Joulun kirjat
Ilkka Taipaleen kirja "Mielisairaalassa", Hans Roslingin "Hur jag lärde mig förstå världen" ja Heikki Talan "Kaiken maailman hampaissa" olivat terveydenhuollon osalta tämän joulun lukemiseni.
Kaikki kolme ovat omien alojensa lääkäreitä ja vankkoja kansanterveysmiehiä, käytännön toimijoita ja organisaattoreita.
Traumaattiset kokemukset käytännön lääkärin työssä ovat nämä kirjoittajat johdattaneet pohtimaan sairauksien ennaltaehkäisyn ensisijaisuutta terveydenhuollossa. Kultaisen säännön etiikka vahvana mielessä.
Taipaleen kokemus alkoholismin, mielisairauksien ja myös kunnanlääkäriaikana somaattisten sairauksien kytköksistä elinympäristöön, tietämättömyyteen ja yhteiskunnan tabuihin, mihin lääkärin toimenpiteillä ei ole suurtakaan vaikutusta verrattuna näennäisesti yksinkertaisten asioitten muuttamiseen yhteiskunnan tasolla, osoittaa syvällistä tajua lähimmäisten kärsimyksestä ja sen lievittämisestä. Kodittomat miehet ovat Suomessa olleet syrjitty ryhmä, mielisairaat tabu.
Rosling joutui kehitysyhteistyölääkärinä Mosambikissa ilmeisesti useammankin synnytyksen yhteydessä paloittelemaan elävältä lapsia, jotka juuttuivat synnytyskanavaan, yrittäessään edes pelastaa äidin. Lisäksi köyhyys ja siitä johtuva pikakuivatun kassavan käyttö ravintona johti pienimuotoisen syanidimyrkytyksen aiheuttamiin halvaantumisiin, minkä mekanismin hän kykeni selvittämään, mutta potilaita ei jälkeenpäin voida enää lääketieteellisin menetelmin auttaa. Myös Ebola-infektioiden epidemiologia ja leviämisen estäminen lankesi osaltaan tälle organisatorisesti kyvykkäälle ruotsalaiselle, joka viime vuonna kuoli syöpään.
Tala muistaa ikuisesti kaksivuotiaat, joilta 1960-luvulla maaseudun kunnanhammaslääkärinä paikallispuudutuksessa piti vetää mätivät maitohampaat suusta. Lääkäreillä on vastaavissa tilanteissa ollut mahdollisuus yleisanestesian käyttöön. Meillä on ollut tieto hampaiden karioitumisesta ja siitä miten se tulisi estää, jotta tuollaisiin hoitotilanteisiin ei jouduttaisi. Kouluhammaslääketiede on kuitenkin ollut Talan mukaan elitististä ja toimenpidekeskeistä ja erotettu muun lääketieteen yhteydestä, mistä johtuen hammaslääkärit ovat helposti olleet lääkäreiden joukossa alempaa kastia. Tämä erottelu on vaikeuttanut hammaslääkäreiden työtä - kuten mm. edellä mainitussa anestesiaesimerkissä - ja asemaa kuulluksi tulemisessa sekä yleisemminkin päätöksenteossa, vaikka hammaskaries on yksi yleisimmistä sairauksista ja olisi pitkälti fluorilla ja ravitsemusohjein torjuttavissa. Suomesta tiedetään jo vanhastaan, että rapakiviseuduilla Laitilan tienoilla ja Kymenlaaksossa on kaivovesissä ollut paljon luonnonfluoria ja kaivovettä juoneilla vähän kariesta.
