torstai 26. helmikuuta 2026

Orwellin Vinku-sika osuu suomalaisen poliittisen keskustelun ytimeen

 

 

Uhrauksia Orwellin hengessä

 

 

Vinku ja suomalainen poliittinen keskustelu

 



Kuunnellessani pääasiassa hallituspuolueiden, mutta myös oppositiossa eläjien puheita kuulen usein, kuinka vaikeaa on määrätä kansalaisia tekemään uhrauksia, kuinka oikeastaan hallitsijamme uhrautuvat itse kun uhraavat meidät kilpailukyvyn markkinoilla ja kutistavat hirmuisen valtionvelan harteiltamme.

Viimeksi kuulin YLE:n ykkösen politiikkaradiossa kokoomuksen Ville Valkosen suusta uhraamispuhetta. Mies on yltänyt puhelahjoillaan ministeriksi asti.

Uppoaa kansaan. Moni uskoo talousoppineisiin, EU-sääntöihin, kymmenien vuosien sumutukseen siitä, että valtionvelka olisi samanlaista kuin kotitalouden velka. Siihen, että poliitikot ja talousvaikuttajat, ekonomistit, pankkiirit suuresti kärsien yrittävät estää velkalaivan uppoamista.

Vaikka kansalaiset näkevät ja kokevat palvelujen häviävän, kaiken kallistuvan, palkkojen pienenevän ja valtion velan kasvavan, kun kyseistä politiikkaa on harjoitettu. Se ei voi siis olla velanoton kasvua pysäyttävää, vaan nimen omaan sitä lisäävää politiikkaa.

Valkosen, Orpon, Purran ja myös joidenkin oppositiojohtajien puheet ovat kuin suoraan Orwellin "Eläinten vallankumous" (Orwell 1969) kirjasta, lähes sanasta sanaan muita eläimiä sortavien sikojen johtajan propagandistin Vinkun suusta, kun maito oli kadonnut, kun se sekoitettiin sikojen ruokaan ja omenat, jotka maatilalla aiemmin jaettiin tasan kaikkien kesken nyt olikin annettu sioille. Toverit-sanan olen jättänyt pois sillä se osoittelee liikaa vasemmalle, nyt kun on kyseessä lähes trumppilainen monipuoluemanipulointi. Näin Orwell 1945:

Sikojen propagandisti Vinku: "-Toivoakseni ette kuvittele, että me siat teemme tämän itsekkyyttämme ja etuoikeuksien halusta. Itse asiassa monet meistä eivät pidä maidosta ja omenista. Minä itse en pidä niistä. Meidän yksinomaisena tarkoituksenamme on niitä syömällä pitää yllä terveyttämme. Maito ja omenat - sen on tiede todistanut - sisältävät sian hyvinvoinnille ehdottoman välttämättömiä aineksia. Me siat teemme aivotyötä. Tämän maatilan johto ja järjestely on kokonaan meidän varassamme. Yötä päivää me valvomme teidän hyvinvointianne. Vain teidän tähtenne me juomme maidon ja syömme omenat."

Voisi vielä jatkaa.... 

Tulevia sukupolvia varten me nyt uhraudumme kuin talvisodan sankarit ja te annatte omenanne meille, me jaamme ne niille yrityksille, jotka niitä tarvitsevat, varsinkin ulkomaalaisomisteisille, koska he sijoittavat maahamme ja saavat niityt kukkimaan ja luovat satoja, tuhansia, ei, miljoonia työpaikkoja....Kiinaan, Intiaan, Baltiaan, jotta niitten kiinalaiset, intialaiset ja balttityöntekijät sitten kustantavat lapsiemme lapsille hyvinvointivaltion, josta ei hunajaa puutu, kaikkialla kun puhutaan suomalaisista, jotka urheasti, sisukkaasti uhrautuivat ja maksoivat valtion velkansa, vaikka kukaan muu ei niin tee, nämä maailmankaikkeuden kukkaset ja kummajaiset, niistä puhuu koko maailma.....tulevaisuudessa.....jossa keinoäly keskustelee toisen kanssa ihanan järven rannalla, jota australialainen tai kandalainen kaivosyhtiö ei ehtinyt saastuttaa ennen katastrofia.....

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti