The other branch in the faculty was study of poverty, presented by professor Ritakallio.
Today I can note that the principal knowledge presented for example in Joseph Stiglitz's 2012 published The Price of Inequality and even Thomas Piketty's Capital in the Twenty-First Century (2013) was alredy available for us by then.
It is astonishing that this knowledge was not used for rational policy making in Finland but ignored and overrun by neoliberalistic policies already known to be harmful for a majority of citizens in a small nation like Finland in the light of knowledge already gathered from financial crises and deep economic depression of 1991-1993.
Instead social democrats in power (1995-2003) turned to the way of Giddens and Blair in spite of their public relations image of being defenders of the Nordic welfare state, first by beginning to use expression welfare society, which opened step by step the mind towards monetaristic reform. By the way perhaps the most influential social democrat those days in Finland prime minister (1995-2003) Lipponen has still 2016 publicly expressed of being a true blairite.
Perusteet
Maailmantalous on talouselämän eri toimijoiden muodostama elävä verkosto, mihin oikeastaan kaikki inhimillinen toiminta on yhteydessä. Tarkastelumahdollisuuksia on lukemattomasti. Yleensä näemme keskusteluissa vain kapeita näkymiä. Pohjimmiltaan ajattelussa voidaan edetä miten syvälle hyvänsä, vaikkapa filosofiseen käsiteanalyysiin. Esimerkiksi velan tai rahan käsitteet ovat koko ajan laajentumassa ja saamassa uusia ulottuvuuksia, joita taas voidaan pyöritellä ja analysoida loputtomasti. Tällöin kuitenkin jokapäiväisen elämän kannalta joudutaan helposti tilanteeseen, missä metsää ei nähdä puilta.
Tarkastelun perusperiaatteena voitaisin käyttää mottoa: talouden pitää olla ihmistä varten - ei päinvastoin.
Uskon myös, että sosiaalipolitiikka ja ympäristönsuojelu ovat tulevaisuudessa yhä keskeisemmät tekijät maailmantalouden muotoutuessa ja tulevaisuuden menestystä haettaessa. Menestys ei löydy lopulta ainoastaan kilpailusta tai kilpailukyvystä, vaan yhteistyöstä ja laillisuuteen perustuvista taloudellista toimintaa ja elämää ohjaavista instituutioista. Tämä edellyttää myös yksilöllisyyden ja elämän rajallisuuden eli kuoleman olemassaolon tiedostamista. Ihmiselle on annettu elinaikaa enintään 120 vuotta. Tämä lienee toinen perusperiaate. Jokaiselle pitäisi mielestäni tuona aikana kyetä takaamaan riittävä toimeentulo ja ihmisoikeudet. On käsittämätöntä, ettei sellaiseen kyetä.
Kolmanneksi olen sitä mieltä, että historian tapahtumista voi oppia, samoja virheitä ei kannattaisi toistaa ja että se on mahdollista, sillä onhan tekninen kehityskin ollut kumulatiivista inhimillistä toimintaa.
Tarvittiin kaksi maailmansotaa 1900-luvulla ennen kuin maailman talousjärjestelmä vakautettiin sopimalla pelisäännöt hallinnollisin toimin Bretton-Woods järjestelmällä. Spekulaatiotalous alistettiin maailmanlaajuisesti sääntelylle. Tärkeä osuus tässä oli pankkijärjestelmän sääntelyllä, joka toteutettiin ensin Yhdysvalloissa presidentti Rooseveltin allekirjoittamalla lailla 1933. Se esti spekulaatiotalouden aiheuttamat haitat. Lopullisesti työttömyys ja lama katkesi Yhdysvalloissa vasta toisen maailmansodan aikana, kun valtio mobilisoi voimavarat yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Bretton-Woodsin kausi kesti 1970-luvun puolelle ja oli läntisessä maailmassa jatkuvan tasaisen talouskasvun aikaa.
 | |
| Franklin D. Roosevelt, Yhdysvaltain presidentti 1933-45 | (google kuvahaku) |
Rahoitus on tietotekniikan kehityksen myötä 2000-luvulla etääntynyt tuotantotaloudesta ja konkreettisesta maailmasta. Tämä on ongelma, mutta myös uusi tilanne, jossa mielikuvitustalouden hoito on uudenlaista ja se näyttää kestävän 1900-luvun alun trustikapitalismia paremmin erilaisia romahduksia, jättimittakaavassa tapahtuvia tulonsiirtoja, ja inhimillisen luottamuksen puutetta eri tasoilla. Se on mahdollistanut nopeasti syntyneet miljardiomaisuudet ja toisaalta miljoonien ihmisten orjuutuksen niin pienipalkkaisiin töihin, etteivät ihmisoikeudet toteudu. Muutoksia on vaikea huomata, sillä ne tapahuvat demokraattisen päätöksenteon ulottumattomissa tai kaikenkattavan konsensuksen hengessä ja kansalle tarjotaan samaan aikaan massiivisen tajuntateollisuuden usein laskelmoitua oopiumia.
Presidentti Bill Clintonin presidenttikauden aikana v. 1999 korvattiin tuo vuoden 1933 sääntelylaki ns. Glibba-lailla , joka avasi aivan uuden pelikentän rahoitukselle ja samalla palattiin tavallaan 1900-luvun alkupuolen tilanteeseen ja toistuvien finanssikriisien maailmaan.
Se, että Yhdysvaltain liittovaltion budjetti oli Clintonin jättäessä presidentinviran 2001 ylijäämäinen ja kääntyi nuoremman Bushin aikana alijäämäiseksi liittyy varakkaimmille tehtyjen veronalennusten ja aloitettujen Afganistanin ja Irakin sotien lisäksi juuri myös Glibba-lakiin, mistä suoranaisesti seurasi finanssaimaailman talousromahdus v. 2008. Pankit pelastettiin verovaroin. Jälleen kerran julkinen talous pelasti ainakin tilapäisesti pankkimaailman jättiläiset siirtämällä tappiot valtion taseeseen, purkamatta kuitenkaan tuota tuhoisaa lakia. Osoitus siitä, että finanssimaailma mitä suuremmassa määrin omistaa poliitikot ja näin muodoin lainsäätäjän ja pystyy pelaamaan itselleen tappiotonta peliä. Katso lähempi analyysi esim. Goldman Sachs -pankkiiriliikkeen osalta, joka vuonna 2016 käytti avoimena tukena noin 6 miljoonaa dollaria erilaiseen poliittiseen vaikuttamiseen, suoraan tukeen tai lobbaamiseen USA:ssa, täältä. Ainakin Bush, Clinton ja Obama ovat rahoituksellisesti olleet Goldman Sachsin miehiä, Trumpin hallinto on suoraan goldmanilaisia.
Euroopan Unionissa ja paikallisemmassakin politiikassa ja myös Suomessa olisi syytä seurata vastaavanlaisia rahavirtoja. Koska talouspelureiden vaikuttaminen on näin voimallista, käy yhä ilmeisemmäksi, miksi kansalaiset eivät äänestä ja miksi länsimainen demokratia on niin suurissa vaikeuksissa, vallanjako ei toimi.
