During the September 11 attacks in New York
(2001) I sat safely in a big auditorium of University of Turku listening
to professor Olli Kangas splendid double lecture of different
welfaresystems in the world. We had just a small break because of the
news and the professor continued as usual to the very end of the
lecture. The faculty of social policy during the time I was studying
there was a very nice experience of a dynamic and energetic scientific
community I had not met before.
The other branch in the faculty was study of poverty, presented by professor Ritakallio.
Today I can note that the principal knowledge presented for example in Joseph Stiglitz's 2012 published
The Price of Inequality and even Thomas Piketty's
Capital in the Twenty-First Century (2013) was alredy available for us by then.
It
is astonishing that this knowledge was not used for rational policy
making in Finland but ignored and overrun by neoliberalistic policies
already known to be harmful for a majority of citizens in a small nation
like Finland in the light of knowledge already gathered from financial
crises and deep economic depression of 1991-1993.
Instead
social democrats in power (1995-2003) turned to the way of Giddens and
Blair in spite of their public relations image of being defenders of the
Nordic welfare state, first by beginning to use expression welfare
society, which opened step by step the mind towards monetaristic reform.
By the way perhaps the most influential social democrat those days in
Finland prime minister (1995-2003) Lipponen has still 2016 publicly
expressed of being a true blairite.
Perusteet
Maailmantalous on talouselämän eri toimijoiden muodostama elävä
verkosto, mihin oikeastaan kaikki inhimillinen toiminta on yhteydessä.
Tarkastelumahdollisuuksia on lukemattomasti. Yleensä näemme
keskusteluissa vain kapeita näkymiä. Pohjimmiltaan
ajattelussa voidaan edetä miten syvälle hyvänsä, vaikkapa filosofiseen käsiteanalyysiin. Esimerkiksi velan tai
rahan käsitteet
ovat koko ajan laajentumassa ja saamassa uusia ulottuvuuksia, joita taas
voidaan pyöritellä ja analysoida loputtomasti. Tällöin kuitenkin
jokapäiväisen elämän kannalta joudutaan helposti tilanteeseen, missä
metsää ei nähdä puilta.
Tarkastelun perusperiaatteena voitaisin käyttää mottoa: talouden pitää olla ihmistä varten - ei päinvastoin.
Uskon
myös, että sosiaalipolitiikka ja ympäristönsuojelu ovat tulevaisuudessa
yhä keskeisemmät tekijät maailmantalouden muotoutuessa ja tulevaisuuden
menestystä haettaessa. Menestys ei löydy lopulta ainoastaan
kilpailusta tai kilpailukyvystä, vaan yhteistyöstä ja laillisuuteen
perustuvista taloudellista toimintaa ja elämää ohjaavista
instituutioista. Tämä edellyttää myös yksilöllisyyden ja elämän
rajallisuuden eli kuoleman olemassaolon tiedostamista. Ihmiselle on
annettu elinaikaa enintään 120 vuotta. Tämä lienee toinen perusperiaate.
Jokaiselle pitäisi mielestäni tuona aikana kyetä takaamaan riittävä
toimeentulo ja ihmisoikeudet. On käsittämätöntä, ettei sellaiseen kyetä.
Kolmanneksi
olen sitä mieltä, että historian tapahtumista voi oppia, samoja
virheitä ei kannattaisi toistaa ja että se on mahdollista, sillä onhan
tekninen kehityskin ollut kumulatiivista inhimillistä toimintaa.
Tarvittiin
kaksi maailmansotaa 1900-luvulla ennen kuin maailman talousjärjestelmä
vakautettiin sopimalla pelisäännöt hallinnollisin toimin
Bretton-Woods
järjestelmällä. Spekulaatiotalous alistettiin maailmanlaajuisesti
sääntelylle. Tärkeä osuus tässä oli pankkijärjestelmän sääntelyllä, joka
toteutettiin ensin Yhdysvalloissa presidentti Rooseveltin
allekirjoittamalla
lailla
1933. Se esti spekulaatiotalouden aiheuttamat haitat. Lopullisesti
työttömyys ja lama katkesi Yhdysvalloissa vasta toisen maailmansodan
aikana, kun valtio mobilisoi voimavarat yhteisen päämäärän
saavuttamiseksi. Bretton-Woodsin kausi kesti 1970-luvun puolelle ja oli
läntisessä maailmassa jatkuvan tasaisen talouskasvun aikaa.
 |
| Franklin D. Roosevelt, Yhdysvaltain presidentti 1933-45 | (google kuvahaku) |
Rahoitus on tietotekniikan
kehityksen myötä 2000-luvulla etääntynyt
tuotantotaloudesta ja konkreettisesta maailmasta. Tämä on ongelma, mutta
myös uusi tilanne, jossa mielikuvitustalouden hoito on uudenlaista ja
se näyttää kestävän 1900-luvun alun trustikapitalismia paremmin
erilaisia romahduksia,
jättimittakaavassa tapahtuvia tulonsiirtoja, ja inhimillisen
luottamuksen puutetta eri tasoilla. Se on mahdollistanut nopeasti
syntyneet miljardiomaisuudet ja toisaalta miljoonien ihmisten
orjuutuksen niin pienipalkkaisiin töihin, etteivät ihmisoikeudet
toteudu. Muutoksia on vaikea huomata, sillä ne tapahuvat demokraattisen
päätöksenteon ulottumattomissa tai kaikenkattavan konsensuksen hengessä
ja kansalle tarjotaan samaan aikaan massiivisen tajuntateollisuuden
usein laskelmoitua oopiumia.
Presidentti Bill Clintonin presidenttikauden aikana v. 1999 korvattiin tuo vuoden 1933 sääntelylaki ns.
Glibba-lailla
, joka avasi aivan uuden pelikentän rahoitukselle ja samalla palattiin
tavallaan 1900-luvun alkupuolen tilanteeseen ja toistuvien
finanssikriisien maailmaan.
Se, että Yhdysvaltain
liittovaltion budjetti oli Clintonin jättäessä presidentinviran 2001
ylijäämäinen ja kääntyi nuoremman Bushin aikana
alijäämäiseksi
liittyy varakkaimmille tehtyjen veronalennusten ja aloitettujen
Afganistanin ja Irakin sotien lisäksi juuri myös Glibba-lakiin, mistä
suoranaisesti seurasi finanssaimaailman talousromahdus v. 2008. Pankit
pelastettiin verovaroin. Jälleen kerran julkinen talous pelasti ainakin
tilapäisesti pankkimaailman jättiläiset siirtämällä tappiot valtion
taseeseen, purkamatta kuitenkaan tuota tuhoisaa lakia. Osoitus siitä,
että finanssimaailma mitä suuremmassa määrin omistaa poliitikot ja näin
muodoin lainsäätäjän ja pystyy pelaamaan itselleen tappiotonta peliä.
Katso lähempi analyysi esim.
Goldman Sachs
-pankkiiriliikkeen osalta, joka vuonna 2016 käytti avoimena tukena
noin 6 miljoonaa dollaria erilaiseen poliittiseen vaikuttamiseen,
suoraan tukeen tai lobbaamiseen USA:ssa,
täältä. Ainakin
Bush, Clinton ja Obama ovat rahoituksellisesti olleet Goldman Sachsin
miehiä, Trumpin hallinto on suoraan goldmanilaisia.
Euroopan Unionissa ja paikallisemmassakin politiikassa ja myös Suomessa olisi syytä seurata vastaavanlaisia
rahavirtoja. Koska talouspelureiden
vaikuttaminen
on näin voimallista, käy yhä ilmeisemmäksi, miksi kansalaiset eivät
äänestä ja miksi länsimainen demokratia on niin suurissa vaikeuksissa,
vallanjako ei toimi.