TALOUSKASVUA EI TULE, MIKSI

 

 

PITÄISIKÖ PUHUA RENTISTÄ? 

 

- Suomen ideaa etsimässä

 

- talouskasvuako haetaan?

 

 

 

Rentti kuulostaa oudolta sanalta suomen kieleen, mutta parempaakaan ei vielä ole keksitty. Rentti on kuitenkin ihan hyvä yleisnimi, joka kokoaa sellaiset suomalaisille tutut tutkimuskohteet kuten taloudellinen rentti (esim. luonnonvaroista: parempi peltomaa tuottaa enemmän kuin kehno), ylivoitot (tietyssä erikoistilanteessa, esim. pandemia ja maskit), markkinavoima (esim. yrityksen kyky vaikuttaa hintaan, monopoliasema kuten Caruna), julkinen valinta (poliittinen etu johtaa taloudelliseen etuun esim. sääntelystä), yritystuet, asunto- ja maankorko (tuotto tulee esim. kaavoituksesta), tai sääntely (lupajärjestelyt, ammattipätevyydet).

Rentier‑kapitalismi viittaa kapitalismin muotoon, jossa keskeinen osa tuloista ja taloudellisesta vallasta perustuu omaisuuden hallinnasta saataviin tuottoihin – kuten vuokriin, korkoihin, lisenssimaksuihin ja muihin omistajuuteen perustuviin tulovirtoihin – eikä ensisijaisesti tuotannolliseen toimintaan, investointeihin tai palkkatyöhön.

Kansainvälisessä poliittisen taloustieteen kirjallisuudessa käsitettä on hyödynnetty erityisesti analysoitaessa varallisuuserien (asset), infrastruktuurin ja luonnonvarojen omistuksen kasvavaa merkitystä kehittyneissä OECD-talouksissa (Christophers 2020; Piketty 2014).

Nämä ovat Suomessakin päivänpolttavia kysymyksiä, merkitystä on sillä kuka omistaa kaivoksemme tai pohjavetemme, jotka pitäisi rajata Commons-yhteisomistuksen piiriin, mikäli Suomen idea on olla suvereeni valtio. Valtion omistus takaa paitsi tuoton myös demokraattisen hallinnan. Demokratian heikko puoli on, että yksityistämistä ajavien ideologien saadessa enemmistön parlamenttiin voidaan valtion itsenäisyys ja suvereenisuus purkaa kuin huomaamatta, mikäli edellä mainituilla ei ole perustuslain suojaa, jolloin oppositiollakin on jotain sanottavaa. Mikäli parlamentissa vallitsee konsensus suvereenisuuden purkamisesta ja itsenäisyyden häivyttämisestä on Suomen idea sitten olla siirtomaa tai banaanitasavalta.

Suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa rentier‑kapitalismi on kuitenkin jäänyt käsitteenä vähäiseen käyttöön. Tämä on huomionarvoista, sillä maan‑ ja metsänomistus, luonnonvararentit sekä valtionyhtiöiden historiallinen rooli ovat olleet keskeisiä taloudellisen vallan ja tulonmuodostuksen lähteitä Suomessa. Rentier‑ilmiön heikko näkyvyys ei johdu sen puuttumisesta, vaan siitä, että sitä on pitkään tarkasteltu hajanaisina ilmiöinä ilman yhdistävää käsitteellistä kehystä. Tarjoan tähän nyt renttiä.

Millä tavoin ja millaisin institutionaalisin mekanismein siitten rentier‑logiikka on muotoutunut ja vahvistunut osaksi Suomen kapitalismia?

Klassisessa poliittisen taloustieteen traditiossa rentti määritellään tuloksi, joka perustuu omistukseen eikä työpanokseen. Jo Ricardon (1817) maankorkoteoria osoitti, että maa tuottaa tuloa niukkuutensa ja yksityisen hallintaoikeuden vuoksi, ei siksi että omistaja lisäisi tuotantoa. Marxilaisessa analyysissa rentti tulkitaan osaksi lisäarvon omimista ilman suoraa osallistumista lisäarvon tuottamiseen.

Keynesiläisessä perinteessä rentier‑luokka (omistuksistaan tuloa saavat) nähdään dynaamisen kasvun esteenä, koska omistukseen perustuva tulonmuodostus ohjaa pääomaa pois tuotannollisista investoinneista. Keynesin ajatus rentierin häviämisestä lopulta tarpeettomana kytkeytyi nimenomaan investointien, ei pelkän tulonjaon ongelmalliseen kehitykseen. Keynesin mukaan rentierin passiiviset sijoitukset menettävät merkityksensä korkotason laskiessa, koska pääoman niukkuuteen ja riskittömään korkotuloon perustuva sijoittaminen ei enää tarjoa elinkelpoista tuottoa. Toisin sanoen rentierin passiivinen sijoittaminen, joka perustuu pelkkään rahoitusvarallisuuden omistamiseen, eikä aktiiviseen tuotannolliseen riskinottoon, menettää houkuttelevuutensa korkotason laskiessa.

Nykykeskustelussa rentier‑kapitalismia on analysoitu etenkin tilanteissa, joissa omistusoikeus niukkoihin resursseihin mahdollistaa pysyvän tulon ilman vastaavaa riskinottoa tai tuotantopanosta (Christophers 2020). Pikettyn (2014) kuuluisa r > g‑asetelma tiivistää tämän dynamiikan: jos pääoman tuottoaste ylittää talouskasvun, varallisuus ja siitä saatavat tulot kasaantuvat omistajille, mikä heikentää sekä tulonjakoa että kasvun pitkän aikavälin edellytyksiä. TALOUSKASVU ESTYY.

Ennen teollistumista Suomi oli selvästi agraarinen yhteiskunta, jossa maanomistus muodosti keskeisimmän taloudellisen vallan lähteen. Torppari‑ ja lampuotijärjestelmät loivat tyypillisiä rentier‑suhteita: maanomistaja sai tuloa vuokrasopimusten, luontaisetujen ja työvelvoitteiden kautta ilman suoraa osallistumista maataloustuotantoon.

Taloudellisesta näkökulmasta kyse oli puhtaasta maankorosta ricardolaisessa merkityksessä. Maan arvo ja siitä saatava tuotto määräytyivät yksityisen omistusoikeuden sekä niukkuuden perusteella, eivät tuotannollisen panostuksen kautta. Tässä mielessä esiteollinen Suomi edusti rentier‑rakenteista taloutta jo ennen modernia kapitalismia.

Vuoden 1918 torpparilaki (laki vuokra‑alueiden lunastamisesta, 135/1918) merkitsi poikkeuksellisen suoraa poliittista puuttumista omistukseen perustuviin rentier‑suhteisiin. Laki antoi torppareille ja mäkitupalaisille oikeuden lunastaa viljelemänsä maa‑alueet omistajan tahdosta riippumatta, mikä johti laajaan maan uudelleenjakoon.

Torpparilaki ei ollut ainoastaan sosiaalipoliittinen uudistus, vaan myös rakenteellinen toimi, jolla purettiin maanomistukseen perustuvaa passiivista tuloa. Omistuksen legitimiteetti sidottiin tuotannolliseen käyttöön ja yhteiskunnalliseen vakauteen. Kansainvälisesti vertaillen tämä asettaa Suomen poikkeukselliseen asemaan, sillä monissa Euroopan maissa suurmaanomistajien rentier‑asema säilyi pitkälle 1900‑luvulle.

Metsänomistus muodostaa suomalaisen rentier‑historian erityismuodon. Metsä on samanaikaisesti tuotantoresurssi ja varallisuuserä, ja sen tuotto perustuu suurelta osin omistusoikeuteen. Hakkuutulot, myyntivoitot ja metsän arvonnousu voidaan erottaa metsätalouteen osallistuvan työn määrästä. 1920-1930 -luvuilla metsänomistus hajautui laajemmalle ja yhtiöitten omistuksia rajoitettiin lailla ja yksityisomistus kasvoi 1970-luvulle asti ja on pysynyt noin 60%:ssa.

1900‑luvulla metsärentti integroitui kuitenkin tiiviisti kansalliseen teollistumisprojektiin. Metsäteollisuuden, vientipolitiikan ja verotuksen kautta metsänomistukseen perustuva ylijäämä ohjattiin investointeihin ja työllisyyteen. Metsänomistus sisälsi rentier‑piirteitä, mutta ne olivat poliittisesti säädeltyjä ja tuotannollisesti poliittisesti oikeutettuja. Metsänomistus antoi rentier-tuloja myös yksityisille ja maanomistusolojen muutoksissa todennäköisesti hajautti renttiä eri väestöryhmiin.

Toisen maailmansodan jälkeinen siirtokarjalaisten ja rintamamiesten asuttaminen merkitsi uutta maareformia. Vuoden 1945 maanhankintalaki johti laajamittaiseen maa‑alueiden uudelleenjakoon ja omistuksen hajauttamiseen.

Asutustoiminta ei ollut ainoastaan pakkotilanteen sanelema sosiaalinen, vaan myös talouspoliittinen muutos: se esti maaomaisuuden keskittymistä ja hillitsi rentier‑logiikan vahvistumista. Omistusoikeus sidottiin velvollisuuksiin, viljelyyn ja jälleenrakentamiseen, mikä piti omistamisen normatiivisesti erillään passiivisesta vuokranotosta.

Siirtyminen dualistiseen tuloverojärjestelmään 1993 erotti kuitenkin pääomatulot ansiotuloista [Ahon hallituksen tuloverolaki (1535/1992)] ja määritteli ne tasaveroisesti verotettavaksi tuloluokaksi. Syntyi kahden kerroksen väkeä: renttiä alettiin verotuksellisesti suosia. Täysin päinvastoin, kuin olisi luullut kasinokapitalismin jo osoittauduttua katastrofiksi pankkien konkursseissa. Siitä ei tahdottukaan luopua, vaan palkita.

Tämä muutos oli luonteeltaan normatiivinen. Omistukseen perustuva tulonmuodostus irrotettiin työn verotuksellisista tasa‑arvo‑ ja solidaarisuusperiaatteista ja kehystettiin ja propagoitiin taloudellisen tehokkuuden kysymyksenä. Pääomatulojen eriyttäminen vahvisti rentier‑logiikkaa koko talousjärjestelmässä ja teki varallisuuteen perustuvasta tulonmuodostuksesta ennakoitavaa ja institutionaalisesti suojattua. Lisäksi jatkettiin jo omaksuttua uusliberaalin talousopin soveltamista. Opin mukaisesti alettiin kutistaa valtiota.

Valtionomistus on Suomessa toiminut historiallisesti merkittävänä commons‑pohjaisena vastapainona rentier‑kapitalismille. Valtionyhtiöiden tuottamat tulot olivat kollektiivisia varoja, joita voitiin ohjata infrastruktuuriin, koulutukseen ja teolliseen kehitykseen. Valtion yrityksiä oli kehitetty Kekkosen valtakaudella, kun varoja suunnattiin teollistamiseen ja raaka-aineita saatiin huokealla Neuvostoliitosta. Ne olivat pääosin hyvin tuottavia ja Suomelle sopivia yrityksiä, jotka olivat kansainvälisesti kilpailukelpoisia.

Näitä alettiin yksityistää uusliberaalin ideologian mukaisesti ja mm. väittämällä, että näin Suomi muuttuisi länsimaiseksi vapauduttuaan Neuvostoliiton ikeestä. Yksityistämiset etenivät Suomessa kolmessa pääaallossa: 1980‑luvun lopulla kehitys alkoi liberalisaationa: avattiin finanssimarkkinat, 1990‑luvun lama vauhditti ns. rakenteellista yksityistämistä – rakennemuutosta – valtio vetäytyi monilta suoran omistuksen ja tuotannon alueilta ja julkisia toimintoja yhtiöitettiin, kilpailutettiin, avattiin markkinoille ja valtionyhtiöitä alettiin osittain yksityistää, muuttaa osakeyhtiölogiikalle ja kaikki on huipentunut 2000‑luvun omistajaohjauksen normalisoitumiseen. Valtio toimii salkunhoitajana.

Julkinen sektori muutettiin toimimaan ns. ”markkinalogiikalla”.

Kemiran, Soneran, Fortumin, Outokummun ja Rautaruukin tapaukset osoittavat, kuinka aiemmin commons‑luonteiset infrastruktuurit ja tuotantovälineet muutettiin pörssiyhtiöiksi, joissa omistustuotot irtautuivat tuotannollisista ja teollisuuspoliittisista tavoitteista.

Rentier‑kapitalismin vaikutus talouskasvuun on ensisijaisesti pitkän aikavälin rakenteellinen kysymys. Kun pääomaa sitoutuu olemassa oleviin varallisuuseriin (asset) – kuten asuntoihin, infrastruktuuriin ja finanssiomaisuuteen – tuotannolliset investoinnit heikentyvät. Samalla commons‑tulojen supistuminen kaventaa julkisen vallan mahdollisuuksia rahoittaa kasvua edistäviä investointeja. Tämä on nyt nähtävissä.

Suomessa tämä kehitys on ollut asteittainen mutta selvä: asuntovarallisuuden arvonnousu, pääomatulojen verokohtelu ja valtionomistuksen purkaminen ovat vahvistaneet omistamiseen perustuvaa taloudellista valtaa suhteessa tuotannolliseen toimintaan.

New Public Mangement -ajattelumalli on samaan aikaan 1990-luvulta tuotu julkishallintoon. Sen mukaan julkishallinnon yksiköitä on yhtiöitetty ja organisaation rakenteita muutettu yksityisyritysten kaltaisiksi. Virkavastuulla ja lain alla poliittisessa valvonnassa Suomessa hyvin toiminut korruptoitumaton Weberiläinen byrokratia on korvattu tulosjohtamisella ja konsulteilla yleensä väittämällä julkishallintoa tehottomaksi. Samalla on julkishallinto ja sen tuottamat terveydenhuolto, teitten kunnossapito, sähkönsiirto ja oikeastaan mikä hyvänsä on ollut mahdollista eri tilanteissa yksityistää, yksityistetty ja liitetty joko yksityistettynä julkishallinnon ”hybridi”byrokratiana tai kokonaan yksityisenä osaksi rentier-systeemiä. Ikävää on, että tällöin paljon rahaa ja valtaa on kadotettu myös maan rajojen ulkopuolella majaileville omistajille, joista ei ole tarkempaa tietoa. Eri oligarkkeja voi vain veikkailla niin idässä kuin lännessä, tunnetuista esimerkkinä vaikka Harjavallan nikkelitehtaan Vladimir Potanin. Yleensä omistukset lienee järjestetty Holding-yhtiöiden kautta.

Rentier‑kapitalismi Suomessa ei siis ole poikkeama tai myöhäinen tänne tuotu, vaan pitkään kehittynyt ja poliittisesti eduskunnassakin muovattu ilmiö. Historian kuluessa omistukseen perustuvia rentier‑suhteita on toistuvasti purettu ja kesytetty maareformien, asutustoiminnan ja valtionomistuksen keinoin. 1990‑luvun institutionaaliset muutokset – erityisesti verouudistus, yksityistämisaallot ja julkishallinnon rapauttaminen säästötoimilla ja sen jälkeen tehty yksityistäminen– muuttivat tämän asetelman ratkaisevasti.

Nyky‑Suomi on rentier‑kapitalismin ja tuotannollisen kapitalismin hybridi, jossa omistusoikeuden institutionaalinen suoja on vahvistunut merkittävästi ja myös hyvinvointivaltion voi sanoa kääntyneen päälaelleen, kun palkkatulojen varassa eläviltä tai työttömiltä viedään sosiaaliturva ja -palvelut, mutta rentier-tulot turvataan. Tällä on oma nimikin: nanny-state hyvinvointivaltio, Neuvostoliitossa se oli nomenklatuura eli ihmisluokka, joka eli omassa reviirissään muitten yläpuolella omine kauppoineen ja sairaaloineen.  Tämän kehityksen ymmärtäminen on keskeistä, kun arvioidaan talouskasvun, eriarvoisuuden ja talouspolitiikan tulevia reunaehtoja. Talouskasvun mahdollistaminen ja eriarvoisuuden kitkeminen vaatii rentin aseman rakenteellista muuttamista esimerkiksi verotuksen avulla. Siinä rakenteellinen uudistus olisi paikallaan. Nykyhallitus toimii juuri päinvastoin. Sen idea Suomesta on siirtomaa?

 

Lähteet

 Christophers, Brett (2020). Rentier Capitalism: Who Owns the Economy, and Who Pays for It? London: Verso.

 Heino, Saska (2015). Uusjako? Vuoden 1993 tuloverouudistus, verohistoria ja pääoma. Pro gradu ‑tutkielma. Turun yliopisto.

 Palomäki, Antti (2011). Juoksuhaudoista jälleenrakennukseen: Siirtoväen ja rintamamiesten asuttaminen. Tampere: Tampere University Press.

 Piketty, Thomas (2014). Pääoma 2000‑luvulla. Helsinki: Terra Cognita.

 Pirttilä, Jukka & Selin, Håkan (2011). “Income Shifting within a Dual Income Tax System: Evidence from the Finnish Tax Reform of 1993.” Scandinavian Journal of Economics, 113(1), 120–144.

 Rasila, Viljo (1970). Torpparikysymyksen ratkaisuvaihe. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Perustulo

 

Perustulo pelastamassa talouden syöksykierrettä

 

 

 Maailmanlaajuinen talouden romahdus on todennäköinen. Suomen hallitus on hyvinvointivaltion purkamisella tehnyt Suomen haavoittuvammaksi kuin koskaan aikaisemmin. Valtiovarainministeriö on myös järjestellyt velkoja täysin väärin Suomen kannalta vaihtamalla nollakorkoisia lainoja korollisiin. Euroopan keskuspankki ei myöskään toimi Suomen eduksi, vaan pitää korot liian korkealla.  

