On the occasion of Earth Day 2014, the World Affairs Council and the
Commonwealth Club are delighted to host the President of Iceland. As a
member of the Arctic Council, Iceland is at the forefront of those
nations in the North feeling the environmental effects brought on by
climate.
Motto: "Mikäli maapallo olisi pankki se olisi jo pelastettu."
Presidentti Olafur Grimssonin luento, joka pysähdyttää. Kannattaa tutustua. Voit myös kelata kohtiin.
Esimerkkejä sisällöstä:
1. 39 minuutin kohdalla kommentti Kiinasta. Kiina kiinnostui maalämmöstä ja alkoi sulkea hiilivoimaloitaan.
2. USA kykenisi tuottamaan (MIT:n tutkimusraportin mukaan) jo olemassaolevalla maalämpötekniikalla kaksi kertaa nykyisen sähköntuotantonsa verran energiaa. Tämä on parhaiten varjeltuja salaisuuksia USA:n energiakeskustelussa.
"Mikäli maapallo olisi pankki, se olisi jo pelastettu"
-Greenpeace
Jokainen saksalaisperhe on maksanut ainakin 8000 € pankkitukea Euroopan keskuspankin, EKP:n kautta (Transparenz TV). Suomen luku ilmeisesti samanlainen. Pankkituesta ei yleensä puhuta pankkitukena. Näin ongelmien korjaaminen estyy ja rahaa virtaa kasinopeleihin.
Tv-ohjelma, Clemens Ronnefeldt ja Frank Farenski, helmikuussa 2019.
on Josif Stalinin kehittämä termi (disinformaatio ), jolla tarkoitetaan tarkoituksellista harhaanjohtavaa tietoa tai tiedotusta. Tiedemies, joka tällaista harrastaa on yleensä vallanpitäjien tai valtavirran hännystelijä, kuten geneetikko Lysenko Neuvostoliitossa (Lysenko) ja saa edustaa ns. virallista näkemystä joko vallankahvassa, tai muutoin rahoittajien suosikkina, vaikka väitteet olisivat miten päättömiä tahansa.
Suomessa
Tästä on Suomessa esimerkkejä kansallissosialismin kaudelta 1930-44, kylmän sodan ajalta marksilais-tieteilijöiden osalta, ja nyt hännystelevät vallanpitäjää uusliberaalit ayn randilaiset, mikä tosin arvopohjaltaan ei kaukana kansallissosialismista ole, kun yhteiskunnan heikoimpien kimppuun käydään. Ja näin kerätään laakereita omaan hattuun ja työstetään mielipideilmastoa.
Nyt
Akateeminen henkilö ja palkittu dosentti Jari Ehrnrooth (Ehrnrooth) on kunnostautunut kunnon ayn randilaisena, ylen kolumnistuna, parhaaseen kuunteluaikaan. Tässä esimerkkejä:
Tulevaisuuden
sosiaalipolitiikka tarkoittaa jotakin muuta kuin valtion vastuuta
kansalaisistaan. Vastuu hyvästä elämästä kuuluu jatkossa yksilöille
itselleen, kirjoittaa Jari Ehrnrooth.
Jari Ehrnroothin kolumni: Tulontasaus on harhakuvaa, joten on palattava sivistyksen, työn ja vaurastumisen arvoihin.Vaaleihin
rynnivät puolueet kannattavat kaikki jonkinlaista
tulontasauspolitiikkaa. Se on johtanut sosiaalihuoltovaltion nousuun ja
sivistysvaltion laskuun, kirjoittaa Jari Ehrnrooth Jari Ehrnroothin kolumni: Yksityistetään terveydenhuolto, koska se olisi meille kaikille paras malli
Liberalismin tuho ja uusi tuleminen, kansalaisyhteiskunnan rooli ja poliittinen osallistuminen. Seminaari 9.11.2018, Deutsches Haus, New York.
Seminaari on pidetty marraskuussa 2018. Se on mielenkiintoinen ja mielestäni katsaus erityisesti sosialidemokratian tilaan Euroopassa ja erityisesti Saksassa, Euroopan vahvimmassa valtiossa. Sosialidemokraatit ovat olleet avainasemassa jälleen, kun äärioikeistolle olisi pitänyt tarjota vastus ja uusliberalistiselle austerity-politiikalle vaihtoehto.
Sosialidemokratiahan on pärjännyt 1930-luvulla tässä tehtävässä huonosti, mutta paremmin kommunismin vaihtoehtona 1900-luvun alusta alkaen, mutta erityisesti toisen maailmansodan jälkeen. Äärioikeisto on jälleen niskan päällä, kun toimimattomasta talouspolitiikasta ei tahdota sosialidemokraattien piirissä millään luopua.
Keskustelijat:
Boris Vormann, professori, Bard College Berlin
Mark Blyth, professori, Watson Institute of Brown University
Claudia Wiesner, professori, Fulda University
Sheri Berman, professori Columbia University, New York
ALOITA alusta, mikäli haluat nähdä koko videon.
Seminaari on pidetty New Yorkin Deutsches Hausissa.
ALOITA 55:53, tässä Mark Blyth kommentoi vasemmiston - lähinnä sosialidemokraattien - toimintaa, mikä on ollut vanhasta kannatuspohjasta ja ideologiasta luopumista siistymällä uusliberaaleiksi äärikeskustaan, missä mm. Macron on ideologisesti. Ei tarjota todellista vaihtoehtoa, kuten Obamakaan ei Yhdysvalloissa tarjonnut ja se mahdollisti Trumpin valtaannousun. Euroopassa tämä aiheuttaa äärioikeiston etenemisen.
Mielestäni Blyth käyttää osuvaa ilmausta: "Vasemmisto on ampunut kuulan kalloonsa rahasta."
Tämähän on ollut nähtävissä myös Ruotsissa ja Suomessa. Julkishallinnossa yksityistämistä ajaneet poliitikot ovat siirtyneet yksityisfirman palvelukseen. Ruotsista on mm. Svenska Dagbladetin artikkeli, joka listaa tämmöisiä. Voidaan muistaa Gazprom ja Schröder sekä Lipponen Suomesta. Suomessa myös SOTE:en liitttyen esimerkiksi kokoomuslaisia päättäjiä on siirtynyt Mehiläiseen. Joskus tällainen olisi luokiteltu korruptioksi.
ALOITA 1:05:25
Mahdollinen ratkaisu, jolla saadaan demokratia
pelastettua seuraavan talouskriisin tullessa. Verotuksen
mahdollisuuksiin Blyth ei usko, sillä veronkiertäjät ovat niin iso ja
poliittisesti voimakas ryhmä. Sen sijaan pankkituki käännetään
päälaelleen.
"Deutsches Haus at NYU presents a conversation on "The Death of Liberalism and its Rebirth: The Role of Civil Society and Political Engagement" among
Boris Vormann, Professor of Politics and the head of the politics concentration at Bard College Berlin;
Mark Blyth, Professor of Political Science and International and Public Affairs at the Watson Institute of Brown University;
Claudia Wiesner, Professor for Political science at Fulda University of Applied Sciences; and
Sheri Berman, Professor of Political Science at Barnard College, Columbia University.
November 9, 2018
Liberal democracies are in crisis across otherwise radically different political contexts. Meanwhile, developmental states are relapsing into dictatorships and autocracies are thriving across the globe. What lies at the core of these illiberal tendencies? Is an end of deep polarization and widespread populism anywhere in sight? And what would be the role of civic engagement in overcoming this crisis?
This discussion is part of "The State(s) We're In: A New Age of Transatlantic Relations," a series of six talks presented by Deutsches Haus at NYU that addresses an array of important topics that are currently intensely debated in both Germany and the United States, and are of political and sociopolitical relevance in both countries: threats to democracy; economic inequality and populism; migration and art; civil society and political engagement; climate change and activism; and educational policy and academic freedom.
Sheri Berman is professor of political science at Barnard College, New York. Sheri holds a PhD and MA from Harvard, and a BA from Yale. Her main interests are European politics and political history, democracy and democratization, globalization, and the history of the left. Her two books, both published with Cambridge, have examined the role played by social democracy in determining political outcomes in 20th-century Europe. She has published in prestigious journals like the Journal of Democracy and Perspectives on Politics.
Mark Blyth is a political economist whose research focuses upon how uncertainty and randomness impact complex systems, particularly economic systems, and why people continue to believe stupid economic ideas despite buckets of evidence to the contrary. He is the author of several books, including Great Transformations: Economic Ideas and Institutional Change in the Twentieth Century (Cambridge: Cambridge University Press 2002), Austerity: The History of a Dangerous Idea (Oxford University Press 2013), and The Future of the Euro (with Matthias Matthijs) (Oxford University Press 2015).
Boris Vormann is professor of politics and head of the politics concentration at Bard College Berlin. He has held appointments as visiting professor and lecturer at the CUNY Graduate Center, Harvard University, New York University, and Freie Universität’s John-F.-Kennedy Institute for North American Studies. A regular commentator on public policy debates for different media outlets (including ARD, Deutsche Welle, Deutschlandfunk, and NPR Berlin), he has lectured widely in Germany, Canada, the UK, France and Jordan. His latest book Die Krise der Demokratie und wie wir sie überwinden (Aufbau 2017) is currently being translated into English.
Claudia Wiesner is Professor for Political science at Fulda University of Applied Sciences and adjunct Professor in Political Science at Jyväskylä University. Previously she was Acting Professor for Comparative Politics at Hamburg, Bochum and Marburg University. She has also been a Visiting Fellow at the Robert Schumann Centre for Advanced Studies at the European University Institute (EUI) and the Berlin Social Sciences Centre. Her main research interests lie in the comparative study of democracy, political culture and political sociology in the EU multilevel system. She especially focuses on changes of concepts and institutions, as well as on the related debates and discourses. Wiesner´s second field of Research is Public Policy, its evaluation, its reform and its theory. Here she has a long-standing experience in public policy consulting. She chairs the ECPR Standing Group “Political Concepts”, has led several research projects and international cooperation networks, and was visiting fellow at universities in the US, France, Finland, Greece, and Spain.
"The State(s) We're In: A New Age of Transatlantic Relations. The Death of Liberalism and Its Rebirth: Civil Society and Political Engagement" is supported by the Transatlantic Program of the Federal Republic of Germany with funds from the European Recovery Program (ERP) of the Federal Ministry for Economy and Energy (BMWi). Additional support is provided by the DAAD."
Kaikki kolme ovat omien alojensa lääkäreitä ja vankkoja kansanterveysmiehiä, käytännön toimijoita ja organisaattoreita.
Traumaattiset kokemukset käytännön lääkärin työssä ovat nämä kirjoittajat johdattaneet pohtimaan sairauksien ennaltaehkäisyn ensisijaisuutta terveydenhuollossa. Kultaisen säännön etiikka vahvana mielessä.
Taipaleen kokemus alkoholismin, mielisairauksien ja myös kunnanlääkäriaikana somaattisten sairauksien kytköksistä elinympäristöön, tietämättömyyteen ja yhteiskunnan tabuihin, mihin lääkärin toimenpiteillä ei ole suurtakaan vaikutusta verrattuna näennäisesti yksinkertaisten asioitten muuttamiseen yhteiskunnan tasolla, osoittaa syvällistä tajua lähimmäisten kärsimyksestä ja sen lievittämisestä. Kodittomat miehet ovat Suomessa olleet syrjitty ryhmä, mielisairaat tabu.
Rosling joutui kehitysyhteistyölääkärinä Mosambikissa ilmeisesti useammankin synnytyksen yhteydessä paloittelemaan elävältä lapsia, jotka juuttuivat synnytyskanavaan, yrittäessään edes pelastaa äidin. Lisäksi köyhyys ja siitä johtuva pikakuivatun kassavan käyttö ravintona johti pienimuotoisen syanidimyrkytyksen aiheuttamiin halvaantumisiin, minkä mekanismin hän kykeni selvittämään, mutta potilaita ei jälkeenpäin voida enää lääketieteellisin menetelmin auttaa. Myös Ebola-infektioiden epidemiologia ja leviämisen estäminen lankesi osaltaan tälle organisatorisesti kyvykkäälle ruotsalaiselle, joka viime vuonna kuoli syöpään.
Tala muistaa ikuisesti kaksivuotiaat, joilta 1960-luvulla maaseudun kunnanhammaslääkärinä paikallispuudutuksessa piti vetää mätivät maitohampaat suusta. Lääkäreillä on vastaavissa tilanteissa ollut mahdollisuus yleisanestesian käyttöön. Meillä on ollut tieto hampaiden karioitumisesta ja siitä miten se tulisi estää, jotta tuollaisiin hoitotilanteisiin ei jouduttaisi. Kouluhammaslääketiede on kuitenkin ollut Talan mukaan elitististä ja toimenpidekeskeistä ja erotettu muun lääketieteen yhteydestä, mistä johtuen hammaslääkärit ovat helposti olleet lääkäreiden joukossa alempaa kastia. Tämä erottelu on vaikeuttanut hammaslääkäreiden työtä - kuten mm. edellä mainitussa anestesiaesimerkissä - ja asemaa kuulluksi tulemisessa sekä yleisemminkin päätöksenteossa, vaikka hammaskaries on yksi yleisimmistä sairauksista ja olisi pitkälti fluorilla ja ravitsemusohjein torjuttavissa. Suomesta tiedetään jo vanhastaan, että rapakiviseuduilla Laitilan tienoilla ja Kymenlaaksossa on kaivovesissä ollut paljon luonnonfluoria ja kaivovettä juoneilla vähän kariesta.
Kaikilla kolmella on myös agitaattorin ja propagandistin lahjoja, joille kansanterveystyössä on käyttöä. Taipale on myös ollut eduskunnassa. Kansainvälisyyttä Taipaleelle ja Roslingille kertyi kansainvälisen sosialidemokraattisen liikkeen kautta ja matkustelemalla jo opiskeluaikana laajalti. Talan poliittinen ja henkinen tausta on sota-ajassa ja satakuntalaisessa IKL:ssä, mikä on miehen repussa seurannut jossain muodossa koko ajan, tullen näkyviin vaikka ruotsin kieleen suuntautuvana radikalismina. Tala pääsi Lääkintöhallituksen lääkintöneuvokseksi, jolla tuolloin oli oikeasti lainsäädännön suomaa valtaa hammashuollon järjestelyihin. Hän sai virassa ollessaan opiskella Suomen ensimmmäisen MPH (master of public health) -tutkinnon Mischiganin yliopistossa USA:ssa.
Rosling ihastui myöhemmin uuteen tekniikkaan ja ruotsalaisten ja amerikkalaisten teollisuusjohtajien, kuten Bill Gatesin, kiinnostuessa hänen havainnollisella omatekoisella ohjelmistolla laadituista terveys- ja kehitystilastoihin perustuvista luennoistaan, nähtävästi myös asemaansa kysyttynä tietäjänä. Hän saarnasi lopulta oppia, jota kutsutaan "uusoptimismiksi" (Roslingin asiallinen kritiikki), jota käytetään uusliberaalin talousopin legitimoimisessa. WHO antoi Talalle mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen.
Rosling tuo esille sen, mikä on ollut maailmanlaajuisessa kehityksessä hyvää. Esimerkiksi yhä suurempi osa maailman lapsista rokotetaan. Hän esittää tilastoja ja niiden näppäriä visualisointeja.
Hampaiden terveydenhuollon toimenpidekeskeisestä kehityksestä ja ehkäisevän hoidon ristiriidasta, mitä on vaikea väestötasolla ratkaista, voi pitkälti olla Talan kanssa samaa mieltä. Suomessa saavutettiin melko nopeasti siirtyminen maailman huonohampaisimmista hyvähampaisimmiksi. Tässä terveyskeskusjärjestelmällä ja lasten hammashoitoon ja ehkäiseviin toimiin keskittymällä oli oma osuutensa.
Mielisairaanhoito on ottanut Suomessa isoja askeleita, mutta takapakkia sielläkin on tullut säästämisen ja ikuisten intriigien vuoksi. Taipale haluaisi mielisairaudet samaan tasoon muitten kroonisten sairauksien, kuten diabetes ja reuma kanssa ja mielisairaille vammaisstatuksen. Hyviä tavoitteita.
Mielestäni kaikki kolme osoittavat, että järjellisen kansanterveystyön edellytyksenä on hyvien ja kattavien tilastojärjestelmien ylläpito. Toisaalta terveydenhuollon järjestelmää nykyään rakennetaan koulutuksessa ja se saadaan helposti toimimaan bisneslogiikan mukaan. Bisneslogiikka toimii elitistisellä tasolla -esim. Hollywoodin hammashymyt - hyvin, mutta mikäli se on lääketieteen toimialan määräävä osa, imee resurssit järkevältä kansanterveystyöltä. Tämähän on meillä SOTE-uudistuksessa nähtävissä ja jo Ruotsissa tapahtunut, USA on varoittava esimerkki, mutta tätä epämiellyttävää totuutta ei haluta tuoda täällä julki. Kallista, eriarvoistavaa ja tehotonta kansanterveyden kannalta.
Suomessa on purettu toimiva tilasto-ja velvoittava suunnittelujärjestelmä, kun on luovuttu keskusjohtoisuudesta. Siitä kun ei ollut halua säilyttää kuin kuoret, jos niitäkään. Siis ei niin, että olisi otettu rusinat pullasta ja karsittu turhaa byrokratiaa ja yksinvaltaa, vaan kaikki on pantu puskutraktorilla nurin.
Lähteet:
Hickel, Jason. 2019. ”Progress and Its Discontents”. New Internationalist July-August 2019(520).
Rosling, Hans, ja Fanny Härgestam. 2017. Hur jag lärde mig förstå världen: memoarer.
Pienenkin maan on mahdollista vaikuttaa ja tehdä itsenäisiä päätöksiä, vaikka kansainvälinen painostus olisi kovaakin.
ISLANNIN TOIPUMINEN PANKKIKRIISISTÄÄN ULKOPOLIITTIS-TALOUDELLISTA OSAAMISTA POHJOISMAISESSA HENGESSÄ
Usein kuulee väitettävän, että pienen maan pitää kuulua isoihin pöytiin, jotta tulee kuulluksi, mielellään osana jotain isoa instituutiota, kuten EU tai NATO. Onko näin, vai olisiko parempi säilyttää suurempi itsenäisyys ja pelivara. Kaikenlaisiin kansainvälisiin liittoihin tai sopimuksiin ei pitäisi noin vaan mennä. Lisäksi pitäisi säilyttää mahdollisuus niistä poistua olosuhteiden mukaan. Suomi pärjäsi melkoisen hyvin toisen maailmansodan loppuselvittelyissä ja kylmän sodan aikakauden läpi luovimalla jättiläisten rajamaastossa.
Ensin presidentti Olafur Grimsson suurista linjoista ja poliitiikasta (LSB, 2013). Grimsson on johdonmukaisesti pitänyt friedmanilaista talousoppia harhaisena.Toisaalla hän on avannut taustalla käytyä kansainvälispoliittista peliä, missä Islanti sai tukea niin Kiinalta kuin Venäjältäkin, sen lisäksi, että on Yhdysvaltain liittolainen. Euroopan Unionin jäsenyys tai rahaliitto olisi tehnyt noudatetun politiikan mahdottomaksi, mistä Kreikka esimerkkinä. Nyt vuoden 2018 lopulla tuskitellaan Italian kanssa.
