Pienenkin maan on mahdollista vaikuttaa ja tehdä itsenäisiä päätöksiä, vaikka kansainvälinen painostus olisi kovaakin.
ISLANNIN TOIPUMINEN PANKKIKRIISISTÄÄN ULKOPOLIITTIS-TALOUDELLISTA OSAAMISTA POHJOISMAISESSA HENGESSÄ
Usein kuulee väitettävän, että pienen maan pitää kuulua isoihin pöytiin, jotta tulee kuulluksi, mielellään osana jotain isoa instituutiota, kuten EU tai NATO. Onko näin, vai olisiko parempi säilyttää suurempi itsenäisyys ja pelivara. Kaikenlaisiin kansainvälisiin liittoihin tai sopimuksiin ei pitäisi noin vaan mennä. Lisäksi pitäisi säilyttää mahdollisuus niistä poistua olosuhteiden mukaan. Suomi pärjäsi melkoisen hyvin toisen maailmansodan loppuselvittelyissä ja kylmän sodan aikakauden läpi luovimalla jättiläisten rajamaastossa.
Ensin presidentti Olafur Grimsson suurista linjoista ja poliitiikasta (LSB, 2013). Grimsson on johdonmukaisesti pitänyt friedmanilaista talousoppia harhaisena.Toisaalla hän on avannut taustalla käytyä kansainvälispoliittista peliä, missä Islanti sai tukea niin Kiinalta kuin Venäjältäkin, sen lisäksi, että on Yhdysvaltain liittolainen. Euroopan Unionin jäsenyys tai rahaliitto olisi tehnyt noudatetun politiikan mahdottomaksi, mistä Kreikka esimerkkinä. Nyt vuoden 2018 lopulla tuskitellaan Italian kanssa.
¨
Alla olevassa videossa luennoi Islannin ulkoministeri Lilja Alfridsdottir, islantilaisittain Lilja, sangen lahjakas ministeri, 10 vuoden koulutus Columbia Universityssä ja sitten työ keskuspankissa ja mm. pääministerin avustajana (Columbia SIPA, 2016). Moraali ja tietotaito huippua. Luento esittää pähkinänkuoressa toimet, joita tarvittiin pankkijärjestelmän saattamisessa konkurssiin. Rahajärjestelmä pysyi koko ajan toimivana. Muutama investointipankkiiri jouduttiin laittamaan vankilaan. Hieno saavutus.
Islantilaiset poliitikot eivät alkujaan uskaltaeet tehdä vallitsevan talouspoliittisen konsensuksen vastaisia ratkaisuja. Tarvittiin kaksi kansanäänestystä ja melko dramaattisten vaiheiden jälkeen päästiin kansaa tyydyttävään ratkaisuun.
En tässä halua tutkistella otsikon käsitteitä filosofisesti, sillä se on loputon savotta ja suo. Politiikassa käytetään ideologioita, filosofioita, poliittisia tai eri tieteenalojen teorioita ja yksiyisiä käsitteitäkin aseina vallan saamisen, sen legitimoimiseen (oikeuttamiseen) tai ylläpitämiseen.
Näin ollen filosofinen analyysi menee suurelta osin hukkaan, mikäli halutaan hahmottaa vallitsevaa maailmanjärjestystä tai sitä, miten tähän on tultu tai arvioimaan, minne ollaan menossa.
Filosofinen analyysi on paikallaan, mikäli halutaan muotoilla näitä vallan välineitä uudelleen, syystä jos toisesta, usein motiivi löytyy halusta vallan manipuolointiin.
Mielestäni on palkitsevinta yrittää ymmärtää näitä teorioita, oppeja ja käsitteitä faktojen valossa, luotaamalla sitä, miten niitä on käytetty, kokemuksen kautta. Ongelmana tai jännittävänä haasteena on sitten pr-teollisuus ja ylenmääräinen tarinointi, myös selkeä historian väärentäminen tai tarkoitushakuinen käsittely jälkikäteen. Sanotaanhan, että sotien jälkeisen historian kirjoittaa voittanut osapuoli. Vallan manipuloinnin motiivi löytyy tältäkin tarkastelun tasolta.
Uskon kuitenkin objektiivisen faktamaailman olemassaoloon ja että se löytyy rehellisen arvioinnin kautta. Lisäksi tulkintaan tulee aina subjektiivinen ote mukaan, mutta sehän tekee puisevista asioista mielenkiintoisempia ja saattaahan löytää uuden näkökulman tai tiedon kultajyvän tutustumalla eri henkilöiden pohdintoihin. Pohdintojen paljoudesta pitää sitten löytää ne, jotka pyrkivät rehellisyyteen ja totuudellisuuteen. Eli tavallaan riisua tai avata valtamotiivien vaikutus niihin.
Ensiksi Noam Chomskyn (MIT, USA) avaukset käännettyinä suurin piirtein.
Neuvostoliitto ei ollut sosialistinen valtio
Venäjän vallankumous tai oikeammin bolshevikkien vallankaappaus oli itse asiassa vastavallankumous, jossa valtiovalta siirtyi totalitaariselle hyvin antisosialistiselle joukolle, sillä jo muutamassa kuukaudessa tehdasvaltuustot ja työläisten neuvostot oli lakkautettu eli jo vuonna 1918 sosialismi oli murskattu ja maasta tehty valtava työläisarmeija totalitaarisen johtajan alaisuuteen.
Demokratia ja sosialismi olivat tärkein osa Neuvostoliiton propagandakoneiston hokemista. Väitettiin, että Neuvostoliitto olisi demokraattinen ja sosialistinen valtio.
Länessä naurettiin demokratiaväitteelle, mutta hyväksyttiin sosialismiväite, omista lähtökohdista. Neuvostoliitto oli kuitenkin yhtä vähän demokratia, kuin sosialistinenkaan valtio.
Mikäli sosialismi käsitetään tuotantovälineiden omistukseksi ja hallinnaksi Neuvotoliiton sosialismi oli sen vastakohta. Neuvostoliitto oli kaikkein antisosialistisin valtio mitä voi kuvitella, jopa Lenin kutsui sitä itse valtiokapitalismiksi.
Ydin sosialismissa lienee, että työntekijät ottavat vallan tuotannossa. Neuvostoliittossa ei työntekijällä ollut mitään valtaa, myös ammattiyhdistysliike oli nujerrettu..
Leninismi
Valtavirran marksilaisten (kuten Antoinie Pannekoek tai Rosa Luxemburg , jotka hävisivät valtataistelun, myös Trotski oli epäileväinen Leninismin suhteen 1917 asti) käsityksen mukaan Lenin oli oikeistolainen poikkeama sosialistisessa liikkeessä. Varsinkin, mikäli sosialismi tai marksilaisuus käsitetään työväen kontrolliksi tuotannosta. Bolshevikkien vallankaappausta seurasi työväen neuvostojen ja valtuustojen lakkauttaminen. Lenin oli valtaa hamuava opportunistinen poliitikko, valtavirran marksilaisia hän kutsui haaveilijoiksi. Vuonna 1917 Lenin tosin esitti vapaamielistä sosialistia poliittiista syistä, saadakseen kannatusta laajemmin, mutta kun bolshevikit pääsivät valtaan lokakuussa 1917 puhe muuttui ja 1918 huhtikuussa oli vain yksi johtaja "työläisten armeijan" - kansan - johdossa, totalitarismin vakuudeksi harjoitettiin terroria ja perustettiin KGB mielipiteitä vahtimaan.
Miksi Leninismiä kutsuttiin sosialismiksi sekä idässä, että lännessä? Idässä sosialismin moraalista puolta käytettiin hyväksi legitimoimaan vallitseva järjestelmä. Länsi taas toi propagandassaan tiettäväksi neuvostoliittolaisen hallintojärjestelmän terrorin ja alistamisen ja samaisti sen sosialismiksi. Tällöin sosialismi kylmän sodan leirin mahtavimpien pr-koneistojen kautta ja avulla samaistettiin leninistiseen totalitarismiin.
Uusliberalismi
Uusliberalismi terminä on omalaatuinen: se ei ole uusi, eikä liberaali ideologia. 1700-luvulta uusliberalismi loi kolmannen maailman. Kaikki suurvallat Eurooppa, Britannia, Saksa, Ranska ja USA kehittyivät valtion protektionismin ja valtiontukemian talouden kautta. Kiinalle ja Intialle tarjottiin pakolla markkinataloutta ja ne taantuivat kolonialisoiduiksi kehitysmaiksi.
Kaikki uusliberalismin osat ovat demokratian vastaisia. Erityisesti demokratian vastainen on sääntelystä vapaa finanssitalous.
Finanssimaailman vapauttaminen luo virtuaaliparlamentin, jonka muodostavat sijoittajat ja lainanantajat, näin muodostuu kaksijakoinan hallinta, jossa nämä yleensä voittavat kansaa edustavat parlamentit ja kansanäänestykset. Markkinatalouden yksityistämis-mantra jakaa yhteisessä päätäntävallassa olevia omaisuuksia ja yhtiöitä yksittäisille tyrannioille, joita korporaatiot ovat.
Aikanaan jaettiin poliittiset puolueet toimintansa perusteella kolmeen kategoriaan: joukko-, kaaderi- ja populistipuolueisiin.
Opportunistinen (opportunisti, wiki, josta poliittisen ja laillisen opportunismin määrittely) puolue on puolue, joka kaikin keinoin, myös omat periaatteensa uhraten, pyrkii valtaan.
Sosialidemokraatit ja keskusta (Maalaisliitto) olivat Suomessa alkujaan joukkopuolueita, siitä on muistona kummallakin puoluekoneisto ja sen 24/7 palkatut toimihenkilöt. Kokoomus on kaaderipuolue, jolla on löyhä järjestörakenne, mutta se herää vaalien alla eloon aktivoimaan äänestäjät. Populistipuolue on selkeimmin ollut SMP, myöhempi perussuomalaiset. Näin aina 1990-luvulle asti. Tämän jälkeen puoluetoiminta on sekoittunut.
Politiikassa pitää tietenkin tasapainoilla periaatteellisen toiminnan ja poliittisen joustavuuden välisellä kentällä. Joskus joustavuuden venyttämistä esim. ulkopolitiikassa kutsutaan poliittiseksi pragmatismiksi. Jos periaatteellinen toiminta katoaa, äänestämällä toteutetulla demokratialla ei ole enää merkitystä. Periaatteellisella toiminnalla en tässä tarkoita ideologista toimintaa, vaan laajemmin, valistuksen hengessä, rehellisellä tutkimuksella perusteltavissa olevaa toimintaa kansalaisten hyväksi. Tutkimuksen ideologisuus on tällöin myös tiedostettava valintoja tehdessä.
Sosialidemokratian new democrat ja new labour -suuntaukset ovat muuttaneet joustavuuden kautta lyhyen aikavälin voittoja ja valtaa tavoitellessaan periaatteellisen toiminnan uudenlaiseksi periaatteelliseksi politiikaksi, joka ei muistuta sosialidemokratiaa, jonka saattoi tunnistaa Suomessa vielä 1980-luvun alussa. Tätä thatcherismin demariversiota sanotaankin - ja syystä - Thatcherin viimeiseksi voitoksi. Kokoomus- keskusta- tai demaripolitiikalla ei nykyään ole mainittavia eroja, ennen vaaleja kyllä (opportunismi) jotain, yleensä ympäripyöreää, jotta ei jäätäisi valheesta tai petoksesta kiinni hallituksessa päätöksiä tehdessä. Puhtaasti populistinen puolue poikkeaa tästä niin, ettei se populismin hengen mukaisesti kaihda suoria valheita ja on täysin piittaamaton politiikan johdonmukaisuusvaatimuksesta, Yhdysvaltain presidentinhallinnon show-osa, jota presidentti Trump pyörittää (Chomsky-Trump), on paras esimerkki populismista. Skandaali- tai täkyuutisia tuotetaan sellaiseen tahtiin, että vanha unohtuu, kun uudesta kohistaan.
Demokratian kannalta on ongelmallista myös talouselämän kielenkäyttö, joka alentaa poliittisen puoluetoiminnan matemaattiseksi optimoinniksi ja äänestäjien kalasteluksi käyttäen pr-teollisuuden menetelmiä, jotka ovat nykyään googlen ja facebookin valtakaudella vaarallisen edistyneitä (Cambridge Analytica, Emerdata).Ongelmallisinta se on, jos puolueen jäsenet ja puoluetoimistot alkavat uskoa ainoastaan tähän ajatusmalliin, jota meille kernaasti myydään.
Väite, että 1980-lukua edeltäneen kaltainen sosialidemokratia, universaali hyvinvointivaltio tai sosialismi olisi vanhanaikaista, eikä sopisi nykyiseen taloudellis- tekniseen yhteiskuntaan, on new-labour, new-democrat -väite, jolla ei ole empiiristä tukea. Rinnastaisin tässä universaalin hyvinvointivaltion ja sosialidemokratian, ja parhaiten taloudellisin mittarein ovat pärjänneet maat, jotka ovat pyrkineet tasa-arvoiseen yhteiskuntaan. Jo Adam Smith hahmotteli tällaista.
Ensimmäinen askel pitkän aikavälin voittoja tuovaan muutokseen voisi olla sosialismi-sanan ja käsitteen kunniaan palauttaminen, mikä historiallisista verenhuuruisista syistä on työlästä, mutta ei mahdotonta.
Sosialismi ideologiana on mustamaalattu Neuvostoliiton, Kiinan ja lännen propagandakoneistojen väittäessä 70-vuoden ajan, että siellä harjoitettu diktatuuri ja totalitarismi olisi ollut sosialismia. Neuvostoliitto väitti myös olevansa demokraattinen valtio, mikä lännessä lähinnä nauratti. Sosialismiväite sen sijaan sopi hyvin lännen ideologiseen aseistukseen, kun haluttiin kolonialisoida tai oikeuttaa suureneva tulonjako.
Pohjoismaissa harjoitettu sosialidemokratia on ollut aivan erilaista käytännöllistä sosialismia. Tämä tulisi tuoda esiin. Sosialidemokraatit voisivat ihan hyvin olla sosialisteja. Se toimii universaalissa hyvinvointivaltiossa, missä toimii sekatalous ja finanssijärjestelmä on demokraattisessa hallinnassa ja demokratia ja yhteiskunta toimii. Tulonjaon hillitty muoto ja erittäin varakkaat ja/tai hyvätuloiset hyväksytään yhteiskunnan jäseninä, mutta heidän täytyy antaa verotuksella oma osuutensa yhteiskunnan ylläpitämiseksi. Orjuutta ei pidetä suotavana, työstä pitää maksaa elämiseen riittävää palkkaa. Poliisi- tai yövartijavaltiota ei sitten tarvita järjestyksenpitoon. Tulonjaon eri päissä olevat voivat elää yhdessä ilman heitä erottavia muureja. Ongelmallista byrokraattisuutta, yksilön katomista koneiston rattaisiin ja rakenteisiin pesiytyvää korruptiota voidaan vähentää monin keinoin, mikä tulee olemaan keskeinen tekijä sosialismin uudessa tulemisessa.
Pohjoismaiseen sosialidemokratiaan on 1990-luvulta asti osunut thatcheristien ja reaganistien isku, joka on ollut tarkkaan suunniteltua kyynistä valtapolitiikkaa, missä kaiken mahdollisen privatisointi esim. tehokkuusväitteellä keskittää valtaa tyranneille pois parlamenteilta. Sosialismin alasajo ja siirtyminen new-labour, new-democrat politiikkaan on avannut myös maailmanlaajuiselle tulonjaon vääristymälle portit, jotka pitäisi pystyttää uudelleen.
Perustelen tätä sillä, että New Dealin ja Bretton Woodsin USA on lähes pohjoismaista sosdem politiikkaa 1970-luvulle asti noudattanut. Ei niin pitkälle vietynä kuin Pohjoismaissa, mutta samaa hahmotelmaa ovat ja amerikkalaisten 1970-luvulta repeävät varallisuus- ja tulonjakotilastot kertovat tarinaa hyvin selkeästi.
Työn asemaa tulojen ja varallisuuden kerryttäjänä tulisi todella miettiä (Keynes, 1930).
Taloudesta suurimman osan muodostaa tänä päivänä finanssitalous. Tuloista ja varallisuudesta suurin osa muodostuuu nykyään maailman mittakaavassa kasinopeleissä. Reaalitalous on pudonnut alle puoleen. Toisaalta robotit ja keinoäly tulevat tekemään jatkossa töistä koko ajan isomman osan. Periaatteessa siis olisi mahdollista vastikkeellista työntekoa vähentää kaikilta rajustikin, jos tulon- ja varallisuuden jako toimisi terveellä tavalla. Kun robotit toimivat muurahaisina, voisi suurin osa ihmiskuntaa elää heinäsirkkaelämää?
Toisin kulkee yhteiskunnan jämähtäneen eliitin ajatus.
– Mikä on yksilön vapaus olla ja elää ja samalla saada yhteiskunnan
kautta tukea? Ihmisiä on hyvä herättää nykyisestä olotilan
vakiintuneisuudesta miettimään, olisiko kenties muitakin vaihtoehtoja.
Pidän aktiivimallista käytävää keskustelua oikeutettuna myös
kansantalouden näkökulmasta. On sallittua keskustella siitä, käytetäänkö
veronmaksajien rahat oikeisiin asioihin.
–Ennen Kelan tuet olivat aika selkeitä. Asiakas sairastui, sai tukea ja
tuli terveeksi. Ei ollut tällaisia mielenterveyden diagnooseja, jotka
jatkuvat ja jatkuvat.
Tässäpä laskelmia kansantalouden näkökulmasta
Erityisen
vaarallista, mutta helppoa, on ihmisten tai ihmisryhmien määrittäminen kuluksi
yhteiskunnalle. Tässä pureudutaan ihmisissä helposti psykologisesti
vastakaikua saavaan muurhainen vs. heinäsirkka -ongelmaan, jonka mukaan
ihmisarvo pitää työllä ansaita, olihan mm. keskitysleirien porteilla
"Arbeit macht frei" -iskulause.
Jos olet vajavainen, sairas, vanha,
työtön tai köyhä ei sinulla ole oikeutta hyvään elämään tai elämään
lainkaan. Ikäänkuin talouslama, sairaus, onnettomuudet tai lopulta hyvin
yksilöllinen vanhuus ja lopulta kuolema ei osuisi kohdalle tai ilmenisi lainkaan sattumanvaraisesti.
Nykyään monasti kuulee väitteen, että sairaus olisi
omaa syytä ja siksi pitäisi hoidosta maksaa enemmän omasta pussista.
Tähän suuntaanhan ollaan menossa. Yksityiset vakuutukset ovat tällaisia
kun sillä, joka on sairas tai jonka katsotaan jonkin teorian nojalla
voivan sairastua tietyllä todennäköisyydellä, joutuu vakuutuksestaan
maksamaan sitä enemmän mitä sairaampi on tai mitä suurempi sairastumisen
todennäköisyys on. Taakkaa ei siis pyritä jakamaan, vaan lisätään sitä
entistä enemmän niille, joilla jo on ennestään raskasta elämää (linkki New York Timesin artikkeliin.)
Katsokaapa saksalaisen 1930-luvun natsilaistetun oppikirjan matematiikan
tehtävää ( Nazismen i dokument ):
"Saksalaisten koululaisten laskukirjasta vuodelta 1935:
Tehtävä 95
Mielisairaalan
rakentaminen maksoi 6 miljoonaa markkaa. Kuinka monta 15 000 markkaa
maksavaa omakotitaloa tuolla summalla olisi voinut rakentaa?
Tehtävä 97
Mielisairas
maksaa päivässä 4 markkaa, raajarikko 5,50 markkaa, rikollinen 3,50
markkaa. Monasti tienaa virkamies päivässä ainoastaan 4 markkaa,
avustaja melkein 3,50 mk, ja kouluttamaton työmies alle 2 mk
perheenjäsentä kohden.
Esitä nämä luvut kuvioina. Varovaisen arvion mukaan Saksassa on noin 300 000 mielisairasta, epileptikkoa jne. laitoshoidossa.
Mitä nämä maksavat vuodessa 4 mk:n päivittäisen kustannuksen mukaan?
Kuinka monta 1000 mk:n asuntolainaa - ilman takaisinmaksuvelvollisuutta - tuosta rahasta voitaisiin vuosittain myöntää? "
Edellinen
on kuin nykytalouden oppikirjasta. Kun soteuudistuksen myötä Suomessa
sosiaali- ja terveys siirtyvät yhteiskunnallisen valvonnan ja
yhteiskunnallisen suunnittelun ulkopuolelle yksityistettynä bisneksenä
yrityssalaisuuden suojiin, tullaan näkemään tämän suuntaisia
konkreettisia esimerkkejä tehostuksen (liikevoiton) lisäämiseksi.
Tällaisten arvojen myymistä pitäisi vastustaa, Missä on huutavan ääni
erämaassa?
Saksassa kehitys johti "rodullisesti heikompien" tappamiseen
alkuun eutanasiaohjelmassa, jonka brutaalius salattiin ja tapetuille
väärennettiin kuolinsyyt, lopulta valtion harjoittama tappaminen
teollistettiin tuhoamisleireillä, kuten Auschwitzissa.
Kapitalismin
logiikka toimii samoin perustein kuin eo. laskuesimerkissä valtiollisia
toimia perustellaan, pyhittäessään liikevoiton kvartaalitaloudessa,
kunhan muut arvot on kuurnittu propagandalla ihmisten mielistä pois.
YLE:n pääutislähetyksessä pieni katsaus SOTE-valmisteluun: rikosoikeuden professorit ovat huolissaan korruptiosta (YLE linkki)
Yhtään poliitikkoa ei ollut kommentoimassa professoreiden lausumaa. Demokratia piileskelee?
En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.
Riippuu kai siitä kumalla puolella olen, menettäjien vai voittajien. Kohta siis kuivailen kyyneleitä. Monen poliitikon tai virkamiehen mehiläiskodissa sen sijaan vähintäänkin hymähdellään hyväntahtoisesti.
Kun amerikkalaiset yksityistivät 1990-luvulla Venäjän valtion omaisuuden, nimetyn neuvonantajansa julkkisekonomisti Jeffrey Sachsin ja Jegor Gaidarin voimin, oli ilmiö sama kuin tämän päivän SOTE-Suomessa. Kun kansalaiset eivät Venäjällä lopulta saaneet eläkkeitään ja palkkojaan, pelastajaksi tuli valtion turvallisuuspoliisi FSB ja Vladimir Putin, mikä samalla myös esti Venäjän ajautumasta länsivaltojen raaka-ainevarastoksi. Perinteen mukaan kuitenkin vallanpitäjät ja valtio samaistuvat, joten valtion raha muodostaa samanaikaisesti vallanpitäjän yksityisen varannon, josta vielä pahan päivän varalle siirretään ainakin muutama sata miljoonaa vaikkapa Kyproksen veroparatiisiin.
Sipilän, Soinin ja Orpon troikkahallituksen johdattamana Suomi oy:n yksityistämisen polku näyttää kovin samanlaiselta kuin entisen isäntämaamme, ilman putinilaista nationalismia, tosin. Valtion kassa ja yksityissektorille siirtyvien valtaapitävien henkilökohtaiset tilit sekoittuvat. Suuri osa omaisuudesta jaetaan myös ulkomaisille suuryrityksille, mihin ei sitten millään suomalaisella instanssilla ole vaikutusvaltaa, mikäli CETA-sopimuskin ratifioidaan.
Mm. kokoomuspoliitikkojen näyttävä siirtyminen Mehiläiseen on jo korruptiota. Samat henkilöt, jotka päättävät yksityistämisistä siirtävät rahaa ja valtaa omiin käsiinsä.
Valitettavasti myös ns. äärikeskustan (esim. Macron) tai new-democrat, new-labour -liikkeen edustajat ja kannattajat ovat ideologisesti terveydenhuollon yksityistämisen kannalla. Näihin kuuluu käsittääkseni huomattava osa johtoportaan sosialidemokraateista.
Toivottavasti vastustajat ja puoltajat tulevat esiin ennen vaaleja. Osaisi valita kopissa paremmin.
Tämä siitä huolimatta, että Yhdysvaltain yksityisvakuutuksiin perustuva järjestelmä on kallein, tehottomin ja eriarvoistavin terveydenhuollon järjestelmä, mikä on ollut tiedossa vuosikymmenet.
Koko SOTE pitäisi miettiä suomalaiskansalliselta pohjalta uudelleen. Päämääränä pitäisi olla hoivan ja terveydenhuollon tuottaminen suomalaisille mahdollisimman kattavasti ja edullisesti. Meillä oli erinomaisen tehokas järjestelmä, joka olisi vain tarvinnut rahoituksen valtiollistamisen ja terveyspolitiikan valtiollisen ohjauksen. Sekä kotimaisin insinöörivoimin toteutetun tietojärjestelmän.
Suomalainen malli lienee poliitikoille ja päättäjille liian nationalistinen, se ei millään myy ja kelpaa. Ruanda kävisi nykyään esimerkistä tehokkaan ja tasa-arvoisen terveydenhuollon järjestämisen mallimaana, yrittävät rakentaa maataan koko kansalle, kun sisällissodasta on vain neljännesvuosisata (Economic forum). Meillä ei enää panosteta, sadan vuoden takaiset tapahtumat unohduksissa ja ristiriidattomassa konsensuksen hengessä jälleen lisätään epätasa-arvoa, mistä oli jo 1980-luvulla lähes päästy eroon..
Nyt päämäärinä ovat rahastus ja kvartaalivoitot.
Näin saadaan aikaan hyvinvointivaltio varakkaille sekä koti-että ulkomaisille rikkaille, kun mm. varakkaimmat venäläiset alkavat käydä täällä hoidoissa. Keskiluokalle ja työväelle tarjotaan SOTE:ssa Kreikan kuuria.
En haluaisi tällaista Suomea olla rakentamassa tai jättämässä lapsilleni ja lapsenlapsilleni.
Sunnuntaina 21.1.18 ratkaistiin Bonnissa Saksan sosialidemokraattisen puolueen kanta osallistumisesta suureen koalitioon GroKoon. Puolue päätti lähteä hallitukseen. Hallitusneuvottelut kestävät noin 5 viikkoa ja liittokansleriksi valitaan jälleen Angela Merkel.
Kun hallitukseksi tulee suuri koalitio, suurimmaksi oppositiopuolueeksi jää äärioikeiston AfD. Huolestuttavaa on, että AfD ei oleenää mikään skinhead-tyyppien epämääräinen jengi, vaan siihen kuuluu aivan varteenotettavia poliitikkoja, kuten asianajaja, ruhtinatar von Sayn Wittgenstein (AfD 2017). Saksalaisnationalismin nousu pinnan alta päivänpolitiikan voimatekijäksi on kuitenkin uhka demokraattiselle Euroopalle, joka jo muutenkin kärsii demokratiavajeesta, erityisesti muistettakoon Kreikan kovakourainen kohtelu.
Äänestäjät muistavat, että Saksassa erityisen epäsuosittu ja monet köyhyysloukkuun saattanut matalapalkkatyöllistämisen Harz-malli on Schröderin sosialidemokraattien aikaansaannos.
Kansan suosiota Euroopassa ovat poliitikoista keränneet uusliberalismia vastustava Britannian Labourin puheenjohtaja Jermy Corbyn ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Corbyn on johdonmukaisesti pitäytynyt maailmankuvassan ja poliittisessa toiminnassaan vuosikymmenet, mikä lisää hänen uskottavuuttaan.
Macron sai kuitenkin yllättävän helposti median avulla lähes täydellisen vallan esittäessään vaihtoehtoa, joka äänestäjistä oli hyväksyttävämpi kuin Le Penin tarjoama. Äänestysprosentit olivat matalia, joten tyytymättömät jäivät tällä kertaa äänestyspäivänä kotiin. Macron on alkanut toteuttaa uusliberalistista, tuloeroja lisäävää äärikeskustapolitiikkaa, jota myös Euroopan Unionille ja Saksalle tarjoaa.
Sosialidemokraattien johtoportaan on puheenjohtaja Schulzin suhde äärikeskustaan tulee pikku hiljaa esiin, todennäköisesti hän ei halua Corbynin tavoin suunnata vasemmalle (ARD 2017).
Nähtäväksi jää, mitä kansalaiset ajattelevat, mielipidemittausten perusteella SPD:n kannatus laskee (Telekom-online) ja on nyt helmikuussa 2018 historiallisesti erittäin alhaalla 18%:ssa.
SPD neuvottelee parhaillaan kompromisseja useammilla yhteiskuntapolitiikan aloilla (Spiegel ).
Valtioimperiumeista on siirrytty 1900-luvun loppupuolella suuryritysimperialismiin. USA:n valtion nettovarallisuus oli noin 50% maailman varallisuudesta toisen maailmansodan päätyttyä, mistä se on pudonnut nykyiseen noin 20-25%:iin. Yhdysvaltalaisomisteiset monikansalliset suuryritykset sen sijaan omistavat 2020 luvun häämöttäessä noin 50% maailman varallisuudesta.
Nämä yritykset myös pyrkivät laajentamaan valtaansa kaikin keinoin.
Yhdysvalloissa niiden päämäärät kyseenalaisesti, mutta voimallisin
resurssein yhdistetään kansalliseen etuun.
Länsimaisissa
demokratioissa tämä tarkoittaa myös hallitusmuodon demokraattisuuden
rappiota, kun valta siirtyy demokraattisten instituutioiden ulkopuolelle
ja poliittinen valta on suoranaisesti ostettavissa tai ostetun median
ohjailtavissa. Vallan kolmijako ei toteudu. Tämä johtaa äärimmillään lopulta
täydelliseen tyranniaan. Varsinkin, mikäli kehitykseen yhdistyy varallisuuden keskittyminen lähes geometrisessa sarjassa, sota terrorismia ("war on terrorism") vastaan ja urkinnan teknologinen ylivertaisuus.
Erilaisin maailmanlaajuisin yksityistämisprojektein käytännössä kolonialisoidaan jälleen (kolonialsmi, wikipedia) yhteiskuntia. Lähi-Idässä, Afganistanissa, Irakin, Libyan ja Syyrian kohdalla valtiorakenteet on sotilastoimin romahdutettu ja kansallinen varallisuus, kuten öljy tai unikkopellot, yksityistetty. Näistä maista on käytännössä tullut tai ne ovat osa siirtomaistamisprojektia. Pakolaiset vaeltavat Euroopan teillä.
Pohjoismaat eivät ole tästä kehityksestä irrallaan ehkä Norjaa ja Islantia lukuun ottamatta.
Terveydenhuollon (SOTE), maaperän mineraaleja hyödyntävän kaivostoiminnan, sähkönsiirron ( Caruna) tai viestintäverkkojen (digita) yksityistäminen ei ole perimmältään tuotannon tehostamista markkinoiden kautta, missä vaatteissa se meillekin myydään, vaan siirtomaistamista.
Sitä toteutetaan, kuten ennenkin siirtomaa-aikaan, jakamalla etuja ja rahaa virkamiehille, liikemiehille ja poliitikoille, korruptoimalla suoraan, lobbaamalla ja epäsuorasti käyttäen erilaisia median trollauksia ja muita pr-kikkoja päätöksenteossa tarvittavan tiedon hämärtämiseen. Suomessa kohteena ovat valtio- ja kunta-instituutiot ja päämääränä sosiaaliturvan ja hyvinvointivaltion romauttaminen privatisoimalla, jolloin päätöksenteko myös siirtyy ulkomaisille suursijoittajille ja sosiaaliturva alkaa toimia kvartaalitalouden logiikalla köyhdyttäen Suomen valtion lisäten myös valtion velkaa verovarojen siirtyessä pois kansallisesta kierrosta veroparatiisien säiliöihin.
Toisaalta kyseessä on myös tulonsiirto työtätekeviltä alemmilta tuloluokilta ja keskituloisilta suurituloisille ja yleisemminkin sijoitusomaisuuden varassa eläville. Verotuksella aikaansaatavan tulojen tasauksen sijaan (veroprogression poistaminen - verotus kevenee) lisääntyvät erilaiset suorat maksut yrityksille ja yksityisille vakuutuslaitoksille sellaisista välltämättömyyksistä, jotka ennen kustannettiin ainakin osin yhteisin verovaroin, tai kokonaan, kuten esim. terveyskeskusten tuottama sairaanhoito 1980-luvulla oli. Lähitulevaisuudessa terveydestä ja hoivasta on tullut ja tulee konkreettisesti pelkkä kauppatavara. Näistä on varallisuuteen katsomatta pakko maksaa, moni vain ei käsitä, että tämä on regressiivistä verotusta.
Arvioita poliittisten puolueitten kääntymisestä uusliberalismiin Suomessa - eli mihin saakka Suomella oli malttia vaurastua?
Politiikanteon muuttumista avitti Suomen suuri lama 1990-luvulla, minkä taustat vahvasti olivat koko Kekkosen jälkeisessä politiikanteossa 1982 alkaen, missä yhtenä johtotähtenä oli, että taloudellisen liberalisoinnin uskottiin takaavan poliittisen liikkumavapauden lisääntymisen Venäjän suhteen myös pidemmällä aikavälillä. Valtion tai talouselämän ylimmässä johdossa ei ymmärretty, miten liberalisointi olisi pitänyt viedä läpi, siitä on osoituksena mm. suurten liikepankkien SYP ja KOP sekä säästöpankkien, valtion Postipankin ja koko punapääoman konkurssit. Päätöksentekoa ohjasi tietämättömyys ja ahneus. Talousguru Pentti Kourin muistelmissa on tästä mielenkiintoista hiljaista tietoa.
