Arvioita poliittisten puolueitten kääntymisestä uusliberalismiin Suomessa - eli mihin saakka Suomella oli malttia vaurastua?
Politiikanteon muuttumista avitti Suomen suuri lama 1990-luvulla, minkä taustat vahvasti olivat koko Kekkosen jälkeisessä politiikanteossa 1982 alkaen, missä yhtenä johtotähtenä oli, että taloudellisen liberalisoinnin uskottiin takaavan poliittisen liikkumavapauden lisääntymisen Venäjän suhteen myös pidemmällä aikavälillä. Valtion tai talouselämän ylimmässä johdossa ei ymmärretty, miten liberalisointi olisi pitänyt viedä läpi, siitä on osoituksena mm. suurten liikepankkien SYP ja KOP sekä säästöpankkien, valtion Postipankin ja koko punapääoman konkurssit. Päätöksentekoa ohjasi tietämättömyys ja ahneus. Talousguru Pentti Kourin muistelmissa on tästä mielenkiintoista hiljaista tietoa.
Kouri oli kouluttautunut samanaikaisesti Atlantic-Schoolissa Britanniassa Jorma Ollilan kanssa ja USA:ssa liikkui George Sorosin lähipiirissä. Tiettyä polkuriippuvuutta voi tästäkin hakea.
Sosialidemokraatit eivät ole siis yksin new democrat -malleineen, muissa suomalaisissa puolueissa ja puolueideologioissa eivät asiat näytä olevan sen paremmin.
Keskustapuolue, joka alkiolaisen aatteen mukaan toi käytäntöön monet hyvinvointiuudistukset yhdessä sdp:n kanssa, on sosiaalipolitiikan alasajossa uusliberaalistunut vielä pahemmin, lisänä K-linjan vahva vanha kallistuma Venäjän valtapiiriin (mm. Esko Aho pankkilaisena) ja keskustalaiset osaavat oligarkkipelit (eli valtion omaisuuden siirtämisen puolueen eri toimijoille "edullisesti") jo vanhastaan Kekkosen kauden perintönä. Nokia myös linkittyy monivuotisen pääjohtajansa kautta keskustapuolueeseen. Kekkosen lähipiiriin kuuluneen Kustaa Vilkunan kautta myös Kone mitä ilmeiseimmin on keskustamyönteinen, tosin yritys on säilynyt suomalaisena, mikä voi olla osoitus sitoutumisesta koko suomalaiseen yhteiskuntaan, mutta on tietysti riippuvaista omistajien oletettavasti vaihtelevista henkilökohtaisista mieltymyksistä.
Kokoomus on siirtynyt kepeästi "koti, uskonto isänmaa" -aatteista monikansalliseksi ja isänmaattomaksi, Trumpia jäljittelevän julkisuushahmo Harkimon Venäjälle suuntaamat Hartwall-areenan sekä jääkiekkojoukkue Jokerien myynti ja puolueen kestonokkamiehen Häkämiehen norjalaisten kanssa tekemät Yara-kaupat esimerkkinä. Isänmaa on myynnissä, kunhan kokoomuspoliitikko saa osansa. Kreikan pankkiselvittelyihin Kataisen hallitus napin painalluksella latasi 10 miljardia euroa meidän verovarojamme, ilman mitään erityisiä neuvotteluja. Kuvittelisin esimerkiksi Tanskan vastaavassa tilanteessa vakavasti harkinneen eroa eurosta, jolloin vastuu euroalueen hölmöilyistä olisi vältetty. Nyt Tanska, Ruotsi ja Britannia säästyivät oman valuutan ansiosta. Sittemmin Kataisesta on tullut komissaari. Puolue pysyttelee kannatusluvuissa korkealla Britannian toryjä jäljitellen mainostoimistoja ja median hallintaa hyväksikäyttäen ja vanhalla isänmaallisella imagollaan. Teollisuuden etuja ajava puolue saattaakin osoittautua kilpailukyvyn rapauttajaksi, kun suomalainen hyvin toiminut ja edullinen infrastruktuuri murenee ideologisen privatisoinnin ansiosta.
Yksityisyritteliäisyys valtion ja kuntien omaisuudella on edelleen vuonna 2017 päivän muotivirtaus ( ks. Suomen valtionyhtiöiden myynti). Lipposen eri hallitukset möivät valtion omaisuutta lehtitietojen mukaan määrällisesti eniten. Ammattiyhdistysliikettä marginalisoitiin. Kyseessä oli laajapohjaisia hallituksia. Ei ihme, että Suomessa haettiin vaihtoehtoa, suuri jytky ei tullut yllätyksenä.
Mukana ovat olleet hallitusvastuussa mukana ollessaan yhtä lailla kristilliset, RKP ja vasemmistoliitto.
Perussuomalaiset erottuvat trumpistisella tieteenvastaisella, uskonnollissävytteisellä, kansallisvaltiota korostavalla ja maahanmuttovastaisella retoriikallaan (Huhtasaari), joka hämärtää kannattajilta puolueen hallituksessa koko ajan ajamat austeristiset uudistukset ja sen tekemät "köyhän kansan" vyönkiristykset ja työttömien kepityksen, josta puolueen ministerin ajama työttömien aktiivimalli on yksi esimerkki. Verorahaa ei amerikkalaisen isonveljen mukaan suunnata hyvinvointivaltioon vaan vaikkapa puolustusinvestointeihin. Ihmisten ahdinkoon tarjotaan peiliin katsomatta syyllisiksi sosiaalituilla eläviä, maahanmuuttajia ja pakolaisia, mikä suuntaa vihaa ja tyytymättömyyttä yhteiskunnan heikoimpiin, puolustuskyvyttömiin ja on tyypillistä hajota ja hallitse politiikkaa.
Vihreät ovat ehkä omituisin eurooppalainen viherpuolue, he kun toivat hallituskaudellaan maahan enemmän uutta ydinvoimaa kuin kukaan olisi osannut arvata. Puolue on ollut myös näyttävästi myymässä Suomen valtionyhtiöitä. Oppositiossa ollessaan he ovat esittäneeteet julkisuudessa hyvinvointiyhteiskuntaa puoltavia kantoja. Siitä huolimatta sosiaalipolitiikka on myös vihreillä ollut uusliberaalia, austeristista kiristyspolitiikkaa suosivaa.
Kaikki kynnelle kykenevät siis ovat myyneet surutta uusliberalismin austerity-politiikan mukaisesti valtion ja kuntien omaisuutta yksityisille tahoille. Unhoon on jäänyt (???), että kauppaketjun loppupään omistaja määrää ja tulouttaa veronsa esim. Luxemburgin kautta, siirtää tuotantonsa muualle tai määrää monopolituotteille kuten sähkönsiirrolle haluamansa hinnan, eikä välitä loppujen lopuksi ihmisille tuotetuista palveluista tai tuotteista, kunhan nämä ovat siirtyneet demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin ja osakkeen hinta kohoaa. Kun kaikki on myyty (maat, vedet ja valtion- ja kuntien yhtiöt) ollaan palattu torppariaikaan tai feodaaliyhteiskuntaan ja valta siirtynyt sinne missä omistajat ovat. Näitä usein ulkomaisten omistajien jakamia asemiaanko poliittinen rälssi yrittää itselleen haalia ja kuvittelee saavansa? Eduskunta purkaa omaa valtaansa ja tuhoaa suomalaista demokratiaa lobbareiden houkuttelemana.
Suomettuminen eli Finlandisierung oli tähän verrattuna pienimuotoista (koska konkreettiseen maan myymiseen ei tuolloin onneksi ollut mahdollisuuksia, sen sijaan Neuvostoliitto palautti Porkkalan) ideologista maansa myymistä, joka vielä osin tapahtui ketunhäntä kainalossa. Suomettuminen tosin mahdollisti nykypolitiikan, kun Suomen idea hämärtyi, ei ole koettu arvokkaaksi pitää itsenäisestä Suomesta kiinni tai ei ole uskottu, että Suomi taitavalla ulkopolitiikalla pärjää alistumatta jollekin suurvallalle. Tällöin Suomi jää kahden imperiumin hyvin haavoittuvaksi rajamaaksi, mikä kohtalo pystyttiin onnekkaasti ja neuvokkaasti välttämään 1918 ja 1944.
Kiristyspolitiikan (austerity-politiikan) täytyy olla oikeaa, onhan sen teoreetikolle nyt vuonna 2017 saatu suomalainen nobelpalkinto, yhdysvaltalaistuneelle Bengt Holmströmille. Tämä istui aikansa Nokian hallituksessa, kannattaa panna merkille. Olisiko tässä tullut esiin Suomen valtiovarainministeriön aatteellinen Elop?
Tietenkin puolueissa on sisäisiä painotuseroja. Puolueitten rivijäsenet ja kannattajat eivät ole vielä havainneet, mitä on tapahtunut, koska syitä ja seurauksia on vaikeaa hahmottaa ja koko ajan poliittinen epäolennaisuuksiin kohdistettu debatti ja voimallinen viihdemaailma toimii savuverhona ja kansalaisaktiivisuuden passivoijana.
Austerity-politiikan seuraukset näkyvät arjessamme. Työttömiä alkaa olla lähes jokaisen suomalaisen lähipiirissä. Kaikenlaiset maksut kohoavat, terveydenhuolto, sähkönsiirto jne. kallistuvat moninkertaisesti, verovähennykset kompensoivat nuo hyvätuloisilta regressiivisesti, mitä enemmään saat nimellistuloja, sitä enemmän verovähennys sinua auttaa. Velanottoa siirretään valtiolta yksityisille, kun rahat eivät riitä välttämättömyyksiin ilman pikavippejä. Valtion velka hyvin todennäköisesti silti kasvaa, koska kulutuskysyntää on supistettu ja valtion tulot pienenevät.
Työttömyys, kansalaisten velkaantuminen ja maksunkorotuksina ja verovähennyksinä tehtävät tulonsiirrot varakkaimmalle 1%:lle kuuluu osana austerity-politiikan mekanismiin.
Osa kansasta uhrataan kvartaalivoittojen alttarille. Mielestäni ihan turhaan. Noudatettavaa politiikkaa voi, saa ja täytyy muuttaa.