¨
Alla olevassa videossa luennoi Islannin ulkoministeri Lilja Alfridsdottir, islantilaisittain Lilja, sangen lahjakas ministeri, 10 vuoden koulutus Columbia Universityssä ja sitten työ keskuspankissa ja mm. pääministerin avustajana (Columbia SIPA, 2016). Moraali ja tietotaito huippua. Luento esittää pähkinänkuoressa toimet, joita tarvittiin pankkijärjestelmän saattamisessa konkurssiin. Rahajärjestelmä pysyi koko ajan toimivana. Muutama investointipankkiiri jouduttiin laittamaan vankilaan. Hieno saavutus.
Islantilaiset poliitikot eivät alkujaan uskaltaeet tehdä vallitsevan talouspoliittisen konsensuksen vastaisia ratkaisuja. Tarvittiin kaksi kansanäänestystä ja melko dramaattisten vaiheiden jälkeen päästiin kansaa tyydyttävään ratkaisuun.
En tässä halua tutkistella otsikon käsitteitä filosofisesti, sillä se on loputon savotta ja suo. Politiikassa käytetään ideologioita, filosofioita, poliittisia tai eri tieteenalojen teorioita ja yksiyisiä käsitteitäkin aseina vallan saamisen, sen legitimoimiseen (oikeuttamiseen) tai ylläpitämiseen.
Näin ollen filosofinen analyysi menee suurelta osin hukkaan, mikäli halutaan hahmottaa vallitsevaa maailmanjärjestystä tai sitä, miten tähän on tultu tai arvioimaan, minne ollaan menossa.
Filosofinen analyysi on paikallaan, mikäli halutaan muotoilla näitä vallan välineitä uudelleen, syystä jos toisesta, usein motiivi löytyy halusta vallan manipuolointiin.
Mielestäni on palkitsevinta yrittää ymmärtää näitä teorioita, oppeja ja käsitteitä faktojen valossa, luotaamalla sitä, miten niitä on käytetty, kokemuksen kautta. Ongelmana tai jännittävänä haasteena on sitten pr-teollisuus ja ylenmääräinen tarinointi, myös selkeä historian väärentäminen tai tarkoitushakuinen käsittely jälkikäteen. Sanotaanhan, että sotien jälkeisen historian kirjoittaa voittanut osapuoli. Vallan manipuloinnin motiivi löytyy tältäkin tarkastelun tasolta.
Uskon kuitenkin objektiivisen faktamaailman olemassaoloon ja että se löytyy rehellisen arvioinnin kautta. Lisäksi tulkintaan tulee aina subjektiivinen ote mukaan, mutta sehän tekee puisevista asioista mielenkiintoisempia ja saattaahan löytää uuden näkökulman tai tiedon kultajyvän tutustumalla eri henkilöiden pohdintoihin. Pohdintojen paljoudesta pitää sitten löytää ne, jotka pyrkivät rehellisyyteen ja totuudellisuuteen. Eli tavallaan riisua tai avata valtamotiivien vaikutus niihin.
Ensiksi Noam Chomskyn (MIT, USA) avaukset käännettyinä suurin piirtein.
Neuvostoliitto ei ollut sosialistinen valtio
Venäjän vallankumous tai oikeammin bolshevikkien vallankaappaus oli itse asiassa vastavallankumous, jossa valtiovalta siirtyi totalitaariselle hyvin antisosialistiselle joukolle, sillä jo muutamassa kuukaudessa tehdasvaltuustot ja työläisten neuvostot oli lakkautettu eli jo vuonna 1918 sosialismi oli murskattu ja maasta tehty valtava työläisarmeija totalitaarisen johtajan alaisuuteen.
Demokratia ja sosialismi olivat tärkein osa Neuvostoliiton propagandakoneiston hokemista. Väitettiin, että Neuvostoliitto olisi demokraattinen ja sosialistinen valtio.
Länessä naurettiin demokratiaväitteelle, mutta hyväksyttiin sosialismiväite, omista lähtökohdista. Neuvostoliitto oli kuitenkin yhtä vähän demokratia, kuin sosialistinenkaan valtio.
Mikäli sosialismi käsitetään tuotantovälineiden omistukseksi ja hallinnaksi Neuvotoliiton sosialismi oli sen vastakohta. Neuvostoliitto oli kaikkein antisosialistisin valtio mitä voi kuvitella, jopa Lenin kutsui sitä itse valtiokapitalismiksi.
Ydin sosialismissa lienee, että työntekijät ottavat vallan tuotannossa. Neuvostoliittossa ei työntekijällä ollut mitään valtaa, myös ammattiyhdistysliike oli nujerrettu..
Leninismi
Valtavirran marksilaisten (kuten Antoinie Pannekoek tai Rosa Luxemburg , jotka hävisivät valtataistelun, myös Trotski oli epäileväinen Leninismin suhteen 1917 asti) käsityksen mukaan Lenin oli oikeistolainen poikkeama sosialistisessa liikkeessä. Varsinkin, mikäli sosialismi tai marksilaisuus käsitetään työväen kontrolliksi tuotannosta. Bolshevikkien vallankaappausta seurasi työväen neuvostojen ja valtuustojen lakkauttaminen. Lenin oli valtaa hamuava opportunistinen poliitikko, valtavirran marksilaisia hän kutsui haaveilijoiksi. Vuonna 1917 Lenin tosin esitti vapaamielistä sosialistia poliittiista syistä, saadakseen kannatusta laajemmin, mutta kun bolshevikit pääsivät valtaan lokakuussa 1917 puhe muuttui ja 1918 huhtikuussa oli vain yksi johtaja "työläisten armeijan" - kansan - johdossa, totalitarismin vakuudeksi harjoitettiin terroria ja perustettiin KGB mielipiteitä vahtimaan.