Kaikilla kolmella on myös agitaattorin ja propagandistin lahjoja, joille kansanterveystyössä on käyttöä. Taipale on myös ollut eduskunnassa. Kansainvälisyyttä Taipaleelle ja Roslingille kertyi kansainvälisen sosialidemokraattisen liikkeen kautta ja matkustelemalla jo opiskeluaikana laajalti. Talan poliittinen ja henkinen tausta on sota-ajassa ja satakuntalaisessa IKL:ssä, mikä on miehen repussa seurannut jossain muodossa koko ajan, tullen näkyviin vaikka ruotsin kieleen suuntautuvana radikalismina. Tala pääsi Lääkintöhallituksen lääkintöneuvokseksi, jolla tuolloin oli oikeasti lainsäädännön suomaa valtaa hammashuollon järjestelyihin. Hän sai virassa ollessaan opiskella Suomen ensimmmäisen MPH (master of public health) -tutkinnon Mischiganin yliopistossa USA:ssa.
Rosling ihastui myöhemmin uuteen tekniikkaan ja ruotsalaisten ja amerikkalaisten teollisuusjohtajien, kuten Bill Gatesin, kiinnostuessa hänen havainnollisella omatekoisella ohjelmistolla laadituista terveys- ja kehitystilastoihin perustuvista luennoistaan, nähtävästi myös asemaansa kysyttynä tietäjänä. Hän saarnasi lopulta oppia, jota kutsutaan "uusoptimismiksi" (Roslingin asiallinen kritiikki), jota käytetään uusliberaalin talousopin legitimoimisessa. WHO antoi Talalle mahdollisuuden vaikuttaa kansainväliseen kehitykseen.
Rosling tuo esille sen, mikä on ollut maailmanlaajuisessa kehityksessä hyvää. Esimerkiksi yhä suurempi osa maailman lapsista rokotetaan. Hän esittää tilastoja ja niiden näppäriä visualisointeja.
Hampaiden terveydenhuollon toimenpidekeskeisestä kehityksestä ja ehkäisevän hoidon ristiriidasta, mitä on vaikea väestötasolla ratkaista, voi pitkälti olla Talan kanssa samaa mieltä. Suomessa saavutettiin melko nopeasti siirtyminen maailman huonohampaisimmista hyvähampaisimmiksi. Tässä terveyskeskusjärjestelmällä ja lasten hammashoitoon ja ehkäiseviin toimiin keskittymällä oli oma osuutensa.
Mielisairaanhoito on ottanut Suomessa isoja askeleita, mutta takapakkia sielläkin on tullut säästämisen ja ikuisten intriigien vuoksi. Taipale haluaisi mielisairaudet samaan tasoon muitten kroonisten sairauksien, kuten diabetes ja reuma kanssa ja mielisairaille vammaisstatuksen. Hyviä tavoitteita.
Mielestäni kaikki kolme osoittavat, että järjellisen kansanterveystyön edellytyksenä on hyvien ja kattavien tilastojärjestelmien ylläpito. Toisaalta terveydenhuollon järjestelmää nykyään rakennetaan koulutuksessa ja se saadaan helposti toimimaan bisneslogiikan mukaan. Bisneslogiikka toimii elitistisellä tasolla -esim. Hollywoodin hammashymyt - hyvin, mutta mikäli se on lääketieteen toimialan määräävä osa, imee resurssit järkevältä kansanterveystyöltä. Tämähän on meillä SOTE-uudistuksessa nähtävissä ja jo Ruotsissa tapahtunut, USA on varoittava esimerkki, mutta tätä epämiellyttävää totuutta ei haluta tuoda täällä julki. Kallista, eriarvoistavaa ja tehotonta kansanterveyden kannalta.
Suomessa on purettu toimiva tilasto-ja velvoittava suunnittelujärjestelmä, kun on luovuttu keskusjohtoisuudesta. Siitä kun ei ollut halua säilyttää kuin kuoret, jos niitäkään. Siis ei niin, että olisi otettu rusinat pullasta ja karsittu turhaa byrokratiaa ja yksinvaltaa, vaan kaikki on pantu puskutraktorilla nurin.
Lähteet:
Hickel, Jason. 2019. ”Progress and Its Discontents”. New Internationalist July-August 2019(520).
Rosling, Hans, ja Fanny Härgestam. 2017. Hur jag lärde mig förstå världen: memoarer.
Taipale Ilkka. 2017. Mielisairaalassa.
Tala Heikki. 2018. Kaiken maailman hampaissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti