Suomen SOTE (2025)
Uusliberalismia Suomeen
Uusliberalismi on nykyään maailmassa hallitsevan luokan etua suosiva valtaideologia (Navarro 2007). Uusliberalismin mukaisia terveydenhuollon uudistuksia on tehty erityisesti vuoden 2008 talouskriisin jälkeen. Suomen sote on yhä selkeämmin tällainen.
Valtio takaa uusliberalismissa sääntelyn purun ja yksityisten markkinoitten toiminnan. Teoriassa siis. Käytännössä markkinat eivät toimi vapaasti edes tavara- tai osakekaupassa, mutta erityisesti terveydenhuollossa on näin. Terveyttä ei oikeasti voi ostaa markkinoilta. Illuusio tekee uuskielessä kuitenkin potilaasta asiakkaan, ja terveyskeskuksesta tai sairaalasta tuotantolaitoksen, josta terveyttä ostetaan.
Markkina on iso ja rahastusmahdollisuus rajaton, kukapa ei terveydestään maksaisi.
Yksilön vastuuta
Uusliberalismissa vastuu terveydestä ja sairauden aiheuttamista kuluista kohdistetaan yksilölle. Koko kansalle tarkoitettu terveydenhuolto järjestetään yleisen vakuutuksen kautta, mutta markkinoilta voi ostaa myös yksityisvakuutuksia. Näin terveydenhuolto kerrostuu varallisuuden ja yksilön terveydentilan ja iän mukaan.
Se, jolla on rahaa voi ostaa paremman vakuutuksen (pääsee hoitoon milloin haluaa ja saa laadukkaampaa hoitoa), mitä sairaampi on sitä kalliimpi on vakuutus, lisääntymisiässä olevan naisen vakuutus on kalliimpi, yli 60-vuotiaat maksavat paljon enemmän kuin nuoret ja terveet. Palveluja tarvitsisivat eniten juuri nuo, jotka karsitaan hinnoittelulla ulkopuolelle.
Terveyskeskuksesta tuotantolaitos
Terveyden tuotantolaitosten tehtävänä on tuottaa terveyttä mitatusti. Ensisijaisesti niitten tavoite on tuottaa voittoa, rahaa viivan alle. Voitto kulkeutuu sijoittajille, jotka tuotannon omistavat. Tuotanto voi olla julkisesti organisoitua, mutta kirjanpito toimii kuin yksityisissä yrityksissä.
Uusliberaalin ideologian utopian mukaan yksityisen ja julkisen tuotannon tulee olla samalla viivalla, jotta kilpailu toteutuisi. Hyvinvointialueitten tulee olla voitollisia.
Voittomarginaalin lisäämiseksi pudotetaan hoidon tasoa, tingitään siivouksesta ja puitteista, materiaaleista ja lääkkeistä, kaikki tuotteistetaan ja hinnoitellaan.
Jokainen maksaa hoidostaan enemmän itse. Hoidon saavutettavuus hankaloituu ja työntekijöiden palkat ja korvaukset pyritään minimoimaan, henkilökunnan ammattitaso laskee ja työolosuhteet muuttuvat vaikeiksi.
Esimerkkejä on maailmalla
Chile oli ensimmäinen valtio, jossa tehtiin terveydenhuollon uusliberaali uudistus 1974 alkaen. Sotilasvallankaappauksen jälkeen, pyssy ohimolla. Koska Suomessakin pyritään uusliberaaliin uudistukseen, voidaan Chileä pitää mallina, mihin pitäisi tutustua ja mistä pitäisi oppia. Myös Kreikasta voidaan nähdä terveydenhuollon ideologisesti uusliberaalin uudistuksen vaikutuksia yhteiskunnassa.
Tiivistetysti: Uusliberaali muutos on Chilessä ollut epäedullinen kansanterveyden kannalta, aiheuttanut eriarvoistumista ja rikastuttanut vakuutusyhtiöitä, jotka vielä olivat osin ulkomaisessa omistuksessa ja esim. v. 2015 muun talouden kamppaillessa taantumassa lisäsi yksityinen terveysvakuutusyhtiö voittoaan 60 miljoonalla dollarilla (Rotarou & Sakellariou, 2017).
Pääseekö uudistuksesta eroon?
Chile on 2000-luvulla pyrkinyt tekemään terveydenhuoltoon uusliberalismia purkavia uudistuksia, varsinkin 2005, mutta muutoksia on ollut vaikeaa saada aikaan, koska päätäntävalta on siirtynyt yksityisille toimijoille liikesalaisuuden suojiin, osittain ulkomaisille omistajille, kansallisvaltion demokraattisen päätäntävallan ulkopuolelle. Nämä yhtiöt olivat uudistuksen voittajia rahassa mitattuna.
Pyhät markkinat
Terveys on muuttunut ihmisoikeudesta markkinoilla myytäväksi tarpeeksi.
Chilen järjestelmä on muutosyrityksistä huolimatta edelleen varakkaita suosiva ja esim. vammaisten osalta voidaan puhua rakenteellisesta väkivallasta, koska leikkaukset ja järjestelmän heikennykset osuvat tähän ryhmään erityisesti (Sakellariou & Rotarou, 2017).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti