Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolonialismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kolonialismi. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Terveydenhuollon järjestelmämuutos Ruotsissa - apinoiko Suomi naapuria?


RUOTSIN TERVEYDENHUOLTOJÄRJESTELMÄN YKSITYISTÄMINEN

KOHTI KATASTROFIA KANSANKODISSA 

ja 

SUOMI PERÄSSÄ




 Opiskellesseni Turun yliopistossa terveydenhuollon erikoistumista varten 2001-2003, minua sisäisesti koko ajan kaihersi opetuksen sisältö, jossa oli huomattavasti ekonomistista puhetta ja suuntautumista. Samaan aikaan - ja jo aikaisemmin -  valtion- ja kunnallishallinnossa ajettiin hallintomallina New Public Management (NPM) sisään, koko kuntalaki (KL, 2015) on räätälöity pikku hiljaa yksityistämistä varten. Oikeastaan kukaan ei asettanut opetusta kyseenalaiseksi. Ekonomistit olivat auktoriteetteja, terveydenhuollon ammatilaisille opetus tuli alalta, jota he eivät hallinneet. Uusliberaalia ajattelua ajettiin mieliin ja järjestelmään, usein talouden mikroteorian alkeiden avulla, terveystaloustieteenä. Se ei tuntunut hyvältä, mutta en osannut tuolloin hahmottaa, mistä oli kysymys.

Työssä sai todeta kunnallisen päätöksenteon siirtymän kamreerimaiseen ajatteluun ja asioista päättämiseen kehysbudjetoinnin määräämänä. Terveydenhuollossa pidettiin ihan hyvänä käytäntönä  tarvittaessa ostaa lääkäripalveluja ulkoa tai reppufirmoilta, osin senkin vuoksi, etteivät lääkärit muutoin töihin tulleet. Pääasiassa lienee kuitenkin hallinnollinen muutos eli päättäjien valinta, kuten Vantaalla pandemiavuonna 2021 (Vantaan Sanomat). Tämä tehtiin, vaikka kustannukset nousivat huomattavasti, summilla, joilla olisi varmaankin voinut parantaa oman organisaation palkkoja ja perustaa uusia virkoja. Tämä ei ole täysin tuomittavaa toimintaa, mutta avaa kuin huomaamatta oven suurille ulkomaisille kasvottomille pääomasijoittajille, jotka hakevat voittoa, ja huolimatta mahtavasta mainostoimistojen sumutuspropagandasta, viis veisaavat kansanterveydestä tai potilaiden kohtaloista.

Olen sittemmin kyennyt mielestäni hahmottamaan itselleni mitä on tapahtunut, enkä mene ainakaan helpoimpiin ekonomistien virittämiin ansoihin.

Ruotsista kuitenkin löytyy professori Göran Dahlgrenin selvitys vuodelta 2018, missä hyvin käydään nämä asiat läpi.

 Pyrin nyt myös referoimaan tässä lyhyesti ja omin huomioin tätä professori Göran Dahlgrenin yli kolmisataasivuista analyysiä Ruotsin terveydenhuollon yksityistämisestä 1970-luvulta tähän päivään, koska koen sen tärkeäksi (Dahlgren, 2018).

Suomi tulee SOTE:llaan perässä. Jollei kehitystä pysäytetä, menetämme demokraattiset vaikutusmahdollisuutemme terveydenhuollon järjestämiseen Suomessa ja alistumme yksityisten toimijoiden maksimaalisen voitontavoitteen määräämään terveydenhuoltoon. Siinä häviää Suomen kansantalous, sen kilpailukyvystä (terveydenhuoltomme taso laskee muihin maihin verrattuna) iso osa, keskiluokka ja työväki potilaina, sekä eri työntekijäryhmät, lääkärit, hoitajat ja muut terveydenhuollon järjestelmää ylläpitävät. NPM (new public management) on jo pitkään kaventanut lääkärijohtajien valtaa.

 Mikäli myyntipuheissa kummitellut "valinnanvapaus" toteutuu,  muuttuu terveydenhuollon tavoite: potilaan tarpeista lähtevästä yritysvoittoon tähtäävään. Tämä terveydenhuoltolain ja perustuslainkin vastaisesti.

Lisäksi katoavat demokraattisen päätöksenteon mahdollisuudet vaikuttaa terveydenhuoltopolitiikkaan ja sen valvontaan, yrityssalaisuus ja sopimustekniset juridiset ongelmat tekevät joustavan ja tehokkaan hallinnoinnin mahdottomaksi. Muutoinkin järkevä toiminta vaikeutuu yritysten rajapintojen ongelmista, kun jokainen toiminto on pilkottu eri yrityksen tehtäväksi ja yksinkertaisistakin asioista täytyy sopia ja neuvotella erikseen.

Taloudellisesti ajatellen avataan yksityisille voitontavoittelijoille, jotka usein ovat ulkomaisia kasvottomia sijoitusyhtiöitä, avoin piikki verovaroihin. Maksamamme verot siis kulkeutuvat niille, kunnan menoistahan suurin osa on sote-alojen menoja.

 Koulujärjestelmä on Ruotsissa jo yksityistetty, mikä on osoittautunut epäonnistuneeksi teoksi kansalaisten ja ruotsalaisen yhteiskunnan kannalta. Myös OECD vaatii Ruotsilta koulujärjestelmän muutoksia yksityistämisen tuottamiin epäkohtiin.


 Ruotsissa ollaan siis nyt havahduttu: kansan enemmistö - kuten Suomessakin - ei halua, että terveydenhuolto toimisi voittoa tuottavana yksityisyritysjärjestelmänä, vaikka poliittinen eliitti on ajanut tätä muutosta lobbareiden ja yksisuuntaisen propagandan avittamana jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Kaikissa ruotsalaisissa puolueissa on ideologista yksityistämistä vastustavia kansalaisia ja vaikuttajia. He ovat myös jo vuonna 2005 yhdistyneet järjestöksi "Gemensam Välfärd" eli Yhteinen Hyvinvointimme, joka Dahlgreninkin julkaisua levittää ja tekee tunnetuksi. 

 Suomessa asian tekee ajankohtaiseksi 2019 eduskuntavaalien alla vain osittain maton alle lakaistu SOTE-uudistus, jonka luuranko kirjassa paljastuukin ulkoa tuotetuksi, mikä asiaa tunteville ei tosin liene yllätys. Omaa ajattelua on käytetty Suomessa huolestuttavan vähän politiikan - ja erityisesti talouspolitiikan -  teon luovana voimana. Aatteena on globalisaation julkisuudessa tällä hetkellä  hyväksytty ilmenemismuoto eli uusliberaali totalitarismi vahvana taustalla, sen ainakin Valtiovarainministeriö on ottanut omaksi aatteekseen, jonka pohjalta laskelmansa laatii.

Terveydenhuoltojärjestelmän tavoite on Ruotsissa ja Suomessa kirjoitettu lakiin. Terveydenhuoltolaki (THL2010) on hyvä laki suomalaisia ajatellen. Tavoite ei ole ensisijaisesti voiton tuottaminen ulkomaisille pääomasijoittajille, vaan potilaan tarpeesta lähtevän hoidontarpeen mahdollisimman tehokas tuottaminen.


Kirjallisuus:

‘När Sjukvården Blev En Marknad – Effekter Och Alternativ - Arena Idé’ <http://arenaide.se/bocker/nar-sjukvarden-blev-en-marknad-effekter-och-alternativ/> [accessed 13 April 2019]

‘New Public Management’, Wikipedia, 2019 <https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=New_Public_Management&oldid=888620444> [accessed 13 April 2019]

Oy, Edita Publishing, ‘FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: Kuntalaki 410/2015’ <https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20150410?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=kuntalaki> [accessed 13 April 2019]

———, ‘FINLEX ® - Ajantasainen lainsäädäntö: Terveydenhuoltolaki 1326/2010’ <https://doi.org//fi/laki/ajantasa/2010/20101326?search%5Btype%5D=pika&search%5Bpika%5D=terveydenhuoltolaki>

‘Uusi julkisjohtamisen oppi’, Wikipedia, 2018 <https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Uusi_julkisjohtamisen_oppi&oldid=17764781> [accessed 13 April 2019]









sunnuntai 8. tammikuuta 2017

PROPAGANDA - MIELIPITEEN MUOKKAUS - TAJUNTATEOLLISUUS - POST TRUTH SOCIETY

Propaganda - mielipiteen muokkaus - tajuntateollisuus 

                          "Post-truth society"

 

 Yleisen mielipiteen muokkauksen tehokkuudesta hyvä esimerkki on Hitlerin nousu demokraattisesti valtaan ja hänen ja natsipuolueen saama suosio niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Saksalaiset ovat ihan varmasti psyykkisesti ja sosiologisesti aivan samanlaisia ihmisiä kuin kaikki muutkin ja suurena joukkona eri ominaisuuksien jakaantuminen noudattaa gaussin käyrää ja kuten nykyäänkin hyvät tavat ja ystävällisyys olivat arvossaan. Lisäksi he ovat olleet ahkeria ja aikaansaavia, useilla aloilla maailman huippua. Natsien propaganda on aikanaan osunut oikeisiin kohtiin ja vaikutusmenetelmät ovat olleet edistyksellisiä. Huolimatta Hitlerin opin täydellisestä riippumattoman tieteen kieltämisestä, irrationaalisuudesta, verenhuuruisesta totalitarismista ja ihmisoikeuksien halveksunnasta natsipuolueeseen liittyivät ammattiryhmistä ensimmäisinä opettajat ja lääkärit (Kater, 1983, s.73). Kun puolue vielä pikaisesti laittoi talouden kuriin ja poisti työttömyyden, kannatus saksalaisten keskuudessa oli lähes täydellistä, demokratian poistaminen yhteiskunnasta oli täysin hyväksyttyä, kunhan elämässä oli järjestys, elämästä tuli työn ja ansioiden kautta mielekästä ja ennustettavaa. Ihmisten perustarpeet syrjäyttivät moraalisen järjen ja uusi propagandan avittama oikeus- ja moraalikoodisto korvasi sivistysvaltion perinteen. Ennen toista maailmansotaa natsien opeilla oli huomattavaa kannatusta läntisessä maailmassa. Sota muutti suhtautumista osalla täysin, osalla pinnallisemmin, löytyihän Norjasta Quisling ja Ranskasta Vichyn hallitus.


Myyntimiesten puheiden, mainonnan seireeninlaulun ja todellisuuden erottaminen on maailman ymmärtämiseen pyrkivässä tarkastelussa oleellista (propaganda). Viimeisten noin 35-vuoden aikana tapahtuneen maailmanlaajusen muutoksen tekemiseen on valjastettu isolla rahalla koko ns.tajuntateollisuus, jolla mielipiteitä väestötasolla muokataan (propagandamalli).
Internet on myös hyödynnetty mielipiteen muokkauksessa (Cambridge Analytica, nykyinen Emerdata) tämä on sangen vaarallinen trendi.



Koska valheen ja ihmisten kokeman todellisuuden välinen kuilu kasvaa, on siirryttävä yhä karkeampaan totuuden vääristelyyn. Tämä näkyy nykyisessä Yhdysvaltain presidentinhallinnossa, mutta myös Suomessa, esimerkiksi valtiovarainministeriön "tiedotusstrategiana". Austerity-politiikan perustelut, joita ahkerasti käytetään, löytyvät täältä (Monbiot).


Tyypillistä on, että käytetään orwelllilaista uuskieltä yhteiskunnassa tehtäville muutoksille: annetaan niille  usein iskulauseenomaisia houkuttelevia tai opettavaisia nimiä tai perusteluita kuten "valinnanvapaus", "kilpailukyky", "työpaikkojen luominen", "ei ole ilmaista ateriaa" - aivan kuten stalinismissa tai leninismissä - käsitteet jätetään tahallaan epäselviksi ja ne saattavat tarkoittaa täysin päinvastaista, kuten Saksan Demokraattinen tasavalta, joka todellisuudessa oli sangen epädemokraattinen poliisivaltio. Uusliberlistisessa ja new-labour  -politiikassa peitellään näin suurimittaisia tulonsiirtoja köyhiltä, työväestöltä ja keskiluokalta yhä suppenevalle joukolle henkilöitä ja instituutioita.



tiistai 3. tammikuuta 2017

VASTUSTA INVESTOINTILOUKKUA

Vastusta investointisuojaloukkua

Osallistu kansalaisliikkeeseen investointisuojaloukkua vastaan.

Taustaa:

Salassa kansalaisilta - ei suuryritysten juristeilta - käydään neuvotteluja meidän kaikkien tulevaisuudesta demokraattiselta päätöksenteolta piilossa.

"Vapaakauppa"sopimuksista eli investointisuojasta ovat  hyötyneet ja hyötyvät mm. tupakkayhtiöt (viite)ja lääkefirmat (big pharma, viite). Tupakkayhtiöiden osalta myös kansallisen lainsäädännön ja "vapaakauppa"sopimuksen puntarointia tupakkaa ja tupakointia vastustavan Suomen ASH:n nettijulkaisussa (viite). 

Vapaakauppasopimuksina markkinoitavat kansainväliset sopimukset toimivat käsittääkseni Suomen valtion 100-vuotista itsenäisyyttä ja koko demokraattista päätöksentekojärjestelmää vastaan. Ne ovat vaarallisia sopimuksia. Vain kolme suomalaista meppiä ( Kyllönen, Ruohonen-Lerner ja Hautala) vastusti Kanadan ja EU:n välistä vapaakauppasopimusta Euroopan parlamentissa. Muut ovat ilmeisesti lobbareiden tahdon toteuttajia tai tietämättömiä siitä, mitä tapahtuu. Katso, miten suomalaiset mepit äänestivät tästä. Mielenkiintoista on tutkia em. lähteestä myös miten eri maitten europrlamentaarikot äänestivät. Mm. ranskalaiset sosialistit äänestivät kaikki vastaan. Martin Schulz (SPD, mahdollisesti Saksan seuraava liittokansleri) äänesti tyhjää.

Investointisuojasopimuksesta kommentoi kansainvälisen oikeuden akatemiaprofessori Martti Koskenniemi. Tässä linkki lehdistöön. YLE:sssä esitetyt kommentit eivät enää ole saatavilla.

Vapaakauppaa avaa laajemmin Aalto-yliopiston kansainvälisen talouden professori  Pertti Haaparanta, ohjelmassa Brysselin kone. Vapaakauppa toteutuu jo käytännössä niiden valtioiden välillä, joita CETA ja TTIP koskisivat. Kyse on siis suuryritysten investointisuojan perustamisesta erilliseen valtioista riippumattomaan tuomioistuimeen.


Tässä selvitetään investointisuojasopimuksia, joita siis kutsutaan vapaakauppasopimuksiksi markkinointisyistä,  you-tubessa vapaakauppasopimuksesta englanniksi.

Noam Chomsky vapaakauppasopimuksista : katso you tubessa


28.6.2017
CETA-sopimuksen ja SOTE-uudistuksen yhteisvaikutuksista on tiedotettu eduskunnan perustuslakivaliokuntaa. 
Tässä tietopaketti