitusrahasto saattoi koko Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän vaakalaudalle (tätä masinoineet Robert Merton and Myron Scholes ekonomisteja, kumpikin nobelisti vieläpä vakuuksien hinnoittelun alalta), 1999 Brasilian kriisi ja vuonna 2000 Argentiinan kriisi.

Tosin intellektuaalinen petos oli syvä: Edellä mainitut nobelistit Merton ja Scholes, USA:n keskuspankin  FEDin johtajalla Alan Greenspanillä esitettiin olevan maaginen kyky talouden hoitoon,  v. 2003 Robert Lucas, johtava Chicagon koulukunnan telousteoreetikko väitti, että talouslamojen estämisen keinot oli keksitty, 2004 Ben Bernanke (tuolloin USA:n taloushallinnon tärkein teoreetikko), esitti talouden suhdannevaihtelujen olevan historiaa. Nämä herrat olivat tai olivat olevinaan hämmästyneitä vuoden 2008 finanssikriisistä (Chang 2019). Näin käy jos yhdestä talousteoriasta tehdään uskonto.

Maksajana on ollut valtio ja finanssialan kriisit ollaan maksatettu tavallisella kansalla, jota vielä on syytetty kulutusjuhlasta, tuomitsematta löyhään rahoitustoimintaan syyllisiä pankkiireita ja sääntelyn purkamiseen syyllistyneitä poliitikkoja. Islantia lukuun ottamatta. Ovatko yllä mainitut teoreetikot olleet tietoisia tästä on epäselvää. Ainakin heillä on vastuu miljoonien ihmisten ajamisesta taloudelliseen ahdinkoon, työttömyyteen ja säästöpolitiikan kurjistamaan elämään.

Kyseessä on siis taloustiede, joka rahoituksen teorian lopulta muodostaa. Mikäli sen tieteellinen kehys, Thomas Kuhnin normaalitieteen paradigmaksi  (Kuhn 1970) nimeämä rakennelma, on väärä tai pikemminkin harhainen, ovat sen perusteella laaditut yhteiskunnan pelisäännöt yhtä lailla harhaisia. Tämä saattaa lopulta johtaa katastrofiin, perikatoon, mikäli paradigmaa ei ajoissa vaihdeta tai korjata.

Paradigman toimivuuden kriteerinä tulisi olla ympäröivän maailman empiirinen testaus, eikä silloin saisi väheksyä silminnähtävää ja koettavaa todellisuutta pyrkimällä ymppäämään se väkisin virheellisen tai puutteellisen teorian pakkopaitaan, vaikkapa vain joidenkin ihmisryhmien etujen ajamiseksi. Ainoa hyväksytty, eli uusklassinen talousteoria onkin ajautunut suuressa mittakaavassa pelkäksi valtataistelun tai rajattoman ahneuden välineeksi. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta asia tulisi julkisesti tunnustaa. Viisautta on tunnustaa tosiasiat.

On myös niin, että tunnetaan ainakin yhdeksän toimivaa talousteoriaa, jotka vastaavat esitettyyn talouskysymykseen eri kulmilta ja eri tavoin täydentäen toisiaan (Chang 2019). Olen vahvasti teoreettisen pluralismin kannalla: asioita pitäisi tutkiskella useammalla eri tavalla ja vielä lisäksi useamman eri tieteenalan avulla. Historiasta voi oppia. Kirjallisuus ja taide luo syvyyttä ymmärrykseen.

Jos ymmärrys kavennetaan, kuten nyt noin kolmenkymmen vuoden ajan on tehty hyvin monipuolisesti  myös tajuntateollisuuden, elokuvan, tv:n, lehdistön, radion ja sosiaalisen median kautta, tullaan ajatusten tyranniaan, ainoitten oikeiden totuuksien fundamentalistiseen maailmaan.

Uusliberalismia, joka on vanha ilmiö (Chomsky 2014) saarnataan Suomessakin tietoisesti ja tiedostamatta lastentarhasta yliopistoon. Kriittistä ajattelua karsitaan kaikkialla. Kulovalkean tavoin levitettävät viihteellistämisen ajansyöpöt vastaavat huumetta, joka tuo mieleen Kiinan alistaminen oopiumin (Poropudas 2010) avulla. Äänestäjät manipuloidaan tarvittaessa tekniikan ja propagandan hioutunella koneistolla.

