Palaa jo, eikö kukaan sammuta?
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (VARHA) alueella on tuskailtu, kun vapaapalokuntien rahoitusta pienennetään ehkä ratkaisevasti. Palontorjunta ja sammutustyö on isosti juuri vapaapalokuntien harteilla.
Ratkaisu on aluepoliittinen, sillä Tanskan mallin mukaista tiheää paloasemaverkkoa ei meidän pinta-alalta suureen Suomeemme saada. Maaseudulla saavat siis talot palaa ja nuoriso etsiä muita harrastuksia kuin vapaapalokunta-aate. Tanska on eurooppalaisittain halvin pelastustoimessa, Ruotsi ja Suomi keskitasoa, Saksa kallis.
Varhan poliitikot ja virkamiehet tekevät säästöpäätöksiä, mutta heidät on asetettu kumileimasimen asemaan, demokratia tai terve järjenjuoksu ei vaikuta päätöksiin, ainoastaan kehysbudjetti, jossa asetetaan säästöille raamit. Poliitikkojen ja virkamiesten tehtäväksi tulee esittää järkevää ja yrittää perustella hölmöläisen säästötoimia. Siitä heille on järjestetty hulppea korvaus. Nakertaa demokratian moraalia ikävästi.
Valtio voisi auttaa, jollei sillä olisi omaa kehysbudjettiaan säästöjä varten. Poliitikot sidotaan kehyksiin säästämään, puolueet tekivät siitä jo sopimuksenkin varmemmaksi vakuudeksi. Eduskunta ja virkamiehet on sidottu demokratia unohtaen jo aiemmin Euroalueen fiskaalisääntöihin eli Eurooppalaisiin kehyksiin.
Oma keskuspankki ja raha auttaisi, siitä Ruotsi on esimerkki.
Ruotsilla mene hyvin, se ei ole hirttäytynyt euroalueen fiskaalisääntöihin, kruunu ja oma keskuspankki pelastavat. Valtio voi painaa tarvittaessa lisää rahaa. Yksityistäminen syö Ruotsissakin tavallisen kansan elintasoa, se katoaa osinkoihin ja myös kasinoihin, pelirahaa tarvitsevat ovat sielläkin vielä vahvoilla. Mutta palotoimesta ei ole pakko säästää, kuten VARHA:ssa.
Suomen pitäisi harkita vakavasti euroalueesta poistumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti