Tieteenteoriasta on iloa ja hyötyä,
epistemologia keskellämme
ja
miksi ekonomisti ei kykene arvioimaan talouden tilaa?
Turun yliopiston hammaslääketieteen opintojen parasta antia oli mielestäni professori Pentti Alasen tieteenteoriaa käsitellyt luentosarja, jonka itse asiassa kuuntelin kahteen otteeseen. Ensimmäisen harrastuksesta ja mielenkiinnosta, kun kurssia luennoitiin opettajakunnalle pilottina ja toisen kerran tutkintoa varten. Professori Alanen piti luentosarjaa lääketieteellisen tiedekunnan opiskelijoille sekä Turussa että Tampereella ilmeisesti useamman vuoden ajan. Kurssi opetti suhtautumaan tieteelliseen tietoon kriittisesti, kuten kunnollisten akateemisten opintojen pitäisikin opastaa. Havainnolliset, normaalikokemusta ravistelevat ja usein humoristiset esimerkit loivat valoa maailman monitahoisuuteen (
Alanen, 1989) .
Lääketieteen opinnothan ovat muutoin suurelta osalta olemassaolevan tiedon voimallista pänttäämistä ja aikaa ei erityisemmin ole kritiikin harjoittamiseen. Onneksi opiskeltava tieto on Suomessa näihin aikoihin asti ollut pääosin suodattunutta vapaan tieteen kriteerien ja tasokkaan eettisen harkinnan kautta. Koulutuksessa tämä on ollut koko järjestelmän - päiväkodista ja peruskoulusta alkaen - läpäisevä ilmiö.
Järkytyksekseni olen kuullut, että Suomessa nykyään on mahdollista päästä mm. filosofian maisteriksi tutustumatta lainkaan tieteenteoriaan eli epistemologiaan, teknillisillä aloilla tämä puute lienee myös akuutti. Olisiko kamreerin säästöleikkuri iskenyt ensinnä opintojen "hyödyttömään" ainekseen, vai jätetäänkö syvempi pohdinta tietoisesti syrjään?
Varsinkin perustutkimus ammentaa paitsi turvallisesta rahoituksesta, viihtyisistä kahviloista ja kampuksista myös epistemologiasta (
tietoteoria).
Filosofisiin älyllisiin knoppeihin ja epävarmuuden ikuisuuteen voi tietysti nääntyä ja kadota, jos ei ole tarkkana ja pidä kiinni omasta näkemyksestään, joka hiljakseen muotoutuu.
Nykyään vallitsee yliopistomaailmassa valitettavasti yhä useammin "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat" -ongelma, kun vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle onkin lähinnä rahoituksen ulkoistuksen tai pirstoutumisen vuoksi kahlittu tai korruptoitunut tuottamaan standardivastauksia ja tilaustöitä, ahneista artikkeliautomaateista puhumattakaan. Ilmiö on valitettavasti globaali. Kyse voi olla väärässä paradigmassa elämisestä tietoisesti tai tiedostamatta. Moraalisesti on parempi vaihtoehto, jos ei tiedosteta. Tiede on vallankäytön osa ja yksi totuus totalitarismin ilmenemismuoto.
Uuttahan siinä ei ole, jo Galileo taisteli oikeudessa hengestään, Lysenko nautti ehdotonta arvonantoa ja Semmelweis romahti kollegoiden nöyryytykseen ja päätyi mielisairaalaan.
Yliopisto ei siis yllättäen opastakaan kriittiseen luovaan ajatteluun, vaan ehdollistaa opiskelijat nykyjärjestelmän osiksi.
Ongelma on maailmanlaajuinen, mutta kohdistuu eri tieteenaloihin erilaisin painotuksin. Erityisen altis on vallan kanssa täysin yhteenkietoutunut taloustiede. Taloustiede on pohjimmiltaan poliittisten valintojen tekemistä ja jos tätä ei myönnetä, mikä on tavallista, ollaan jo asetuttu epärehellisen vaikuttamisyrityksen tielle.
Vuonna 2008 maailman rahajärjestelmä oli vaarassa kaatua. Demokratia vaikeuksissa.
Kerrotaan, että pankkiirit, jotka kriittisen pisteen ylityttyä vuonna 2008 ymmärsivät mitä on tulossa pelkäsivät henkensä edestä. Matkalaukkuja ja perheitä pakattiin tuskanhiki hatussa Lontoon Cityssä ja New Yorkin Wall Streetillä mahdollista pakomatkaa silmällä pitäen. Pelättiin raivostuneitten kansanjoukkojen kostoa.
Englannin kuningatar Elisabet II esitti vuoden 2008 finanssiromahduksen
jälkeen ytimeen osuvan kysymyksen: miksi ekonomistit eivät osanneet ennakoida tapahtumaa, jotta se olisi voitu estää, kun he aiemmin väittävät pystyvänsä maailman selittämään ja uskottelivat, ettei romahdusta tapahdu?
Kysymys on sitä polttavampi, kun vuonna 2008 oli kertynyt paljon tietoa siitä, miten klassisen tai uusklassisen taloustieteen mukaan järjestäytynyt uusliberaali talous käyttäytyy. Kriisit ovat siitä olennainen osa sen jälkeen, kun finanssimarkkinat 1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa vapautettiin valtion sääntelystä.