 "Länsimainen demokratia" on tässä maailmassa illuusio, jota meille myydään markkinapaperissa. 1980-luvulta tähän päivään maailma on muuttunut: demokratian piiri on kaventunut vuosi vuodelta.



Lähteet:

Alanen, Pentti. 1989. Luonnontiede, lääketiede, tieteenteoria. Hki: Gaudeamus.

Ha Joon Chang. 2019. Lecture 10: Finance & Financial Crises. https://www.youtube.com/watch?v=qMYmUbiVWr0#action=share.

Kuhn, Thomas S. 1970. The structure of scientific revolutions. [2d ed., enl. Chicago: University of Chicago Press.

Poropudas, Timo. 2010. ”Kiinan häpeän muistomerkit”. Taloussanomat. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001685155.html.

Wikipedia. ”The Structure of Scientfic Revolutions”. https://en.wikipedia.org/wiki/The_Structure_of_Scientific_Revolutions.

 

Pieni maa pärjää globaalissa maailmassa

 

 

 

 

ITSENÄINEN PÄÄTÖKSENTEKO ON KANSAKUNNAN ETU 

 

 

Pienenkin maan on mahdollista vaikuttaa ja tehdä itsenäisiä päätöksiä, vaikka kansainvälinen painostus olisi kovaakin.

 

 

ISLANNIN TOIPUMINEN PANKKIKRIISISTÄÄN ULKOPOLIITTIS-TALOUDELLISTA OSAAMISTA POHJOISMAISESSA HENGESSÄ

 

 

Usein kuulee väitettävän, että pienen maan pitää kuulua isoihin pöytiin, jotta tulee kuulluksi, mielellään osana jotain isoa instituutiota, kuten EU tai NATO. Onko näin, vai olisiko parempi säilyttää suurempi itsenäisyys ja pelivara. Kaikenlaisiin kansainvälisiin liittoihin tai sopimuksiin ei pitäisi noin vaan mennä. Lisäksi pitäisi säilyttää mahdollisuus niistä poistua olosuhteiden mukaan. Suomi pärjäsi melkoisen hyvin toisen maailmansodan loppuselvittelyissä ja  kylmän sodan aikakauden läpi luovimalla jättiläisten rajamaastossa.


Ensin presidentti Olafur Grimsson suurista linjoista ja poliitiikasta (LSB, 2013). Grimsson on johdonmukaisesti pitänyt friedmanilaista talousoppia harhaisena.Toisaalla hän on avannut taustalla käytyä kansainvälispoliittista peliä, missä Islanti sai tukea niin Kiinalta kuin Venäjältäkin, sen lisäksi, että on Yhdysvaltain liittolainen. Euroopan Unionin jäsenyys tai rahaliitto olisi tehnyt noudatetun politiikan mahdottomaksi, mistä Kreikka esimerkkinä. Nyt vuoden 2018 lopulla tuskitellaan Italian kanssa.









¨







Alla olevassa videossa luennoi Islannin ulkoministeri Lilja Alfridsdottir, islantilaisittain Lilja, sangen lahjakas ministeri, 10 vuoden koulutus Columbia Universityssä ja sitten työ keskuspankissa ja mm. pääministerin avustajana (Columbia SIPA, 2016). Moraali ja tietotaito huippua. Luento esittää pähkinänkuoressa toimet, joita tarvittiin pankkijärjestelmän saattamisessa konkurssiin. Rahajärjestelmä pysyi koko ajan toimivana. Muutama investointipankkiiri jouduttiin laittamaan vankilaan. Hieno saavutus.
 
 Islantilaiset poliitikot eivät alkujaan uskaltaeet tehdä vallitsevan talouspoliittisen konsensuksen vastaisia ratkaisuja. Tarvittiin kaksi kansanäänestystä ja melko dramaattisten vaiheiden jälkeen päästiin kansaa tyydyttävään ratkaisuun.



















Lähteet:

Columbia SIPA, Columbia University School of International and Public Affairs. 2016. Iceland’s Road to Recovery -- Key Lessons. https://www.youtube.com/watch?v=eJNo-K78y7w&feature=youtu.be.

London Business School. 2013. President Ólafur Grímsson on Iceland’s fast recovery from economic crisis. https://www.youtube.com/watch?time_continue=8&v=48nhZAFCYu0&feature=emb_logo.

KREIKKA JA ISLANTI - GREECE AND ICELAND - EU - GOLDMAN

Eurooppalaiset Kreikka ja Islanti 

 

 

Skotlantilainen valtiotieteilijä ja talousoppinut prof. Mark Blyth Brown-yliopistosta New Yorkissa esittää käsityksensä nykytilanteesta, Kreikan talouskriisistä ja siitä mihin suuntaan ollaan menossa (Blythin haastattelu tästä linkistä 2016). Ajatukset ovat sangen merkityksellisiä meille suomalaisille, koska valtiovarainministeriömme ja troikkahallituksemme noudattaa kreikkalaista talouskuuria ihan kotimaisena versiona, osin tietysti sen vuoksi, ettei omaa valuuttaa Suomella enää ole. Blythin kirja Austerity; The History of a Dangerous Idea oli The Financial Times -lehden vuoden kirja 2013, ja sitä ei suomalaisissa yliopistokirjastoissa ole (2016) saatavana kuin Joensuussa ja Lappeenrannassa, puhumattakaan kunnallisista kirjastoista. Osoitus vallitsevan talousidean hegemoniasta sekin.

Katsotaan työttömyyslukuja, Kreikassa yli 50% ja Islannissa 4%.

 EU noudattaa tiukkaa talouskuria. Islanti on itsenäinen valtio.

Entä hinta: Kreikassa ainakin yksi kadotettu sukupolvi, pankit vakavaraisia, mutta eivät lainoita kansalaisia tai yrityksiä ja 380 miljardia euroa  tukiaisina ja seurannaisena sekä todennäköisesti erittäin suuri harmaa talous, toimimaton ja näköalaton yhteiskunta, että tulonsiirto pieni- ja keskituloiselta enemmistöltä varakkaalle kotimaiselle vähemmistölle ja ulkomaisille sijoittajille. Blythin mukaan Kreikan BKT:n lasku on ollut suurempi nykyisen kriisin aikana kuin Wehrmachtin tuhotessa ja miehittäessä maata 1940-luvulla.

Ongelmana Kreikassa on ollut myös perinteinen institutionaalinen heikkous ja korruptio, vuoroin vallassaolleet ovat kukin piilottaneet itselleen drakhmoja ja myöhemmin euroja, se on ollut maan tapa. Eliitti ja kansa ovat Kreikassa olleet pitkään eriytyneitä ja verotuksen välttely kehittynyttä. Eurooppalaisten veronmaksajien suorittaessa langenneita Kreikan velkoja saksalaisille ja ranskalaisille pankeille, jotka vielä olivat vakuuttaneet lainansa amerikkalaisilla johdannaisilla, olivat varakkaimmat kreikkalaiset piilottaneet varoja ainakin 50 miljardin euron verran mm. sveitsiläisiin pankkeihin. 

Islannissa valtiontalous on kunnossa, tosin muutama pankinjohtaja ja sijoitusrahoitusmies istuu vankilassa.

Islannin presidentti Olafur Ragnar Grimsson kertoo haastattelussa talouskatastrofin jälkeisestä päätöksenteosta ja vaikeuksista ortodoksista talousoppia kyseenalaistettaessa (linkki haastatteluun). Presidenttinä Grimsson on toiminut ihailtavan valtiomiesmäisesti. Haastattelun loppupuolella hän toteaa harvoin kuullun viisauden: "Päättäjän tehtävä on palvelutehtävä ja se on oikeastaan joka päivä ansaittava uudelleen." Mutta Islannillahan on 1000-vuotinen demokratiaperinne.

Suomessa Islanti esiintyi lehdissä ja julkisuudessa tämän tästä juuri "talousbuuminsa" ansiosta ennen 2008 romahdusta. Sen jälkeen on toiminut lähes aukoton sensuuri. Tämä liittyy tietysti myös paitsi nyt noudatettavaan troikkapolitiikkaan, vahvasti Suomen 1990-luvun alun pankkikriisiin ja sen hoitoon siirtämällä tappiot julkishallinnon tileihin, mistä suoraan lienee seurannut myös kulttuurin muutos yleisemminkin, kun on huomattu, että näin rangaistuksetta voi tehdä, jos poliittista ja taloudellista voimaa on takana riittävästi. Useat silloin näkyvästi esillä olleet ovat hyvissä asemissa edelleen. Tarkoitan erilaisia liiketoimia, missä julkishallinnon varat ja tulot privatisoidaan demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin, usein myös omiin yrityksiin ja myös kerkeästi taivutaan suuryritysten lobbareitten asettamiin ehtoihin. Tämä siis ohi kansalaisten ja kansallisen edun.