Sosialidemokratian rappio

Sosialidemokratian rappio, siirtymä äärikeskustaan

Valitettevaasti tämän otsikon alle löytyy faktatietoa enemmän kuin tarpeeksi. Terävänäköisen analyysin esittää vaikkapa brittiläinen Tariq Ali, jota siteerataan mm. radion Eurooppalaisia puheenvuoroja -sarjassa ohjelmassa "Varoitus äärikeskustasta" ja joka toteaa, että Neuvostoliiton romahtaessa romahti myös sosialidemokratia, jolla ei ollut uusliberalistiselle kapitalismille tarjota vaihtoehtoa, eikä aina halua puolustaa edes vanhoja saavutuksia, kuten hyvinvointivaltiota. Olen nykyään taipuvainen ajattelemaan, ettei sosialidemokraattisella poliittisella- ja ammatiyhdistyseliitillä edes ollut tarvetta tai halua sellaista hakeakaan, vaan uusliberalismi omittiin sellaisenaan new labour -liikkeisiin, mikä betonoi eliitin saamat hyvät asemat yhteiskunnassa, vaikkapa sosialidemokraattisena virka-aatelina tai työväenliikkeen rahoituslaitoksissa, ammattiyhdistysliikkeessä ja työväenliikkeen rahoittamissa liikeyrityksissä ja osuustoiminnassa, jotka pikku hiljaa on privatisoitu, vähän Venäjän oligarkkien tapaan. Tätä on kutsuttu myös Tatcherin viimeiseksi voitoksi, sosialidemokraattien muuttuessa uusliberaaleiksi. Vaaleissa on pärjätty menneitten aikojen hyvällä maineella ja ideologialla, joka vaalien jälkeen laitetaan koipussiin.

Suomessa muistetaan, kuinka SDP sai kylmän sodan aikana tukea ja rahoitusta lännestä. Neuvostokommunismin pahin vastustaja oli revisionistinen työväenliike. Sosialidemokratian romahdus liittyykin likeisesti amerikkalaisten kääntymykseen uusliberalistiseen kapitalismiin presidentti Reaganin aikana, mitä Clintonin ja Blairin hallintokoneistot sitten jatkoivat aktiivisesti ja joka ns. kolmantena tienä levisi koko sosialidemokraattiseen liikkeeseen.

Sen omaksuivat Clintonin, Blairin ja Obaman lisäksi Wikipedian artikkelin mukaan ainakin keskeiset poliittiset vaikuttajat Gordon Brown (Britannia), Gerhard Schröder (Saksa), Matteo Renzi ja Romano Prodi (Italia), Bob Hawke (Australia), Paavo Lipponen (Suomi), Ingvar Carlsson ja Göran Persson (Ruotsi), Wim Kok (Alankomaat), Antonio Guterres ja Jose Socrates (Portugali), Ehud Barak (Israel), David Lange, Roger Douglas ja Helen Clark (Uusi-Seelanti), Francois Hollande, Dominique Strauss-Kahn, Manuel Valls ja Emmanuel Macron (Ranska), Costas Simitis (Kreikka), Viktor Klima ja Alfred Gusenbauer (Itävalta), Helle Thorning-Schmidt (Tanska), Kim Dae-jung ja Roh Moo-hyun (Etelä-Korea), Jean Chretien (Kanada), Ferenc Gyurcsany (Unkari), Victor Ponta (Romania), Leszek Miller (Puola), Fernando Henrique Carsodo (Brasilia), Alan Garcia ja Alejandro Toledo (Peru), Thabo Mbeki (Etelä-Afrikka) ja Muamar Gaddafi (Libya).

Clintonin ja Blairin politiikan implementaatiosta ovat tehneet kattavan tutkimuksen Denzau ja Roy kirjassaan Fiscal Policy Convergence from Reagan to Blair (Denzau ja Roy, 2004). Amerikkalainen pankkivalvonnan ammattilainen professori William K.Black toteaa suoraan kyseisen politiikan olevan lähtöisin Wall Streetiltä (Black 2013), (Black 2012 ),(Eskow 2013). Kolmannella tiellä on oma think tank eli ajatushautomo Yhdysvalloissa (thirdway).

Savupiipputeollisuuden kadottua kaukoitään, eivät työväenpuolueet niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa kääntyneet vähäosaisten -kuten työttömien- puolustajiksi, puheissa ehkä, mutta teot ja tosiasiat ja ideologiaksi hyvinvointivaltion sijaan omaksuttu kolmas tie kertovat toista. Esimerkiksi työttömän on turha odottaa turvaa tuolta taholta, kun uusliberalismi on valittu taloudelliseksi perusideologiaksi.

