Tuntematon Ruotsi
syksyn vaalit
Ruotsi on meillä, Norjassa, Tanskassa ja muualla Pohjolassa yllättävän huonosti tunnettu. Suomessa kielimuuri suomenruotsalaisia lukuunottamatta estää muutoinkin yhteyden muodostumista. Skandinavia on myös selvästi erottuva erillinen Pohjoismaiden osa. Norjalaisten, tanskalaisten ja ruotsalaisten yhteinen lentoyhtiö SAS tästä elävänä esimerkkinä. He pitävät itseään Pohjolan ytimenä ja väestöltään suurimpana - sekä entisenä suurvaltana - paalupaikalla on ollut Ruotsi. Norjan luonnonvarat ja itsepäinen itsenäisyys on sille luonnollisesti tuonut enemmän sananvaltaa kuin laskennallinen väestömäärä antaisi olettaa. Pinnallisesti tunnemme naapurimme, yhteistähän on paljon. Pitäisi kuitenkin ajoittain raaputtaa pintaa syvemmältä, sillä luulo ei ole tiedon väärtti ja johtaa helposti vääristyneeseen ruotsikuvaan ja harhaisiin päätelmiin vaikkapa päivälehtien kirjoittelussa. Olli Kangas lainaa Turun Sanomien 25.10. kolumnissaan ruotsalaista kollegaansa ja näyttää siltä, että myös ruotsalaisilla asiantuntijoilla on likinäköisyyttä ongelmien tunnistamisessa. Muutoinhan ne olisi menestyksekkäästi ratkaistu. Nyt valtaan on päässyt Jimmie Åkesson, eräänlaiseksi politiikan portinvartijaksi.
Keväällä 2022 Ruotsissa koettiin mellakka-aalto. Tämä ei ollut uusi ilmiö, liikehdintää on ollut vuosia ja mm. rikollisjärjestöjen valta on kasvanut tietyillä lähinnä suurkaupunkialueilla niin, ettei se enää ole pitkiin aikoihin ollut poliisin hallinnassa. Tukholma ja Malmö ovat usein olleet otsikoissa tämän vuoksi. Ongelma on kasvanut pikku hiljaa koko ajan pahentuen. Tuntuu luonnolliselta, että kevään mellakat liittyisivät 24.2. alkaneeseen Ukrainan sotaan. Ainakin pakolaisaalto Syyriasta 2015 oli etäohjattu, aivan kuten Puolan rajalle 2021 ilmestyneet pakolaisraukat. Ruotsin sisällä elää ase, joka on aktivoitavissa.
Toisiaan seuraavat poliittiset päätökset ja Ruotsissa vallitseva käsitys maan ideasta ovat johtaneet tähän. Eräs tosiasia on, että maahanmuuttajia on Ruotsiin otettu väestöön suhteutettuna huomattavasti enemmän kuin muihin Euroopan maihin. Ruotsissa on myös pitkään ollut hieman omahyväinen käsitys oman demokratian ylivertaisuudesta ja kestävyydestä, lisäksi pitkä rauhanaika ja vanha suurvaltaidentiteetti vaikuttavat taustalla. Monet tärkeät keksinnöt, myös yhteiskunnalliset on tehty Ruotsissa: moderni valtiollinen byrokratia ja toimiva arkistolaitos tästä esimerkkinä, tietty ylpeys ei siis ole vailla pohjaa.
Ennen toista maailmansotaa Ruotsissa vallinnut sosialidemokraattinen hegemonia ja politiikka on ollut tuolloin tulevaisuuden kannalta toisenlainen valinta kuin saksalainen äärioikeistolaisuus. Natsisympatiat olivat koko Hitlerin valtakakauden Ruotsissa olemassa, mutta viimeistään Suomen talvisodan ja Tanskan ja Norjan miehityksen jälkeen kulki Ruotsin virallinen politiikka vähintään kahdella raiteella: Toisaalta myytiin Kiirunan malmia Saksaan, toisaalta otettiin pakolaisia Saksan alistamasta Euroopasta ja annettiin peitetysti tukea Norjan ja Tanskan vastarintaliikkeille. Ruotsi oli monin sitein yhteydessä Saksaan Göringin puolisoa ja Zarah Leanderia myöden ja äärioikeistoa ei kylmän sodan ja puolueettomuuden kaudella laeilla kielletty, ja rotuoppi eli ruotsalaisessa tiedemaailmassa vahvana virtauksena.
Suomessa kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen edustajia on ollut Ruotsissa kunnanvaltuustoissa ja skinhead-ryhmät ovat saaneet ruotsidemokraateissa väylän ajatuksilleen. Olen kouriintuntuvasti kokenut vappuna 1993 tämän erikoisen ruotsalaisnatsi-ilmiön Göteborgin silloisen pohjoismaisen terveydenhuoltokorkeakoulun läheisyydessä olevalla vuorenrinteellä. Olin mennyt vapaapäivänä paistattelemaan auringossa kalliolla, kun mustapukuisia tyyppejä alkoi ilmaantua ympäristöön. Tämä ehkä 50-150 hengen ryhmä, jossa oli myös naisia, ajoi muut kalliolla aikaansa viettäneet pois. Parasta oli totella, sen verran järeitä ja aseistautuneita olivat. Sen ennätin nähdä, että kun Stena-linen ristelijä lipui ohi alhaalla satamaan johtavassa vuonossa kädet ojentuivat natsitervehdykseen ja heil! huudot kaikuivat. Stena-linen laivat kun on maalattu Natsi-Saksan lipun värein. Tuolloin ensimmäisen kerran ymmärsin, että oli meille suomalaisille jotain hyötyäkin venäläisten sanelemissa rauhanehdoissa. Ruotsissa poliisi kierteli helikopterilla yläilmoissa, suomalainen poliisi olisi toimittanut kokoontujat tyrmään. Gundersenin mukaan Ruotsi oli 1990-luvulla eurooppalaisen uusnatsiliikkeen kokoontumispaikka.
Toisen maailmansodan aikana paossa olleet eurooppalaiset sosialidemokraattipoliitikot, kuten Kreisky ja Brandt, saivat turvapaikan Ruotsista. Hyviä suhteita ylläpidettiin Yhdysvaltoihin ja voidaan väittää eurooppalaisen 1960-luvun sosialidemokraattisen voimaryhmittymän muodostetun sota-ajan Tukholmassa, tosin amerikkalaisten myötävaikutuksella.
Liittoutumattomuus ja kertynyt vauraus loi poliittista liikkumavaraa suhteessa itään ja länteen. Vanhoja luokkasymboleita purettiin innolla ja tasa-arvoa edistettiin, sosiaaliturvasta tehtiin kattavaa. Toisaalta byrokratia kasvoi ja ruotsalaiseen maisemaan rakennettiin betonikaupunkeja yhteiskunnallisen insinööritaidon tehokkuusideaalien mukaan, miljoonan asunnon tuotantoprojektin tuloksena. Idea oli syntynyt sosialidemokraattisen puolueen jossain kokoontumisessa, betoniviidakkoa tosin arvosteltiin jo rakennusbuumin aikana: siellä ei kukaan halunnut asua. Suuri osa kansasta oli jo 1970-luvun loppuun mennessä saavuttanut tai saavuttamassa kansankodin henkilökohtaisen vaurauden mittapuut: asunnon, talon, kotimaassa valmistetun laadukkaan auton, ehkä kesämökin ja veneen. Tämä näytti olevan suuren taloudellispoliittisen insinööritaidon ja käytännössä yksipuoluevallan - Tage Erlander oli Ruotsin pääministerinä usein noin 45% kannatuksella lähes yhtä kauan kuin Kekkonen Suomessa presidenttinä - ja ruotsalaisen demokraattisen yhteiskunnan ansiota. Ruotsalainen byrokratia on Oxenstjärnan ajoista ollut maailman edistyksellisintä, perinteitä on.
Ruotsissa jatkuva menestys on luonut ilmapiirin, jossa on vaikea nähdä yhteiskunnan sisällä vallitsevaa tilaa. Suomessa hävitty sota johti pakosta politiikassa muutoksiin: mm. poliittiset ääriliikkeet kiellettiin lailla. Ruotsissa ei koetun vahvan demokratian vuoksi koettu tällaisia tarvittavan. Toisaalta kansallisuusaate poistettiin Ruotsissa viralliselta agendalta vapaaehtoisesti, Suomessa se työnnettiin pinnan alle ja osin venäläisavusteisesti pyrittiin murtamaan. Ruotsin idea muovattiin kaksinaismoraaliseksi aivan kuten sodan aikanakin: toisaalta oltiin kansainvälisiä, natseja vastaan, toisaalta hyvinkin kansallismielisiä. Tasa-arvoihanne on ollut koetuksella koulujärjestelmässä, jossa aina on säilytetty yksityiset eliittikoulut. Tässä ympäristössä on ylpeästi ajateltu koetun vahvan demokratian (käytännössä siis yksipuoluejärjestelmässä) voittavan ääriliikkeet ja maahanmuuttajien integraation onnistuvan tuosta vaan, demokratian perinne ja paino siihen riittää. Äärimmäisenä esimerkkinä maltillisen kokoomuksen pääministerin Fredrik Reinfeldtin puhe v. 2015 syyrialaispakolaisten auttamisesta laupeudentekona, kun samainen hallitus noudatti tiukkaa kiristyspolitiikkaa ja tulo- ja varallisuuseroja kasvatettiin.
Norjalainen toimittaja Bjarne Riiser Gundersen on vuonna 2017 kirjoittanut kirjan "Svenske tilstander" - "Ruotsin tilat". Kirja kuvaa Ruotsia laajemmasta näkökulmasta kuin olemme tottuneet, äärioikeistoa ja maahanmuuttoa. Tyypillistä on, ettei kirjasta ole Suomessa puhuttu, kirjaa ei ole saatavilla, ei edes Åbo Akademin tai eduskunnan kirjastossa. Kirja olisi erinomaisen tärkeä avaamaan ymmärrystä äärioikestosta ja maahanmuutosta Ruotsissa. Ei vähiten siksi, että voisimme välttää virheitä, joita naapurissa on tehty.
Gundersen keskustelee Ruotsin pääsiäisen 2022 mellakoista "Verdibørsen" -radio-ohjelman toimittajan Aase Cathrine Myrtveitin kanssa. Kysymys on: mitä Ruotsissa tapahtuu ja miksi?
Sanoma tiivistyy neljään pääasiaan: ongelmia tuottavat asunto- , koulutus- ja integraatiopolitiikka sekä hyvin nopeasti revenneet tulo- ja varallisuuserot. Lisäksi Ruotsissa on uskottu kaiken valtiollisen tai kunnallisen yksityistämiseen paljon enemmän kuin esim. Norjassa. Ruotsi on nykyään Pohjolan USA, hyvin liberaalilla talouskäsityksellään (huomio: nykyinen Helsingin ylipormestari Juhana Vartiainen on ollut osa tätä uusliberaalia koneistoa).
Edellä mainituissa betonikaupungeissa ei kukaan halunnut asua: niinpä maahanmuuttajat osoitettiin sinne. Vähitellen näistä on kehittynyt rikollisuuden ja huono-osaisuuden tyyssijoja, mistä poliisi ja järjestäytynyt yhteiskunta on menettänyt otteensa.
Ruotsissa on tällä hetkellä enemmän miljardöörejä väkilukuun nähden kuin missään muualla: 0,05 promillea väestöstä omistaa nyt saman verran kuin loput 80% yhteensä. Jan Guilloun Aftonbladetin kolumnin mukaan eriarvoisuus nykyisessä luokkayhteiskunnassa on jo suurempaa kuin 1600-luvulla, Ruotsi on Venäjän ja Etelä-Afrikan jälkeen maailman eriarvoisin maa. Sosialidemokraatit muuttivat tavoitteitaan pääasiassa Göran Perssonin kaudella 1996-2006, osin jo heti Palmen murhan jälkeen, siirtyen tukemaan perinteistä oikeistolaista talouspolitiikkaa ja eriarvoistumista, new-labour, new-democrat -tyyliin. Suurin yksityinen työnantaja on nykyään vartiointiliike Securitas, joten yövartijavaltio on Ruotsissa jo todellisuutta. Koululaitos on yksi maailman yksityistetyimmistä. Peruskouluja omistavat suuret sijoitusyhtiöt, hedgerahastot ja kouluja on jopa mennyt konkurssiin kesken lukukauden. Käsitys Ruotsista harmaana byrokraattimaana, jossa kaikki ovat tasa-arvoa ajavia sosialidemokraatteja ei enää vastaa todellisuutta. Peruskoulut toimivat Gundersenin mukaan segregaatiolinkoina, Ruotsissa on mahdollista elää pääsemättä kosketuksiin ruotsalaisen kulttuurin kanssa.
Gundersenin kirjassaan haastattelema afganistanilaissyntyinen rehtori kertoo koulun tilasta maahanmuuttoaluueella Göteborgissa. Maahanmuuttajan integraatio oli hänelle itselleen (1987 emigroitui perheensä kanssa 5-vuotiaana) aivan erilaista: ruotsalaisia oppilaita oli paljon samalla luokalla ja eläkeläiskerhot veivät maahanmuuttajalapsia tutustumaan paikalliseen elämään. Nykyään on toisin.
Maahanmuuttajat elävät omissa lokeroissaan: multikulttuurisuus onkin harhaa, sillä eri kulttuurit elävät eristetyinä toisistaan ja tätäkin on tuettu: kultturirelativismin periaatteiden mukaan. Oma kulttuuri ei saa olla valtakulttuuri - tasa-arvon haavekuva ylittää oman kulttuurin kunnioituksen. Ei osata niveltää kunnioituksella muita kulttuureita kohtaan niitä omaan kulttuuriin, jonka pitäisi ottaa johtoasema.
Lähteet:
2020b. “Hedgerahasto.” Wikipedia.
2022. “Kolumni | Olli Kangas: Rosenbadin politrukki kuninkaan-tekijänä – Jimmie Åkesson seuraa tarkalla silmällä Tidö –sopimuksen noudattamista.” ts.fi. Retrieved October 27, 2022 (https://www.ts.fi/puheenvuorot/5800646).
Stiller, Ruben. “Katse Ruotsiin päin! Lepo! | Audio Areena.” Retrieved April 30, 2022 (https://areena.yle.fi/audio/1-4361886).
Guillou, Jan. “Svårt att tro att en bok kan driva en till gränsen för galenskap.” Retrieved September 20, 2022 (https://www.aftonbladet.se/a/a7mmE7).
Guillou, Jan. “Svenska klassamhället är nu mer ojämlikt än på 1600-talet.” Retrieved September 19, 2022 (https://www.aftonbladet.se/a/9KyjLw).
Aase Cathrine Myrtveit. “Svenske tilstander - Verdibørsen.” NRK Radio. Retrieved April 30, 2022 (https://radio.nrk.no/podkast/verdiboersen/l_b834519e-82b7-4690-b451-9e82b7369065).
“Valresultat 2022 – för riksdagsvalet, region- och kommunval.” Retrieved September 20, 2022 (https://valresultat.svt.se/2022/index.html).
Guillou, Jan. “En stackars socialist måste rösta för demokratins överlevnad.” Retrieved September 19, 2022 (https://www.aftonbladet.se/a/1OQrwe).
Gundersen, Bjarne Riiser. 2019. Svenske tilstander: en reise til et fremmed land. 1. opplag. Bergen: Vigmostad Bjørke.