torstai 26. joulukuuta 2024

FUNDAMENTALISMI TAPANINPÄIVÄNÄ 2024

 

Fundamentalismi 

Mikä on kulttuurirelativistinen fundamentalisti

Suomalainen kulttuuri on globalisoituvassa maailmassa vähemmistökulttuuri. Sen aliarvioiminen tai turhentaminen Suomessa, missä suomalaisen kulttuurin kuuluisi olla hegemoninen, jotta Suomi täyttäisi itsenäisen valtion kriteerit, on vähemmistön sortamista ja globaalille kaupalliselle hegemonialle antautumista. Ennen valta-asemaan pyrki Neuvostoliiton kulttuuripropaganda, mikä toisaalta työnsi kaupallista läntistä ulos yhtä lailla kuin suomalaiskansallistakin kulttuuria.
 
Neuvostopropaganda oli kuitenkin melko helposti erotettavissa ja marginalisoitavissa. Uskonnonvastaisuus oli aika kömpelöä marxilaisateismia, mihin venäläiset levittäjät eivät itsekään syvimmältään uskoneet. Siemen kuitenkin istutettiin suomalaiseen yhteiskuntaan.
 
Kulttuurirelativisti työntää helposti oman kulttuurinsa, minkä kunnioitukseen ja ylpeäänkin omaksumiseen kaiken hyväksynnän muita kohtaan tulisi perustua, syrjään. Esimerkiksi persialaiseen, arabialaiseen tai afrikkalaiseen kulttuuriin verrattuna suomalainen kulttuuri on mitättömän pieni eksoottinen eriskummallisuus. Kaupallinen kulttuuri taas pyrkii sulauttamaan kaiken itseensä, kunhan hinnoista sovitaan ja tämä voidaan hyväksyä kautta poliittisen kirjon. Kaupallisuus on pyhää ja sen temppeleitä nousee joka niemeen ja notkelmaan yhtä hyvin kuin mieliinkin. Globaali kulttuurihegemonia on tunnustukseton kaupallisuuden ameeba, kaikkialle ilmestyvä kulttuurien terminaattori. 

Yritä väitellä fundamentalistisen kulttuurirelativistin kanssa ja keskustelu tyrehtyy alkuunsa. Tämä on fundamentalismin kurja piirre. Ainoa, mitä tapahtuu, on, että väittelijä merkitään eräänlaisella polttomerkillä, kuin mustanaamion pahalla merkillä. Jos puolustat suomalaisen kulttuurin hegemoniaa Suomessa muutut automaattisesti syrjiäksi, marginalisoijaksi, vastustat monimuotoisuutta, haluat yhdenmukaistaa kaikki suomalaisuuteen ja aiheutat eriarvoisuuden tunteita vähemmistökulttuurin edustajien parissa. 

Tällainen kun olet sinua voi kohdella ihan miten vain näiden fundamentalistien mielestä, sillä olet uhka heidän identiteetilleen. Kuten myös suomalainen kulttuuri, minkä soisi katoavan maan päältä, niin mitätön ja halveksittava se on. 

Tulilinjalla on ollut viime aikoinakin luterilaisuus, tämä Pohjoismaita ja isoa osaa Eurooppaa ja Yhdysvaltoja yhdistävä tekijä. Aivan kuten Neuvostoliiton ollessa voimissaan. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on kehittynyt luterilaisen reformismin innoituksesta. Kun hyvinvointivaltiota puretaan on loogista hyökätä luterilaisuutta vastaan.

Uskaltaudun kuitenkin. Olen dissidentti, toisinajattelija suhteessa kulttuurirelativismiin. 

P.S. Suomalaiset ovat vähemmistöjensä kanssa olleet useimmiten sangen edistyksellisiä, Krimin tataarit ja Suomen juutalaiset esimerkkinä. Seksuaalisista vähemmistöistäkään ei isommin elämöity, vaikka joutuivat piilossa elämäänkin. Pelko siirtolaisuuden vuoksi on uusi ilmiö. Pelko on oikeutettua, bisnesmaailma kun luo selkeän erottelun ja kilpailutilanteen, jota saatetaan vielä uusille muuttajille suotujen tukien kanssa vääristää. Tämä vika onkin bisnesmaailman vääristyneessä vallankäytössä, mutta epävarmuuden synnyttämä viha on helppo kohdistaa tulijoihin, joita suositaan. Vuokramarkkinat Kanarian saarilla tai Suomessa eräänä esimerkkinä. Bisnesmaailman sääntöjä tulisi siis muuttaa. Kuka uskaltautuu sen tekemään? Vaarana joutua rahan ja median hampaisiin, jauhautua marttyyrinä näiden kivitykseen.





perjantai 6. joulukuuta 2024

isänmaan toivot 6.12.2024

 

Isänmaan toivot ja jäykkä yhteiskunta

Syntyvyys on vähäisempää kuin koskaan. Monenlaisia ehdotuksia on kuultu useammalta taholta yhteiskunnassamme. Hyvänä positiivisena esimerkkinä Turun Sanomissa julkaistu mielipidekirjoitus eläkkeiden kasvattamisesta Ranskan malliin, niille, jotka ovat lapsiperheen perustaneet. Malli ei syrji lapsettomia, koska näillä on mahdollisuus sijoittaa lasten sijaan yli jäävän vaikka lisäeläkkeeksi sopivaan rahastoon.

Yhteiskuntaamme on rakennettu vuosikymmenien ajan tuotantoa ja voitto-osuuksia ajatellen. Ihmiset ovat sitten järjestelmää palvelemassa. 

Parhaillaan puretaan sosiaaliturvaa ja tehdään jäljelle jäävästä yksityistettyä, voittoa tuottavaa loiseläjää. Maksut otetaan omista taskuista, kun ne ennen on tasattu progressiivisen verotuksen kautta. Verotuskaan ei pelasta tuotannon heikennyksiltä, sillä alati kasvavasta voitto-osuudesta on tehty pyhä lehmä, jota palvotaan myös eduskunnassa. Demokratia tosin samalla katoaa ja demokraattisen hallinnon työt vähenevät: yksityisten päiväkotien riita-asioita ei ratkaista kunnanvirastossa, vaan käräjäoikeudessa. Lapsiperheköyhyys on saatu lisääntymään.

Lasten saaminen on riippuvaista lisääntymisikäisten naisten ja miesten käyttäytymisestä, ajankäytöstä ja turvallisuudesta. Jos vanhempien varat eivät riitä, tulisi näiden kyetä aikuisikään tullessaan selviytymään omillaan ja vielä ottaa vastuu perheestä, jonka perustavat.

Annammeko heille siihen mahdollisuutta? 

Fysiologisesti naisen paras ikä lasten hankkimiseen on noin 22 vuotta. Tämä osuu kohtaan, jossa pitäisi kouluttautua tai olla töissä, monet naiset valitsevat nykyään kouluttautumisen. Samaan aikaan pyritään opiskeluja vauhdittamaan. Opintojärjestelmää on jäykistetty. Kaikkien pitäisi olla samasta muotista. Ihmisyys on sivuasia. Niinpä lastensaanti-ikä on naisilla noussut ja nousee yhä. Elämän pitäisi tässä mallissa olla valmis malliin "ensin tupa ja takka sitten vasta perhe". Lisäksi yleinen trendi tarttuu joukossa. Opintojärjestelmiin pitäisi tehdä ehdottomasti lasten hankinnan kokoinen mahdollisuus kaikille. Joustavasta opiskeluajasta ja myös joustavasta alan vaihdosta pitäisi tulla uusi normi.

Ilmeisestikään tuotannossa ei ole pulaa työvoimasta, koska työttömiä on niin paljon.

Verojärjestelmästä ja sosiaaliturvajärjestelmästä tulee monimutkaisia, koska elämä on monimutkaista. Mutta ihmisten muutoinkin vaikeaa elämää tulisi yhteiskunnassa pyrkiä helpottamaan, ei vaikeuttamaan.

Emme voi jatkaa voittoa tuottavan ja voitto-osuuksia lisäävän yhteiskunnan rakentamisessa vain sitä ruokkien ja tukien. Se näivettää itse itsensä kun loinen kasvaa liian suureksi ja imee elättäjästään kaiken voiman.

Kyseessä on valtaisa tulonsiirto sijoittajille ihan tavalliselta kansalta. Tätä vaan ei sanota ääneen.

 

torstai 4. heinäkuuta 2024

Onko Venäjä laskenut oikein?

 

Venäjä oikeassa?

 

Eduskunnassa on äänestetty maahanmuuton tiukentamisesta. Oppositio ja lainoppineet vastustivat. Suomi noudattaa tässä yleiseurooppalaista linjaa, maa toisensa jälkeen on tehnyt kiristyksiä maahanmuuttoon. 
 
