Eurooppalaiset Kreikka ja Islanti
Skotlantilainen valtiotieteilijä ja talousoppinut prof.
Mark Blyth
Brown-yliopistosta New Yorkissa esittää käsityksensä nykytilanteesta,
Kreikan talouskriisistä ja siitä mihin suuntaan ollaan menossa (
Blythin haastattelu tästä linkistä 2016).
Ajatukset ovat sangen merkityksellisiä meille suomalaisille, koska
valtiovarainministeriömme ja troikkahallituksemme noudattaa
kreikkalaista talouskuuria ihan kotimaisena versiona, osin tietysti sen
vuoksi, ettei omaa valuuttaa Suomella enää ole. Blythin kirja
Austerity; The History of a Dangerous Idea
oli The Financial Times -lehden vuoden kirja 2013, ja sitä ei
suomalaisissa yliopistokirjastoissa ole (2016) saatavana kuin Joensuussa
ja Lappeenrannassa, puhumattakaan kunnallisista kirjastoista. Osoitus
vallitsevan talousidean hegemoniasta sekin.
Katsotaan työttömyyslukuja, Kreikassa yli 50% ja Islannissa 4%.
EU noudattaa tiukkaa talouskuria. Islanti on itsenäinen valtio.
Entä
hinta: Kreikassa ainakin yksi kadotettu sukupolvi, pankit vakavaraisia,
mutta eivät lainoita kansalaisia tai yrityksiä ja 380 miljardia euroa tukiaisina ja seurannaisena sekä
todennäköisesti erittäin suuri harmaa talous, toimimaton ja näköalaton
yhteiskunta, että tulonsiirto pieni- ja keskituloiselta enemmistöltä
varakkaalle kotimaiselle vähemmistölle ja ulkomaisille sijoittajille.
Blythin mukaan Kreikan BKT:n lasku on ollut suurempi nykyisen kriisin
aikana kuin Wehrmachtin tuhotessa ja miehittäessä maata 1940-luvulla.
Ongelmana
Kreikassa on ollut myös perinteinen institutionaalinen heikkous ja
korruptio, vuoroin vallassaolleet ovat kukin piilottaneet itselleen
drakhmoja ja myöhemmin euroja, se on ollut maan tapa. Eliitti ja kansa
ovat Kreikassa olleet pitkään eriytyneitä ja verotuksen välttely
kehittynyttä. Eurooppalaisten veronmaksajien suorittaessa langenneita Kreikan velkoja saksalaisille ja ranskalaisille pankeille, jotka vielä olivat vakuuttaneet lainansa amerikkalaisilla johdannaisilla, olivat varakkaimmat kreikkalaiset piilottaneet varoja ainakin 50 miljardin euron verran mm. sveitsiläisiin pankkeihin.
Islannissa valtiontalous on kunnossa, tosin muutama pankinjohtaja ja sijoitusrahoitusmies istuu vankilassa.
Islannin presidentti
Olafur Ragnar Grimsson
kertoo haastattelussa talouskatastrofin jälkeisestä päätöksenteosta ja
vaikeuksista ortodoksista talousoppia kyseenalaistettaessa (
linkki haastatteluun).
Presidenttinä Grimsson on toiminut ihailtavan valtiomiesmäisesti.
Haastattelun loppupuolella hän toteaa harvoin kuullun viisauden:
"Päättäjän tehtävä on palvelutehtävä ja se on oikeastaan joka päivä
ansaittava uudelleen." Mutta Islannillahan on 1000-vuotinen
demokratiaperinne.
Suomessa
Islanti esiintyi lehdissä ja julkisuudessa tämän tästä juuri
"talousbuuminsa" ansiosta ennen 2008 romahdusta. Sen jälkeen on toiminut
lähes aukoton sensuuri. Tämä liittyy tietysti myös paitsi nyt
noudatettavaan troikkapolitiikkaan, vahvasti Suomen 1990-luvun alun
pankkikriisiin ja sen hoitoon siirtämällä tappiot julkishallinnon
tileihin, mistä suoraan lienee seurannut myös kulttuurin muutos
yleisemminkin, kun on huomattu, että näin rangaistuksetta voi tehdä, jos
poliittista ja taloudellista voimaa on takana riittävästi. Useat
silloin näkyvästi esillä olleet ovat hyvissä asemissa edelleen.
Tarkoitan erilaisia liiketoimia, missä julkishallinnon varat ja tulot
privatisoidaan demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin, usein myös
omiin yrityksiin ja myös kerkeästi taivutaan suuryritysten lobbareitten
asettamiin ehtoihin. Tämä siis ohi kansalaisten ja kansallisen edun.