tiistai 14. marraskuuta 2023

Euroopan Unioni

 

Eriarvoistava Eurooppa ja Meta


  Tämän viikon alussa Facebook asetti ehdon: joko maksat noin 10 euroa kuukaudessa ja emme seuraa sinua "mainostajia" varten, tai hyväksyt ehtomme ja jatkat ilmaissopimuksella ja samalla annat meille kaikki oikeudet tietoihisi. Kun juuri on Vastaamo-oikeudenkäynti meneillään mieli yhdisti nämä kaksi kiristystä yhteen. Mikä ero on liikemies Zuckerbergillä ja syytetty Kivimäellä? Oikea vastaus: siinä 50 miljardia dollaria (tämä tarkistamatta, arvio). Euroopan unioni oli tehnyt Metan kanssa sopimuksen, jota julkisuudessa sallitun kaanonin mukaan ainoastaan kiitettiin.

EU siirsi diilissä vastuunsa tietojätin kaikenkattavasta seurannasta yksityisille kansalaisille. Oma valinta, jos haluaa kaikki tietonsa - ties kelle - eteenpäin myytäväksi. Tämä on sopusoinnussa yleisen yksityisen vastuun lisäämisen kanssa. Päätös kuitenkin kohtelee kansalaisia eriarvoisesti: jos on rahaa voi valita, jos ei ole rahaa et voi valita. Taloudellista eriarvoisuutta, jota nykyään arvona ihaillaan, on jälleen sysätty pikkuisen eteenpäin.