tiistai 14. marraskuuta 2023

Euroopan Unioni

 

Eriarvoistava Eurooppa ja Meta


  Tämän viikon alussa Facebook asetti ehdon: joko maksat noin 10 euroa kuukaudessa ja emme seuraa sinua "mainostajia" varten, tai hyväksyt ehtomme ja jatkat ilmaissopimuksella ja samalla annat meille kaikki oikeudet tietoihisi. Kun juuri on Vastaamo-oikeudenkäynti meneillään mieli yhdisti nämä kaksi kiristystä yhteen. Mikä ero on liikemies Zuckerbergillä ja syytetty Kivimäellä? Oikea vastaus: siinä 50 miljardia dollaria (tämä tarkistamatta, arvio). Euroopan unioni oli tehnyt Metan kanssa sopimuksen, jota julkisuudessa sallitun kaanonin mukaan ainoastaan kiitettiin.

EU siirsi diilissä vastuunsa tietojätin kaikenkattavasta seurannasta yksityisille kansalaisille. Oma valinta, jos haluaa kaikki tietonsa - ties kelle - eteenpäin myytäväksi. Tämä on sopusoinnussa yleisen yksityisen vastuun lisäämisen kanssa. Päätös kuitenkin kohtelee kansalaisia eriarvoisesti: jos on rahaa voi valita, jos ei ole rahaa et voi valita. Taloudellista eriarvoisuutta, jota nykyään arvona ihaillaan, on jälleen sysätty pikkuisen eteenpäin.

maanantai 12. kesäkuuta 2023

Innostunut mies - Juhannussaarna

 

INNOSTUNUT MIES

 
Kuuntelin radiota. Ruben Stillerin haastateltavana oli Risto E.J. Penttilä, jota mielestäni otsikko luonnehtii. Veikko Huovinen keksi aikoinaan mainioita ja nasevia näköisnimiä, olisi hienoa kun vielä löytyisi humoristi, joka tähän kykenee, eivät mielensäpahoittajat tuollaiseen yllä, anteeksi vaan. Aimo Kairamo käytti silloisessa Demarissa nimeä Risto JNE. Penttilä.
 
Tätä haastateltiin otsikolla "mitä jos Trump voittaisi vaalit?" Mahdollista kun on, että Trump ja Biden ovat vastakkain 2024 vaaleissa, jolloin Trumpilla on suuri mahdollisuus voittaa marraskuun koitos. Nämä kaksi 8-kymppistä teräsmiestä suurvallan kärkipaikasta siis taistelisivat. Tätä mutustellessa avasi Risto Penttilä Alexander Stubbin presidenttiehdokkuuden. Kun demareilla on ehdokkaaksi väläytelty Jutta Urpilaista, ei meillä näytä sen paremmin olevan asiat kuin rapakon takanakaan. Suostuisiko Elisabeth Rehn vielä kilpaan? 
 
Jutun toinen puoli oli Suomen b- ja c-suunnitelmat, jos Trump ja Steve Bannon saavat ykkösketjunsa valtaan. Siinä onkin miettimistä. 
 
Putinia haukutaan mielipuoleksi, mutta hallintonsa on sangen ovelaa sakkia, joka osaa pitkän pelin siirrot. Judossakin käytetään vastustajan voimaa hyödyksi, näin heikomman on mahdollista kellistää isompi ja fyysisesti vahvempi. Länsi rymistelee amerikkalaisen sotakoneen kanssa rintamalla, mutta on saattanut jo itse astua venäläis-kiinalaiseen liukumiinaan.
 
Lännen heikkous on finanssimiesten ahneus, jolla ei ole rajaa. Sen kun saa käyttöönsä saa aikaan taloustilanteen, jossa lännessä repeää kahtia useampi valtakeskittymä. Steve Bannon vipuaa railoa. Näin saadaan USA:aan ja useaan EU-maahan valtaan autoritaarisuuteen taipuvat hallitukset, nyt oikean laidan puolelta. Nämä lyövät kättä kaltaistensa ja finanssipoikien kanssa ja demokratia jatkossa unohtuu jopa juhlapuheista. Venäjä saa mitä haluaa, kun ystävällismieliset ovat vallankahvassa. Toisinajattelijat pannaan kaikkialla yksimielisesti kuriin, AI apuna.
 
Vipuna käytetään tarjontainflaatiota, joka sietämättömästi kurittaa enemmistöä, joka on 50 viime vuoden aikana maksanut viulut ja vähän enemmänkin ja joka epätoivoisesti etsii auttajaa, joka tapettiin suunnilleen silloin kun Olof Palmekin, joten turha toivo. Sopeuttamis- eli austerity-politiikka apuna. Kiitos Kokoomus, sitä mekin saamme.
 
Saksassa AfD on jälleen edennyt, der Spiegel ihmettelee, miksi kukaan ei pysäytä? Le Pen Ranskassa, Purra Suomessa, Åkesson Ruotsissa, Italian Meloni, jne. ja taustalla häärii Steve Bannon ja Putinin näkymättömät, ehkä Kiinan pojatkin ravintoloissaan. 
 
Mikäli sosialidemokraatit eivät olisi hylänneet sosialismia ja eivät samaistaisi demokratiaa vain sateenkaarilaisiin ja ainoastaan erityisvähemmistöjen puolustamiseen (mikä sinänsä on tärkeää), johon kaikki alkavat olla kyllästyneitä, heillä olisi totisesti puolustettavaa ja voitettavana oikea luokkataistelu, jota käydään enemmistön ja 1%-10% miljardööri-pankkiiriporukan kanssa ja se olisi vielä voitettavissa demokraattisesti, koska demokratiassa enemmistö johtaa.
 
Niinpä toivon paluuta juurille. Olin vuonna 1999 Turun puoluekokouksessa alien, Liikasen kirjoittama uusliberalismin tiivistys kun tuli silloin SDP:n ohjenuoraksi. Edelleen se pitää pintansa, vaikka oppi on jo tiedostavissa piireissä todettu zombieksi, mutta zombihan on vaarallinen: se vaikuttaa vielä voimallisesti Suomen valtiovarainministeriössä. Ja sosialismiin ei uskota.
 
Sosialismin huono maine johtuu Neuvostoliitto-harhasta, jota maata kaikki uskottelivat sosialistiseksi, vaikka Lenin tappoi sosialismin jo vuonna 1918 de facto, mutta ei de jure ja liturgiaan se jäi 70 vuodeksi, jolloin tahraantui pahasti vereen. 
 
Historiaa voisi nyt tulkita jo vihdoin uudesta näkökulmasta: oikeudenmukainen tulon- ja varallisuuden jako, sekatalous, vahva nationalismi ja demokratia, myös työpaikoilla, siinä sosalismin ydinasiat ja Suomen kaltaisten maiden mahdollisuus. Oman kansan tärkeät asiat kuten oma keskuspankki tulisi palauttaa. Suomen kielen asema englannin suhteen myös akateemisessa maailmassa.
 
Globalisaation nimiin vannovat ovat Yhdysvaltain maailmanjärjestyksen kannattajia, mikä pitäisi tuoda julki. Yhdysvallat toimii omasta nationalismistaan käsin ja omaksi edukseen, jollei laske väärin, jota myös sattuu. Kiina on luomassa omaansa, se tulee vääjäämättä. Tässä kamppailussa soisin, että löytäisimme Suomen tien. Norjalaiset ovat pärjänneet melko hyvin, heidän nationalismistaan olisi oppimista. 
 
Pohjoismainen suuntaus ei Suomelle riitä: Skandinaviahan siellä sitten määräilee. EU ja siis Saksan tie voi olla se mahdollinen, kuten ennenkin, mutta AfD ei tiedä hyvää. Venäjän laskelmat osuvat maaliin, ikävä kyllä. Länsi kampeaa itse itseään vaikeuksiin, pohjattoman ahneuden takia, kun pidetään yllä 1%-10% hyvinvointia enemmistön kustannuksella.
 
Ukrainan sodan tulos ratkaisee jotain. Nähtäväksi jää mitä ja miten.
Juhannusta odotellessa.

perjantai 28. lokakuuta 2022

Tuntematon Ruotsi - Sveriges dilemmaer - Svenske tillstander

Tuntematon Ruotsi

syksyn vaalit



Ruotsi on meillä, Norjassa, Tanskassa ja muualla Pohjolassa yllättävän huonosti tunnettu. Suomessa kielimuuri suomenruotsalaisia lukuunottamatta estää muutoinkin yhteyden muodostumista. Skandinavia on myös selvästi erottuva erillinen Pohjoismaiden osa. Norjalaisten, tanskalaisten ja ruotsalaisten yhteinen lentoyhtiö SAS tästä elävänä esimerkkinä. He pitävät itseään Pohjolan ytimenä ja väestöltään suurimpana - sekä entisenä suurvaltana - paalupaikalla on ollut Ruotsi. Norjan luonnonvarat ja itsepäinen itsenäisyys on sille luonnollisesti tuonut enemmän sananvaltaa kuin laskennallinen väestömäärä antaisi olettaa. Pinnallisesti tunnemme naapurimme, yhteistähän on paljon. Pitäisi kuitenkin ajoittain raaputtaa pintaa syvemmältä, sillä luulo ei ole tiedon väärtti ja johtaa helposti vääristyneeseen ruotsikuvaan ja harhaisiin päätelmiin vaikkapa päivälehtien kirjoittelussa.  Olli Kangas lainaa Turun Sanomien 25.10. kolumnissaan ruotsalaista kollegaansa ja näyttää siltä, että myös ruotsalaisilla asiantuntijoilla on likinäköisyyttä ongelmien tunnistamisessa. Muutoinhan ne olisi menestyksekkäästi ratkaistu. Nyt valtaan on päässyt Jimmie Åkesson, eräänlaiseksi politiikan portinvartijaksi.

Keväällä 2022 Ruotsissa koettiin mellakka-aalto. Tämä ei ollut uusi ilmiö, liikehdintää on ollut vuosia ja mm. rikollisjärjestöjen valta on kasvanut tietyillä lähinnä suurkaupunkialueilla niin, ettei se enää ole pitkiin aikoihin ollut poliisin hallinnassa. Tukholma ja Malmö ovat usein olleet otsikoissa tämän vuoksi. Ongelma on kasvanut pikku hiljaa koko ajan pahentuen. Tuntuu luonnolliselta, että kevään mellakat liittyisivät 24.2. alkaneeseen Ukrainan sotaan. Ainakin pakolaisaalto Syyriasta 2015 oli etäohjattu, aivan kuten Puolan rajalle 2021 ilmestyneet pakolaisraukat. Ruotsin sisällä elää ase, joka on aktivoitavissa.
 
Toisiaan seuraavat poliittiset päätökset ja Ruotsissa vallitseva käsitys maan ideasta ovat johtaneet tähän. Eräs tosiasia on, että maahanmuuttajia on Ruotsiin otettu väestöön suhteutettuna huomattavasti enemmän kuin muihin Euroopan maihin. Ruotsissa on myös pitkään ollut hieman omahyväinen käsitys oman demokratian ylivertaisuudesta ja kestävyydestä, lisäksi pitkä rauhanaika ja vanha suurvaltaidentiteetti vaikuttavat taustalla. Monet tärkeät keksinnöt, myös yhteiskunnalliset on tehty Ruotsissa: moderni valtiollinen byrokratia ja toimiva arkistolaitos tästä esimerkkinä, tietty ylpeys ei siis ole vailla pohjaa.
 
Ennen toista maailmansotaa Ruotsissa vallinnut sosialidemokraattinen hegemonia ja politiikka on ollut tuolloin tulevaisuuden kannalta toisenlainen valinta kuin saksalainen äärioikeistolaisuus. Natsisympatiat olivat koko Hitlerin valtakakauden Ruotsissa olemassa, mutta viimeistään Suomen talvisodan ja Tanskan ja Norjan miehityksen jälkeen kulki Ruotsin virallinen politiikka vähintään kahdella raiteella: Toisaalta myytiin Kiirunan malmia Saksaan, toisaalta otettiin pakolaisia Saksan alistamasta Euroopasta ja annettiin peitetysti tukea Norjan ja Tanskan vastarintaliikkeille. Ruotsi oli monin sitein yhteydessä Saksaan Göringin puolisoa ja Zarah Leanderia myöden ja äärioikeistoa ei kylmän sodan ja puolueettomuuden kaudella laeilla kielletty, ja rotuoppi eli ruotsalaisessa tiedemaailmassa vahvana virtauksena. 
 
Suomessa kielletyn Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen edustajia on ollut Ruotsissa kunnanvaltuustoissa ja skinhead-ryhmät ovat saaneet ruotsidemokraateissa väylän ajatuksilleen. Olen kouriintuntuvasti kokenut vappuna 1993 tämän erikoisen ruotsalaisnatsi-ilmiön Göteborgin silloisen pohjoismaisen terveydenhuoltokorkeakoulun läheisyydessä olevalla vuorenrinteellä. Olin mennyt vapaapäivänä paistattelemaan auringossa kalliolla, kun mustapukuisia tyyppejä alkoi ilmaantua ympäristöön. Tämä ehkä 50-150 hengen ryhmä, jossa oli myös naisia, ajoi muut kalliolla aikaansa viettäneet pois. Parasta oli totella, sen verran järeitä ja aseistautuneita olivat. Sen ennätin nähdä, että kun Stena-linen ristelijä lipui ohi alhaalla satamaan johtavassa vuonossa kädet ojentuivat natsitervehdykseen ja heil! huudot kaikuivat. Stena-linen laivat kun on maalattu Natsi-Saksan lipun värein. Tuolloin ensimmäisen kerran ymmärsin, että oli meille suomalaisille jotain hyötyäkin venäläisten sanelemissa rauhanehdoissa. Ruotsissa poliisi kierteli helikopterilla yläilmoissa, suomalainen poliisi olisi toimittanut kokoontujat tyrmään. Gundersenin mukaan Ruotsi oli 1990-luvulla eurooppalaisen uusnatsiliikkeen kokoontumispaikka.
 
Toisen maailmansodan aikana paossa olleet eurooppalaiset sosialidemokraattipoliitikot, kuten Kreisky ja Brandt, saivat turvapaikan Ruotsista. Hyviä suhteita ylläpidettiin Yhdysvaltoihin ja voidaan väittää eurooppalaisen 1960-luvun sosialidemokraattisen voimaryhmittymän muodostetun sota-ajan Tukholmassa, tosin amerikkalaisten myötävaikutuksella.
 
Liittoutumattomuus ja kertynyt vauraus loi poliittista liikkumavaraa suhteessa itään ja länteen. Vanhoja luokkasymboleita purettiin innolla ja tasa-arvoa edistettiin, sosiaaliturvasta tehtiin kattavaa. Toisaalta byrokratia kasvoi ja ruotsalaiseen maisemaan rakennettiin betonikaupunkeja yhteiskunnallisen insinööritaidon tehokkuusideaalien mukaan, miljoonan asunnon tuotantoprojektin tuloksena. Idea oli syntynyt sosialidemokraattisen puolueen jossain kokoontumisessa, betoniviidakkoa tosin arvosteltiin jo rakennusbuumin aikana: siellä ei kukaan halunnut asua. Suuri osa kansasta oli jo 1970-luvun loppuun mennessä saavuttanut tai saavuttamassa kansankodin henkilökohtaisen vaurauden mittapuut: asunnon, talon, kotimaassa valmistetun laadukkaan auton, ehkä kesämökin ja veneen. Tämä näytti olevan suuren taloudellispoliittisen insinööritaidon ja käytännössä yksipuoluevallan - Tage Erlander oli Ruotsin pääministerinä usein noin 45% kannatuksella lähes yhtä kauan kuin Kekkonen Suomessa presidenttinä -  ja ruotsalaisen demokraattisen yhteiskunnan ansiota. Ruotsalainen byrokratia on Oxenstjärnan ajoista ollut maailman edistyksellisintä, perinteitä on.

Ruotsissa jatkuva menestys on luonut ilmapiirin, jossa on vaikea nähdä yhteiskunnan sisällä vallitsevaa tilaa. Suomessa hävitty sota johti pakosta politiikassa muutoksiin: mm. poliittiset ääriliikkeet kiellettiin lailla. Ruotsissa ei koetun vahvan demokratian vuoksi koettu tällaisia tarvittavan. Toisaalta kansallisuusaate poistettiin Ruotsissa viralliselta agendalta vapaaehtoisesti, Suomessa se työnnettiin pinnan alle ja osin venäläisavusteisesti pyrittiin murtamaan. Ruotsin idea muovattiin kaksinaismoraaliseksi aivan kuten sodan aikanakin: toisaalta oltiin kansainvälisiä, natseja vastaan, toisaalta hyvinkin kansallismielisiä. Tasa-arvoihanne on ollut koetuksella koulujärjestelmässä, jossa aina on säilytetty yksityiset eliittikoulut. Tässä ympäristössä on  ylpeästi ajateltu koetun vahvan demokratian (käytännössä siis yksipuoluejärjestelmässä) voittavan ääriliikkeet ja maahanmuuttajien integraation onnistuvan tuosta vaan, demokratian perinne ja paino siihen riittää. Äärimmäisenä esimerkkinä maltillisen kokoomuksen pääministerin Fredrik Reinfeldtin puhe v. 2015 syyrialaispakolaisten auttamisesta laupeudentekona, kun samainen hallitus noudatti tiukkaa kiristyspolitiikkaa ja tulo- ja varallisuuseroja kasvatettiin.
 
Norjalainen toimittaja Bjarne Riiser Gundersen on vuonna 2017 kirjoittanut kirjan "Svenske tilstander" - "Ruotsin tilat". Kirja kuvaa Ruotsia laajemmasta näkökulmasta kuin olemme tottuneet, äärioikeistoa ja maahanmuuttoa. Tyypillistä on, ettei kirjasta ole Suomessa puhuttu, kirjaa ei ole saatavilla, ei edes Åbo Akademin tai eduskunnan kirjastossa. Kirja olisi erinomaisen tärkeä avaamaan ymmärrystä äärioikestosta ja maahanmuutosta Ruotsissa. Ei vähiten siksi, että voisimme välttää virheitä, joita naapurissa on tehty.
 
Gundersen keskustelee Ruotsin pääsiäisen 2022 mellakoista "Verdibørsen" -radio-ohjelman toimittajan Aase Cathrine Myrtveitin kanssa.  Kysymys on: mitä Ruotsissa tapahtuu ja miksi?
 
Sanoma tiivistyy neljään pääasiaan: ongelmia tuottavat asunto- , koulutus-  ja integraatiopolitiikka sekä hyvin nopeasti revenneet tulo- ja varallisuuserot. Lisäksi Ruotsissa on uskottu kaiken valtiollisen tai kunnallisen yksityistämiseen paljon enemmän kuin esim. Norjassa. Ruotsi on nykyään Pohjolan USA, hyvin liberaalilla talouskäsityksellään (huomio: nykyinen Helsingin ylipormestari Juhana Vartiainen on ollut osa tätä uusliberaalia koneistoa).

Edellä mainituissa betonikaupungeissa ei kukaan halunnut asua: niinpä maahanmuuttajat osoitettiin sinne. Vähitellen näistä on kehittynyt rikollisuuden ja huono-osaisuuden tyyssijoja, mistä poliisi ja järjestäytynyt yhteiskunta on menettänyt otteensa.
 
Ruotsissa on tällä hetkellä enemmän miljardöörejä väkilukuun nähden kuin missään muualla: 0,05 promillea väestöstä omistaa nyt saman verran kuin loput 80% yhteensä. Jan Guilloun Aftonbladetin kolumnin mukaan eriarvoisuus nykyisessä luokkayhteiskunnassa  on jo suurempaa kuin 1600-luvulla, Ruotsi on Venäjän ja Etelä-Afrikan jälkeen maailman eriarvoisin maa. Sosialidemokraatit muuttivat tavoitteitaan pääasiassa Göran Perssonin kaudella 1996-2006, osin jo heti Palmen murhan jälkeen, siirtyen tukemaan perinteistä oikeistolaista talouspolitiikkaa ja eriarvoistumista, new-labour, new-democrat -tyyliin. Suurin yksityinen työnantaja on nykyään vartiointiliike Securitas, joten yövartijavaltio on Ruotsissa jo todellisuutta. Koululaitos on yksi maailman yksityistetyimmistä. Peruskouluja omistavat suuret sijoitusyhtiöt, hedgerahastot ja kouluja on jopa mennyt konkurssiin kesken lukukauden. Käsitys Ruotsista harmaana byrokraattimaana, jossa kaikki ovat tasa-arvoa ajavia sosialidemokraatteja ei enää vastaa todellisuutta. Peruskoulut toimivat Gundersenin mukaan segregaatiolinkoina, Ruotsissa on mahdollista elää pääsemättä kosketuksiin ruotsalaisen kulttuurin kanssa.

Gundersenin kirjassaan haastattelema afganistanilaissyntyinen rehtori kertoo koulun tilasta maahanmuuttoaluueella Göteborgissa. Maahanmuuttajan integraatio oli hänelle itselleen (1987 emigroitui perheensä kanssa 5-vuotiaana) aivan erilaista: ruotsalaisia oppilaita oli paljon samalla luokalla ja eläkeläiskerhot veivät maahanmuuttajalapsia tutustumaan paikalliseen elämään. Nykyään on toisin. 
 
Maahanmuuttajat elävät omissa lokeroissaan: multikulttuurisuus onkin harhaa, sillä eri kulttuurit elävät eristetyinä toisistaan ja tätäkin on tuettu: kultturirelativismin periaatteiden mukaan. Oma kulttuuri ei saa olla valtakulttuuri - tasa-arvon haavekuva ylittää oman kulttuurin kunnioituksen. Ei osata niveltää kunnioituksella muita kulttuureita kohtaan niitä omaan kulttuuriin, jonka pitäisi ottaa johtoasema.
 
 



 
 
Lähteet:
 

2020b. “Hedgerahasto.” Wikipedia.

2022. “Kolumni | Olli Kangas: Rosenbadin politrukki kuninkaan-tekijänä – Jimmie Åkesson seuraa tarkalla silmällä Tidö –sopimuksen noudattamista.” ts.fi. Retrieved October 27, 2022 (https://www.ts.fi/puheenvuorot/5800646).
Stiller, Ruben. “Katse Ruotsiin päin! Lepo! | Audio Areena.” Retrieved April 30, 2022 (https://areena.yle.fi/audio/1-4361886).
Guillou, Jan. “Svårt att tro att en bok kan driva en till gränsen för galenskap.” Retrieved September 20, 2022 (https://www.aftonbladet.se/a/a7mmE7).
Guillou, Jan. “Svenska klassamhället är nu mer ojämlikt än på 1600-talet.” Retrieved September 19, 2022 (https://www.aftonbladet.se/a/9KyjLw).
 Aase Cathrine Myrtveit. “Svenske tilstander - Verdibørsen.” NRK Radio. Retrieved April 30, 2022 (https://radio.nrk.no/podkast/verdiboersen/l_b834519e-82b7-4690-b451-9e82b7369065).
 “Valresultat 2022 – för riksdagsvalet, region- och kommunval.” Retrieved September 20, 2022 (https://valresultat.svt.se/2022/index.html).
Guillou, Jan. “En stackars socialist måste rösta för demokratins överlevnad.” Retrieved September 19, 2022 (https://www.aftonbladet.se/a/1OQrwe).
Gundersen, Bjarne Riiser. 2019. Svenske tilstander: en reise til et fremmed land. 1. opplag. Bergen: Vigmostad Bjørke.
 
 

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Italia - Ruotsi - Ranska - Unkari - Puola

 

Eurooppa siirtyy uuteen vaiheeseen

Vaalit Italiassa 25.9.2022. Äärioikeiston kannatus on arviolta vankka. Giorgia Melonin puolue Italian veljet kerännee 30% äänistä. Yhdessä Salvinin ja Berlusconin puolueitten kanssa voi äänisaalis johtaa 60% kannatukseen ja mahdollisuuteen muttaa Italian perustuslakia. Meloni on kertonut ihailevansa Mussolinia ja tukeutuu myös Yhdysvaltojen republikaaneihin. Tämän povatun tulevan pääministerin neuvonantajiin kuulunee myös entinen pääministeri, Mario Draghi. Draghin yksi työnantaja, Goldman Sachs lienee siis jo veikannut pääministeriä ennen vaalihuoneistojen sulkeutumista.

Kehitys on vuonna 2022 ollut sama muuallakin: Ranskassa Le Pen on vahvasti kakkosena, Ruotsissa Åkessonin Ruotsidemokraatit maan toiseksi suurin puolue, Unkarissa Orban istuu parlamenttienemmistöllä vallassa ja Puola on myös kansallismielisen hallituksen otteessa. Parlamentaarisesti, vaaleilla valittuna. Lisäksi puolueet ovat verkostoituneet ja pitävät yhtä. Ulkopoliitisesti ollaan saatu apuja Putinilta ja Yhdysvaltojen republikaanit ovat myös edelleen Trumpin lumoissa. Vankkaa taustaa tukijoissa ja isoja rahoittajia siis on.

 Sosialidemokraattien markkinaliberaaleiksi muututtuaan jättämä tyhjiö täyttyy nyt kuten aiemminkin äärioikeistolla, populistisilla, kansallismielisillä ja fasistisilla puolueilla ja aatteilla.

Pienen ihmisen turva, ammattiliitot ja työväenliike on poistettu tai ne ovat poistuneet omasta tahdostaan politiikan keskeisten vaikuttajien näyttämöltä. Hyvinvointivaltio muunnetaan nanny-state muotoon, missä tuetaan eliittiä ja ylempää keskiluokkaa verovaroin, verohelpotuksin ja räätälöidyin palveluin, taataan voitot ja korkotulot sijoittajille vaikka pankkituella. Keskiluokalta ja entiseltä työväenluokalta kerätään verot, voitot ja korot sekä korkojen korot samalla kun heidän hyvivointiyhteiskuntansa privatisoidaan ja näin tehdään voittoa tuottavaksi palvelujen heikentyessä tai kadotessa kokonaan. Vartijoita palkataan eliitin ja ylemmän keskiluokan turvaksi, asuinalueet eriytyvät ja muureja muurataan. Koulutus eriytetään. Globalisaation ja maahanmuuton väitetään samaan aikaan olevan hyve ja ainoa mahdollisuus pärjätä. Nykyinen noin 40 viimeisintä vuotta harjoitettu globalisaatio tarkoittaa lähinnä Yhdysvaltoja kotipaikkanaan pitävien finanssi- ja it-jättien harjoittamaa imperialismia, missä pelissä Yhdysvaltojen hallintokoneisto on vain yksi, mutta erittäin voimallinen työväline. Se, joka tarttuu suin päin tuon globalisatiovieheen koukkuun päätyy pikku hiljaa oligarkkien orjaksi.

Kukin suojautuu tavallaan.  Jokaisella maailman valtiolla ja niiden kansalaisilla on omanlaisensa ratkaisu. Keinovalikoima on vanha tuttu: taistele, pakene tai esitä kuollutta, neljäs vaihtoehto on, ettei ymmärrä missä mennään, kunnes kaikki on viety: tuhkatkin pesästä. Suomi on ilmeisesti pitkälti noudattanut juuri neljättä vaihtoehtoa, on menty mukaan kuin sammakko, jota kiehutetaan lämmittäen pikku hiljaa, jolloin se ei lämpenemistä kykene havaitsemaan ennen kuin on liian myöhäistä. Tästä kantavat vastuuta ne, jotka ovat ymmärtäneet, mutta eivät ole kertoneet tai sitten ne, jotka ovat tukkineet toisinajattelijoidan suut, syystä jos toisesta.

Venäjän menestys sotilaallisesti Ukrainassa on onneksi ollut heikkoa, lyhyen tähtäimen tavoitteet eivät ilmeisesti toteudu. Ukrainaan hyökkäys aiheutti kuitenkin melko melko helposti avattavan reaktion, talouspakotteet ja Venäjän eristämisen, mikä johtaa myös EU:n vaikeuksiin. Venäjän pitkän tähtäimen tavoitteet taas ovat pitkälti yhteneväiset Yhdysvaltain republikaanien etujen kanssa kuten fosiilisista polttoaineista, energiabisneksestä yleensä ja sotateollisuudesta hyötyvät oligarkit globaalisti.

Venäjällä on kokemusta talouspakotteista selviämisestä. Kun Krimin valtauksen jälkeen elinatrvikkeet tulivat pakotelistalle, Venäjä alkoi niitä itse tuottaa. Nykyään se on maailman toiseksi suurin elintarvikkeiden viejä. Nyt uudessa tilanteessa Venäjän pitäisi luoda uudenlainen finanssitalous, mikä on irrrallaan Yhdysvaltojen dollarihegemoniasta. Luonnonvarojensa ja ydinaseen takia Venäjällä tällainen mahdollisuus vielä on. 

Venäjä on vuosia tukenut äärioikeistoa eri puolilla. Nyt näyttävät nämä tavoitteet täyttyvän.



 

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Ukrainan sota - War in Ukraine

 

Ukrainan sota ja talouden

taustapiru tai mastermind? 

motto: Raamatun Psalmi 31, jota Ukrainassa luetaan joka päivä klo 17.00

 

Venäjä on 24.2.2022 aloittanut sodan Ukrainaa vastaan.  Ihmisiä kuolee hirveillä tavoilla kummallakin puolella. Ukraina pyritään saattamaan Venäjän valtaan, Ukraina jää taistelemaan ilman suoraa sotilaallista apua. Suomen talvisota tuntuu toistuvan. Venäjän presidentti uhkaa ydinaseella.

Kun tarkastellaan maailman sotilasmenoja 1988-2021 (Sipri) tulee selväksi, että USA:n osuus on lähes yhtä suuri kuin kymmenen sitä järjestyksessä seuraavan maan sotilasmenot yhteen laskettuna. Näin on ollut jo pidempään. 

Tätä tietoa vasten Venäjä on käsittämättömästi lähtenyt sotaan selkeästi sotilaallisesti heikompana kuin läntinen allianssi, joka on itsenäisen Ukrainan puolella. Seurauksena siis ydinaseen väläyttely heti sodan ensi päivinä. Lisäksi synnytetään tarkoituksella suuri pakolaisaalto.

Uhkayrityksen taustalla täytyy siis olla joukko syitä, joiden vuoksi vaakakuppiin uhmakkaasti asetetaan koko ihmiskunnan tuho. 
 

Näkökulma talouteen - mastermind vai nihilisti ekonomisti?


Sattui niin, että joululoman lukemiseni oli juuri ilmestynyt kirja Yhdysvaltain taloudellisesta strategiasta "Superimperialism", jonka on kirjoittanut amerikkalaisprofessori Michael Hudson (Hudson ja Lau 2021). Merkittäväksi kirjan tekee se, että mies on ollut töissä sekä Yhdysvaltain puolustushallinnossa Pentagonissa että Wall Streetin ytimessä Chase Manhattan pankissa. Näissä toimissa hän ilmiselvästi on kyynistynyt, eikä vältä tuomasta esiin USA:lle erinomaisen kiusallisia ajatuskulkuja. Tämä kirjan syksyllä 2021 ilmestynyt uusin painos onkin kirjoitettu kiinalaisten pyynnöstä. Kiinassa hän on myös ollut professuurissa ja hänen kirjojaan on käännetty niin venäjäksi kuin kiinaksi. Kiinassa myyntimäärät ovat olleet suuria.
 
Michael Hudsonilla on myös kotisivut, joissa hän on kommentoinut Venäjän hyökkäystä. Ukrainan luonnehdinta uusnatseineen 1.3.2022 päivätyssä kirjoituksessa on kuitenkin kuin suoraan Putinin ja FSB:n  käsikirjasta. Hän on aiemminkin antanut haastatteluja myös Venäjän RT-kanavalle. Tällainen tietenkin ihmetyttää, varsinkin kun kyse on hyökkäyssodasta, jonka Venäjä selkeästi on aloittanut, ilman todellista aikomusta neuvotteluihin.

Hudson on kuitenkin ollut myös Venäjän vallankumousjohtajan Lev Trotskin kummipoika ja omistaa Trotskin kirjallisen jäämistön julkaisuoikeuden. Trotskin murhautti Stalin 1940 Meksikossa, jossa Michel Hudson syntyi 1938. Ennen riitaantumistaan Stalinin kanssa Trotski organisoi ja oikeastaan perusti puna-armeijan ja johti sitä säälimättömänä sotilasjohtajana Neuvostoliiton verisessä sisällissodassa. Eli professorillamme on suonissaan trotskilaisuutta ja maailmanvallankumouksen tunnetta jo syntymälahjana. Hän on viime vuosina antamissaan haastetteluissa esittänyt käsityksenään, ettei nykyisestä finanssikapitalismista päästä ilman sotaa eroon. Hän myöskin pitää Kiinan digitaalista diktatuuria ja Venäjän FSB-johtoista diktatuuria täysin hyväksyttävinä, ilmeisesti koska länsimainen demokratia ei sen kummemmin Yhdysvalloissa toteudu, kun raha omistaa politiikan ja oikeuslaitoksen. Eurooppaa hän pitää Yhdysvaltojen satelliittina ja lypsylehmänä, minkä hyvin perustelee.

Kiinassa tai Venäjällä vastaavasti Yhdysvaltojen kantoja voimakkaasti puolustava tiedemies ei kauaa vapaalla jalalla esiintyisi. Uudelleenkoulutusleiri olisi lievintä, mitä odottaa.
 
Hänen Yhdysvaltojen imperialistista ja kolonialisoivaa talouspolitiikkaa koskeva analyysinsä on joka tapauksessa tärkeä puheenvuoro ja kannanotto.  Se myös lyö eturistiriidoista johtuvaa kiilaa Yhdysvaltain ja sen liittolaisten väliin, mutta on hyvin perusteltua kirjoittajan vankan talousosaamisen ja kokemuksen takia. Hudsonin antiikkiin ulottuvat velan tutkimukset ovat varmasti arvokas lisä taloustutkimuksessa. 

Kirjassa ja Hudsonin kotisivuilla esitetään nykyisen finanssikapitalismiin ja koron kiskontaan perustuvan talouden luuranko. Kun tähän yhdistää Pikettyn eriarvoisuustutkimuksen saa käsityksen, miksi Yhdysvallat on jakautunut kahtia, eikä tahdo vaivasta päästä eroon. Tämän hahmottamisessa Hudsonilla saattaa olla ansioita.

Hudson esiintyy vasemmistointellektuellina, mutta on nähdäkseni itse asiassa ideologisesti lähempänä  fasismia, joka Venäjällä on eräänlaista turvallisuuspalvelun muokkaamaa iljinläisyyttä (Adams 2018) ja Yhdysvalloissa trumpismia. Paul Manafort, joka oli Trumpin kampanjapäällikkö, oli myös presidenttiehdokas Yanukovitshin kampanjapäällikkö - ideat siis liikkuvat piireissä (Snyder 2016). Yanukovitsh on Venäjän taskussa oleva oligarkki ja entinen Ukrainan presidentti, joka asuu Venäjällä. Trump repii Yhdysvaltoja kahtia ja pitää Putinia nerokkaana johtajana, tätä hän myy ja muun muassa Fox-newsin toimittaja Tucker Carlson toistelee näitä totuuksia eetterissä. Ja keskivertoamerikkalainen nielaisee syötin (Channel 4 News).
 
Hudsonin esittämä ratkaisu maailmantalouden muutokseen eräissä antamissaan youtube-haastatteluissa on sota. Kiina ja Venäjä irrottautuvat dollariperustaisesta maailmankaupasta ja Yhdysvaltain luomasta globalisaatiosta ja muovaavat omansa. Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto, Haagin tuomioistuin, WTO ja kansainvälinen sääntöjärjestelmä ovat amerikkalaisia ja ne saavat jatkossa kiinalais-venäläiset vastineensa. 
 
Hudsonia ei huoleta näitten maitten käsitykset oikeudesta tai ihmisoikeuksista. 
 
Hän on työskennellyt myös tri Outolempenä tunnetun Herman Kahnin alaisena. Hudson väläyttää internet-sivuillaan venäläisen vetypommin räjäyttämistä Lontoon ja Brysselin yllä.  Täysin käsittämätöntä ajattelua sellaiselle, joka ei ole työskennellyt suurvallan päätöksentekokoneistossa.

Nyt sodan sytyttyä ei voi välttää ajatusta, että Ukrainan sodan taustalla olisi tällaista Hudsonin hahmottelemaa taloudellista ajattelua erityisesti maailmantalouden järjestelyistä. Onko se itseään toteuttava ennuste?

Ahneus on  perimmiltään se ominaisuus, joka estää maailmassa järkevän taloudellisen ja kestävän kehityksen edellyttämän toiminnan. Se on johtanut ihmiskunnan johtavan eliitin itsetuhoisuuteen, koska tarpeet eivät koskaan tyydyty, vaan päinvastoin aina kasvavat. Koronkiskontayhteiskunta on rakentunut geometrisesti lisääntyvien korkotulojen ja lineaarisesti lisääntyvän tuotannon päälle, mikä tilanne on kestämätön. Ympäristötuho ja kasvava eriarvoisuus ovat sen seurauksia. Ihmiskunta kykenisi parempaankin kuin sotaan ja tuhoon. Järjestelmän pitäisi kuitenkin muuttua: meillä Suomessa oli ja osin vieläkin on pätevä järjestelmä pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, sekataloudessa ja ståhlbergiläisessä oikeusvaltiossa. Venäjällä tai Kiinalla ei tällaista ole tai edes pyrkimystä sellaiseen.
 
Venäjällä ja Norjalla on öljyrahastot. Norjan öljyrahasto on valtiollinen ja demokraattisessa kontrollissa. Venäjän öljyrahasto on valtiollinen diktatuurihallinnon väline ja osin henkilökohtaisiksi omaisuuksiksi jaettu. Norjassa on kohotettu koko väestön elintasoa ja maan vaurautta pitkällä tähtäimellä, Venäjällä on sijoitettu sotaan. Osin tämä selittyy Venäjän imperiumiperinteellä, mutta tästä voidaan myös päätellä, että kansan laajalle yleiselle hyvinvoinnille oppositio on tärkeä, samoin oikeusvaltio ja keskusteleva yhteiskunta ja että kansallisvaltio on luontevin yksikkö tällaisen toteuttamiseen.

Tärkeimpiä syitä sotaan on myös demokratian pelko Venäjällä. Oppositiota ei hyväksytä, eikä hallinnnon kiertoa. Ukrainassa oli alkanut kehittyä jotain uutta, tämän George Soros (New Economic Thinking 2015) oli tunnistanut oikein jo seitsemän vuotta sitten. Ajatuksena oli, että demokratia Ukrainasta leviäisi myös Venäjälle. Valtapolitiikkaa tunteva voi tässä ajattelussa nähdä uhan tai mahdollisuuksia, riippuen mistä asemasta asioita katsoo ja mitä demokratia kullekin tarkoittaa. 

Kiinalaisen näkökulman sodan päämäärien ja seuraamusten eri vaihtoehtoihin tuo Hu Wei, erittäin ansiokkaassa analyysissä (Monitor 2022), jonka on julkaissut maaliskuun alkuviikolla. Mitä Kiina valitsee? Tällä hetkellä näyttää Hudsonin tarjoama skenaario hyvinkin todennäköiseltä, mutta kaikki riippuu Kiinan sisäpolitiikasta.

Suomen ja EU:n asemaa sodan varjossa luotaa kenraalimajuri Toveri radiohaastattelussa (Brysselin kone 2022). Sotilaspoliittinen osaaminen on vakuuttavaa. Sodan talouspoliittisia seurauksia ei tässä ohjelmassa erityisemmin käsitellä, mutta kenraalin käsitys esim. Venäjän yhteiskuntarakenteesta on asiallinen ja terävä.
 
 
 
 
 
Lähteet:

”2021–2022 Russo-Ukrainian Crisis”. 2022. Wikipedia. https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=2021%E2%80%932022_Russo-Ukrainian_crisis&oldid=1075389912 (5. maaliskuuta 2022).
Adams, Tim. 2018. ”The Road to Unfreedom by Timothy Snyder Review – Chilling and Unignorable”. The Guardian. https://www.theguardian.com/books/2018/apr/15/the-road-to-unfreedom-russia-europe-america-timothy-snyder-review-tim-adams (17. maaliskuuta 2022).
Channel 4 News. 2022. Donald Trump repeats Putin praise at CPAC. https://www.youtube.com/watch?v=VHTek-jlYfg (6. maaliskuuta 2022).
”Donald Trump repeats Putin praise at CPAC - YouTube”. https://www.youtube.com/watch?v=VHTek-jlYfg&list=PL7NyuaG71ngrK7RFyhc_32q8aRi6Lf40e&index=2&t=192s (5. maaliskuuta 2022).
”Georgismi”. 2020. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Georgismi&oldid=19090961 (6. maaliskuuta 2022).
Hudson, Michael. ”Financial Analysis of a World Dominated by the FIRE Sector - Finance, Insurance and Real Estate. Beware the Monopolist.” https://michael-hudson.com/ (2. maaliskuuta 2022).
Hudson, Michael, ja Kin Chi Lau. 2021. Super Imperialism: The Economic Strategy of American Empire.
”Ivan Iljin”. 2022. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ivan_Iljin&oldid=20231597 (17. maaliskuuta 2022).
”Mitä EU:n kannattaa oppia Ukrainan sodasta, Pekka Toveri? | Audio Areena”. https://areena.yle.fi/audio/1-61326320 (17. maaliskuuta 2022).
Monitor, US-China Perception. 2022a. ”Possible Outcomes of the Russo-Ukrainian War and China’s Choice”. U.S.-China Perception Monitor. https://uscnpm.org/2022/03/12/hu-wei-russia-ukraine-war-china-choice/ (13. maaliskuuta 2022).
———. 2022b. ”Possible Outcomes of the Russo-Ukrainian War and China’s Choice”. U.S.-China Perception Monitor. https://uscnpm.org/2022/03/12/hu-wei-russia-ukraine-war-china-choice/ (15. maaliskuuta 2022).
Naftogaz Ukraine. 2018. Carl Bildt: The history of Ukraine is different from the history of Russia. https://www.youtube.com/watch?v=8_SQuLf74n4 (6. maaliskuuta 2022).
New Economic Thinking. 2015. George Soros: The Future of Europe. https://www.youtube.com/watch?v=vdUaEE7mr2w (10. maaliskuuta 2022).
OxfordUnion. 2022. Former MI6 Chief On the Ukraine & Russia Conflict | Oxford Union. https://www.youtube.com/watch?v=Yw5lzKVn3sc (6. maaliskuuta 2022).
”Paul Manafort”. 2020. Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paul_Manafort&oldid=19447555 (5. maaliskuuta 2022).
”———”. 2022. Wikipedia. https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Paul_Manafort&oldid=1074589007 (5. maaliskuuta 2022).
”Rupert Read”. 2022. Wikipedia. https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Rupert_Read&oldid=1075980919 (12. maaliskuuta 2022).
”Russian National Wealth Fund”. 2022. Wikipedia. https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Russian_National_Wealth_Fund&oldid=1075463029 (12. maaliskuuta 2022).
”The Countries Staying Silent on Russia’s War with Ukraine”. 2022. ABC News. https://www.abc.net.au/news/2022-03-03/russia-ukraine-nations-that-sit-on-the-fence/100868998 (12. maaliskuuta 2022).
”Tucker Carlson”. 2022. Wikipedia. https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Tucker_Carlson&oldid=1075267418 (5. maaliskuuta 2022).
Vaage, Martha. 2022. ”Bønn i bomberomma. Svelter seg nærare Gud. NRK”. Kompass. https://radio.nrk.no/serie/kompass/DMTL36405222.
”Viktor Yanukovych - Wikipedia”. https://en.wikipedia.org/wiki/Viktor_Yanukovych (5. maaliskuuta 2022).
Watson Institute for International and Public Affairs. 2016. Timothy Snyder ─ Ukraine and Russia in a Fracturing Europe. https://www.youtube.com/watch?v=dfduV68C1Jk (6. maaliskuuta 2022).