Ongelma on Euroopassa iso: ristiriita ihmisoikeuspuheiden, "eurooppalaisten arvojen" korostuksen ja nyt tosisasiallisen toiminnan välillä on huutava.

Venäjä on vuosia tukenut taloudellisesti eurooppalaisia äärioikeistopuolueita ja soluttautunut konservatiivipuolueitten ytimien liepeille. Trumpin asemies Steve Bannon on kulkenut äärioikean puolueissa ja jakanut ohjeita. Tässä idän ja lännen kädenpuristus, Tilsit tai Ribbentrop-sopimus nousee mieleen.

Amerikkalaisten Lähi-Idässä käymät sodat ovat jättäneet jälkeensä eripuraisia, ryöstettyjä kansoja savuavaan rauniokasaan. Kolonialismin näivettämät afrikkalaiset maat ovat saaneet tarpeekseen. Sieltä poispyrkiviä käyttää Venäjä hyväkseen syöttäessään näitä rajojen yli purkaakseen "eurooppalaisia arvoja" ja nostaakseen äärioikean mutta myös kokoomuksen tai britannian konservatiivien kaltaiset ystäväpuolueet valtaan ja aiheuttaakseen yleisen siirtymän "oikealle". Tällaiseen toimintaan on puututtava ja mielellään kovin ottein.

Tähän Eurooppa ei ole kyennyt. Juurisyyhyn eli huonoihin oloihin Lähi-Idässä, maahanmuuton laittomaan rikolliseen ja Venäjän tiedustelun hyväksikäyttämään organisaatioon ei ole haluttu iskeä. Yhdysvaltain käymien sotien lopputululoksia ei sovi arvostella.

Sotalaivoja saadaan Somalian edustalle nopeastikin merirosvoja torjumaan, mutta mafian välimerenliikenteeseen ei isketä voimalla. 

Kärsijä on se tavallinen kansalainen, jonka koti on soraläjänä, sukulaiset tapettu tai hajallaan ties missä ja joka etsii turvaa, kuten meistä jokainen tekisi ja tekee. Tämä yksinjätetty syyllistetään ja rahastetaan joka taholta ja pakenijoiden joukkoon pakataan vasiten vielä järjestäytyneitä rikollisia mukaan.

Venäjä on päässyt kohta tavoitteeseensa. Ei asettumalla Yhdysvaltojen ylivoimaista sotakonetta vastaan, vaan sisältäpäin eurooppalaisen ja amerikkalaisen yhteiskunnan ytimiä näivertäen. Se on ollut yllättävän helppoa.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2024

Nationalismiako?


Europarlamentaarikon asema - kysymyksiä, ei vastauksia


Euroopan unionin säännöissä sanotaan, että valittu parlamentaarikko edustaa koko Eurooppaa, ei kotimaataan Europarlamentissa. Tätä myös suomalaiset europarlamentaarikot toistelevat.

Mielenkiintoista.

Mikä on saksalaisen tai ranskalaisen parlamentaarikon asema suomalaiseen nähden?

Onko Saksan etu koko Euroopan etu automaattisesti, koska saksalaisia on eniten ja he ovat taloudellisesti voimakkain valtio? Vai onko koko Euroopan etu yhteneväinen voimakkaimmin lobbaavan yrityksen edun kanssa? Nämä ovat usein ristiriidassa Suomen ja suomalaisten edun kanssa.

Kyyninen politiikantarkkailija voisi ajatella, että Suomen edustajat ryhmissään antavat äänensä juuri parhaalle lobbaajalle oli se yritys tai valtio ja toimivat yhteytenä kansalaisiin vain legitimoidakseen Euroopan Unionia, eivät kuunnellakseen äänestäjien toiveita, niitähän ei saa Europarlamentissa edustaa.

Kutsutaanko tätä demokratiaksi? Miksi? - tekeekö äänestysmahdollisuus kerran viidessä vuodessa demokraattisuuden?

 

perjantai 21. kesäkuuta 2024

Sosialidemokratian suunta Juhannus 2024

 Hyvää Juhannusta!


Progressiivisten kokous Lontoossa. Guardianin haastattelusta saa ymmärryksen, että Scholz olisi (jollei fundeeraus muuta linjaa) nykyisen politiikan jatkamisen kannalla, mies, joka ei myönnä virhettä. Tämä koskee vielä enemmän Starmeria, ehkä koko näkyvää sosdem-liikettä. Puheet muuttuvat, teot ja politiikka siis eivät. Rakenteellista ongelmaa, eli miten on mahdollista, että jotkut ovat miljardöörejä, 5 ihmisen omaisuus vastaa puolen ihmiskunnan varallisuutta, ei tunnusteta. Ennen tällaisen kertymän syntymiselle oli rakenteelliset esteet, demokratian mahdollistamisen vuoksi.

Ennen oli miljonäärejä, jotka vielä maksoivat osallisuudesta yhteiskuntaan. Nykyiset miljardöörit eivät käytännössä maksa, vaan ovat järjestelmän vapaamatkustajia. Mitään rahan alas valumista tavalliselle kansalle ei tapahdu. Investoinnit estyvät, kun yritysten pääasiallinen tehtävä on tuottaa voittoa omistajille. Valitut politiikat vaikuttavat: jokainen yksityistetty julkisen talouden toiminto mahdollistaa nykyään sen muuttumisen feodaaliherran verotusoikeudeksi. Yksinkertainen esimerkki ovat Carunan sähkönsiirto tai yksityiset jättiparkkifirmat. Näille on annettu pakollista infrastruktuuria, sähkönsiirto ja omaa maatamme parkkialueeksi, hintoja korottavat, kun haluavat. Päätös korotuksesta tehdään firmassa, ei demokraattisessa valvonnassa, voitto valuu omistajille. Päätös omaisuutemme luovuttamisesta on ollut poliittinen. Lobattu voimallisesti. Väärä päätös yhteisen hyvän toteuttamista ajatellen. Kukaan ei uskalla korjata virhettä?

Kaikki puolueet meilläkin ovat auttaneet julkisen tuotannon romahdutusta, mihin liittyy tämä läntisen demokratian muuttuminen ontoksi. Ehkä eniten sosialidemokraatit sen jälkeen kun vaihtoivat sosialismin ja sekatalouden thatcheristiseen markkinaoikeistolaisuuteen. Tämä on ollut virhe, jota ei myönnetä. Hyvinvointivaltiota on sittemmin rakennettu miljardööreille ja muilta otettu se pois. Ruotsi on nykyään yksi maailman eriarvoisimmista maista sosialidemokraattien muutettua suuntaa ja erityisesti oikeistohallitusten aikana tehtyjen muutosten vuoksi.

Alamäki jatkuu, sillä ikuisesti ei valheisiin uskota, puheiden ja tekojen pitää olla yhtenevät. Starmer saattaa menestyä, kuka tietää, varmaa se ei ole, mutta Briteissä tai USA:ssa ei enää ole mistä valita. Ainoastaan kaksi miljardöörien asiaa ajavaa puoluetta. Muualla ei paljon paremmin asiat ole.

Afd:t, Le Penit ja Melonit menestyvät politiikassa, sekataloutta diktatuurissa toteuttava Kiina taloudessa.

Kuka aloittaisi oikeasti muutoksen?

Sillä, joka aloittaa, on lopulta avaimet pitkäaikaiseenkin valtaan, jota nykyään haetaan lyhyeksi ajaksi (Suomessa 4 vuotta) vaalikikkailulla ja tyhjällä retoriikalla mutta myös silkalla valheella.

Feodaaliherralla on aina vasallinsa ja ne, jotka luulevat hyötyvänsä sekä joukko muuten vaan aina samoin äänestäviä. Siksi kokoomukset menestyvät, vaikka heidän äänestäjänsä tulevat huomaamaan viiveellä, kuinka omaisuutensa ulosmitataan kansainvälisille markkinoille. Se tapahtuu pikku hiljaa, muutaman sukupolven aikana.

Puolustustahto on myös pidettävä valhein yllä, jos koko maa on vaikka kiinalaisen tai amerikkalaisen sijoittajan tai kasvottoman hedgefundin Caymansaarille rekisteröityä omaisuutta. Sitten olemme vuokralla omassa maassamme, vuokrankorotuksia tulee, kun isännälle sopii. Miksipä sen orjuuden takia taistella henkensä edestä? Tämähän ei ole uutta: koko Suomen omisti aikoinaan 1300-luvun lopulla ruotsalainen liikemies Bo Joninpoika Grip.

