Perustulo pelastamassa talouden syöksykierrettä
Maailmanlaajuinen talouden romahdus on todennäköinen. Suomen hallitus on hyvinvointivaltion purkamisella tehnyt Suomen haavoittuvammaksi kuin koskaan aikaisemmin. Valtiovarainministeriö on myös järjestellyt velkoja täysin väärin Suomen kannalta vaihtamalla nollakorkoisia lainoja korollisiin. Euroopan keskuspankki ei myöskään toimi Suomen eduksi, vaan pitää korot liian korkealla.
Iranin sodan takia maailmanlaajuiset kaupan ketjut ja raaka-aineiden saanti tulevat katkeamaan osittain tai kokonaan, riippuen raaka-aineesta. Heliumin, jota mm. Qatarissa on nesteytetty, puute tulee näkymään mikrosirujen valmistuksessa ja vaikeuttaa digitaalisia yhteiskuntia. Suomessa ei ole huoltovarmuustoimena säilytetty paperikirjanpidon mahdollisuutta laajalti. Tämä voi osoittautua virheeksi.
Ruuasta tulee lannoitteiden puutteen vuoksi olemaan maailmanlaajuinen pula. Suomessa olisi mahdollisuus nautakarjakantaa kasvattamalla tuottaa omat lannoitteet ekologisesti. Tätä ei ole otettu riittävän vakavasti suunnitelmissa huomioon.
Mikäli raaka-aineiden saannin vaikeuksista huolimatta myös keinoäly AI jatkaa yhteiskunnan rakenteiden ja ammattien muutosta, tulemme saamaan yhä useampia pätkätyösuhdemalleja ja lisää työttömiä. Sellaisten työsuhteiden, joista ei makseta elämään riittävää palkkaa, tulee lisääntymään. Tämä vaikuttaa yleiseen turvallisuuteen ja myös väestön normaaliin uusiutumiseen.
Kokopäivätyön, mihin hyvinvointivaltio aiemmin kytkettiin, aika on ohi. On kehitettävä uusi hyvinvointivaltio, jossa kansalaisille maksetaan perustuloa. Sitä täydennetään elämän eri vaiheet ja yllätykset huomioivalla sosiaaliturvalla, joka edelleen jakaa varallisuutta oikeudenmukaisesti varakkaammilta niille, joilla on vaikea tilanne - joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Sosiaaliturva on pakollinen ja jakaa myös saman henkilön maksamia veroja hänelle takaisin elämän vaikeina ja ruuhkaisina hetkinä. On syytä muistaa, että vain osa menee tuloerojen tasoittamiseen, mikäli se joillekin on kynnyskysymys.
Perustulo kykenisi pitämään talouden käynnissä myös nyt tulevissa myllerryksissä. Kiristyspolitiikka taas tappaa suomalaisen talouselämän ja se siirtyy halvalla muitten käsiin, mikäli se ei ole monikansallista, jolloin se kykenee tasoittamaan suomalaisia talouden järjettömyyksiä firman sisällä.
Valtiolla on tässä kaikessa tärkeä osuus. Valtiota ei tule kutistaa vaan lisätä nykyisestä toimivaksi weberiläisessä hengessä poistamalla keinotekoinen markkinoistaminen etiikkaan perustuvalla byrokratialla, kuten oli ennenkin. Se ei ole tehottomampi kuin markkinoistettu, vaan halvempi ja vastuullisempi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti