sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

KELA kansantaloudessa



KELA kansantaloudessa


Työn asemaa tulojen ja varallisuuden kerryttäjänä tulisi todella miettiä (Keynes, 1930).


Taloudesta suurimman osan muodostaa tänä päivänä finanssitalous. Tuloista ja varallisuudesta suurin osa muodostuuu nykyään maailman mittakaavassa kasinopeleissä. Reaalitalous on pudonnut alle puoleen. Toisaalta robotit ja keinoäly tulevat tekemään jatkossa töistä koko ajan isomman osan. Periaatteessa siis olisi mahdollista vastikkeellista työntekoa vähentää kaikilta rajustikin, jos tulon- ja varallisuuden jako toimisi terveellä tavalla. Kun robotit toimivat muurahaisina, voisi suurin osa ihmiskuntaa elää heinäsirkkaelämää?


Toisin kulkee yhteiskunnan jämähtäneen eliitin ajatus.


Kelan pääjohtaja Elli Aaltonen toteaa 2.3.2018 haastattelussaan Aamulehdessä (Aamulehden haastattelu):

– Mikä on yksilön vapaus olla ja elää ja samalla saada yhteiskunnan kautta tukea? Ihmisiä on hyvä herättää nykyisestä olotilan vakiintuneisuudesta miettimään, olisiko kenties muitakin vaihtoehtoja. Pidän aktiivimallista käytävää keskustelua oikeutettuna myös kansantalouden näkökulmasta. On sallittua keskustella siitä, käytetäänkö veronmaksajien rahat oikeisiin asioihin.

–Ennen Kelan tuet olivat aika selkeitä. Asiakas sairastui, sai tukea ja tuli terveeksi. Ei ollut tällaisia mielenterveyden diagnooseja, jotka jatkuvat ja jatkuvat.


Tässäpä laskelmia kansantalouden näkökulmasta



Erityisen vaarallista, mutta helppoa, on ihmisten tai ihmisryhmien määrittäminen kuluksi yhteiskunnalle. Tässä pureudutaan ihmisissä helposti psykologisesti vastakaikua saavaan muurhainen vs. heinäsirkka -ongelmaan, jonka mukaan ihmisarvo pitää työllä ansaita, olihan mm. keskitysleirien porteilla "Arbeit macht frei" -iskulause. 

Jos olet vajavainen, sairas, vanha, työtön tai köyhä ei sinulla ole oikeutta hyvään elämään tai elämään lainkaan. Ikäänkuin talouslama, sairaus, onnettomuudet tai lopulta hyvin yksilöllinen vanhuus ja lopulta kuolema ei osuisi kohdalle tai ilmenisi lainkaan sattumanvaraisesti. 

Nykyään monasti kuulee väitteen, että sairaus olisi omaa syytä ja siksi pitäisi hoidosta maksaa enemmän omasta pussista. Tähän suuntaanhan ollaan menossa. Yksityiset vakuutukset ovat tällaisia kun sillä, joka on sairas tai jonka katsotaan jonkin teorian nojalla voivan sairastua tietyllä todennäköisyydellä, joutuu vakuutuksestaan maksamaan sitä enemmän mitä sairaampi on tai mitä suurempi sairastumisen todennäköisyys on. Taakkaa ei siis pyritä jakamaan, vaan lisätään sitä entistä enemmän niille, joilla jo on ennestään raskasta elämää (linkki New York Timesin artikkeliin.)


Katsokaapa saksalaisen 1930-luvun natsilaistetun oppikirjan matematiikan tehtävää ( Nazismen i dokument ):


"Saksalaisten koululaisten laskukirjasta vuodelta 1935:

Tehtävä 95
Mielisairaalan rakentaminen maksoi 6 miljoonaa markkaa. Kuinka monta 15 000 markkaa maksavaa omakotitaloa tuolla summalla olisi voinut rakentaa?

Tehtävä 97
Mielisairas maksaa päivässä 4 markkaa, raajarikko 5,50 markkaa, rikollinen 3,50 markkaa. Monasti tienaa virkamies päivässä ainoastaan 4 markkaa, avustaja melkein 3,50 mk, ja kouluttamaton työmies alle 2 mk perheenjäsentä kohden.

  1. Esitä nämä luvut kuvioina. Varovaisen arvion mukaan Saksassa on noin 300 000 mielisairasta, epileptikkoa jne. laitoshoidossa.
  2. Mitä nämä maksavat vuodessa 4 mk:n päivittäisen kustannuksen mukaan?
  3. Kuinka monta 1000 mk:n asuntolainaa - ilman takaisinmaksuvelvollisuutta - tuosta rahasta voitaisiin vuosittain myöntää? "


Edellinen on kuin nykytalouden oppikirjasta. Kun soteuudistuksen myötä Suomessa sosiaali- ja terveys siirtyvät yhteiskunnallisen valvonnan ja yhteiskunnallisen suunnittelun ulkopuolelle yksityistettynä bisneksenä yrityssalaisuuden suojiin, tullaan näkemään tämän suuntaisia konkreettisia esimerkkejä tehostuksen (liikevoiton) lisäämiseksi. Tällaisten arvojen myymistä pitäisi vastustaa, Missä on huutavan ääni erämaassa?

 Saksassa kehitys johti "rodullisesti heikompien" tappamiseen alkuun eutanasiaohjelmassa, jonka brutaalius salattiin ja tapetuille väärennettiin kuolinsyyt, lopulta valtion harjoittama tappaminen teollistettiin tuhoamisleireillä, kuten Auschwitzissa.

  Kapitalismin logiikka toimii samoin perustein kuin eo. laskuesimerkissä valtiollisia toimia perustellaan, pyhittäessään liikevoiton kvartaalitaloudessa, kunhan muut arvot on kuurnittu propagandalla ihmisten mielistä pois.

maanantai 5. helmikuuta 2018

SOTE-sampo oligarkeille







YLE:n pääutislähetyksessä pieni katsaus SOTE-valmisteluun: rikosoikeuden professorit ovat huolissaan korruptiosta (YLE linkki)

Yhtään poliitikkoa ei ollut kommentoimassa professoreiden lausumaa. Demokratia piileskelee?

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Riippuu kai siitä kumalla puolella olen, menettäjien vai voittajien. Kohta siis kuivailen kyyneleitä. Monen poliitikon tai virkamiehen mehiläiskodissa sen sijaan vähintäänkin hymähdellään hyväntahtoisesti.

Kun amerikkalaiset yksityistivät 1990-luvulla Venäjän valtion omaisuuden, nimetyn neuvonantajansa julkkisekonomisti Jeffrey Sachsin ja Jegor Gaidarin voimin, oli ilmiö sama kuin tämän päivän SOTE-Suomessa. Kun kansalaiset eivät Venäjällä lopulta saaneet eläkkeitään ja palkkojaan, pelastajaksi tuli valtion turvallisuuspoliisi FSB ja Vladimir Putin, mikä samalla myös esti Venäjän ajautumasta länsivaltojen raaka-ainevarastoksi. Perinteen mukaan kuitenkin vallanpitäjät ja valtio samaistuvat, joten valtion raha muodostaa samanaikaisesti vallanpitäjän yksityisen varannon, josta vielä pahan päivän varalle siirretään ainakin muutama sata miljoonaa vaikkapa Kyproksen veroparatiisiin.

Sipilän, Soinin ja Orpon troikkahallituksen johdattamana Suomi oy:n yksityistämisen polku näyttää kovin samanlaiselta kuin entisen isäntämaamme, ilman putinilaista nationalismia, tosin. Valtion kassa ja yksityissektorille siirtyvien valtaapitävien henkilökohtaiset tilit sekoittuvat. Suuri osa omaisuudesta jaetaan myös ulkomaisille suuryrityksille, mihin ei sitten millään suomalaisella instanssilla ole vaikutusvaltaa, mikäli CETA-sopimuskin ratifioidaan.

Mm. kokoomuspoliitikkojen näyttävä siirtyminen Mehiläiseen on jo korruptiota. Samat henkilöt, jotka päättävät yksityistämisistä siirtävät rahaa ja valtaa omiin käsiinsä.

Valitettavasti myös ns. äärikeskustan (esim. Macron) tai new-democrat, new-labour  -liikkeen edustajat ja kannattajat ovat ideologisesti terveydenhuollon yksityistämisen kannalla. Näihin kuuluu käsittääkseni huomattava osa johtoportaan sosialidemokraateista.

Toivottavasti vastustajat ja puoltajat tulevat esiin ennen vaaleja. Osaisi valita kopissa paremmin.

Tämä siitä huolimatta, että Yhdysvaltain yksityisvakuutuksiin perustuva järjestelmä on kallein, tehottomin ja eriarvoistavin terveydenhuollon järjestelmä, mikä on ollut tiedossa vuosikymmenet.

Koko SOTE pitäisi miettiä suomalaiskansalliselta pohjalta uudelleen. Päämääränä pitäisi olla hoivan ja terveydenhuollon tuottaminen suomalaisille mahdollisimman kattavasti ja edullisesti. Meillä oli erinomaisen tehokas järjestelmä, joka olisi vain tarvinnut rahoituksen valtiollistamisen ja terveyspolitiikan valtiollisen ohjauksen. Sekä kotimaisin insinöörivoimin toteutetun tietojärjestelmän.

Suomalainen malli lienee poliitikoille ja päättäjille liian nationalistinen, se ei millään myy ja kelpaa.  Ruanda kävisi nykyään esimerkistä tehokkaan ja tasa-arvoisen terveydenhuollon järjestämisen mallimaana, yrittävät rakentaa maataan koko kansalle, kun sisällissodasta on vain neljännesvuosisata (Economic forum). Meillä ei enää panosteta, sadan vuoden takaiset tapahtumat unohduksissa ja ristiriidattomassa konsensuksen hengessä jälleen lisätään epätasa-arvoa, mistä oli jo 1980-luvulla lähes päästy eroon..

Nyt päämäärinä ovat rahastus ja kvartaalivoitot.

Näin saadaan aikaan hyvinvointivaltio varakkaille sekä koti-että ulkomaisille rikkaille, kun mm. varakkaimmat venäläiset alkavat käydä täällä hoidoissa. Keskiluokalle ja työväelle tarjotaan SOTE:ssa Kreikan kuuria.

En haluaisi tällaista Suomea olla rakentamassa tai jättämässä lapsilleni ja lapsenlapsilleni.





sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Saksan SPD ja hallitusneuvottelut

SPD ja Euroopan tulevaisuus 



Sunnuntaina 21.1.18 ratkaistiin Bonnissa Saksan sosialidemokraattisen puolueen kanta osallistumisesta suureen koalitioon GroKoon. Puolue päätti lähteä hallitukseen. Hallitusneuvottelut kestävät noin 5 viikkoa ja liittokansleriksi valitaan jälleen Angela Merkel.

Kun hallitukseksi tulee suuri koalitio, suurimmaksi oppositiopuolueeksi jää äärioikeiston AfD. Huolestuttavaa on, että AfD ei oleenää  mikään skinhead-tyyppien epämääräinen jengi, vaan siihen kuuluu aivan varteenotettavia poliitikkoja, kuten asianajaja, ruhtinatar von Sayn Wittgenstein (AfD 2017). Saksalaisnationalismin nousu pinnan alta päivänpolitiikan voimatekijäksi on kuitenkin uhka demokraattiselle Euroopalle, joka jo muutenkin kärsii demokratiavajeesta, erityisesti muistettakoon Kreikan kovakourainen kohtelu.




Äänestäjät muistavat, että Saksassa erityisen epäsuosittu ja monet köyhyysloukkuun saattanut  matalapalkkatyöllistämisen Harz-malli on Schröderin sosialidemokraattien aikaansaannos.

Kansan suosiota Euroopassa ovat poliitikoista keränneet uusliberalismia vastustava Britannian Labourin puheenjohtaja Jermy Corbyn ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron. Corbyn on johdonmukaisesti pitäytynyt maailmankuvassan ja poliittisessa toiminnassaan vuosikymmenet, mikä lisää hänen uskottavuuttaan.

Macron sai kuitenkin yllättävän helposti median avulla lähes täydellisen vallan esittäessään vaihtoehtoa, joka äänestäjistä oli hyväksyttävämpi kuin Le Penin tarjoama. Äänestysprosentit olivat matalia, joten tyytymättömät jäivät tällä kertaa äänestyspäivänä kotiin. Macron on alkanut toteuttaa uusliberalistista, tuloeroja lisäävää äärikeskustapolitiikkaa, jota myös Euroopan Unionille ja Saksalle tarjoaa.

Sosialidemokraattien johtoportaan on puheenjohtaja Schulzin suhde äärikeskustaan tulee pikku hiljaa esiin, todennäköisesti hän ei halua Corbynin tavoin suunnata vasemmalle (ARD 2017).


Nähtäväksi jää, mitä kansalaiset ajattelevat, mielipidemittausten perusteella SPD:n kannatus laskee (Telekom-online) ja on nyt helmikuussa 2018 historiallisesti erittäin alhaalla 18%:ssa.








SPD neuvottelee parhaillaan kompromisseja useammilla yhteiskuntapolitiikan aloilla (Spiegel ).



Kolonialismi ja imperialismi



Keisarin uudet vaatteet

 

Valtioimperiumeista on siirrytty 1900-luvun loppupuolella suuryritysimperialismiin. USA:n valtion nettovarallisuus oli noin 50% maailman varallisuudesta toisen maailmansodan päätyttyä, mistä se on pudonnut nykyiseen noin 20-25%:iin. Yhdysvaltalaisomisteiset monikansalliset suuryritykset sen sijaan omistavat 2020 luvun häämöttäessä noin 50% maailman varallisuudesta.

Nämä yritykset myös pyrkivät laajentamaan valtaansa kaikin keinoin. Yhdysvalloissa niiden päämäärät kyseenalaisesti, mutta voimallisin resurssein yhdistetään kansalliseen etuun.

Länsimaisissa demokratioissa tämä tarkoittaa myös hallitusmuodon demokraattisuuden rappiota, kun valta siirtyy demokraattisten instituutioiden ulkopuolelle ja poliittinen valta on suoranaisesti ostettavissa tai ostetun median ohjailtavissa. Vallan kolmijako ei toteudu. Tämä johtaa äärimmillään lopulta täydelliseen tyranniaan. Varsinkin, mikäli kehitykseen yhdistyy varallisuuden keskittyminen lähes geometrisessa sarjassa, sota terrorismia ("war on terrorism") vastaan ja urkinnan teknologinen ylivertaisuus.

Erilaisin maailmanlaajuisin yksityistämisprojektein käytännössä kolonialisoidaan jälleen (kolonialsmi, wikipedia) yhteiskuntia. Lähi-Idässä, Afganistanissa, Irakin, Libyan ja Syyrian kohdalla valtiorakenteet on sotilastoimin romahdutettu ja kansallinen varallisuus, kuten öljy tai unikkopellot, yksityistetty. Näistä maista on käytännössä tullut tai ne ovat osa siirtomaistamisprojektia. Pakolaiset vaeltavat Euroopan teillä.

Pohjoismaat eivät ole tästä kehityksestä irrallaan ehkä Norjaa ja Islantia lukuun ottamatta.

Terveydenhuollon (SOTE), maaperän mineraaleja hyödyntävän kaivostoiminnan, sähkönsiirron ( Caruna) tai viestintäverkkojen (digita) yksityistäminen ei ole perimmältään tuotannon tehostamista markkinoiden kautta, missä vaatteissa se meillekin myydään, vaan siirtomaistamista.

 Sitä toteutetaan, kuten ennenkin siirtomaa-aikaan,  jakamalla etuja ja rahaa   virkamiehille, liikemiehille ja poliitikoille, korruptoimalla suoraan, lobbaamalla ja epäsuorasti käyttäen erilaisia median trollauksia ja muita pr-kikkoja päätöksenteossa tarvittavan tiedon hämärtämiseen. Suomessa kohteena ovat valtio- ja kunta-instituutiot ja päämääränä sosiaaliturvan ja hyvinvointivaltion romauttaminen privatisoimalla, jolloin päätöksenteko myös siirtyy ulkomaisille suursijoittajille ja sosiaaliturva alkaa toimia kvartaalitalouden logiikalla köyhdyttäen Suomen valtion lisäten myös valtion velkaa verovarojen siirtyessä pois kansallisesta kierrosta veroparatiisien säiliöihin.

Toisaalta kyseessä on myös tulonsiirto työtätekeviltä alemmilta tuloluokilta ja keskituloisilta suurituloisille ja yleisemminkin sijoitusomaisuuden varassa eläville. Verotuksella aikaansaatavan tulojen tasauksen sijaan (veroprogression poistaminen - verotus kevenee) lisääntyvät erilaiset suorat maksut yrityksille ja yksityisille vakuutuslaitoksille sellaisista välltämättömyyksistä, jotka ennen kustannettiin ainakin osin yhteisin verovaroin, tai kokonaan, kuten esim. terveyskeskusten tuottama sairaanhoito 1980-luvulla oli. Lähitulevaisuudessa terveydestä ja hoivasta on tullut ja tulee konkreettisesti pelkkä kauppatavara. Näistä on varallisuuteen katsomatta pakko maksaa, moni vain ei käsitä, että tämä on regressiivistä verotusta.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Uusliberalismia Suomessa

 

 

 

Arvioita poliittisten puolueitten kääntymisestä uusliberalismiin Suomessa - eli mihin saakka Suomella oli malttia vaurastua?





 Politiikanteon muuttumista avitti Suomen suuri lama 1990-luvulla, minkä taustat vahvasti olivat koko Kekkosen jälkeisessä politiikanteossa 1982 alkaen, missä yhtenä johtotähtenä oli, että taloudellisen liberalisoinnin uskottiin takaavan poliittisen liikkumavapauden lisääntymisen Venäjän suhteen myös pidemmällä aikavälillä. Valtion tai talouselämän ylimmässä johdossa ei  ymmärretty, miten liberalisointi olisi pitänyt viedä läpi, siitä on osoituksena mm. suurten liikepankkien SYP ja KOP sekä säästöpankkien, valtion Postipankin ja koko punapääoman konkurssit. Päätöksentekoa ohjasi tietämättömyys ja ahneus. Talousguru Pentti Kourin muistelmissa on tästä mielenkiintoista hiljaista tietoa.

Kouri oli kouluttautunut samanaikaisesti Atlantic-Schoolissa Britanniassa Jorma Ollilan kanssa ja USA:ssa liikkui George Sorosin lähipiirissä. Tiettyä polkuriippuvuutta voi tästäkin hakea.

Sosialidemokraatit eivät ole siis yksin new democrat -malleineen, muissa suomalaisissa puolueissa ja puolueideologioissa eivät asiat näytä olevan sen paremmin.

 Keskustapuolue, joka alkiolaisen aatteen mukaan toi käytäntöön monet hyvinvointiuudistukset yhdessä sdp:n kanssa, on sosiaalipolitiikan alasajossa uusliberaalistunut vielä pahemmin, lisänä K-linjan vahva vanha kallistuma Venäjän valtapiiriin (mm. Esko Aho pankkilaisena) ja keskustalaiset osaavat oligarkkipelit (eli valtion omaisuuden siirtämisen puolueen eri toimijoille "edullisesti") jo vanhastaan Kekkosen kauden perintönä. Nokia myös linkittyy monivuotisen pääjohtajansa kautta keskustapuolueeseen. Kekkosen lähipiiriin kuuluneen Kustaa Vilkunan kautta myös Kone mitä ilmeiseimmin on keskustamyönteinen, tosin yritys on säilynyt suomalaisena, mikä voi olla osoitus sitoutumisesta koko suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta on tietysti riippuvaista omistajien oletettavasti vaihtelevista henkilökohtaisista mieltymyksistä.

Kokoomus on siirtynyt kepeästi "koti, uskonto isänmaa" -aatteista monikansalliseksi ja isänmaattomaksi, Trumpia jäljittelevän julkisuushahmo Harkimon Venäjälle suuntaamat Hartwall-areenan sekä jääkiekkojoukkue Jokerien myynti ja puolueen kestonokkamiehen Häkämiehen norjalaisten kanssa tekemät Yara-kaupat esimerkkinä. Isänmaa on myynnissä, kunhan kokoomuspoliitikko saa osansa. Kreikan pankkiselvittelyihin Kataisen hallitus napin painalluksella latasi 10 miljardia euroa meidän verovarojamme, ilman mitään erityisiä neuvotteluja. Kuvittelisin esimerkiksi Tanskan vastaavassa tilanteessa vakavasti harkinneen eroa eurosta, jolloin vastuu euroalueen hölmöilyistä olisi vältetty. Nyt Tanska, Ruotsi ja Britannia säästyivät oman valuutan ansiosta. Sittemmin Kataisesta on tullut komissaari. Puolue pysyttelee kannatusluvuissa korkealla Britannian toryjä jäljitellen mainostoimistoja ja median hallintaa hyväksikäyttäen ja vanhalla isänmaallisella imagollaan. Teollisuuden etuja ajava puolue saattaakin osoittautua kilpailukyvyn rapauttajaksi, kun suomalainen hyvin toiminut ja edullinen infrastruktuuri murenee ideologisen privatisoinnin ansiosta.

Yksityisyritteliäisyys valtion ja kuntien omaisuudella on edelleen vuonna 2017 päivän muotivirtaus ( ks. Suomen valtionyhtiöiden myynti). Lipposen eri hallitukset möivät valtion omaisuutta lehtitietojen mukaan  määrällisesti eniten. Ammattiyhdistysliikettä marginalisoitiin. Kyseessä oli laajapohjaisia hallituksia. Ei ihme, että Suomessa haettiin vaihtoehtoa, suuri jytky ei tullut yllätyksenä.

Mukana ovat olleet hallitusvastuussa mukana ollessaan yhtä lailla kristilliset, RKP ja vasemmistoliitto.

Perussuomalaiset erottuvat trumpistisella tieteenvastaisella, uskonnollissävytteisellä, kansallisvaltiota korostavalla ja maahanmuttovastaisella retoriikallaan (Huhtasaari), joka hämärtää kannattajilta puolueen hallituksessa koko ajan ajamat austeristiset uudistukset ja sen tekemät "köyhän kansan" vyönkiristykset ja työttömien kepityksen, josta puolueen ministerin ajama työttömien aktiivimalli on yksi esimerkki. Verorahaa ei amerikkalaisen isonveljen mukaan suunnata hyvinvointivaltioon vaan vaikkapa puolustusinvestointeihin. Ihmisten ahdinkoon tarjotaan peiliin katsomatta syyllisiksi sosiaalituilla eläviä, maahanmuuttajia ja pakolaisia, mikä suuntaa vihaa ja tyytymättömyyttä yhteiskunnan heikoimpiin, puolustuskyvyttömiin ja on tyypillistä hajota ja hallitse politiikkaa.

Vihreät ovat ehkä omituisin eurooppalainen viherpuolue, he kun toivat hallituskaudellaan maahan enemmän uutta ydinvoimaa kuin kukaan olisi osannut arvata. Puolue on ollut myös näyttävästi myymässä Suomen valtionyhtiöitä. Oppositiossa ollessaan he ovat esittäneeteet julkisuudessa hyvinvointiyhteiskuntaa puoltavia kantoja. Siitä huolimatta sosiaalipolitiikka on myös vihreillä ollut uusliberaalia, austeristista kiristyspolitiikkaa suosivaa.

Kaikki kynnelle kykenevät siis ovat myyneet surutta uusliberalismin austerity-politiikan mukaisesti valtion ja kuntien omaisuutta yksityisille tahoille. Unhoon on jäänyt (???), että kauppaketjun loppupään omistaja määrää ja tulouttaa veronsa esim. Luxemburgin kautta, siirtää tuotantonsa muualle tai määrää monopolituotteille kuten sähkönsiirrolle haluamansa hinnan, eikä välitä loppujen lopuksi ihmisille tuotetuista palveluista tai tuotteista, kunhan nämä ovat siirtyneet demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin ja osakkeen hinta kohoaa. Kun kaikki on myyty (maat, vedet ja valtion- ja kuntien yhtiöt) ollaan palattu torppariaikaan tai feodaaliyhteiskuntaan ja valta siirtynyt sinne missä omistajat ovat. Näitä usein ulkomaisten omistajien jakamia asemiaanko poliittinen rälssi yrittää itselleen haalia ja kuvittelee saavansa? Eduskunta purkaa omaa valtaansa ja tuhoaa suomalaista demokratiaa lobbareiden houkuttelemana.

Suomettuminen eli Finlandisierung oli tähän verrattuna pienimuotoista (koska konkreettiseen maan myymiseen ei tuolloin onneksi ollut mahdollisuuksia, sen sijaan Neuvostoliitto palautti Porkkalan) ideologista maansa myymistä, joka vielä osin tapahtui  ketunhäntä kainalossa. Suomettuminen tosin mahdollisti nykypolitiikan, kun Suomen idea hämärtyi, ei ole koettu arvokkaaksi pitää itsenäisestä Suomesta kiinni tai ei ole uskottu, että Suomi taitavalla ulkopolitiikalla pärjää alistumatta jollekin suurvallalle. Tällöin Suomi jää kahden imperiumin hyvin haavoittuvaksi rajamaaksi, mikä kohtalo pystyttiin onnekkaasti ja neuvokkaasti välttämään 1918 ja 1944.
 
Kiristyspolitiikan (austerity-politiikan) täytyy olla oikeaa, onhan sen teoreetikolle nyt vuonna 2017 saatu suomalainen nobelpalkinto, yhdysvaltalaistuneelle Bengt Holmströmille. Tämä istui aikansa Nokian hallituksessa, kannattaa panna merkille. Olisiko tässä tullut esiin Suomen valtiovarainministeriön aatteellinen Elop?

Tietenkin puolueissa on sisäisiä painotuseroja.  Puolueitten rivijäsenet ja kannattajat eivät ole vielä havainneet, mitä on tapahtunut, koska syitä ja seurauksia on vaikeaa hahmottaa ja koko ajan poliittinen epäolennaisuuksiin kohdistettu debatti ja voimallinen viihdemaailma toimii savuverhona ja kansalaisaktiivisuuden passivoijana.

Austerity-politiikan seuraukset näkyvät arjessamme. Työttömiä alkaa olla lähes jokaisen suomalaisen lähipiirissä. Kaikenlaiset maksut kohoavat, terveydenhuolto, sähkönsiirto jne. kallistuvat moninkertaisesti, verovähennykset kompensoivat nuo hyvätuloisilta regressiivisesti, mitä enemmään saat nimellistuloja, sitä enemmän verovähennys sinua auttaa. Velanottoa siirretään valtiolta yksityisille, kun rahat eivät riitä välttämättömyyksiin ilman pikavippejä. Valtion velka hyvin todennäköisesti silti kasvaa, koska kulutuskysyntää on supistettu ja valtion tulot pienenevät.

Työttömyys, kansalaisten velkaantuminen ja maksunkorotuksina ja verovähennyksinä tehtävät tulonsiirrot varakkaimmalle 1%:lle kuuluu osana austerity-politiikan mekanismiin.

 Osa kansasta uhrataan kvartaalivoittojen alttarille. Mielestäni ihan turhaan. Noudatettavaa politiikkaa voi, saa ja täytyy muuttaa.


perjantai 24. marraskuuta 2017

23.11.18 Saksan hallituskriisi

Saksa päätyi hallituskriisiin.
Kuten aiemmin olen todennut, Saksassa pinnan alla on virtauksia, jotka kannattaisi ottaa huomioon ja todesta.
Huolestuttavaksi tilantee tekee SPD:n Schröderin aikaan tehty ideologinen siirtymä new-democrat - new-labour  -linjalle, kannattamaan uusliberalistista talouspolitiikkaa. Saksassa kipurajan ylittänyt matalapalkkatyöllistäminen oli juuri SPD:n aikaansaamaa.
Hylätessään hyvinvointivaltion ja liittyessään maailmanlaajuiseen globaaleja suuryrityksiä ja isoja kansallisvaltioita suosivaan globalisaatio- ja kolonialisaatiokehitykseen, jossa keski- ja työväenluokka uhrataan superrikkaiden eteen, jätetään nämä äänestäjät oikeistopopulistien armoille. On jo nähty, että hyvinvointivaltiota puolustavan poliittisen tahon puuttuessa turvaudutaan mihin tahansa rahavallan rahoittamien mediavelhojen tarjoamaan oljenkorteen, kuten USA:ssa Trumpiin ja Ranskassa Macroniin.
Saksan ollessa Euroopan mahtivalta, sen kääntyminen pitkästä aikaa oikeistopopulismiin, on kaikille ja erityisesti Unioniin kuuluville sangen huolestuttavaa. Venäjä myös tätä kehitystä kulisseissa tukee.
Mikäli SPD ei nyt vaihda politiikkaa ja menee new-labour  -agendalla hallitukseen, se seuraavissa vaaleissa tulee hyvin todennäköisesti häviämään kartalta poliittisena voimatekijänä.
Käsittääkseni tämä on Schultzille viimeinen mahdollisuus kääntää kelkka työväen- ja keskiluokan puoleen. Uusliberaalin politiikan vaihtaminen Britannian Labourin tavoin takaisin sosialidemokraattisen hyvinvointivaltion puolustajaksi ja kiristys- eli austerity -politiikan vaihtaminen uudenlaiseen taloudenpitoon ja luopuminen pankkijohtoisuudesta ja amerikkalaisten toisesta maailmansodasta lähtien ylläpitämästä lieasta pelastaisi käsittääkseni SPD:n ja koko Euroopan epävarmalta mustalta tulevaisuudelta.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Niklas Herlin 15.10.2017

Suruviesti 15.10.2017


15.10.2017

Niklas Herlin on kuollut. Suomalainen miljardööri, jolla oli inhimillistä näkemystä. Surullista.


sunnuntai 20. elokuuta 2017

Terrorihyökkäys Turussa 18.8.2017

Terrorihyökkäys Turussa 18.8.2017


elokuu 20. 2017

Epätoivoinen terrorihyökkäys Turussa 18.8.17 klo 16.02-16.05. Tekijänä epätoivoinen Suomeen saapunut (marokkolainen 18-vuotias mies, minun näkökulmastani siis lapsi -julkisuuteen vuotanut ensitieto), jonka henkilöllisyys ja ikä ja ehkä kansallisuuskin tuntematon, aktivoitu sotilas siis.

Turun kauppatori heinäkuun rauhassa.


 Liitän tähän alkuun linkin arkkipiispa Mäkisen aamuhartauteen 20.8.17, joka kannattaa kuunnella (aamuhartaus).

Tapahtumien suhteuttaminen ja taustojen ymmärtäminen on nyt tärkeää.Yritän avata näitä niin kuin ymmärrän. Tapahtumat liittyvät kiinteästi meneillään olevaan yhteiskunnalliseen ja maailmanpoliittiseen muutokseen, jota olen blogini muissa osissa kuvannut, jos jaksat nekin lukea, se auttaa. Tiedotusvälineissä annetaan valitettavasti erilaisten asiantuntijoiden ja poliitikkojen muokkaama virallinen käsitys, joka ei ole puolueeton, sillä taustoja talousopin kannalta ja maailmanpoliittisesti -varsinkaan Yhdysvaltojen ja Venäjän osuutta-  ei yleensä käsitellä kuin jostain sallitusta näkökulmasta.

Toinen tärkeä taustoittava uutinen kertoo tilanteesta Marokossa, linkki tässä (yle:mitä Marokossa tapahtuu?).

 Käsitykseni mukaan kyse oli sotatoimesta.

Sota tuntuu kaukaiselta, koska Vietnamin sodasta oppineena Yhdysvallat noudattaa tiukkaa sensuuria Lähi-Idässä käynnissä olevien sotien osalta ja Venäjä Ukrainan sodasta.

SOTAA KÄYDÄÄN KOKO AJAN MM. SYYRIASSA, TÄLLÄKIN HETKELLÄ. On siis selvä, että sikäläiset, jotenkin puolustautuvat, käyvät sotaa. Kyseessä ei ole joku erikoinen radikalisoituminen tai islamin erityinen ominaisuus. Kyseessä on käynnissä olevat sodat, jotka nyt ulottuvat tänne.

Yhdysvallat iskee Lähi-Idässä Kaliforniasta tai Nevadasta ohjatuilla lennokeilla Droneilla (linkki Guardian), ja sitten näitten maitten asukkaat vastaavat lähettämällä sotilaita pakolaisstatuksella tai ihmissalakuljetusjärjestelmän kautta ympäri maailmaa suorittamaan sotilasoperaatioita.

 Isisin pelinappulanaan käyttämä marokkolainen lapsi, joka käyttäytymisensä perusteella hyvin suurella todennäköisyydellä oli Isisin taistelutoimissa yleisesti käyttämän Captagon-huumeen (Captagon) vaikutuksen alainen, toteutti saamansa taistelutehtävän, jotta saisi julkisuutta mahdollisimman paljon. Tässä hän onnistui.

 EU:n ja Suomen hallituksen ylimielinen suhtautuminen sotatoimiin Lähi-Idässä kostautuu sotatoimien ulottumisena kaikkialle Eurooppaan.

Osasyyllisiä tapahtumaan ovat siis myös EU ja Suomen nykyinen hallitus, jotka ovat antaneet ja antavat edelleen rikollisliigojen  ( ainakin Italian mafia ja Venäjän valtion tukema tsetseenimafia linkki) tuoda bisneksenä ns. pakolaisia Eurooppaan. Lisäksi näille tarjotaan bisneksenä turvapaikkahuoltoa, jossa myös suomalaisia huippupoliitikkoja tai näiden läheisiä on saamassa kuntien ja valtion rahaa (esim. pääministeri Sipilä, ks. linkki hs tästä).  Turvapaikkahuolto on siis yhtiöitettyä, ei laupeudentyötä (linkki), vaikka niin annetaan ymmärtää.

Miksi ei valtiollista, eurooppalaista seulaa saada aikaiseksi, jotta pakolaiset voitaisiin tuoda valtiollisen, eurooppalaisen avustusjärjestön kautta tutkimalla heidät  lähtöalueella eräänlaisissa konsulaateissa rajalla ja rekisteröimällä nämä ja luokittelemalla, jotta sotilaat saadan pois joukosta? (linkki: Give refugees a safe alternative to smugglers) 

Sotavoimaa pitäisi käyttää rikollisjärjestöjen toimien - siis ihmissalakuljeuksen-  lopettamiseen. Näin olisi voitu suuremmalla todennäköisyydellä estää näiden sotilaiden tuominen taistelutehtäviin Eurooppaan. Kun näin ei tehdä, herää epäilys esim. Italian mafian ja EU:n virkakoneiston likeisestä toiminnasta (linkki:Time magazine).

Toisaalta myös varsinkin amerikkalaisen varusteluteollisuuden osakkeiden arvo nousee, kun bisnes kukoistaa. 




 Miksi terrorismia?

1) Opillinen tausta:

Uusliberalismi ja monikansallisten yritysten, sekä niihin linkittyvien valtioiden harjoittama kolonialismi yhdistyvät epätoivon opiksi, talousopilliseksi uskonnoksi, jossa ihmiskunnan häpeilemätön 1% elää ylimaallisessa rikkaudessa toivottomiksi tai näköalattomiksi tehtyjen 99% kustannuksella. Oppi ei anna toivon näköalaa, ei yhteisen hyvän jakamisen näköalaa, englanniksi eräs näkökulma Guardianin tämänviikkoisessa artikkelissa (The Guardian: Neoliberalism: the Idea that swallowed the World). Ei marokkolaisille, ei amerikkalaisille, ei venäläisille, ei suomalaisille, ei minkään maalaisille ns. tavallisille kansalaisille. Eliitti erottautuu kansasta, tässä uusliberalismi on samaa kuin stalinismi. Stalinistin on helppo vaihtaa uusliberalismiin -se ei ole takinkäännös, vain joitain termejä muutetaan sisällöllisesti. Kumpikin oppi on totalitaristinen.


2) Maailmanpolitiikan osuus:

Somalia on kolonialismin luoma keinotekoinen maa, jossa valtiollinen rakenne on romahdutettu jo kylmän sodan aikana. Sittemmin on raunioitettu Afganistanin, Irakin, Libyan ja Syyrian valtiot, niiden infrastruktuuri ja kansalaisten arki. Niissä vallinneet diktaattorit olivat ehkä arvaamattomia neuvottelukumppaneita ja brutaaleja vastustajiaan tai tiettyjä vähemmistöjä kohtaan, mutta valtioiden perusrakenteet olivat kunnossa ja tavallisen kansalaisen elämä melko turvattua ja ennustettavissa, myös taloudellisesti.

 9/11 ja valinta aloittaa terrorismin vastainen sota on luonut maailmaan lisääntyvästi terrorismia ja vuosi vuodelta tilanne pahentuu, monet sortohallitukset myös käyttävät nykyään terroristi-nimitystä opposition edustajista, jolloin näiltä katoavat kaikki inhimilliset oikeudet, erittäin hankala tilanne kansainvälisen oikeuden ja demokratian kannalta (linkki: war on terror).

Taustalla suurvaltojen kiistojen motiiveina ovat öljy, öljyputket, Afganistanissa ehkä myös unikkopellot.

USA on ympäröinyt Venäjän NATO:lla. Siitä huolimatta Venäjä kaappasi Krimin, joka oikeastaan mahdollisesti sille kuuluukin, mutta tämä tapahtui sotilaallisesti, mikä on erittäin huolestuttava asia. Tsetseniaa hallitsee FSB-kannatteinen ja ilmeisesti ollen osa FSB-imperiumia, Ramsan Kadyrov, joka v. 2015 tarjosi ilmaisaterioita Kölnissä majailleille syyrialaispakolaisille, yhteys taistelijoihin Euroopassa on ilmeinen, muutenkin venäläisten tilaamat ns. likaiset työt voidaan sitten tettää tsetseeneillä. Venäjä myös tukee eurooppalaista äärioikeistoa, jolloin Euroopassa syntyy monenlaisia ongelmia, demokratiasta ja suvaitsevuudesta johtuen. Sun-Tzu lienee Putinin yöpöytälukemisia.

Ihmiskauppa on rikollisille, jotka tuovat ihmisiä Afrikasta, Lähi-Idästä ja Aasiasta kultakaivos (linkki: Newsweekin artikkeli).

Pakolaishuolto bisneksenä on ansaintakeino usealle poliitikolle tai heidän läheisilleen Euroopassa.

Mitä Merkelin ja Sipilän saama tiedustelutieto kertoi, kun toivottivat nämä rikollisten kuljettamat pakolaiset tervetulleiksi Eurooppaan v. 2015? (linkki:Merkel)

Turkki kuuluu olennaisena osana tähän pelikuvioon.

Ruotsin sotilaallisesta osallistumisesta Afganistanin sotaan kirjoittaa Aftonbladetissa Jan Guillou. (linkki Aftonbladet).

3) Teknologia:

Internet, facebook, some, kännykkä ja Thor-verkko mahdollistavat rikollisille ja terroristeille turvallisen kommunikaatioväylän. Mikään sensuuri tai urkinta tuskin pystyy näitä hallitsemaan. Kiinan kolme miljoonaa sensoria lienevät pisimmällä. Tiedustelutiedon ongelmana on läpäiseekö oleellinen informaatio tiensä päättäjän ajatusmaailmaan ja mikä on reaktio.

4) Propagandateollisuus, aivopesu, sosiaalinen media, tajuntateollisuus.

Nämä ovat tämän päivän todellisuutta. Jotta terroristin sanoma menee läpi tarvitaan väyliä. Turunkin hyökkäyksessä media on monin tavoin heti paikalla. Poliitikot heti myös ja he hyötyvät yhtä lailla kuin terroristitkin saamastaan julkisuudesta. Vääristynyt tilanne, jota valtion tiedottajien olisi syytä tarkoin miettiä, sillä sodankäynti on muuttunut. Korpisodan sijasta kehitellään tarinoita puoleen ja toiseen. Poliitikkojen tulisi tässä tapauksessa olla mieluummin pidättyviä kuin hyökätä valokeilaan hyeenan lailla. Mutta poliitikkopa elää julkisuudesta, vaikka twiittailee aamuyöstä, jotta pysyy otsikoissa, asialla tai sisällöllä ei ole merkitystä, ainoastaan saavutetulla julkisuudella.

 

Lähteet:

 
 
Brittain, Victoria. 2017. ”Normalising torture”. Open Democracy. https://www.opendemocracy.net/en/normalising-torture/.
Connolly , Kate. ”Angela Merkel defends Germany’s refugee policy after attacks”. The Guardian. https://www.theguardian.com/world/2016/jul/28/merkel-rejects-calls-to-change-germanys-refugee-policy-after-attacks?CMP=Share_AndroidApp_Keep.
Guillou, Jan. 2017. ”Visst gjorde Sverige skillnad i kriget – vi  bidrog till katastrof”. Aftonbladet.
Metcalf, Stephen. 2017. ”Neoliberalism: the idea that swallowed the world”. The Guardian. https://www.blogger.com/u/1/blog/post/edit/4647670178129724026/2577943640198913282.
Moore, Jack. 2016. ”Smugglers Made $6 Billion From Refugee Crisis in 2015: Interpol”. Newsweek. https://www.newsweek.com/smugglers-made-6-billion-refugee-crisis-2015-interpol-461046.




tiistai 4. heinäkuuta 2017

Ranskan vaalit heinäkuu 2017

 

 Ranskan vaalit heinäkuu 2017







heinäkuu 2017

Ranskan vaaleissa voitti Emmanuel Macron, entinen pankkiiri ja presidentti Hollanden valtiovarainministeri. Tosin osallistuminen vaaleihin oli vaisua ja äärioikeisto sai kolmanneksen äänistä.

Macronilla on päämäränään joukko talouden uusliberaaleja uudistuksia sekä euroalueen tiivistysohjelma.

Saksa mitä ilmeisimmin ei tule vaihtamaan talouspolitiikkaansa pikää linjaa Ranskan pyynnöstä, mitä uudistukset edellyttäisivät .
Mitä ranskalaisille jää käteen nähdään viiden vuoden kuluttua v. 2022, kun on seuraavat presidentinvaalit.