Kouri oli kouluttautunut samanaikaisesti Atlantic-Schoolissa Britanniassa Jorma Ollilan kanssa ja USA:ssa liikkui George Sorosin lähipiirissä. Tiettyä polkuriippuvuutta voi tästäkin hakea.
Sosialidemokraatit eivät ole siis yksin new democrat -malleineen, muissa suomalaisissa
puolueissa ja puolueideologioissa eivät asiat näytä olevan sen paremmin.
Keskustapuolue, joka alkiolaisen aatteen mukaan toi käytäntöön monet
hyvinvointiuudistukset yhdessä sdp:n kanssa, on sosiaalipolitiikan
alasajossa uusliberaalistunut vielä pahemmin, lisänä K-linjan vahva
vanha kallistuma Venäjän valtapiiriin (mm. Esko Aho pankkilaisena) ja keskustalaiset osaavat
oligarkkipelit (eli valtion omaisuuden siirtämisen puolueen eri toimijoille "edullisesti") jo vanhastaan Kekkosen kauden perintönä. Nokia myös linkittyy monivuotisen pääjohtajansa kautta keskustapuolueeseen. Kekkosen lähipiiriin kuuluneen Kustaa Vilkunan kautta myös Kone mitä ilmeiseimmin on keskustamyönteinen, tosin yritys on säilynyt suomalaisena, mikä voi olla osoitus sitoutumisesta koko suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta on tietysti riippuvaista omistajien oletettavasti vaihtelevista henkilökohtaisista mieltymyksistä.
Kokoomus on siirtynyt kepeästi "koti,
uskonto isänmaa" -aatteista monikansalliseksi ja isänmaattomaksi,
Trumpia jäljittelevän julkisuushahmo Harkimon Venäjälle suuntaamat Hartwall-areenan sekä jääkiekkojoukkue Jokerien myynti ja puolueen kestonokkamiehen Häkämiehen norjalaisten kanssa
tekemät Yara-kaupat esimerkkinä. Isänmaa on myynnissä, kunhan kokoomuspoliitikko saa osansa. Kreikan pankkiselvittelyihin Kataisen hallitus napin painalluksella latasi 10 miljardia euroa meidän verovarojamme, ilman mitään erityisiä neuvotteluja. Kuvittelisin esimerkiksi Tanskan vastaavassa tilanteessa vakavasti harkinneen eroa eurosta, jolloin vastuu euroalueen hölmöilyistä olisi vältetty. Nyt Tanska, Ruotsi ja Britannia säästyivät oman valuutan ansiosta. Sittemmin Kataisesta on tullut komissaari. Puolue pysyttelee kannatusluvuissa korkealla Britannian toryjä jäljitellen mainostoimistoja ja median hallintaa hyväksikäyttäen ja vanhalla isänmaallisella imagollaan. Teollisuuden etuja ajava puolue saattaakin osoittautua kilpailukyvyn rapauttajaksi, kun suomalainen hyvin toiminut ja edullinen infrastruktuuri murenee ideologisen privatisoinnin ansiosta.
Yksityisyritteliäisyys valtion ja kuntien omaisuudella on edelleen vuonna 2017 päivän muotivirtaus ( ks. Suomen valtionyhtiöiden myynti). Lipposen eri hallitukset möivät valtion omaisuutta lehtitietojen mukaan määrällisesti eniten. Ammattiyhdistysliikettä marginalisoitiin. Kyseessä oli laajapohjaisia hallituksia. Ei ihme, että Suomessa haettiin vaihtoehtoa, suuri jytky ei tullut yllätyksenä.
Mukana ovat olleet hallitusvastuussa mukana ollessaan yhtä lailla kristilliset, RKP ja vasemmistoliitto.
Perussuomalaiset erottuvat trumpistisella tieteenvastaisella, uskonnollissävytteisellä, kansallisvaltiota korostavalla ja maahanmuttovastaisella retoriikallaan (Huhtasaari), joka hämärtää kannattajilta puolueen
hallituksessa koko ajan ajamat austeristiset uudistukset ja sen tekemät "köyhän kansan" vyönkiristykset ja
työttömien kepityksen, josta puolueen ministerin ajama työttömien aktiivimalli on yksi esimerkki. Verorahaa ei amerikkalaisen isonveljen mukaan suunnata hyvinvointivaltioon vaan vaikkapa puolustusinvestointeihin. Ihmisten ahdinkoon tarjotaan peiliin katsomatta syyllisiksi sosiaalituilla eläviä, maahanmuuttajia ja pakolaisia, mikä suuntaa vihaa ja tyytymättömyyttä yhteiskunnan heikoimpiin, puolustuskyvyttömiin ja on tyypillistä hajota ja hallitse politiikkaa.
Vihreät ovat ehkä omituisin eurooppalainen
viherpuolue, he kun toivat hallituskaudellaan maahan enemmän uutta ydinvoimaa kuin kukaan
olisi osannut arvata. Puolue on ollut myös näyttävästi myymässä Suomen valtionyhtiöitä. Oppositiossa ollessaan he ovat esittäneeteet julkisuudessa hyvinvointiyhteiskuntaa puoltavia kantoja. Siitä huolimatta sosiaalipolitiikka on myös vihreillä ollut uusliberaalia, austeristista kiristyspolitiikkaa suosivaa.
Kaikki kynnelle kykenevät siis ovat myyneet surutta
uusliberalismin austerity-politiikan mukaisesti valtion ja kuntien
omaisuutta yksityisille tahoille. Unhoon on jäänyt (???), että
kauppaketjun loppupään omistaja määrää ja tulouttaa veronsa esim.
Luxemburgin kautta, siirtää tuotantonsa muualle tai määrää
monopolituotteille kuten sähkönsiirrolle haluamansa hinnan, eikä välitä
loppujen lopuksi ihmisille tuotetuista palveluista tai tuotteista,
kunhan nämä ovat siirtyneet demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin
ja osakkeen hinta kohoaa. Kun kaikki on myyty (maat, vedet ja valtion-
ja kuntien yhtiöt) ollaan palattu torppariaikaan tai
feodaaliyhteiskuntaan ja valta siirtynyt sinne missä omistajat ovat.
Näitä usein ulkomaisten omistajien jakamia asemiaanko poliittinen rälssi
yrittää itselleen haalia ja kuvittelee saavansa? Eduskunta purkaa omaa valtaansa ja tuhoaa suomalaista demokratiaa lobbareiden houkuttelemana.
Suomettuminen eli
Finlandisierung oli tähän verrattuna pienimuotoista (koska konkreettiseen maan myymiseen ei tuolloin onneksi ollut mahdollisuuksia, sen sijaan Neuvostoliitto palautti Porkkalan) ideologista maansa myymistä,
joka vielä osin tapahtui ketunhäntä kainalossa. Suomettuminen tosin mahdollisti nykypolitiikan, kun Suomen idea hämärtyi, ei ole koettu arvokkaaksi pitää itsenäisestä Suomesta kiinni tai ei ole uskottu, että Suomi taitavalla ulkopolitiikalla pärjää alistumatta jollekin suurvallalle. Tällöin Suomi jää kahden imperiumin hyvin haavoittuvaksi rajamaaksi, mikä kohtalo pystyttiin onnekkaasti ja neuvokkaasti välttämään 1918 ja 1944.
Kiristyspolitiikan
(austerity-politiikan) täytyy olla oikeaa, onhan sen teoreetikolle nyt
vuonna 2017 saatu suomalainen nobelpalkinto, yhdysvaltalaistuneelle Bengt
Holmströmille. Tämä istui aikansa Nokian hallituksessa, kannattaa panna
merkille. Olisiko tässä tullut esiin Suomen valtiovarainministeriön
aatteellinen Elop?
Tietenkin
puolueissa on sisäisiä painotuseroja. Puolueitten rivijäsenet ja
kannattajat eivät ole vielä havainneet, mitä on tapahtunut, koska syitä
ja seurauksia on vaikeaa hahmottaa ja koko ajan poliittinen epäolennaisuuksiin kohdistettu debatti
ja voimallinen viihdemaailma toimii savuverhona ja kansalaisaktiivisuuden passivoijana.
Austerity-politiikan seuraukset näkyvät arjessamme. Työttömiä alkaa olla lähes jokaisen
suomalaisen lähipiirissä. Kaikenlaiset maksut kohoavat, terveydenhuolto, sähkönsiirto jne. kallistuvat moninkertaisesti, verovähennykset kompensoivat nuo hyvätuloisilta regressiivisesti, mitä enemmään saat nimellistuloja, sitä enemmän verovähennys sinua auttaa. Velanottoa siirretään valtiolta yksityisille, kun rahat eivät riitä välttämättömyyksiin ilman pikavippejä. Valtion velka hyvin todennäköisesti silti kasvaa, koska kulutuskysyntää on supistettu ja valtion tulot pienenevät.
Työttömyys, kansalaisten velkaantuminen ja maksunkorotuksina ja verovähennyksinä tehtävät tulonsiirrot varakkaimmalle 1%:lle kuuluu osana austerity-politiikan mekanismiin.
Osa kansasta uhrataan kvartaalivoittojen alttarille. Mielestäni ihan turhaan. Noudatettavaa politiikkaa voi, saa ja täytyy muuttaa.
Kuten aiemmin olen todennut, Saksassa pinnan alla on virtauksia, jotka kannattaisi ottaa huomioon ja todesta.
Huolestuttavaksi tilantee tekee SPD:n Schröderin aikaan tehty ideologinen siirtymä new-democrat - new-labour -linjalle, kannattamaan uusliberalistista talouspolitiikkaa. Saksassa kipurajan ylittänyt matalapalkkatyöllistäminen oli juuri SPD:n aikaansaamaa.
Hylätessään hyvinvointivaltion ja liittyessään maailmanlaajuiseen globaaleja suuryrityksiä ja isoja kansallisvaltioita suosivaan globalisaatio- ja kolonialisaatiokehitykseen, jossa keski- ja työväenluokka uhrataan superrikkaiden eteen, jätetään nämä äänestäjät oikeistopopulistien armoille. On jo nähty, että hyvinvointivaltiota puolustavan poliittisen tahon puuttuessa turvaudutaan mihin tahansa rahavallan rahoittamien mediavelhojen tarjoamaan oljenkorteen, kuten USA:ssa Trumpiin ja Ranskassa Macroniin.
Saksan ollessa Euroopan mahtivalta, sen kääntyminen pitkästä aikaa oikeistopopulismiin, on kaikille ja erityisesti Unioniin kuuluville sangen huolestuttavaa. Venäjä myös tätä kehitystä kulisseissa tukee.
Mikäli SPD ei nyt vaihda politiikkaa ja menee new-labour -agendalla hallitukseen, se seuraavissa vaaleissa tulee hyvin todennäköisesti häviämään kartalta poliittisena voimatekijänä.
Käsittääkseni tämä on Schultzille viimeinen mahdollisuus kääntää kelkka työväen- ja keskiluokan puoleen. Uusliberaalin politiikan vaihtaminen Britannian Labourin tavoin takaisin sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion puolustajaksi ja kiristys- eli austerity -politiikan vaihtaminen uudenlaiseen taloudenpitoon ja luopuminen pankkijohtoisuudesta ja amerikkalaisten toisesta maailmansodasta lähtien ylläpitämästä lieasta pelastaisi käsittääkseni SPD:n ja koko Euroopan epävarmalta mustalta tulevaisuudelta.