 

Iranin sodan takia maailmanlaajuiset kaupan ketjut ja raaka-aineiden saanti tulevat katkeamaan osittain tai kokonaan, riippuen raaka-aineesta. Heliumin, jota mm. Qatarissa on nesteytetty, puute tulee näkymään mikrosirujen valmistuksessa ja vaikeuttaa digitaalisia yhteiskuntia. Suomessa ei ole huoltovarmuustoimena säilytetty paperikirjanpidon mahdollisuutta laajalti. Tämä voi osoittautua virheeksi.

 

Ruuasta tulee lannoitteiden puutteen vuoksi olemaan maailmanlaajuinen pula. Suomessa olisi mahdollisuus nautakarjakantaa kasvattamalla tuottaa omat lannoitteet ekologisesti. Tätä ei ole otettu riittävän vakavasti suunnitelmissa huomioon. 

 

Mikäli raaka-aineiden saannin vaikeuksista huolimatta myös keinoäly AI jatkaa yhteiskunnan rakenteiden ja ammattien muutosta, tulemme saamaan yhä useampia pätkätyösuhdemalleja ja lisää työttömiä. Sellaisten työsuhteiden, joista ei makseta elämään riittävää palkkaa, tulee lisääntymään. Tämä vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen ja myös väestön normaaliin uusiutumiseen.

 

Kokopäivätyön, mihin hyvinvointivaltio aiemmin kytkettiin, aika on ohi. On kehitettävä uusi hyvinvointivaltio, jossa kansalaisille maksetaan perustuloa. Sitä täydennetään elämän eri vaiheet ja yllätykset huomioivalla sosiaaliturvalla, joka edelleen jakaa varallisuutta oikeudenmukaisesti varakkaammilta niille, joilla on vaikea tilanne - joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Sosiaaliturva on pakollinen ja jakaa myös saman henkilön maksamia veroja hänelle takaisin elämän vaikeina ja ruuhkaisina hetkinä. On syytä muistaa, että vain osa menee tuloerojen tasoittamiseen, mikäli se joillekin on kynnyskysymys.

 

Perustulo kykenisi pitämään talouden käynnissä myös nyt tulevissa myllerryksissä. Kiristyspolitiikka taas tappaa suomalaisen talouselämän ja se siirtyy halvalla muitten käsiin, mikäli se ei ole monikansallista, jolloin se kykenee tasoittamaan suomalaisia talouden järjettömyyksiä firman sisällä.

 

Valtiolla on tässä kaikessa tärkeä osuus. Valtiota ei tule kutistaa vaan lisätä nykyisestä toimivaksi weberiläisessä hengessä poistamalla keinotekoinen markkinoistaminen etiikkaan perustuvalla byrokratialla, kuten oli ennenkin. Se ei ole tehottomampi kuin markkinoistettu, vaan halvempi ja vastuullisempi. 

 

 

 

 

 

 

 

 

Suomen ideaa etsimässä - nihilismi ja nihilistinen valtioajattelu vertautuu käsitykseen suomi oy:stä

 

Suomen ideaa etsimässä - nihilismi ja nihilistinen valtioajattelu vertautuu käsitykseen suomi oy:stä 

 

Nihilistinen valtioajattelu

  

 Kansallisvaltiot alkoivat syntyä kolmikymmenvuotisen sodan jälkeen Euroopassa, kun Westfalenin rauhassa 1648 sovittiin Euroopan tulevaisuudesta. Kustaa Vaasan Ruotsi muodostui jo vahvaksi valtioksi, mihin liittyi katolisen kirkon aseman purkaminen ja reformiin oleellisesti kuulunut oman kielen aseman kehittyminen ja koulutustaon nousu. Saksaa pidetään usein kansallisuusaatteen maana, Saksa kun oli pitkään pirstaleinen ja heikko Euroopan osa, jossa haaveiltiin yhtenäisestä vahvasta valtiosta. Herder, Fichte ja Hegel keskeisinä kansallisuusaatteen ajattelijoina. 

 

Valtion vastainen ajattelu periytyy kuitenkin myös 1800-luvun puolivälin Saksaan, Max Stirneriin ja Friedrich Nietzscheen, joilta saamme nihilistisen valtioajattelun perusteet. Nihilistisessä valtioajattelussa valtiolla ei nähdä olevan mitään moraalista perustaa, tarkoitusta tai korkeampaa oikeutusta.

 

Valtio on nihilistille vain sattumanvarainen historiallinen tai vallankäytön tulos, ei mikään luonnollinen, välttämätön tai moraalisesti perusteltu instituutio.

 

Myös Carl Schmitt riisuu valtion kaikesta moraalista, mutta ketunhäntä kainalossa, sillä valtio oli keskeinen instituutio pantaessa Führerin tuumailuja toimeen kansallissosialismissa, jota Schmitt kannatti. 

 

Kun puhutaan suomi oy:stä ollaan uusliberalismin ytimessä. Valtio pidetään niukkana ja se tuottaa raamit, joissa finanssikapitalismi toimii. Kansalaiset ovat asiakkaita. Poliittinen päätöksenteko korvautuu managerialismilla, asiantuntijavallalla ja demokratia on vain yksi mahdollisuus järjestellä asiat, politiikka kutistuu tehtävien päätösten perustelutaiteeksi kansalaisiin päin. Suomi oy on oikeastaan nihilistisen valtiokäsityksen tuote: valtiolla ei ole omaa arvoa, politiikalla ei ole arvoa, valtio on fiktiivinen rakenne kuten markkinatkin. Niinpä suvereeniudella ja kansallisvaltiolla ei ole itseisarvoa uusliberaalissa tai nihilistisessä näkökulmassa.

 

Suomi oy:ssä ei ole mitään markkinointiin liittymätöntä kansallistunnetta, kansan henkeä, vain markkina-arvoja. Tältä pohjalta voi ymmärtää kansallisomaisuuden eli asuntojen siirtymisen pikku hiljaa vuokra-asunnoiksi ja ulkomaiseen omistukseen, infrastruktuuri, kuten terveydenhuolto, sähkönsiirto jne. voidaan yhtiöittää ja  ulkomaisille omistajille myydä. Siis kaikki tämä tapahtuu ilman, että kukaan kapinoi. Eduskunta ei vastusta, kun siitä tehdään tahdoton kumileimasin. 

 

Suomi oy:stä puhuminen on tehokkaammin poistanut suomalaisen nationalismin kuin taistoajan vyörytys. Nationalismi on esitetty taantumuksellisena oppina, patriotismi samoin. Ne ovat sallittuja kapealla urheilu-puolustuspolitiikka -akselilla, muutoin vallitsee globalismi ja paneurooppa-ajattelu. Vaikkapa kulttuurilla ei ole merkitystä, rahanreikä, ostetaan se edullisesti Yhdysvalloista. Infrastruktuurin voi myydä samoin kannattavat yritykset. Kansallisen lainsäädännön kapeuttaminen käy kuin itsestään, kun säästetään ikuisesti ja hyvinvointi kansalta puretaan. Valtiota puretaan ja yksityistetään tehokkuuden nimissä. Byrokratia takaa omistusoikuden ja pelisäännöt bisneksenteolle, mutta on manageriaistisesti hallittuna korruptoituva ja taloudellisesti tehoton verrattuna eettisesti oikein toimivaan weberiläiseen byrokratiaan.

 

Missä Suomen idea on? Onko valtio = me suomalaiset? Pitääkö meidän palata takaisin sääty-yhteiskunnaksi ja vieraitten alamaisiksi jos ei orjiksi? Pitääkö meidän toteuttaa Euroopan Unionin ideat riippumatta niiden mahdollisista negatiivisista vaikutuksista maahamme? Onko Euroopan Unioni demokraattinen ja miksi esim. Saksassa infrastruktuuri rappeutuu, mutta oligarkia on myötätuulessa omistuksessa ja äärioikea politiikassa?

 

Näistä ei keskustella. Syytä olisi.  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Subaltern -- mielenkiintoinen termi - köyhät kyykkyyn

 

SUBALTERN (eng.) MIELENKIINTOINEN TERMI

KÖYHÄT KYYKKYYN 

 

Antonio Gramscilta omaksuttu käsite subaltern - eli alistettu ryhmä -  on yksi valtiotieteen ja erityisesti postkoloniaalisen teorian keskeisiä käsitteitä eli liittyy läheisesti siirtomaitten kohteluun.

Teknillisen kehityksen myötä ja ammattiyhdistysliikkeen heikentämiseksi on 1980-luvulta syntynyt (katso esim. Washingtonin konsensus 1989) ja muodostettu tietoisesti kasvava ihmisrymä, joka joutuu elämään osa-aikaisissa ja epävarmoissa työsuhteissa tai työllistämään itse itsensä yrittäjänä. Alustataloudessa ruohonjuuritason yrittäjä ottaa yrittämiseen kuuluvan riskin, digitaalisen alustan tarjoava yritys taas toimii lähes riskittömänä ylätason hallinnoijana. Tullakseen toimeen, täytyy ihmisellä olla useampi tällainen työ, koska maksettava palkka tai tuloutettavissa oleva yritysvoitto on niin pieni, ettei niillä kykene tulemaan toimeen. Tällaisia monin tavoin epävarmoja työsuhteita kutsutaan prekaareiksi ja niistä riippuvaa - siis yhä kasvavaa - ihmisryhmää prekariaatiksi. Koska sosiaalietuudet ja lomaetuudet on yleensä sidottu kokoaikatöihin, jäävät nämä etuudet joko puuttuman tai ovat vajavaisia. Myöskään ammattiyhdistysliike ei ole näin hajanaisesta joukosta kiinnostunut. Prekariaatti on yhteiskunnassamme alisteinen ryhmä. Subalterni ei siis nykyään rajoitu etnisiin tai seksuaalisiin ryhmiin, sairaisiin, vanhuksiin tai köyhiin, vaan on levinnyt kaikkialle, vaikkapa yliopistoihin.

On prekaari-rymiä, erityisesti Ranskassa, Espanjassa ja Italiassa, jotka ovat saaneet ääntään kuuluville. Tämä osoittaa, että järjestäytymällä ja tietoisuudella omasta ryhmästä voidaan saada ääntä kuuluville ja nousta subalterni-joukosta pois.

 Koska alisteisilla ryhmillä ei ole käsitystä ja ymmärrystä yhtenäisestä yhteiskuntaluokasta, jonka ne voisivat muodostaa, ollakseen poliittinen voima ja kyetäkseen vaikuttamaan asemaansa yhteiskunnassa, ne jäävät vallan hierarkioiden ulkopuolelle. Ne eivät kykene edustamaan itseään, tulla kuulluksi tai vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin.

Termiä subaltern tai suomeksi subalterni on käytetty erityisesti kolonialisimin, imperialismin ja yhteiskunnallisen alisteisuuden tutkimiseen. Gramscille subalterni-luokat ovat ryhmiä, joilla ei ole poliittista tietoisuutta, yhtenäistä toimintaa tai instituutioita oman äänensä esiin tuomiseen.

Modernimpi näkemys on Gayatry Chakravorty Spivakin esseessä Can the Subaltern Speak? (1988). Spivakin mukaan subalterni on ryhmä, jonka ääni ei kuulu valtarakenteissa, sitä edustetaan toisten kautta ja usein myös tutkijat ja kriitikot puhuvat sen puolesta. 

Tämä näkyy esimerkiksi Suomessa suhteessa köyhiin tai työttömiin, mutta myös saamelaisiin. Räikeimmin vaikkapa valtiovarainministerin suusta: hän tietää, mikä köyhälle, sairaalle ja työttömälle on parasta: risusavotta, jotain pitää tehdä, työtä, työtä, työtä. Vaikka työpaikkoja, joista maksetaan säädyllinen korvaus ei ole tarjolla. Tässä toinen puhuu subalternin puolesta ja asettaa sille tavoitteen, joka on mieletön ja alentava. 

Näkyviin tulee valta-asetelma, mihin kuuluu ihmisarvon riistäminen, kun itsemääräämisoikeutta ei ole, jos ei täytä vallanpitäjän normia tai selkeämmin "Arbeit macht Frei".

Olisiko jonkun aika alkaa rakentaa poliittista tietoisuutta näille kansalaisille ja ottaa heidän asiansa ajettavakseen niin, että heidän ongelmiaan kuullaan ilman oppimestarimaista läksytystä. Ongelmat voidaan yhteiskunnassa yhteistyöllä ratkoa, mutta siihen pitää olla yhteisyyden tuomaa voimaa ja tahtoa ja myös muilta ryhmiltä, kuten ammattiyhdistysliikkeltä ja puolueilta auttaa niitä, joilla ongelmia on heidän omilla ehdoillaan heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Tällä hetkellä myös vallitsevat yhteiskunnan rakenteet (mitkä juontuvat virheellisestä talousajattelusta) estävät rationaalista toimintaa tähän suuntaan. Nämä ovat muutettavissa, mikä vaatii itsenäistä ajatustyötä ja poliittis-taloudellista voimaa.

---

 

Orwellin Vinku-sika osuu suomalaisen poliittisen keskustelun ytimeen

 

 

Uhrauksia Orwellin hengessä

 

 

Vinku ja suomalainen poliittinen keskustelu

 

Kuunnellessani pääasiassa hallituspuolueiden, mutta myös oppositiossa eläjien puheita kuulen usein, kuinka vaikeaa on määrätä kansalaisia tekemään uhrauksia, kuinka oikeastaan hallitsijamme uhrautuvat itse kun uhraavat meidät kilpailukyvyn markkinoilla ja kutistavat hirmuisen valtionvelan harteiltamme.

Viimeksi kuulin YLE:n ykkösen politiikkaradiossa kokoomuksen Ville Valkosen suusta uhraamispuhetta. Mies on yltänyt puhelahjoillaan ministeriksi asti.

Uppoaa kansaan. Moni uskoo talousoppineisiin, EU-sääntöihin, kymmenien vuosien sumutukseen siitä, että valtionvelka olisi samanlaista kuin kotitalouden velka. Siihen, että poliitikot ja talousvaikuttajat, ekonomistit, pankkiirit suuresti kärsien yrittävät estää velkalaivan uppoamista.

Vaikka kansalaiset näkevät ja kokevat palvelujen häviävän, kaiken kallistuvan, palkkojen pienenevän ja valtion velan kasvavan, kun kyseistä politiikkaa on harjoitettu. Se ei voi siis olla velanoton kasvua pysäyttävää, vaan nimen omaan sitä lisäävää politiikkaa.

Valkosen, Orpon, Purran ja myös joidenkin oppositiojohtajien puheet ovat kuin suoraan Orwellin "Eläinten vallankumous" (Orwell 1969) kirjasta, lähes sanasta sanaan muita eläimiä sortavien sikojen johtajan propagandistin Vinkun suusta, kun maito oli kadonnut, kun se sekoitettiin sikojen ruokaan ja omenat, jotka maatilalla aiemmin jaettiin tasan kaikkien kesken nyt olikin annettu sioille. Toverit-sanan olen jättänyt pois sillä se osoittelee liikaa vasemmalle, nyt kun on kyseessä lähes trumppilainen monipuoluemanipulointi. Näin Orwell 1945:

Sikojen propagandisti Vinku: "-Toivoakseni ette kuvittele, että me siat teemme tämän itsekkyyttämme ja etuoikeuksien halusta. Itse asiassa monet meistä eivät pidä maidosta ja omenista. Minä itse en pidä niistä. Meidän yksinomaisena tarkoituksenamme on niitä syömällä pitää yllä terveyttämme. Maito ja omenat - sen on tiede todistanut - sisältävät sian hyvinvoinnille ehdottoman välttämättömiä aineksia. Me siat teemme aivotyötä. Tämän maatilan johto ja järjestely on kokonaan meidän varassamme. Yötä päivää me valvomme teidän hyvinvointianne. Vain teidän tähtenne me juomme maidon ja syömme omenat."

Voisi vielä jatkaa.... 

Tulevia sukupolvia varten me nyt uhraudumme kuin talvisodan sankarit ja te annatte omenanne meille, me jaamme ne niille yrityksille, jotka niitä tarvitsevat, varsinkin ulkomaalaisomisteisille, koska he sijoittavat maahamme ja saavat niityt kukkimaan ja luovat satoja, tuhansia, ei, miljoonia työpaikkoja....Kiinaan, Intiaan, Baltiaan, jotta niitten kiinalaiset, intialaiset ja balttityöntekijät sitten kustantavat lapsiemme lapsille hyvinvointivaltion, josta ei hunajaa puutu, kaikkialla kun puhutaan suomalaisista, jotka urheasti, sisukkaasti uhrautuivat ja maksoivat valtion velkansa, vaikka kukaan muu ei niin tee, nämä maailmankaikkeuden kukkaset ja kummajaiset, niistä puhuu koko maailma.....tulevaisuudessa.....jossa keinoäly keskustelee toisen kanssa ihanan järven rannalla, jota australialainen tai kandalainen kaivosyhtiö ei ehtinyt saastuttaa ennen katastrofia.....

 

 

Mikä on EKP:n (Euroopan keskuspankki) ja vapaapalokuntien rahoituksen yhteys? Kehykset tappaa

 

 

Palaa jo, eikö kukaan sammuta? 

 

 

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (VARHA) alueella on tuskailtu, kun vapaapalokuntien rahoitusta pienennetään ehkä ratkaisevasti. Palontorjunta ja sammutustyö on isosti juuri vapaapalokuntien harteilla. 

 

Ratkaisu on aluepoliittinen, sillä Tanskan mallin mukaista tiheää paloasemaverkkoa ei meidän pinta-alalta suureen Suomeemme saada. Maaseudulla saavat siis talot palaa ja nuoriso etsiä muita harrastuksia kuin vapaapalokunta-aate. Tanska on eurooppalaisittain halvin pelastustoimessa, Ruotsi ja Suomi keskitasoa, Saksa kallis.

 

Varhan poliitikot ja virkamiehet tekevät säästöpäätöksiä, mutta heidät on asetettu kumileimasimen asemaan, demokratia tai terve järjenjuoksu ei vaikuta päätöksiin, ainoastaan kehysbudjetti, jossa asetetaan säästöille raamit. Poliitikkojen ja virkamiesten tehtäväksi tulee esittää järkevää ja yrittää perustella hölmöläisen säästötoimia. Siitä heille on järjestetty hulppea korvaus. Nakertaa demokratian moraalia ikävästi.

 

Valtio voisi auttaa, jollei sillä olisi omaa kehysbudjettiaan säästöjä varten. Poliitikot sidotaan kehyksiin säästämään, puolueet tekivät siitä jo sopimuksenkin varmemmaksi vakuudeksi. Eduskunta ja virkamiehet on sidottu demokratia unohtaen jo aiemmin Euroalueen fiskaalisääntöihin eli Eurooppalaisiin kehyksiin.

 

Oma keskuspankki ja raha auttaisi, siitä Ruotsi on esimerkki.

 

Ruotsilla mene hyvin, se ei ole hirttäytynyt euroalueen fiskaalisääntöihin, kruunu ja oma keskuspankki pelastavat. Valtio voi painaa tarvittaessa lisää rahaa. Yksityistäminen syö Ruotsissakin tavallisen kansan elintasoa, se katoaa osinkoihin ja myös kasinoihin, pelirahaa tarvitsevat ovat sielläkin vielä vahvoilla. Mutta palotoimesta ei ole pakko säästää, kuten VARHA:ssa.

 

Suomen pitäisi harkita vakavasti euroalueesta poistumista. 

 

 

Suomen idea kadoksissa

 

Miksi Suomessa yksityistetään isosti terveydenhuoltoa?

vastaus löytyy bisneksestä ja

globalisaatiosta

 

 

Suomen eliitillä on jo pidempään esiintynyt käsitys, että valtio (eli julkishallinto) on tehotonta, byrokraattista ja erityisesti kallista. Käsityksen synty on monivaiheinen oman pohdintansa vaativa kysymys. Se ei ole puolueisiin liittyvä, vaan laajemmalle levinnyt ja ennen muuta levitetty. 

 

Suomen valtio muuttuu ja on muutettu puheessa ja arjessa suomi oy:ksi, pikku hiljaa, nyt SOTE:n myötä terveyden- ja sosiaalihuolto yhtiöitetään. Hallinto noudattaa yksityisyrityksen managerialistisia muotoja ja kirjanpito yksityisyrityksen kirjanpitoa. Euroja kerätään viivan alle. Tehostetaan. Toimitaan tulosohjauksessa. Ulkoistetaan kaikki mahdollinen yrityksille. Kun ollaan kehysbudjetissa, lisäbudjetteja ei enää ole, se on tarkan euron politiikkaa, josta EU:kin tykkää. Siirretään maksuja yhä enemmän kansalaisten omista taskuista maksettavaksi, suomi oy ei ole taakkaa jakava hyväntekeväisyyslaitos, vaan toimii markkinalogiikan mukaan, kukin pärjätköön omillaan. Digitaalisuus on suomi oy:n kärkihanke, sitä tuetaan ja lisätään.

 

Nyt 2026 on selvästi käynyt ilmi, etteivät hyvinvointialueet tule toimeen kehysbudjeteissa määritetyillä varoilla. Tehostetaan: kasvatetaan yksiköiden kokoa, heikennetään hoidon ja hoivan tasoa, karsitaan sosiaalihuollon menoja, irtisanotaan henkilökuntaa ja lisätään digitaalisia ratkaisuja, jotka tulevaisuudessa tulevat säästämään hirveästi rahaa.

 

Yksityisen kaltainen julkisorganisaatio tällä rahoitusmallilla ja kirjanpitojärjestelmällä on hybridinen instituutio, jonka tehtävä on tuottaa voittoa omistajilleen. Nyt monet hyvinvointialueet ovat oikeasti konkurssikypsiä tällä laskukaavalla. 

 

Koska suomi oy:ssä piipahtelevat konsultit ovat myyneet meille mallia, mikä on tuotu lähinnä Britanniasta ja Ruotsista voidaan kehityksen seuraavia vaiheita arvuutella sen kautta mitä tuolla on tapahtunut.

 

Kun hyvinvointialueet ovat kehnossa kunnossa, tulee Valtiovarainministeriön pelastajaksi joukko isoja institutionaalisia yleensä ulkomaalaisomisteisia sijoittajia, jotka ovat  - tosin halvalla -  valmiita ostamaan ne pois vaivoista. Ne osaavat hoitaa bisnestä, niin, että aletaan oikeasti takoa voittoa, kuten Mehiläinen ja Terveystalo ja lukuisat hoivayritykset ja lastentarhaketjut jo tekevät. Maksumies on tuttu kansalainen: hänen taskullaan käydään, jos ei pysty maksamaan, ottakoon lainaa, ottakoon vakuutuksen, kiristäköön vyötä tai jääköön ilman palvelua. Näin käy jos valtio ei ota lisää lainaa ja halua osallistua. Jos se osallistuu voi Valtiovarainministeriö todeta maksujensa kohoavan aina kun sijoittaja haluaa. Verotusoikeus on siirtynyt näin sijoittajille, mutta päätöksentekoon ei demokraattisilla instituutioilla ole asiaa. Eduskunta on itse purkanut oikeuttaan päättää asioista, mutta moni poliitikko on uransa jatkeeksi saanut luennoitsijan tai yhteiskuntasuhdehenkilön aseman hyvinpalkattuna ja työterveyseduin näiltä sijoittajilta. 

 

Digiratkaisujen kalleudesta terveydenhuollossa on Valtiontalouden tarkastusvirasto huomauttanut jo vuonna 2012 (VTV:n tuloksellisuustarkastuskertomus 1/2012), ilman vaikutusta. Mikä se talouden pyhä lehmä olikaan? Lisäksi digitaalisuuden aiheuttamia ongelmia ei ruodita syällisesti, mikä estää järkevää päätöksentekoa, hyöty-haitta -laskelmat ovat näissä asioissa tabu.

 

Loogista suomi oy:n kannalta mutta Suomen valtio itsenäisenä suvereenina yksikkönä alkaa olla nostalgiaa, muisto, jossa muisti kultaa vanhat ajat. Tämä kehitys on ilmeisesti "arvojemme" mukaista.

 

Mitä useampi ajattelee, sitä enemmän meillä on toivoa. 

 

 

 

 

 

 

 

Uusi maailmanjärjestys

 

Uusi maailmanjärjestys, nostalgia eli hyvinvointivaltio, sosiaalisuus, itsenäinen Suomi, on pöheän ja modernin trendikkään uudistuksen vastaista muutosvastarintaa

 

 

Tämä "uusi maailmanjärjestys" on "minä itse" maailma, köyhimmiltä ja työttömiltä, eläkeläisiltä yhteiskunnan heikoilta otetaan säästöjen nimissä kaikki pois ja lopulta erityisesti ihmisarvo. Tämä ei ole uutta kuin poliitikon puheessa, 1500-luvun feodalismista 1900-luvun alun superrikkaisiin rosvoparoneihin tämä on ollut sääntö. Poikkeus oli 1945-1971 välinen kapitalismin kultakausi.

 

Muustosvastarinta siis haikailee nostalgisesti sosiaalivaltiota. Onhan tuttua puhetta. Saksassa kun tehokkaasti siirrettiin maa uuteen uljaaseen kolmanteen valtakuntaan, jonka kestoksi maalailtiin tuhatta vuotta, piti vanha maailma demonisoida, jotta saatiin omat ideat sisään koko valtakuntaan ja kattavasti, tätä kutsutaan saksaksi nimellä Gleichschtaltung - yhdenmukaistaminen. Se ei siedä muutosvastarintaa.

 

Herrman Rausching muotoili tuon muutoksen nihilismin vallankumoukseksi (samanniminen kirja, jonka kirjoitti 1937-1938), joka on sangen hyvä ja kuvaava ilmaus. Natsismi kun tunkeutui kaikkiin ja kaikkialle, sillä se ei ollut vain poliittinen ilmiö, vaan syvällinen moraalinen ja älyllinen muutos. Natsismi oli kulkemassa ja kulki kohti täydellistä vanhan järjestyksen, kaiken lainsäädännön ja kaikkien menneisyyden arvojen täydellistä tuhoamista (Forti, 2024), jonka vastustaminen - muutosvastarinta - vei keskitysleirille.

 

Talousjärjestystä, jonka nimiin vannotaan, ei aseteta kyseenalaiseksi, vaikka sen noudattaminen pilkun tarkkaan johtaa käsittämättömään eriarvoistumiseen (mikä ei ole suomalainen arvo) ja lopulta koko ihmislajin kohtaloa uhkaavaan luontokatastrofiin. Lähimpänä isompana muutoksena on suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tuho, yhteiskuntasopimus kun sanotaan irti yksipuolisesti. Eduskunta alentaa omaa arvoaan kun se tekee konsensuspolitiikkaa ja päättää tulevaisuuteen asioita, joita ei pitäisi valaa betoniin.

 

Pitäisi ymmärtää, että Suomen puolustaminen taloudellisesti vaatii jatkossa joko täydellistä alistumista muille, millä tiellä olemme, tai sitten isompia irtiottoja myös ulkopoliittisesti. EU:ta pitäisi myös kyetä arvioimaan äärimmäisen kriittisesti, mikäli sen asettamat säännöt ovat Suomelle haitallisia. 

 

Ulkopoliittisesti näemme Yhdysvaltojen luoman globalisaation instituutioiden romahduksen (YK ja sen liitännäiset, entinen Bretton Woods -koneisto ja dollarin asema). Tilalle on kehittymässä uutta: BRICS maiden yhteisö, joka noussee vahvimmaksi toimijaksi. Nostalgia tässä yhteydessä lienee muistikuva tuosta yksinapaisesta maailmanvallasta, jota sattumanvaraisesti kutsuttiin länsimaiseksi demokratiaksi, vaikka se on ollut isosti kolonialismin ja imperialismin jatke. Nihilististä vallankumousta globaalisti  edustaa maailmaan istutettu talousoppi, joka toimii aina vahvimman eduksi ja jonka tieteellinen eli matemaattinenkin pohja on mätä (esim. Quigging ja Keen), eikä kestä loogista tarkastelua. Pikkuvaltioiden itsenäisyys on tämän opin vihollinen.

 

Tuhatvuotinen valtakunta kesti lopulta 12 vuotta. Uusliberaali vallankumous on ollut käynnissä jo yli 50 vuotta, sitkeämpää, ovelaa lajia tämä meidät ehkä tuhoava hirviö on. 

 

 

Suomen ideaa tekemässä

 

Kansallisuusaate - globalisaatiota haittaava virus ("virus, joka pitää torjua" -Kissinger)

 

 Suomen synnytti kansallisuusaate. Isänmaa on tärkeä, se on meidän valtiomme, me olemme valtio.

Kun Chilen uudistusliike sai vallan, kansallismielinen ja sosialistinen - ei kuitenkaan neuvostososialistinen, piti se murskata. Kansan oloja ei saa globalisaatio-opin mukaan yrittää parantaa. Kansallistettu omaisuus otetaan muiden hallintaan, yhtiöitetään. Kannattaa kuunnella ja lukea sanat seuraavasta laulusta tarkkaan, mikäli olet kansallismielinen suomalainen.