Niitä on ollut 1982 Chilen pankkikriisi, jossa uusliberaali Pinochetin diktatuuri, joka valtaan tullessaan tapatti kansalaisia päästäkseen yksityistämään "sosialisoidut tuotantovälineet", mutta itse sitten kansallisti koko pankkisektorin. 1980-luvun lopulla amerikkalaiset säästöpankit Reaganin tiukasta sääntelystä vapauttamina olivat rahoittaneet kannattamattomia hankkeita ja ne pelastettiin pankkituilla, jotka vastasivat USA:n liittovaltion budjetista kolmea prosenttia, samoin Skandinavian maat ja Suomi 1980-luvun lopussa vapauttivat rahamarkkinansa ja joutuivat pankkikriisiin, Meksikossa oli ns. tequila-kriisi 1994-95, Aasian talouskriisi 1997-1998, Venäjän rahamarkkinoitten vapauttaminen johti tilanteeseen, jossa LTCM sijoitusrahasto saattoi koko Yhdysvaltain rahoitusjärjestelmän vaakalaudalle (tätä masinoineet Robert Merton and Myron Scholes ekonomisteja, kumpikin nobelisti vieläpä vakuuksien hinnoittelun alalta), 1999 Brasilian kriisi ja vuonna 2000 Argentiinan kriisi.
Tosin intellektuaalinen petos oli syvä: Edellä mainitut nobelistit Merton ja Scholes, USA:n keskuspankin FEDin johtajalla Alan Greenspanillä esitettiin olevan maaginen kyky talouden hoitoon, v. 2003 Robert Lucas, johtava Chicagon koulukunnan telousteoreetikko väitti, että talouslamojen estämisen keinot oli keksitty, 2004 Ben Bernanke (tuolloin USA:n taloushallinnon tärkein teoreetikko), esitti talouden suhdannevaihtelujen olevan historiaa. Nämä herrat olivat tai olivat olevinaan hämmästyneitä vuoden 2008 finanssikriisistä (
Chang 2019). Näin käy jos yhdestä talousteoriasta tehdään uskonto.
Maksajana on ollut valtio ja finanssialan kriisit ollaan maksatettu tavallisella kansalla, jota vielä on syytetty kulutusjuhlasta, tuomitsematta löyhään rahoitustoimintaan syyllisiä pankkiireita ja sääntelyn purkamiseen syyllistyneitä poliitikkoja. Islantia lukuun ottamatta. Ovatko yllä mainitut teoreetikot olleet tietoisia tästä on epäselvää. Ainakin heillä on vastuu miljoonien ihmisten ajamisesta taloudelliseen ahdinkoon, työttömyyteen ja säästöpolitiikan kurjistamaan elämään.
Kyseessä on siis taloustiede, joka rahoituksen teorian lopulta muodostaa. Mikäli sen tieteellinen kehys, Thomas Kuhnin normaalitieteen paradigmaksi (
Kuhn 1970) nimeämä rakennelma, on väärä tai pikemminkin harhainen, ovat sen perusteella laaditut yhteiskunnan pelisäännöt yhtä lailla harhaisia. Tämä saattaa lopulta johtaa katastrofiin, perikatoon, mikäli paradigmaa ei ajoissa vaihdeta tai korjata.
Paradigman toimivuuden kriteerinä tulisi olla ympäröivän maailman empiirinen testaus, eikä silloin saisi väheksyä silminnähtävää ja koettavaa todellisuutta pyrkimällä ymppäämään se väkisin virheellisen tai puutteellisen teorian pakkopaitaan, vaikkapa vain joidenkin ihmisryhmien etujen ajamiseksi. Ainoa hyväksytty, eli uusklassinen talousteoria onkin ajautunut suuressa mittakaavassa pelkäksi valtataistelun tai rajattoman ahneuden välineeksi. Tässä ei sinänsä ole mitään väärää, mutta asia tulisi julkisesti tunnustaa. Viisautta on tunnustaa tosiasiat.
On myös niin, että tunnetaan ainakin yhdeksän toimivaa talousteoriaa, jotka vastaavat esitettyyn talouskysymykseen eri kulmilta ja eri tavoin täydentäen toisiaan (Chang 2019). Olen vahvasti teoreettisen pluralismin kannalla: asioita pitäisi tutkiskella useammalla eri tavalla ja vielä lisäksi useamman eri tieteenalan avulla. Historiasta voi oppia. Kirjallisuus ja taide luo syvyyttä ymmärrykseen.
Jos ymmärrys kavennetaan, kuten nyt noin kolmenkymmen vuoden ajan on tehty hyvin monipuolisesti myös tajuntateollisuuden, elokuvan, tv:n, lehdistön, radion ja sosiaalisen median kautta, tullaan ajatusten tyranniaan, ainoitten oikeiden totuuksien fundamentalistiseen maailmaan.
Uusliberalismia, joka on vanha ilmiö (
Chomsky 2014) saarnataan Suomessakin tietoisesti ja tiedostamatta lastentarhasta yliopistoon. Kriittistä ajattelua karsitaan kaikkialla. Kulovalkean tavoin levitettävät viihteellistämisen ajansyöpöt vastaavat huumetta, joka tuo mieleen Kiinan alistaminen oopiumin (
Poropudas 2010) avulla. Äänestäjät manipuloidaan tarvittaessa tekniikan ja propagandan hioutunella koneistolla.
"Länsimainen demokratia" on tässä maailmassa illuusio, jota meille myydään markkinapaperissa. 1980-luvulta tähän päivään maailma on muuttunut: demokratian piiri on kaventunut vuosi vuodelta.
Lähteet:
Alanen, Pentti. 1989. Luonnontiede, lääketiede, tieteenteoria. Hki: Gaudeamus.
Ha Joon Chang. 2019.
Lecture 10: Finance & Financial Crises.
https://www.youtube.com/watch?v=qMYmUbiVWr0#action=share.
Kuhn, Thomas S. 1970. The structure of scientific revolutions. [2d ed., enl. Chicago: University of Chicago Press.
Poropudas, Timo. 2010. ”Kiinan häpeän muistomerkit”.
Taloussanomat.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001685155.html.