Miksi Leninismiä kutsuttiin sosialismiksi sekä idässä, että lännessä? Idässä sosialismin moraalista puolta käytettiin hyväksi legitimoimaan vallitseva järjestelmä. Länsi taas toi propagandassaan tiettäväksi neuvostoliittolaisen hallintojärjestelmän terrorin ja alistamisen ja samaisti sen sosialismiksi. Tällöin sosialismi kylmän sodan leirin mahtavimpien pr-koneistojen kautta ja avulla samaistettiin leninistiseen totalitarismiin.
Uusliberalismi
Uusliberalismi terminä on omalaatuinen: se ei ole uusi, eikä liberaali ideologia. 1700-luvulta uusliberalismi loi kolmannen maailman. Kaikki suurvallat Eurooppa, Britannia, Saksa, Ranska ja USA kehittyivät valtion protektionismin ja valtiontukemian talouden kautta. Kiinalle ja Intialle tarjottiin pakolla markkinataloutta ja ne taantuivat kolonialisoiduiksi kehitysmaiksi.
Kaikki uusliberalismin osat ovat demokratian vastaisia. Erityisesti demokratian vastainen on sääntelystä vapaa finanssitalous.
Finanssimaailman vapauttaminen luo virtuaaliparlamentin, jonka muodostavat sijoittajat ja lainanantajat, näin muodostuu kaksijakoinan hallinta, jossa nämä yleensä voittavat kansaa edustavat parlamentit ja kansanäänestykset. Markkinatalouden yksityistämis-mantra jakaa yhteisessä päätäntävallassa olevia omaisuuksia ja yhtiöitä yksittäisille tyrannioille, joita korporaatiot ovat.
Aikanaan jaettiin poliittiset puolueet toimintansa perusteella kolmeen kategoriaan: joukko-, kaaderi- ja populistipuolueisiin.
Opportunistinen (opportunisti, wiki, josta poliittisen ja laillisen opportunismin määrittely) puolue on puolue, joka kaikin keinoin, myös omat periaatteensa uhraten, pyrkii valtaan.
Sosialidemokraatit ja keskusta (Maalaisliitto) olivat Suomessa alkujaan joukkopuolueita, siitä on muistona kummallakin puoluekoneisto ja sen 24/7 palkatut toimihenkilöt. Kokoomus on kaaderipuolue, jolla on löyhä järjestörakenne, mutta se herää vaalien alla eloon aktivoimaan äänestäjät. Populistipuolue on selkeimmin ollut SMP, myöhempi perussuomalaiset. Näin aina 1990-luvulle asti. Tämän jälkeen puoluetoiminta on sekoittunut.
Politiikassa pitää tietenkin tasapainoilla periaatteellisen toiminnan ja poliittisen joustavuuden välisellä kentällä. Joskus joustavuuden venyttämistä esim. ulkopolitiikassa kutsutaan poliittiseksi pragmatismiksi. Jos periaatteellinen toiminta katoaa, äänestämällä toteutetulla demokratialla ei ole enää merkitystä. Periaatteellisella toiminnalla en tässä tarkoita ideologista toimintaa, vaan laajemmin, valistuksen hengessä, rehellisellä tutkimuksella perusteltavissa olevaa toimintaa kansalaisten hyväksi. Tutkimuksen ideologisuus on tällöin myös tiedostettava valintoja tehdessä.
Sosialidemokratian new democrat ja new labour -suuntaukset ovat muuttaneet joustavuuden kautta lyhyen aikavälin voittoja ja valtaa tavoitellessaan periaatteellisen toiminnan uudenlaiseksi periaatteelliseksi politiikaksi, joka ei muistuta sosialidemokratiaa, jonka saattoi tunnistaa Suomessa vielä 1980-luvun alussa. Tätä thatcherismin demariversiota sanotaankin - ja syystä - Thatcherin viimeiseksi voitoksi. Kokoomus- keskusta- tai demaripolitiikalla ei nykyään ole mainittavia eroja, ennen vaaleja kyllä (opportunismi) jotain, yleensä ympäripyöreää, jotta ei jäätäisi valheesta tai petoksesta kiinni hallituksessa päätöksiä tehdessä. Puhtaasti populistinen puolue poikkeaa tästä niin, ettei se populismin hengen mukaisesti kaihda suoria valheita ja on täysin piittaamaton politiikan johdonmukaisuusvaatimuksesta, Yhdysvaltain presidentinhallinnon show-osa, jota presidentti Trump pyörittää (Chomsky-Trump), on paras esimerkki populismista. Skandaali- tai täkyuutisia tuotetaan sellaiseen tahtiin, että vanha unohtuu, kun uudesta kohistaan.
Demokratian kannalta on ongelmallista myös talouselämän kielenkäyttö, joka alentaa poliittisen puoluetoiminnan matemaattiseksi optimoinniksi ja äänestäjien kalasteluksi käyttäen pr-teollisuuden menetelmiä, jotka ovat nykyään googlen ja facebookin valtakaudella vaarallisen edistyneitä (Cambridge Analytica, Emerdata).Ongelmallisinta se on, jos puolueen jäsenet ja puoluetoimistot alkavat uskoa ainoastaan tähän ajatusmalliin, jota meille kernaasti myydään.
Väite, että 1980-lukua edeltäneen kaltainen sosialidemokratia, universaali hyvinvointivaltio tai sosialismi olisi vanhanaikaista, eikä sopisi nykyiseen taloudellis- tekniseen yhteiskuntaan, on new-labour, new-democrat -väite, jolla ei ole empiiristä tukea. Rinnastaisin tässä universaalin hyvinvointivaltion ja sosialidemokratian, ja parhaiten taloudellisin mittarein ovat pärjänneet maat, jotka ovat pyrkineet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Jo Adam Smith hahmotteli tällaista.
Ensimmäinen askel pitkän aikavälin voittoja tuovaan muutokseen voisi olla sosialismi-sanan ja käsitteen kunniaan palauttaminen, mikä historiallisista verenhuuruisista syistä on työlästä, mutta ei mahdotonta.
Sosialismi ideologiana on mustamaalattu Neuvostoliiton, Kiinan ja lännen propagandakoneistojen väittäessä 70-vuoden ajan, että siellä harjoitettu diktatuuri ja totalitarismi olisi ollut sosialismia. Neuvostoliitto väitti myös olevansa demokraattinen valtio, mikä lännessä lähinnä nauratti. Sosialismiväite sen sijaan sopi hyvin lännen ideologiseen aseistukseen, kun haluttiin kolonialisoida tai oikeuttaa suureneva tulonjako.
Pohjoismaissa harjoitettu sosialidemokratia on ollut aivan erilaista käytännöllistä sosialismia. Tämä tulisi tuoda esiin. Sosialidemokraatit voisivat ihan hyvin olla sosialisteja. Se toimii universaalissa hyvinvointivaltiossa, missä toimii sekatalous ja finanssijärjestelmä on demokraattisessa hallinnassa ja demokratia ja yhteiskunta toimii. Tulonjaon hillitty muoto ja erittäin varakkaat ja/tai hyvätuloiset hyväksytään yhteiskunnan jäseninä, mutta heidän täytyy antaa verotuksella oma osuutensa yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Orjuutta ei pidetä suotavana, työstä pitää maksaa elämiseen riittävää palkkaa. Poliisi- tai yövartijavaltiota ei sitten tarvita järjestyksenpitoon. Tulonjaon eri päissä olevat voivat elää yhdessä ilman heitä erottavia muureja. Ongelmallista byrokraattisuutta, yksilön katomista koneiston rattaisiin ja rakenteisiin pesiytyvää korruptiota voidaan vähentää monin keinoin, mikä tulee olemaan keskeinen tekijä sosialismin uudessa tulemisessa.
Pohjoismaiseen sosialidemokratiaan on 1990-luvulta asti osunut thatcheristien ja reaganistien isku, joka on ollut tarkkaan suunniteltua kyynistä valtapolitiikkaa, missä kaiken mahdollisen privatisointi esim. tehokkuusväitteellä keskittää valtaa tyranneille pois parlamenteilta. Sosialismin alasajo ja siirtyminen new-labour, new-democrat politiikkaan on avannut myös maailmanlaajuiselle tulonjaon vääristymälle portit, jotka pitäisi pystyttää uudelleen.
Perustelen tätä sillä, että New Dealin ja Bretton Woodsin USA on lähes pohjoismaista sosdem politiikkaa 1970-luvulle asti noudattanut. Ei niin pitkälle vietynä kuin Pohjoismaissa, mutta samaa hahmotelmaa ovat ja amerikkalaisten 1970-luvulta repeävät varallisuus- ja tulonjakotilastot kertovat tarinaa hyvin selkeästi.
Työn asemaa tulojen ja varallisuuden kerryttäjänä tulisi todella miettiä (Keynes, 1930).
Taloudesta suurimman osan muodostaa tänä päivänä finanssitalous. Tuloista ja varallisuudesta suurin osa muodostuuu nykyään maailman mittakaavassa kasinopeleissä. Reaalitalous on pudonnut alle puoleen. Toisaalta robotit ja keinoäly tulevat tekemään jatkossa töistä koko ajan isomman osan. Periaatteessa siis olisi mahdollista vastikkeellista työntekoa vähentää kaikilta rajustikin, jos tulon- ja varallisuuden jako toimisi terveellä tavalla. Kun robotit toimivat muurahaisina, voisi suurin osa ihmiskuntaa elää heinäsirkkaelämää?
Toisin kulkee yhteiskunnan jämähtäneen eliitin ajatus.
– Mikä on yksilön vapaus olla ja elää ja samalla saada yhteiskunnan
kautta tukea? Ihmisiä on hyvä herättää nykyisestä olotilan
vakiintuneisuudesta miettimään, olisiko kenties muitakin vaihtoehtoja.
Pidän aktiivimallista käytävää keskustelua oikeutettuna myös
kansantalouden näkökulmasta. On sallittua keskustella siitä, käytetäänkö
veronmaksajien rahat oikeisiin asioihin.
–Ennen Kelan tuet olivat aika selkeitä. Asiakas sairastui, sai tukea ja
tuli terveeksi. Ei ollut tällaisia mielenterveyden diagnooseja, jotka
jatkuvat ja jatkuvat.
Tässäpä laskelmia kansantalouden näkökulmasta
Erityisen
vaarallista, mutta helppoa, on ihmisten tai ihmisryhmien määrittäminen kuluksi
yhteiskunnalle. Tässä pureudutaan ihmisissä helposti psykologisesti
vastakaikua saavaan muurhainen vs. heinäsirkka -ongelmaan, jonka mukaan
ihmisarvo pitää työllä ansaita, olihan mm. keskitysleirien porteilla
"Arbeit macht frei" -iskulause.
Jos olet vajavainen, sairas, vanha,
työtön tai köyhä ei sinulla ole oikeutta hyvään elämään tai elämään
lainkaan. Ikäänkuin talouslama, sairaus, onnettomuudet tai lopulta hyvin
yksilöllinen vanhuus ja lopulta kuolema ei osuisi kohdalle tai ilmenisi lainkaan sattumanvaraisesti.
Nykyään monasti kuulee väitteen, että sairaus olisi
omaa syytä ja siksi pitäisi hoidosta maksaa enemmän omasta pussista.
Tähän suuntaanhan ollaan menossa. Yksityiset vakuutukset ovat tällaisia
kun sillä, joka on sairas tai jonka katsotaan jonkin teorian nojalla
voivan sairastua tietyllä todennäköisyydellä, joutuu vakuutuksestaan
maksamaan sitä enemmän mitä sairaampi on tai mitä suurempi sairastumisen
todennäköisyys on. Taakkaa ei siis pyritä jakamaan, vaan lisätään sitä
entistä enemmän niille, joilla jo on ennestään raskasta elämää (linkki New York Timesin artikkeliin.)
Katsokaapa saksalaisen 1930-luvun natsilaistetun oppikirjan matematiikan
tehtävää ( Nazismen i dokument ):
"Saksalaisten koululaisten laskukirjasta vuodelta 1935:
Tehtävä 95
Mielisairaalan
rakentaminen maksoi 6 miljoonaa markkaa. Kuinka monta 15 000 markkaa
maksavaa omakotitaloa tuolla summalla olisi voinut rakentaa?
Tehtävä 97
Mielisairas
maksaa päivässä 4 markkaa, raajarikko 5,50 markkaa, rikollinen 3,50
markkaa. Monasti tienaa virkamies päivässä ainoastaan 4 markkaa,
avustaja melkein 3,50 mk, ja kouluttamaton työmies alle 2 mk
perheenjäsentä kohden.
Esitä nämä luvut kuvioina. Varovaisen arvion mukaan Saksassa on noin 300 000 mielisairasta, epileptikkoa jne. laitoshoidossa.
Mitä nämä maksavat vuodessa 4 mk:n päivittäisen kustannuksen mukaan?
Kuinka monta 1000 mk:n asuntolainaa - ilman takaisinmaksuvelvollisuutta - tuosta rahasta voitaisiin vuosittain myöntää? "
Edellinen
on kuin nykytalouden oppikirjasta. Kun soteuudistuksen myötä Suomessa
sosiaali- ja terveys siirtyvät yhteiskunnallisen valvonnan ja
yhteiskunnallisen suunnittelun ulkopuolelle yksityistettynä bisneksenä
yrityssalaisuuden suojiin, tullaan näkemään tämän suuntaisia
konkreettisia esimerkkejä tehostuksen (liikevoiton) lisäämiseksi.
Tällaisten arvojen myymistä pitäisi vastustaa, Missä on huutavan ääni
erämaassa?
Saksassa kehitys johti "rodullisesti heikompien" tappamiseen
alkuun eutanasiaohjelmassa, jonka brutaalius salattiin ja tapetuille
väärennettiin kuolinsyyt, lopulta valtion harjoittama tappaminen
teollistettiin tuhoamisleireillä, kuten Auschwitzissa.
Kapitalismin
logiikka toimii samoin perustein kuin eo. laskuesimerkissä valtiollisia
toimia perustellaan, pyhittäessään liikevoiton kvartaalitaloudessa,
kunhan muut arvot on kuurnittu propagandalla ihmisten mielistä pois.
