Juhannusmietteitä
Juhannuksena tulee mieleen äiti, joka oli syntynyt 19.6.1941. Tänä vuonna hän olisi täyttänyt 78- vuotta. Syntymän ajankohta oli dramaattinen. Isä (eli vaarini) oli jo toisen kerran lähdössä sotaan kutsuttuna jossain itärajalla odottamassa hyökkäyskäskyä, eikä saanut lomaa lastaan katsomaan. Saksan sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan eli operaatio Barbarossa, mihin miekkaan Hitler lopullisesti hukkui, alkoi juhannuspäivänä 22.6.1941. Saksan liittolaisia olivat tuolloin Italia, Unkari, Romania, Kroatia ja Slovakia. Suomi liittyi hyökkäykseen 25.6.1941, mutta kuten perhehistoriastakin huomaa, oli tieto jo aiemmin sotilastoimia valmistelevissa piireissä tosiasia.
En koskaan vaarilta tullut kysyneeksi, milloin tämä tyttärensä ensi kertaa näki. Joka tapauksessa heidän suhteensa oli jotenkin läheinen, olen ymmärtänyt.
Hautakivi kertoo muutakin. Nimien sijoituksilla ja kultauksen kuluneisuudella on oma symboliarvonsa. Pitkään se teki kipeää. Kaikkeen tottuu, vaikka ei ymmärtäisikään miksi, kun on nähnyt miten lyhyt aikamme tässä maailmassa voi olla, missä turhuutta on niin paljon.
Joka tapauksessa nyt oli hautausmaalla kaunis kesäpäivä. Kukat täydessä loistossaan, nurmi vihreänä.
Lapsenlapset kasvavat ja iloitsevat. Joku jälki meistä tänne jää. Hyvää Juhannusta kaikille, keskikesän aurinko valaisee yönkin.