Nyt 2016 ja 2017 on alkanut myös kyseisten puolueitten, jotka pitävät kolmannen tien politiikasta kiinni, vaalitappiokierre. Vaalitappion syyt USA:n presidentinvaaleissa 2016 tiivistää hyvin 7 minuutissa prof. Chomsky haastattelussaan (miksi demokraatit hävisivät ).

Hyvinvontivaltiota Britanniaan takaisin tuova Labour Jeremy Gorbynin johdolla näyttää etenevän kansalaisten tuella. Finanssimaailman ja median suuromistajien ja kolmannen tien puoluekoneiston edustajien vastustuksesta huolimatta. Myös Bernie Sanders Yhdysvalloissa saa huomattavaa tukea kansalta, kun Obama ei ollutkaan sitä mitä lupasi eli "muutos ja toivo" ja demokraattisen puolueen clintonilaisen suuntauksen on ymmärretty olevan Wall Streetin ja varakkaimman 1%:n etujen ajaja. Hillary Clinton sai presidentinvaalissa tukirahaa kampanjointiin yli miljardi dollaria ja silti Bernie Sanders olisi hänet esivaaleissa voittanut, mikäli puoluekoneisto ei olisi ollut selkeästi clintonilaisten takana.

Suomen sdp:n tilannetta talousideologian näkökulmasta ovat analysoineet Aronen ja Laurila (Aronen ja Laurila 2017) hyvin samaan tapaan on ajatus heillä edennyt kuin minulla tässä blogissa.

Ranskan sosialistipuolue on käytännössä hävinnyt poliittiselta kentältä.

Akateemisia tutkimuksiakin on julkaistu jo paljon, mm. äänestyskäyttäytymisen näkökulmasta ( Catch All or Catch and Release)

Muut vallanpitäjät Suomessa, välihuomautus

Toisaalta täytyy tässäkin todeta, että muissa suomalaisissa puolueissa ja puolueideologioissa eivät asiat näytä olevan sen paremmin. Keskustapuolue, joka alkiolaisen aatteen mukaan toi käytäntöön monet hyvinvointiuudistukset yhdessä sdp:n kanssa, on sosiaalipolitiikan alasajossa uusliberaalistunut ehkä vielä pahemmin, lisänä K-linjan vahva vanha kallistuma Venäjän valtapiiriin ja keskustalaisethan osaavat oligarkkipelit jo vanhastaan. Kokoomus on siirtynyt kepeästi "koti, uskonto isänmaa" -aatteista monikansalliseksi ja isänmaattomaksi, Harkimon Venäjälle suuntaamat ja Häkämiehen norjalaisten kanssa tekemät Yara-kaupat esimerkkinä. Yksityisyritteliäisyys valtion ja kuntien omaisuudella on päivän muotivirtaus ( ks. Suomen valtionyhtiöiden myynti). Mukana ovat yhtä lailla kristilliset, RKP ja vasemmistoliitto. Perussuomalaiset erottuvat retoriikallaan, joka peittoaa puolueen hallituksessa koko ajan tekemät "köyhän kansan" vyönkiristykset ja työttömien kepityksen alleen. Vihreät ovat ehkä omituisin eurooppalainen viherpuolue, sosiaalipolitiikan ollen uusliberaalilla pohjalla ja tuoden hallituskaudellaan maahan enemmän uutta ydinvoimaa kuin kukaan olisi osannut arvata.

Kaikki nämä ovat myyneet surutta uusliberalismin austerity-politiikan mukaisesti valtion ja kuntien omaisuutta yksityisille tahoille. Unhoon on jäänyt (???), että kauppaketjun loppupään omistaja määrää ja tulouttaa veronsa esim. Luxemburgin kautta, siirtää tuotantonsa muualle tai määrää monopolituotteille kuten sähkönsiirrolle haluamansa hinnan, eikä välitä loppujen lopuksi ihmisille tuotetuista palveluista tai tuotteista, kunhan nämä ovat siirtyneet demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin ja osakkeen hinta kohoaa. Kun kaikki on myyty (maat, vedet ja valtion- ja kuntien yhtiöt) ollaan palattu torppariaikaan tai feodaaliyhteiskuntaan ja valta siirtynyt sinne missä omistajat ovat. Näitä usein ulkomaisten omistajien jakamia asemiaanko poliittinen rälssi yrittää itselleen haalia ja kuvittelee saavansa? Suomettuminen eli Finlandisierung oli tähän verrattuna pienimuotoista maansa myymistä, joka vielä useasti tapahtui ketunhäntä kainalossa.

Kiristyspolitiikan (austerity-politiikan) täytyy olla oikeaa, onhan sen teoreetikolle nyt saatu suomalainen nobelpalkinto, yhdysvaltalaistuneelle Bengt Holmströmille. Tämä istui aikansa Nokian hallituksessa, kannattaa panna merkille. Olisiko tässä tullut esiin Suomen valtiovarainministeriön aatteellinen Elop?

Tietenkin puolueissa on sisäisiä painotuseroja. Puolueitten rivijäsenet ja kannattajat eivät ole vielä havainneet, mitä on tapahtunut, koska syitä ja seurauksia on vaikeaa hahmottaa ja koko ajan poliittinen debatti toimii savuverhona. Työttömiä alkaa kuitenkin olla lähes jokaisen suomalaisen lähipiirissä.

Lippulaiva Ruotsi

Ruotsissa sosialidemokraattisen puolueen valta oli yhden puolueen valtaa vuosikymmenten ajan. Ruotsi oli pohjoismaisen hyvinvointivaltion lippulaiva ja harjoitettu politiikka loi tavattoman suuren ja hyvinvoivan keskiluokan maahan, joka vielä 1900-luvun alkupuolella oli köyhä luokkayhteiskunta. Tilastotietoja on saatavana ja jännittävää on vertailla Argentiinan ja Ruotsin poliittista ja taloudellista kehitystä 1900-luvun alkupuolelta vuosisadan loppupuolelle.

Göran Perssonin aikana Clintonin new-democrat ja Blairin new-labour tulivat myös ruotsalaisdemarien politiikaksi.

Ruotsalaisen kirjailijan ja yhteiskunnallisen kolumnistin Jan Guilloun Aftonbladetiin 2012 kirjoittama kolumni on yhä ajankohtainen. Referoin sitä tässä lyhyesti. Kolumnin ydinsisältö on Ruotsissa tehdyssä uusliberaalissa talouspolitiikassa, jota noudattaen on yksityistetty valtion omaisuutta niin, että korkea virkamies tai ministeri saa siitä suuren henkilökohtaisen edun. Usein näillä ministereillä tai virkamiehillä on sosialidemokraattinen tausta, ehkä jo useamman sukupolven ajalta. Ehkä tärkeimmällä ja vaikutusvaltaisimmalla paikalla on toisen polven soisalidemokraatti ja Ruotsin entinen valtiovarainministeri Erik Åsbrink, joka on työskennellyt jo pitkään Goldman Sachs -pankkiiriliikkeen leivissä Pohjoismaiden asiantuntijana.

Aftonbladetin toinen kolumnisti Elisabet Höglund on tehnyt ruotsalaisesta politiikanteosta saman havainnon äärikeskustaan siirtymisestä kuin em. Tariq Ali laajemmissa puitteissa. Demokratia on kaventunut, ellei kadonnut.

Kansainvälinen työväenliike on vaihtunut salongeissa eläneillä ja elävillä työväenliikkeen avainhenkilöillä globaalikapitalismin levittämiseen, missä piilee kuitenkin vahva ja ikävä kolonialismin henki. Kansallisuusaate onkin Ruotsissa ollut pannassa jo pitkään erilaisin perusteluin ja se on ulkoistettu ääriliikkeille eli käytännössä sverigedemokrateille, joiden kasvavaa suosiota on koetettu suitsia demonisoimalla kaikenlaista kansallisuusaatetta ja sen tervehenkisiäkin ilmentymiä. Vaikutus on kuitenkin ollut lähinnä päinvastainen. Tavallisesta kansasta erottautunut poliittinen- ja virka-aateli ei enää näistä välitä tai edes kansallisvaltiosta, vaan pyrkii lähinnä säilyttelemään omia usein periytyviä asemiaan uusilla globaaleilla raha-aatelimarkkinoilla.

Porvarillinen lehti Svenska dagbladet julkaisi luettelon tällaisista liike-elämän palvelukseen siirtyneistä ruotsalaisista poliitikoista lokakuussa 2014. Kannattaa vilkaista listaa, vaikka ei ruotsia ymmärtäisikään. Suomessa lehdistö pikemminkin myötäilee vallanpitäjiä, tällaisia listoja ei ole tietääkseni julkaistu, vaikka aineistoa lienee saatavana.

Huomioitakoon tässä, että Norjassa lainsäädäntö estää suoran siirtymisen julkishallinnossa yksityispuolelle. Tällaista lainsäädäntöä ei Ruotsissa tai Suomessa ole saatu aikaan.

Monografian Ruotsin sosialidemokratian vesittymisestä ja maahanmuutosta on tehnyt Carly Elizabeth Schall (kirja ).

Saksan sosialidemokraatit määrittävät EU:n tulevaisuuden

Der Spiegel -lehden omistajiin kuuluva Jakob Augstein pohtii der Spiegelin kolumnissa 2015 sosialidemokraattien puheiden ja tekojen välistä ristiriitaa Saksassa kysymyksellä mihin menet spd?

Kirjallisuus:

Aallas, Esa. 2015. ”Eurooppalaisia puheenvuoroja: Varoitus äärikeskustasta”. Eurooppalaisia puheenvuoroja. https://areena.yle.fi/audio/1-2852305.

Aronen, Kauko ja Laurila, Hannu. 2017. ”Miksi Suomen sosialidemokraatit taapertavat?” New Social Research at Tampere University. https://alusta.uta.fi/2017/05/31/miksi-suomen-sosialidemokraatit-taapertavat/.

Augstein, Jakob. 2015. ”Wozu SPD?” Der Spiegel.

Black, William K. 2013. ”“Third Way’s” “Fresh Thinking”: The EU Is Our Model for Austerity”. Huffington Post. https://www.huffpost.com/entry/third-way-austerity_b_2448823?guccounter=1&guce_referrer=aHR0cHM6Ly93d3cuYmxvZ2dlci5jb20vYmxvZ2dlci5nP3RhYj13aiZibG9nSUQ9NDY0NzY3MDE3ODEyOTcyNDAyNg&guce_referrer_sig=AQAAAK_8llrYBfAQeFadIFMJz5dKun4hw3bGu6VdCmLnoFAtshfOPosXICUHcBq4LL4Yl-6YKvHFN0YHtOKUqAfteJ61yodMvc_bVoAoefd9y3GhdU_kLFJ-xljYf7UAT0vc48JgY-lOUObwWbOy7vXLTenuSobBFUYX9mGsSDLrUFEV.

———. Think Tank Watch.

Chomsky BRILLIANTLY Dissects Trump, Democrats & RussiaGate. Democracy Now. https://www.filmsforaction.org/watch/chomsky-brilliantly-dissects-trump-democrats-and-russiagate/.

Denzau, Arthur T. , Roy Ravi K. 2003. Fiscal Policy Convergence from Reagan to Blair: The Left Veers Right. Routledge. https://books.google.fi/books/about/Fiscal_Policy_Convergence_from_Reagan_to.html?id=MIR_AgAAQBAJ&redir_esc=y.

Eskow, Richard RJ. 2013. ”Have Wall Street’s “Third Way” Democrats Ever Been Right About Anything?” Huffington Post. https://www.huffpost.com/entry/have-wall-streets-third-w_b_3018559.

Guillou, Jan. 2016. ”Plötsligt betyder allt som S-männen slogs för ingenting”. Aftonbladet. https://www.aftonbladet.se/nyheter/kolumnister/a/MgE1QE/plotsligt-betyder-allt-som-s-mannen-slogs-for-ingenting.

Herlin, Niklas. ”Herlin: Mokasiko talousnobelisti pahasti?” Uusi Suomi. https://www.uusisuomi.fi/uutiset/herlin-mokasiko-talousnobelisti-pahasti/2a84bb7a-8feb-3585-811e-878787540d20.

”Häkämies myi pilkkahinnalla, nyt lannoitteiden hinnat karkaavat käsistä”. 2015. Kansan Uutiset. https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3353149-hakamies-myi-pilkkahinnalla-nyt-lannoitteiden-hinnat-karkaavat-kasista.

”Här är politikerna som gick till näringslivet”. 2014. Svenska Dagbladet. https://www.svd.se/har-ar-politikerna-som-gick-till-naringslivet#sida-1.

Höglund, Elisabet. 2012. ”Det är ingen idé att rösta för politiken blir ändå den samma”. Aftonbladet. Plötsligt betyder allt som S-männen slogs för ingenting.

Lehto, Mika. 2016. ”Sonera, Fortum, Sampo... Suomen kansallisomaisuutta myyty 17,5 miljardilla eurolla”. Ilta Sanomat. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001180050.html.

Polk, Jonathan; Karreth, Johannes; Allen, Christopher S. 2010. ”Catch-All or Catch and Release? The Electoral Consequences of Social Democratic Parties’ March to the Middle in Western Europe”. American Political Science Association 2010 Annual Meeting.

Schall, Carly Elizabeth. 2016. The rise and fall of the miraculous welfare machine: immigration and social democracy in twentieth-century Sweden. Ithaca ; London: ILR Press, an imprint of Cornell University Press.

Oksan blogi - avaimia ymmärrykseen

torstai 16. helmikuuta 2017