Demokratia ei tietysti ole ainoa hallintomuoto. Olihan sitä hyviä aatelisherroja ja tsaareja, aina mitä sattui kohdalle. Hedgefundit ajattelevat vain voittoa, siinä niitten feodaalisuus on yksipuolista. Jos hedgefund on eläkerahasto ja demokraattisesti valvottu, kuten Norjassa, se voi kanavoida rahaa takaisin yhteiskuntaan ja voiton tekemisen tuhoja paikkailla, vaikka tämä helposti kilpistyy voiton tekemisen ideologiseen seinään, ahneuden kehään. Yhteiskunta ei enää hoida asioita vaan rahaa ja on alisteinen tälle yksipuoliselle taloudenpidolle.

Jostain syystä feodaalivallasta haluttiin aikanaan eroon, Suomikin on tasavalta ja aatelissäätyä ei laissa tunnusteta.

Siinäpä miettimistä loma-ajaksi.

torstai 18. huhtikuuta 2024

EU-vaalit 2024 - European Union Election 2024

 


Ilya Repin: Volgan lautturit (1870-1873). (kuva kopioitu Wikipediasta, State Russian Museum, St.Petersburg)


Keskitie on kulunut loppuun. Universaalia sosiaaliturvaa, joka Tanskassa 1860-luvulla ilmestyi Pohjoismaihin, tarvittaisiin. Sen sijaan tarjotaan säästöjä, keppiä ja rasismia. Talouselämän eliitin ja poliittisen eliitin konsensus elää politiikan väristä välittämättä, mikä ei kansalaiselle - citoyen - lupaa hyvää. Volgan lauttureina tässä vedellään milloin mitäkin pankkia ennätystuloksiin. Nykyajan Ludvigit hoveineen haikailevat maailmanlaajuista yövartijayhteiskuntaa: siellä muurit ja pyssyt erottavat nomenklatuuran ja kansan toisistaan. Irvokasta kehitystä, kokoomus ja perussuomalaiset, mutta valitettavasti myös muut puolueet, ajavat maatamme neuvostoyhteiskunnaksi, toisin nimikkein, ettei sitä niin helposti huomattaisi. Vanhimmat vielä muistaa Berjozkan, valuuttakaupan, joka oli tavalliselta kansalta suljettu, tämä vain esimerkkinä tulevasta ihannemaasta, mihin nyt säästetään. Mutta vain vanhimmat.

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Hallitus vääristää parlamentarismia

 

Hallitus vääristää parlamentarismia

Hallitus pyrkii lainsäädännöllä heikentämään työntekijän asemaa ja oikeuksia. Työttömyys- ja sosiaaliturvaa heikennetään edelleen. Ikään kuin näin saataisiin ihmisiä työllistettyä ja ikään kuin olisi paljon työntekoa pakoilevia ihmisiä, joita pitää rangaista.

Kun ammattiyhdistysliike ottaa kantaa näitä uudistuksia vastaan on hallituksen vastaus, että heillä on parlamentaarinen oikeus, eduskunnan enemmistö, päättää mitä haluavat. 

Tämä pitäisi paikkansa, mikäli hallituspuolueet ennen eduskuntavaaleja olisivat kertoneet mitä tulevat tekemään. Näin voisi äänestyskopissa itse kukin päättää, mitä haluaa seuraavalla hallituskaudella tapahtuvan. 

Vaalilupausten pitäisi olla yhtenevät hallitusohjelman kanssa, mikäli demokratia toimisi. Näin ei nyt ole.

Demokratiaa ja yhteiskuntasopimusta revitään nyt toden teolla. Tämä pitää kaikkien puolueiden ymmärtää jatkossakin. Suomalainen parlamentarismi pitää palauttaa oikeusvaltion raameihin. Tulee rohkeasti antaa lupauksia, jotka sitten tulee pitää. Pitää selvittää haluamansa hallitusohjelman tavoitteet ja niiden pitkäaikaisetkin vaikutukset yhteiskuntaan. 

Suomalainen yhteiskunta on niin pieni ja haavoittuvainen, ettei yhteiskuntasopimusta ja yhteen hiileen puhaltamista pidä väheksyä. Työnantajat ja työntekijäjärjestöt totesivat sen sota-ajan keskellä 1940 tammikuun kihlauksessa, missä kolmikannasta sovittiin. Nyt maalaillaan sotilaallisia ja taloudellisia uhkakuvia ja hajotetaan yhteiskuntaa sisältäpäin. Lyhytnäköistä, eriarvoistavaa ja maanpuolustuksen näkökulmasta vähintäänkin ylimielistä politiikkaa.